Mennyttä ja tulevaa
Maanantain ottelusta voi näin jälkikäteen todeta, että Bluesissa pelattiin juuri sellaista peliä, jolla playoff-matseja voitetaan: puolustettiin tarkasti, pidettiin pää kylmänä ja vältettiin turhat jäähyt. Kun ottaa huomioon, että Tepsiltä ei onnistunut mikään edellisistä, ja että kotijoukkueella hyökkäyspelikin toimi varsin mallikkaasti, ei juuri ole syytä ihmetellä lopputulosta. Jotain on selvästi Hantta Virralle tarttunut mukaan Jortikan alaisuudessa vietetyistä vuosista. Blues oli Joukkue, josta ei heikkoa lenkkiä löytynyt.
Sarja tasan 1-1 ja jatkossa homman nimi on tästedes paras viidestä. Ei tainnut tulla paraatimarssia Uralille, sano.
Mitään hätää ei luonnollisestikaan ole. Kokoonpanossamme on edelleenkin enemmän potentiaalia kuin espoolaisilla, kotietu on tallella ja syyt maanantain tappioon olivat niin selkeitä, että lääkkeet ovat löydettävissä helposti. Tarjoankin tässä näin keskivertokatselijan näkökulmasta muutaman parannusehdotuksen, joita saat, Jukka Koivu, käyttää niin kuin omiasi:
1. Oman pään peli kuntoon. Pudotuspeleissä ei yleensä maaleilla mässäillä ja tarkka puolustuspelaaminen on arvossaan. Tämä on ollut tyypillinen piirre mm. Jortikan mestaruusjoukkueille. Kärjistetysti voisi todeta, että siinä, missä ottelun normaalisti voittaa – Bubi Walleniusta mukaillakseni – joukkue, joka tekee enemmän maaleja, pudotuspeleissä on pikemminkin kyse joukkueesta, joka päästää vähemmän maaleja.
Mikäli ei ole nähnyt maanantain pelitapahtumia, voisi jo laukaisukarttojen perusteella todeta, ettei Bluesin maaleista voi syyttää Lassilaa, joka koppasi varmoin ottein kaikki kiinni otettavissa olleet kiekot. Kotijoukkue iski Ladislav Kohnin loistavan esityön tuloksena kaksi maalia paikoista, joista ei erehdy edes Elomo, yhden suoraan syötöstä ylivoimahyökkäyksestä ja avausmaalin tilanteessa, jossa Jukka Tiilikainen sai nousta aivan vapaasti maalin eteen puolustajien haahuillessa ties missä. Varsinkin kehuttu ykköspakkiparimme Vykoukal-Hulkkonen oli omassa päässä aivan unessa ja ensiksi mainitun kohdalla vaikutti ajoittain siltä, ettei herraa edes hirveästi kiinnostanut; esimerkkinä alokasmainen kiekon hukkaaminen à la Järventie, jonka seurauksena Kohn (?) karkasi läpiajoon. Ottelun koko kuva tiivistyi Hulkkosen epäonnistuneeseen taklausyritykseen, jonka seurauksena mies teki itse näyttävän ilmalennon.
2. Jäähyaitiosta ei otteluita voiteta. Puhkikulunut klisee ja itsestään selvä latteus, mutta usein silti niin paikkansa pitävä ja naulan kantaan osuva. Pudotuspelien ilmapiiri saattaa sinänsä edellyttää sääntöjen rajamailla pelaamista, mutta selkeät idioottimaisuudet on karsittava pois. Jos on pakko kuitata takaisin, niin sitten tuomarin selän takana; tyhmien kostojäähyjen ottaminen ratkaisupeleissä on niin hifkiläistä ettei mitään rajaa. Erityisesti Tissiposkelle ja parille muullekin sankarille on esitettävä perustavanlaatuinen kysymys: haluatteko voittaa tänä vuonna jotain vai jatkaa näkyvää ”silmä silmästä” –linjaa, joka tuottaa omalle joukkueelle kaksiminuuttisia – ja vastustajalle ylivoimamaaleja? Mikäli valinta ensimmäisen vaihtoehdon puolesta ei kuulosta riittävän vakuuttavalta, pojat voi passittaa siviilit päällä katsomoon; haastakoot siellä sitten riitaa vaikka espoolaisfanien kanssa jos haluavat. Pudotuspeleissä ei ole mitään käyttöä jätkille, jotka eivät pelaa joukkueen eteen.
Antti Aalto, sinut on hankittu Tepsiin tekemään pisteitä. Mikäli tilastot ovat jatkossakin muotoa ”0+0=0 p, X min, -Y”, saat minun puolestani painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Mikäli et Lappeenrantaan asti jaksa.
3. Maltti on valttia ja hätäilemällä ei saada kuin kusipäitä mukuloita. Huolellisuutta ja rauhallisuutta otteisiin, niin kuin runkosarjan voittajalle kuuluu. Kuten jo yllä totesin, kaikenlainen ylimääräinen kiusanteko ja jälkipeli kuuluvat sinänsä pudotuspelien henkeen. Tässä on kuitenkin muistettava, että Tepsi on edelleen sarjan ennakkosuosikki ja Blues haastaja, joten kaikki normaalirepertuaariin kuulumattomat temput ovat lähtökohtaisesti espoolaisten heiniä. Maanantaina Tepsissä haettiin fyysistä kontaktia ihan kiitettävästi, mutta ajoittain homma meni lähinnä päämäärättömäksi ryntäilyksi.
Bluesin hanttamainen puolustus on Tepsin nykyrosterilla täysin murrettavissa ja edellisessä ottelussa paikkoja saatiin luotua kiitettävästi kotijoukkueen salama-alusta huolimatta. Ensimmäisellä erätauolla olin varma, että homma kääntyy meille, mutta toisen erän sössimisten seurauksena peli karkasi lopullisesti käsistä. Pari maalia pystytään vielä kuromaan, mutta harvemmin kolmea. Blues on sen verran hyvä joukkue, että se kykenee voittamaan ottelun ilman ylimääräisiä lahjojakin.
4. Motivointi. Jukka Koivu selitti tappion – vaihteeksi – huonolla valmistautumisella, josta hän otti niin ikään vaihteeksi itse vastuun. Sinänsä ei voi sanoa, että kentällä olisi laiskoteltu, mutta selvästi oli nähtävissä, että se lopullinen terävyys otteista puuttui. On myös kiistatonta, että valmentaja saa ottaa erien alkuun tulevat takaiskut pitkälti omaan piikkiinsä, sillä hänen tehtävänsä on tarvittaessa varmistaa, että pelaajat ovat alusta asti hereillä. Oli toki omalla tavallaan sydäntä lämmittävää katsella, kuinka Jukka huusi kotijoukkueen kolmannen maalin jälkeen kuin hinaaja jokaiselle pelaajalleen erikseen, mutta sananlaskukin jo sanoo, ettei hirveästi kannata metelöidä kun tavarat on jo housussa. Mikäli pelaajat, joista aika monella on jo SM-kulta tai pari plakkarissaan, eivät itse kykene ottamaan puolivälieriä riittävän vakavasti, niin siinä on Sinulla, Jukka, työsarkaa kynnettävänä. Löysäilyyn ei ole kerta kaikkiaan mitään varaa. Voit vaikka muistuttaa, miten HPK:lle meinasi käydä meitä vastaan vuosi takaperin. Näitä pelejä ei voiteta paperilla.
5. Niin joo. Ladislav Kohn. Otteluraporttien perusteella en selvästikään ollut ainoa, joka epäili Bluesin kultakypärää Calouniksi, jolle olisi kehittynyt hermokontrolli. Jäätävä äijä kaikkinensa. Kannattaisikohan sille harkita päällystakkia? Ja Hulkkonen, tähtää tähän mieheen.
Jatkopelejä ajatellen Bluesin voitto oli pitkällä tähtäimellä vain positiivinen asia: joko tästä parista mennään jatkoon taistellen tai sitten ei mennä ollenkaan. Maanantain meiningin jatkuessa jälkimmäisen vaihtoehdon toteutumisesta ei ole epäilystä, mutta mikäli Tepsi jatkaa tällä kaudella nähdyllä tasollaan, olemme erittäin vahvoilla.
Lopuksi suuret kiitokset sarjaohjelman laatijalle siitä, ettei pelejä ole peräkkäisinä päivinä. Taistelu jatkukoon.