TPS 2017–2018, runkosarjan 4. kvartaalin seurantaa – taivas vai helvetti?

  • 24 504
  • 101

Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaskinen kai sanoi edellisen pelin jälkeen jotain siihen suuntaan, että osa kokeiluista toimi ja osa ei. Tämän pohjalta voisi veikata, että jotain toimivia koostumuksia ja parivaljakkoja siis "säästetään" ja mitään totaaliräjäytystä ei tule tapahtumaan. Ilmeisesti valmennuksella on halua sovittaa palloseuran top3 sentterit kahteen ensimmäiseen ketjuun, kun Perriniä kokeiltiin jälleen laidassa. Paperilla tämän voisi olettaa jossain määrin toimivan, mutta minusta käytännössä edelleenkään ei. Kuvaavasti edellisen pelin 0-1 maalissa ykkösen laiturit olivat omissa aivan hukassa sijoittumisen suhteen.

Sikäli kun edellisen ottelun ketjukoostumukset olisivat toimineet täydellisesti, niin olisin yksinkertaisesti odottanut Kurun tippuvan katsomoon ja Filppulan ottavan tämän paikan. Eivät toimineet ja Kaskinenkin tämän tunnusti, joten jotakin varmasti muuttuu. Sikäli kun Kaskinen ei halua rikkoa kolmosen Virta - Nurmi -tutkaparia, niin jonkun kolmikosta Perrin, Palve ja Filppula on pelattava laidalla. Kaskinen saattaa ihan yhtä hyvin haluta nähdä Perrinin vielä toisessa ottelussa laiturina, mutta itse istuttaisin Filppulan laiturin rooliin.

Oma ketjulottoni huomiselle (osin odotus siitä mitä Kaskinen tekee, osin omia toiveita).

Lindsten - Perrin - Kallio
Filppula - Palve - Budish
Palmu - Virta - Nurmi
Väyrynen - Kuru - Pajuniemi

Puolustus:
Juolevi - Tallinder
Fraser - Eronen
Forström - EJ
Nyt kun tota kokoonpanoo kattelee niin me viedään tänä kautena kannu Turkuun.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Olen todella pettynyt, jos nyt tällä rosterilla ei mennä puolivälieristä jatkoon. Mikään muu tavoite ei kuitenkaan voi olla kuin kulta. Joku pronssi ei Turussa pahemmin innosta. Kokoonpano on täysin eri tasoa kuin kahtena aiempana vuonna. Ja tämän papatkin varmasti tiedostavat. Enää ei paljon pätevämpää äijää pystytä Euroopasta Tepsiin raijaamaan kuin nyt on.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Simppeli juttu: tänään TPS:n otettava voitto. Mielellään selkein numeroin varsinaisella peliajalla, viimeistään jatkoajalla. Siten varmistuu CHL-paikka ja paineeton viimeinen kierros. Siten voi loppuvalmistautuminen pudotuspeleihin alkaa.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Tänään TPS lähtee Sportin kaatoon tällaisella kokoonpanolla:

Perrin - Filppula - Pajuniemi
Palmu - Palve - Budish
Lindsten - Virta - Nurmi
Väyrynen - Kuru - Pikkarainen

Juolevi - Tallinder
Berger - Eronen
Forsström - Ekeståhl-Jonsson

Tirronen - Setänen

Selkeästi siis ideana on ajaa Perriniä sisään laitahyökkääjäksi pleijareihin. Pajuniemi stunttaa Kalliota tuossa ykkösessä. Varmaan alkuperäinen tarkoitus oli testailla, kumpi Palve vai Ilu sopii paremmin heidän väliinsä. Kakkonen siis samassa muodossa kuin Jukureita ja Jyppiä vastaan. Kolmonen jatkaa myös samanlaisena kuin Pelsua vastaan. Nelosesta putoaa odotetusti Virtanen ja Nieminen poppareille.
 

Korkea maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg
Nyt on kyllä Pajuniemellä aika maukas paikka mättää vähän lisää pisteitä. Pari maalia voisi tänään pistää Filppulan tarjoiluista. Ei ole kyllä rupusen näköinen kokoonpano vaikka kultakypärä onkin saikulla, kyllä tuolla pitäisi Sportti kaatua.

EDIT: Kumpi muuten on tänään kultakypärä; Palve vai Perrin? Palveella enemmän pisteitä mutta luonnollisesti tehnyt suurimman osan HPK:n paidassa.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Toivon, että torstaina sivuun jätetään vähintään tällä kaudella loukkaantumisista enemmän kärsineet pelaajat, kuten Fillppula. Mielellään kaikki tärkeät pelaajat voisivat puolestani huilia.

Mitä mieltä muut olette?
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Mielestäni ainakin kaikki huilanneet eli Virtanen, Siiki, Nieminen voisivat olla mukana. Ehkä myös Kakko. Jos jollain pienintäkin vammaa, ei pitäisi peluuttaa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Lopputuloksella ei mitään merkitystä. Kaikki vähänkin rikki tai halukkaat saa levätä. Tivoli pystyyn, Ilmaveivejä, kantapääkikkoja ja vanhan liiton perstaklauksia.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Kannatan lepoa kärninimille. Tai pelatkoon vaikka alle 5min. Nuorilla hyvä draivi, lisää peliaikaa heille. Täysin merkityksetön ottelu, tosin kotona ja kärkiottelu, joten katsojiakin pitää ajatella..
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Itse asiassa hienostihan TPS pelasi aiemmin kun esim. Perrin ja Filppula olivat molemmat poissa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän toivottua tiukemmaksi meni runkosarjan loppu, kun Pelicansista ja Sportista TPS väänsi voitot vasta jatkoajalla. Mutta hurraa: sepä riittää. Vaikka Tappara kaksi päätöspeliään voittaisikin, TPS on varmuudella runkosarjan kakkonen, CHL-paikka kuitattu ja kotietu vielä mahdollisissa välierissäkin.

Päätösottelussa rotaatiota vaan vinhasti: kaikki nyt huilanneet kentälle, pikkuvaivaiset suosiolla vilttiin tai vähäiselle peliajalle ja fokus puolustuspelaamiseen. Sen verran hurjasti maaleja Pelicans ja Sport mättivät, että paineettomassa pelissä hesalaisia vastaan pitäisi keskittyä viisikkopuolustamisen ja erikoistilanteiden viilaamiseen.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Huilata kerkeää runkosarjan jälkeen ihan riittävästi, joten paras kokoonpano jäälle mitä saatavilla on. Toki jos pientäkään riskiä olemassa olevien vammojen kanssa niin poppareille. Tässä kannattaa nyt markkinoida pelillä tulevia pudotuspelejä. HIFK, joka ollut voittamaton nurin ja siitä yleisölle sekä joukkueelle kunnon latinki ja pöhinä pipon alle ennen ensimmäistä puolivälierää.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Kärkiukot vaan viltissä ja a- junnut kehiin. Ihan loukkaantumisvaaran takia. En tahdo nähdä kuinka joku Filppula ajetaan kylmäksi kolmannen erän lopussa. Eiköhän siellä ole ne jotka kynnelle kykenevät mutta pienemmällä peliajalla.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
HIFK-matsin jälkeen taitaa olla kauden pisin pelitauko edessä, melkein kaksi viikkoa, joten parhaalla kokoonpanolla vaan HIFK:n kimppuun. Vastahan olympiataukokin oli, joten turha tässä on ketään lepuuttaa. Toki yhtä lailla turhaa on ottaa mukaan ketään vähääkään vaivaista pelaajaa.

Kuitenkin, valtavan pitkä tauko edessä ja saadaan hyvä vastustaja viimeiseen peliin niin lähestyisin matsia pudotuspelien kenraaliharjoituksen näkökulmasta. Paras kokoonpano vaan jalkeille ja pelataan niin kuin olisi play offs -matsi ja tankataan hyvää fiilistä ja itseluottamusta puseroon HIFK:n kaatamisesta heille tärkeässä ottelussa.

Erityisesti Filppulan on hyvä ottaa vähän pelituntumaa ennen pudotuspelejä, kun on pitkä tauko takana, vaikka ihan hyvinhän tuntuma näytti eilenkin olevan tallella.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Huilata kerkeää runkosarjan jälkeen ihan riittävästi, joten paras kokoonpano jäälle mitä saatavilla on. Toki jos pientäkään riskiä olemassa olevien vammojen kanssa niin poppareille. Tässä kannattaa nyt markkinoida pelillä tulevia pudotuspelejä. HIFK, joka ollut voittamaton nurin ja siitä yleisölle sekä joukkueelle kunnon latinki ja pöhinä pipon alle ennen ensimmäistä puolivälierää.

En ole kyllä ollenkaan samaa mieltä tästä. Ei helvetti mikä itku siitä tulisi, kun joku kärkiäijistä loukkaantuisi panoksettomassa ottelussa. Sitä lepoa nyt tulee joka tapauksessa, mutta loukkaantumisilta tulisi välttyä. IFK saattaa tulla jossain vaiheessa vastaan, eikä heitä varmasti haittaisi, jos tepsiltä kärkimiehiä puuttuu.

Toisekseen, en nyt usko, että huomiseen peliin mitään yleisöryntäystä olisi. Turussa kun tiedetään kakkossijan varmistuneen, niin ei tuo peli kiinnosta hevonvittuakaan.

Edit. Typo
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En ole kyllä ollenkaan samaa mieltä tästä. Ei helvetti mikä itku siitä tulisi, kun joku kärkiäijistä loukkaantuisi panoksettomassa ottelussa. Sitä lepoa nyt tulee joka tapauksessa, mutta loukkaantumisilta tulisi välttyä. IFK saattaa tulla jossain vaiheessa vastaan, eikä heitä varmasti haittaisi, jos tepsiltä kärkimiehiä puuttuu.

Toisekseen, en nyt usko, että huomiseen peliin mitään yleisöryntäystä olisi. Turussa kun tiedetään kakkossijan varmistuneen, niin ei tuo peli kiinnosta hevonvittuakaan.

Edit. Typo

Toivottavasti TPS ei ajattele noin. Ei ammattilaissarjassa voida lähteä pelkäämään loukkaantumisia. Totta kai vamman omaavia kannattaa säästellä, mutta muuten terveet ukot taistelemaan TPS:n puolesta kaukaloon. Ihmettelen suuresti jos lähdetään laittamaan b-miehistöä jäälle. Paikalle tulee kuitenkin sen verran yleisöä, että he haluavat nähdä runkosarjan kakkosen jäällä varteen otettavalla miehistöllä. Mukana on uusia miehiä, joilla ei vielä hirveästi ole yhteisiä kokemuksia nimenomaan ottelutilanteista. Sekin puoltaa sitä, että saadaan lisää toistoa. Uudet systeemit ottavat aikansa ennen kuin ne tulevat ns. selkärangasta ja tässä ottelussa kuvioita olisi hyvä "harjoitella".
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Se olis viimeinen runkosarjamatsi tänään ja mielenkiinnolla kyllä odottelee ketä rosterissa tänään nähdään. Täällä on ollut pientä painia siitä pitäisikö kärkiukkoja lepuuttaa vai ei. Kaskinen tais tussarissa sanoa että kierrätystä tulee mutta kumminkin laadukas joukkue. Ota nyt sitte tuosta selvää.

Kallio siis ainakin pois. Markku ilmeisesti tekee paluun. Kyllähän tuossa olisi lepuutuksen paikka mielestäni. HIFK taistelee vielä kotiedusta ja varmasti tulee parhaalla rosterilla päälle kuin yleinen syyttäjä. Saas nähdä mitä sieltä tänään TPS tarjoilee...

Edit: Perrinillä runkkarissa tehot 174+324=498. Kai se Eki pitää tänään päästää sentään irti että tuo 500 menee rikki.
 
Viimeksi muokattu:

Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nopeasti vilkaistuna Perrin, Filppula, Tallinder ja jo aikaisemmin tiedossa olleet Kallio ja Fraser eivät ole tänään kokoonpanossa.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Nopeasti vilkaistuna Perrin, Filppula, Tallinder ja jo aikaisemmin tiedossa olleet Kallio ja Fraser eivät ole tänään kokoonpanossa.
Kun kerran tälle varman päälle säästely linjalle lähdettiin, niin ihan hyvin oltaisiin voitu myös Palve, Budish ja Heikkinen jättää pois ja tilalle Kakkoa ja jotain muuta junnuja. Nuo kolme jo sivuun jätettyjen ohelle ovat ne korvaamattomimmat kevättä ajatellen.
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti TPS ei ajattele noin. Ei ammattilaissarjassa voida lähteä pelkäämään loukkaantumisia. Totta kai vamman omaavia kannattaa säästellä, mutta muuten terveet ukot taistelemaan TPS:n puolesta kaukaloon. Ihmettelen suuresti jos lähdetään laittamaan b-miehistöä jäälle. Paikalle tulee kuitenkin sen verran yleisöä, että he haluavat nähdä runkosarjan kakkosen jäällä varteen otettavalla miehistöllä. Mukana on uusia miehiä, joilla ei vielä hirveästi ole yhteisiä kokemuksia nimenomaan ottelutilanteista. Sekin puoltaa sitä, että saadaan lisää toistoa. Uudet systeemit ottavat aikansa ennen kuin ne tulevat ns. selkärangasta ja tässä ottelussa kuvioita olisi hyvä "harjoitella".

En osaa olla samaa mieltä. Tärkeintä on nyt säästellä äijiä ja nimenomaan ehkäistä mahdollisia loukkaantumisia. Kyllä yleisö sen ymmärtää, että nyt on kyse suuremmista asioista kuin yksittäisen merkityksettömän runkosarjamatsin voitosta.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kun kerran tälle varman päälle säästely linjalle lähdettiin, niin ihan hyvin oltaisiin voitu myös Palve, Budish ja Heikkinen jättää pois ja tilalle Kakkoa ja jotain muuta junnuja. Nuo kolme jo sivuun jätettyjen ohelle ovat ne korvaamattomimmat kevättä ajatellen.

Ehkä TPS ajattelee tässä myös kannattajia ettei sentään kymmentä kärkiukkoa laiteta sivuun? Palve ja Budish on naapurin lammesta naarattuja joten tulosta kehiin taas. Ei harmita pätkääkään että meidän kärki on sivussa.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Tämä pelaajien säästely PO-pelejä ajatellen ole mitään vrt. siihen kun loka/marraskuussa myytiin ensimmäinen kova pelaaja ja loput siirtorajalla. Sitten junnuilla/ties millä loppukausi ja valmentajan pressitilaisuus oli ainoa tilaisuus, missä ei todellakaan tiennyt mitä oli taas tulossa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä, että vähän kolhiintuneet ykköskorin ukot pidetään merkityksettömässä pelissä sivussa. Ja hyvä myös, että nuoremmat voivat nyt näyttää tekemisen mallia paineettomassa pelissä.

Itse toivon että pelissä treenataan ennen kaikkea viisikkopuolustusta ja erikoistilanteita. Saa vähän kokeillakin.
 

AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä on loistava ja samalla myös viimeinen tilaisuus valmenukselle nähdä, miten 1. Palve/Budish vastaa haasteeseen, kun heille annetaan enemmän vastuuta pelissä. 2. Jatkuuko Virta/Nurmi kaksikon yhteispeli samalla tavalla, kuin aikaisemmissa peleissä. 3. Minkälaisessa peli-iskussa meidän rotaatiomme on ja jos tulee loukkaantumisia/villauksia, niin kuka rotaatiossa on eniten valmiina ottamaan pelaavan paikan pudotuspeleissä.

Ainakin näin omasta mielestä, toki ehkä se pääsyy on säästää meidän ykköskorin jätkiä loukkaantumisilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös