TPS 2015–2016 – runkosarjan 4. kvartaalin seurantaa

  • 36 824
  • 150

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Illan JYP-ottelusta päällimmäisenä jäi mieleen kysymys, että voiko kaksi näin huonosti pelaavaa joukkuetta olla noin korkealla sarjataulukossa..? Aivan kamala kolmas erä. Tallinderilta täysin käsittämätön selästätaklaus (jo aiemman 2x2min päälle) ja JYPiltä ehkä paskin YV, mitä olen koskaan nähnyt. Kirsikaksi kakulle Ahtola käy vielä kaivamassa Pullin poskiläskejä mailallaan ja pienet viiskolmoset erän loppuun. Kuin olisi junnupeliä seurannut - ei saatana päätä eikä häntää. No, hieno nousu, tiukkaa alivoimaa, eikä periksi annettu.

Huomisesta Kärppä-matsista on vaikea odottaa mitään, hyvässä tai huonossa. Niin sekavaa TPS:n pelaaminen tällä hetkellä on. Periaatteessa kaikki on kuitenkin jälleen omissa käsissä pudotuspelejä ajatellen. Tuntuu uskomattomalta.

Itse vaihtelin Jyväskylän ja Helsingin pelien välillä vähän erätaukojen mukaan (5-1 -tilanteessa saattoi JKL jäädä "vähän" vähemmälle seurannalle...) ja olen täysin samaa mieltä. Peleillä oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Tämän pelin perusteella ei voi kyllä kummallekaan (JYP ja TPS) lupailla kovin pitkää playoff-kevättä, ikävä kyllä. Toki otanta on vain yksi peli, joka vielä oli yksi erikoisimmista ikinä, mutta onhan tuo Tepsin tekeminen jo hetken aikaa ollut sellaista läpsyttelyä. Niillä otteilla ei kyllä kauheasti haasteta HIFK:ta tai Kärppiä. Mutta toki tässä on vielä aikaa. Tiedä vaikka tämä peli sytyttäisi Palloseuran hurmokseen!

edit. Enkä nyt siis halua mitenkään väheksyä 5-1 -tappiosta nousua voittoon. Se on aivan uskomaton suoritus, jonka johdosta kutossija on edelleen omissa käsissä. Tallinderin aivopieru ja siitä suurella todennäköisyydellä seuraava pidempi pelikielto aiheuttaa kylläkin omat haasteensa runkosarjan viimeisiin peleihin.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Huhhuh, ei jättänyt kylmäksi Hippoksen matsi paikanpäällä nähtynä. Kaikki tunnemyrskyt tuli taas koettua. Ristiriitainen fiilis, kaksi pojoa saatiin vaikka kolmeakin oikein tarjottiin. Hyvää jatkoa ajatellen kärkikaartin apinoiden putoaminen harteilta, henkinen vahvuus ja tahto sekä hienot hyökkäyskuviot. Miinuksena sitten kurittomuus (Tallinder) ja ihan helvetin epäorganisoitu keskialue ja puolustus. JYP juoksenteli keskeltä kohti Setästä/Lassilaa välillä miten tahtoi ja jos tuo ei yhdessä yössä parannu, niin kyyti on kylmää Raksilassa. Kaikki on edelleen mahdollista kuitenkin kutospaikan suhteen, jännäksi jätkät tän laittaa. Johan päättyi Tepsin tehottomuus rytinällä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Wernblom, Vallin-Kivi
Ei helvetti mitä tunteiden vuoristorataa sai tänään kokea Palloseuran pelin aikana! Huikea nousu Palloseuralta, helvetin tärkeät kaksi pistettä mukaan huomiseen Oulun peliin. Mikäli ollaan vielä vuorokauden kuluttua kuudentena, näyttää tilanne helvetin hyvältä, vaikkakin runkosarjan viimeinen ottelu Ässiä vastaan Porissa on todennäköisesti kaikkea muuta kuin helppo paikka, ainakin jos Ässät ovat vielä mukana taistelemassa paikasta 10 joukkoon. Nyt kuitenkin tilanne näyttää taas paljon paremmalta kuin esimerkiksi viime viikon lauantain kierroksen jälkeen, joten nautitaan tästä tämä ilta!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli kyllä kirottua, naurettua ja melkeen itkut tirautettua. Pikkaraisen toisen maalin kohdalla repesin äänekkääseen huutonauruun, joka sai kyllä vaimon vähän hämmästelemään. Oli melkoista vuoristorataa, ei voi muuta sanoa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tallinderia on paljon parjattu eilisen jälkeen, toki aiheesta mutta osansa voi olla pitkällä pelitauolla ja syksyn Tukonen- tapauksella. Jostain syystä Henkalla jäi ikään kuin piippuun se kova peli mitä hän yleensä esittää. Luojan kiitos että ulosajo tuli vasta ottelun loppupuolella eikä esim. 5-1- tilanteessa! Se olisi varmasti katkaissut selkärangan lopullisesti.

Uskomaton, unohtumaton matsi. Ei kurinalaisin eikä virheettömin mutta tuo n-o-u-s-u!! TPS teki Ruotsit ja tällainen tulos lämmittää paljon enemmän kuin joku 1-2- kliininen puolustusvoitto. Huh huh... Saa nähdä miten joukkue tänään pärjää, luulisi olevan vapautunutta touhua eikä luovuttamista ajatella missään vaiheessa.. Paljon riippuu Tallinderin mukana olosta, toivottavasti lisäpannaa ei tule mutta kurinpitohistoriansa nojalla pelkään että jokunen ottelu tulee. No, Forre Forrström siinä tapauksessa Erosen pariksi!

Pahoittelut tästä herutusviestistä. Ei ole tapanani muulloin kuin eilisen kaltaisten pelipäivien jälkeen.
 

Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pelkäsin pahempaa kuin kolme peliä. Pääasia että pleijareissa mukana.

Puolustuksen parit näyttävät hyvältä tänään. Keskitalolle ylivoima-aikaa kiitos.

Vähän pelottaa että HIFK sluibaa tänään Lukkoa vastaan. Tähän voidaan reagoida pelaamalla itse hyvin, ei ole helppoa Kärpilläkään kun eilen pelasivat Helsingissä, panos loppupeleistä käytännössä lähti tappioon ja Puljujärvi loukkaantui.

Setäsellä jatkaminen järkevää, eivät ne eilen päästetyt maalit mitään imaisuja olleet ja Lassila ei vakuuttanut yhtään.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Itse odotin 2-3 peliä sillä kulkusille lyönti ei aiheuta mitään uusimishistoriaa. Vai onko jotain selkääntaklauksia Tallinderilla jota en nyt muista?
 

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tuo Oulun peli osoittaa sen, mikä se ero on meidän ja kärjen välillä. Lukko nappasi pinnat HIFKiltä, joten kolme pinnaa on ero kutossijaan tämän kierroksen jälkeen. Tiistaina Kerho on voitettava ja Ässät torstaina Porissa. Tämän hetken menolla tuo kuulostaa kyllä vaikealta. Kerho nyt ei pitäisi olla paha, mutta Pori on. Varsinkin, kun näyttää siltä, että Ässillä on vielä silloin kovastikin panosta pelissä.

Toisaalta säälitkään ei ole mikään maailman loppu, mikäli sinne päädytään. Sieltä sitten puolivälieriin Tallinderin paluun siivittämänä ja ollaan oma henkilökohtainen tavoitteeni saavutettu.
Toki sääleistä voidaan hyvinkin lähteä lauluun, mikäli otteet ei parane. Erityisesti Setänen-Lassila -kaksikko aiheuttaa harmaita hiuksia. Eikä ainoastaan tämän kauden suhteen, vaan myös ensi kautta silmällä pitäen. Hitto, olin vielä vähän aikaa sitten luottavainen, että Setänen-Georgiev riittäisi ensi kaudella...nyt en ole siitä enää ollenkaan niin varma.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuntopuntaria kun katsoo, niin viimeiset 5/10 peliä ovat Tepsin osalta aika surkean näköistä. Tämän takia on pelko persiissä että a) sääleihin jäädään koska Kerhoa vastaan tulee 1/2 pistettä ja Ässiä vastaan 0. Sitten sääleihin joissa turpaan joltain joukkueelta jolla jalat jaksavat vielä polkea maaliskuussa ja joiden veskari saa edes rantapalloja kiinni.

Kesällä parin henkilön haastattelut "ollaan parhaassa kunnossa ikinä, kuntotestit on hyviä ja penkkitulokset parantuneet viimevuodelta". Helmi-Maaliskuussa viimeistään loppuu potku. Toista X+Y kertaa.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Mitenkähän tuon pelintaso on edes voinut tippua noin ?

Kyllä sitä sinne 8 joukkoon pitäisi raahautua. Jumalauta, psyyke ei kestä sääleistä ulos temppua.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Wernblom, Vallin-Kivi
Täytyy toivoa että viimeiset neljä matsia voittanut Pelicans ottaa viidennen perättäisen voiton ensi tiistaina Lukon vieraana. Pelicans tosiaan napannut neljästä viimeisestä ottelusta täydet 12 pistettä, näin ollen lahtelaiset ovat vaivihkaa nousseet mukaan taistelemaan jopa kuutossijasta. Palloseuran saldo edellisistä neljästä pelistä varsin nihkeä 3.

Neljän viime pelin kuntopuntari;

Pelicans 12
Lukko 6
KalPa 5
TPS 3

KalPa tippui tämän päivän tappion takia pois taistelusta kuuden parhaan joukkoon, joten viimeisestä suorasta poffi paikasta tappelevat vielä Lukko (91) , TPS (88) ja Pelicans (87). Pelikaanit ovat pakkovoiton edessä tiistaina Raumalla mikäli mielivät kuuden joukkoon nousta, ja toivotaan että Lahen suunnasta tulisi hieman apuja.
 

Tomazevski

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kunhan ei tule Pelicans sääleissä vastaan....
Itse taas jollain kierolla tavalla toivon, että mikäli sääleihin joudutaan, niin vastaan tulisi nimenomaan Pelicans. Ainoa vastustaja, jota vastaan olisi jotain voitettavaa kun ei vielä tällä kaudella olla onnistuttu niitä kaatamaan. Luulisi olevan näyttämisen halua Tepsin pojilla. Ei perkele saa Pelsuille hävitä kauden kaikkia matseja. Ja vähiten toivon vastustajaksi Sportia nimeenomaan päinvastaisista syistä. Eniten hävittävää.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kärpät-peliä en pystynyt seuraamaan lainkaan. Ei harmita.

Jyväskylän ja Oulun peleistä odotusarvo oli yhteensä nolla pistettä. Tuli yhteensä kaksi pinnaa. Siihen voi sinänsä olla tyytyväinen, ja olihan se Jyväskylän nousu upea. Ehkä joukkue koetti toistaa saman Oulussa päästämällä isäntäjoukkueen isoon johtoon. Ei toiminut. Toivotaan että tämä taktiikka on nyt nähty.

TPS:llä on vielä mahdollisuus kuutossijaan, mutta enää se ei ole TPS:n omasta tekemisestä kiinni, sillä Lukko otti ison voiton HIFK:sta. Täytyy sanoa, että en viikko-pari sittenkään vielä uskonut Lukon olevan noin kovassa vedossa, mutta uskottava on. Hattu pois.

Sarjataulukko on nyt pudotuspeliviivan tuntumassa niin mielenkiintoinen, että TPS:n osalta kaikki sijat 6-9 ovat mahdollisia.

Seiska- tai kasisijat lienevät todennäköisimmät, sillä Lukko pelaa KalPaa ja Pelicansia vastaan, KalPa ahertaa Tapparaa ja Lukkoa vastaan ja Pelicans kohtaa Lukon ja Kärpät. Olisi jo aika yllättävää, että pelit menisivät niin ristiin ja ehkä yllätystuloksinkin, että TPS valahtaisi yhdeksänneksi.

Veikkaan että TPS jää seitsemänneksi, suunnilleen tällä kaavalla:

Tiistaina Lukko haluaa varmistella kuutossijansa ja tekee sen voittamalla Pelicansin kotonaan. TPS hoitaa HPK:n kotonaan vaivoin. KalPa ei yllätä Tapparaa Hakametsässä.

Torstain päätöskierroksella KalPa yllättää Lukon kotonaan (joo, aina voi toivoa...). Pelicans ottaa myös yllätysvoiton Raksilasta. Kierros olisi näin pedattu TPS:n kuutossijalle, mutta loppuun asti taisteleva Ässät vie pisteet kotonaan.

Toisin sanoen kahdesta viimeisestä pelistä Lukko, TPS, KalPa ja Pelicans saavat kukin 3p ja vitutusketjussa harmittaa Ässät-pelin surkeus, kuutossijan menettäminen omiin toilailuihin. Katotaan kuinka käy.

(Kuuden pisteen ottaminen kahdesta viime pelistä olisi sarjataulukon perusteella helpointa TPS:lle, toiseksi helpointa Lukolle, kolmanneksi helpointa KalPalle ja vaikeinta Pelicansille. Oikeasti siis varmaan Lukko voittaa molemmat pelinsä, TPS toisen ja KalPa sekä Pelicans ei suoraan kumpaakaan.)
 

Ikuri

Jäsen
On aika todennäköistä, että Ässillä ei ole muuta panosta päätöskierroksella kuin pidellä Lukon toivoa yllä päästä kuuden joukkoon. Jotenkin veikkaan, että tässä tapauksessa Isomäen kotijengi ei ihan täydellä höyryllä Lukon puolesta pelaa.
 

Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
On aika todennäköistä, että Ässillä ei ole muuta panosta päätöskierroksella kuin pidellä Lukon toivoa yllä päästä kuuden joukkoon. Jotenkin veikkaan, että tässä tapauksessa Isomäen kotijengi ei ihan täydellä höyryllä Lukon puolesta pelaa.

Kotkaniemen Ässät ei lähde kyllä tuolla asenteella yhteenkään peliin. Varmasti tulevat pelaamaan torstainakin niin hyvin kuin pystyvät.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kotkaniemen Ässät ei lähde kyllä tuolla asenteella yhteenkään peliin. Varmasti tulevat pelaamaan torstainakin niin hyvin kuin pystyvät.

Kuten @Ikuri yllä kirjoitti, on tosiaan iso todennäköisyys, että HIFK voittaa Ässät kotonaan tiistaina, ja Sport hoitaa kotonaan Ilveksen. Jälkimmäinen tosin epävarmempaa - Sport voi möhliä mailaa puristamalla miljoonapaikkansa, tai ainakin pitkittää ratkaisua viimeiselle kierrokselle.

Vaikka Ässillä olisi saumat menneet jo ennen päätöspeliä, olen samaa mieltä kuin @Luxray, että Kotkaniemen joukkue halunnee jättää katsojillekin hyvän maun päätöspelistä. TPS taas voi hyvin lähteä Poriin sillä asenteella, että Ässät on luovuttaneet, ja muutenkin sillä salaperäisellä joukkuetta vaivanneella "pelataan paskoja vieraspelejä altavastaajia vastaan" -otteella. Siksi ennustelen Ässille päätöspelin pisteitä, ihan siitä riippumatta, onko pelissä Ässille panosta. Koska TPS.
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Tiistaina sanellaan sitten lopputahtien alkutahdit runkosarjalle, ja torstaina lopputahdit.

Jos TPS voittaa HPK:n varsinaisella peliajalla ja Pelicans voittaisi Lukon, oltaisiin tilanteessa, jossa TPS menisi Lukon ohi tasapisteissä suorien voittojen ollessa 24-23. Molempien tappio tiistaina pitäisi yhtälailla haaveet kuutossijasta hengissä, jolloin torstaina peleistä pitäisi hakea voitto ja Lukon hävitä. Ei turhan tylsäksi käy.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Molempien tappio tiistaina pitäisi yhtälailla haaveet kuutossijasta hengissä, jolloin torstaina peleistä pitäisi hakea voitto ja Lukon hävitä. Ei turhan tylsäksi käy.
Niinpä. Tosin tässä tilanteessa Pelicans nousisi TPS:n ohi. Järjestys olisi siis (jos tiistaina TPS ja Lukko eivät saa pisteitä) Lukko 91 p., Pelicans 90 p. ja TPS 88 p.

Torstain viimeinen kierros: KalPa - Lukko, Pelicans - Kärpät, Ässät - TPS. Tasapisteissä Pelicans menisi edelle 3 pisteen voittojen myötä.

Jännäksi vetää.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ei välttämättä olisi mikään kauhea vahinko jos Palloseura lähtisi sääleihin 8. sijalta ja saisi vastaansa KalPan. Sen verran heikkoa on ollut Kuopiolaisten peli, että melkein mielummin ottaisin vastaan KalPan kuin Sportin tai Ässät.

Toisaalta taas säälien jälkeisenä vastuksena kyllä mielummin näkisin HIFKn kuin Kärpät, joten sikäli seiskasija olisi hyvä pitää.

Yhtä kaikki, joko ensi lauantaina mennään Turussa tai sitten Lukko konttaa Pelsuja vastaan. Jännät pelit tulevat kyllä huomenna kutossijan tuntumassa majaileville jengeille.

Playoff-kiima on vakaassa nousussa.
 

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Toisaalta taas säälien jälkeisenä vastuksena kyllä mielummin näkisin HIFKn kuin Kärpät, joten sikäli seiskasija olisi hyvä pitää.
Pakko sen verran korjata täältä tsadin suunnalta, että mikäli TPS haluaa mielummin vastaan IFK:n kuin Kärpät, sen tulee sijoittua runkkarissa sijoille 8-10.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Pakko sen verran korjata täältä tsadin suunnalta, että mikäli TPS haluaa mielummin vastaan IFK:n kuin Kärpät, sen tulee sijoittua runkkarissa sijoille 8-10.

Ai niin joo tietysti. Jotenkin ajattelin Kärpästen voittavan runkkarin, vaikka hommahan on jo kirkossa kuulutettu Helsinkiin.
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Joo mieluummin Hifki kuin Kärpät, mutta tällä hetkellä todennäköisin lienee Kärpät ja tähtien ollessa oikeassa asennossa kuutossija ja pleijareihin Tapparaa vastaan, jonka tämän kauden joukkue on kyllä kaadettavissa ainakin TPS:n osalta (pisteet 8-4 Tepsille). Toisaalta Kärppiä vastaan (4-8) on haettu paremmin pisteitä kuin HIFK:ta (2-10) vastaan, mutta runkosarja on runkosarja. Onhan tuolta sääleistä vaikea kenenkään tarpoa itseään jatkoon. Ainoan potentiaalin näen tällä hetkellä hyvällä tasolla pelaavalla Pelicansilla.

Onneksi saadaan oikeastaan ihanne kokoonpano playoffeihin (vain Kumeliauskas ja Tukonen pois). Ei noiden muiden rosteri niin paljon ihmeellisempi ole ja hyökkäyspäässä TPS voittaa omasta mielestä ainakin Kärpät. Puolustajat ovat sitten ykkösparin jälkeen vähän niin ja näin (nyt onneksi Forsström taas kehissä, ja Nummelin [virnistys]). Maalivahtipeli TPS:llä ja Kärpillä aika samassa tilanteessa eli kilpailua löytyy. Spekuloidaan lisää loppuviikosta.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Helmisen SaiPalle sympatiat
Ei noiden muiden rosteri niin paljon ihmeellisempi ole ja hyökkäyspäässä TPS voittaa omasta mielestä ainakin Kärpät. Puolustajat ovat sitten ykkösparin jälkeen vähän niin ja näin (nyt onneksi Forsström taas kehissä, ja Nummelin [virnistys]). Maalivahtipeli TPS:llä ja Kärpillä aika samassa tilanteessa eli kilpailua löytyy.
Ooksä tosissas vai ajoinko kenties pahasti miinaan?
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Ooksä tosissas vai ajoinko kenties pahasti miinaan?

Nummelin + virnistys oli silkkaa huumoria tietäen miehen viimeaikaiset otteet.Maalivahtipeli on molemmilla pienempi tai suurempi kysymysmerkki.

Ja mitä hyökkäykseen tulee niin kyllähän TPS:llä olisi optimitilanteessa heittää esim. ketjut

Tukonen - Perrin - Kallio
Pare - Makkonen - Spina
Ahtola/Vähätalo - Vainiola - Kumeliauskas
Pikkarainen - Virtanen - Karvonen

Mutta kun ei ole optimi niin ei ole.

Ja mitä Kärppien palstaa lukee, on siellä tällä hetkellä täysin yössä oleva Huml, sekä vaisut 1. ja 2. sentterit Niemi ja Hirschovits. Aho, Puljujärvi, Pyörälä ja Manninen ovat siellä tällä hetkellä ne kuumimmat, jotka myös ratkovat pelejä. Toki tässä vaiheessa kautta on myös ihan tietoista jarruttelua ennen ratkaisupelejä. Syy miksi Kärpät on voittanut pelejä on nimenomaan oikein rakennetussa joukkueessa ja pelitavassa + peluutuksessa. Näitä syitä löytyy loputtomiin kun alkaa luettelemaan ja jätetään spekulaatoit siihen nyt kun aihekin lipesi.

Loppukaneettina väitän että TPS on hyökkäysalueelle päästessään täysin vertailukelpoinen muihin P-off-jengeihin. Itse alueelle pääsy taas on ihan eri asia (;.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös