TPS 2015–2016 – runkosarjan 2. kvartaalin seurantaa

  • 20 844
  • 70

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itelle on jäänyt kyllä ihan erilainen kuva Virran esityksistä. Ollut vaihdosta toiseen kenttänsä energisin ja pyrkinyt luomaan tilanteita. Se on vaan hieman haastavaa jos samassa kentässä viilettää Virtanen & Moisio jotka tyhjästä maalistakin hakee vain taklausta.
Virtahan on pelannut jo kauan kolmosketjussa ketjukavereinaan Ahtola ja Siiki. Taitaa mennä melkeinpä lokakuun puolelle kun viimeksi pelasi nelosessa Virtasen ja Moision kanssa. Ei ole paljoa noi mainitsemasi tilanteet realisoituneet maaleiksi, kun 24 ottelussa on syntynyt 4 tehopistettä.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Osuit asian ytimeen.

Mikä seura haluaisi toimia TPS:n kanssa yhteistyössä? Ei varmasti yksikään, kun yhteistyöllä tarkoitetaan normaalissa puhekielessä sellaista tilannetta, että se hyödyttää kumpaakin osapuolta. Tämä asia on TPS-johdolta jäänyt näissä yhteistyökuviossa sisäistämättä. Se kun omassa arroganssissaan kuvitteli esim. TUTO-yhteistyön sellaiseksi, että TUTO: n olisi pitänyt ryhtyä TPS:n marionetiksi.

Aika monelle seurallehan nuo mestis-farmit ovat nimenomaan marionetteja. K-Vantaalla on jo usealta vuodelta kokemusta siitä, että otetaan ja peluutetaan ketä vain sattuu liigaseuroista olevan lainalle tyrkyllä, ja pelaajia ramppaa kauden aikana lohipaidassa useamman joukkueellisen verran. Myös Heinolassa on oltu hyvin nöyriä sen suhteen, että Lahden apuja kiltisti peluutetaan ja kellä tahansa joukkueesta on lupa lähteä jos pelikaaneilta kutsu käy. Tietysti Lahden päässä tuota pelaajaliikennettä on hoidettu astetta fiksummin ja pitkäjänteisemmin kuin toisinaan TPS:ssä, minkä ansiosta myös Peliitat ovat tuon farmiseura-statuksen kanssa voineet elää. Ja tällä kaudella ne Heinolan ja Lahden väliä rampanneet pelaajat ovat vieläpä tehneet kovaa jälkeä Heinolassa ja pärjänneet mainiosti myös liigassa. TPS-pelaajilla mestisreissut ovat menneet pääosin aika vihkoon (poislukien ainakin Setäsen Savonlinnan reissu). Tiedä sitten missä vika, ei noiden TPS-junnujen pitäisi lähtökohtaisesti hävitä vertailussa vaikkapa Pelicansin junnuille.

Mutta Tutolla ei ole tietenkään mitään halua tai tarvetta suostua tuollaiseen hiukan toispuoleiseen yhteistyöhön, kun tulevat toimeen omillaankin. Ehkä TPS:n olisi siis järkevintä etsiä toinen yhteistyöseura, Tuton kanssa kun taidettu törmätä jo ongelmiin moneen kertaan (mikä ei ole minusta kummankaan seuran vika sinänsä, yhteistyö vain on vaikeaa alkuasetelmasta johtuen). Mutta nämä ovat tietysti taas toisen topicin asioita.

Mitä tulee mm. Vähätaloon ja Virtaan, niin minusta taso riittää molemmilla jo nyt top9 rooliin menestyvässä liigajoukkueessa. Se vaan vaatisi sitä, että vierelle on heittää rutinoituneita hyvätasoisia liigahyökkääjiä. Etenkin sentterin rooli on tärkeä. Esim. VVV ei vain tällä hetkellä noita saappaita täytä. Kumenkin peli ailahtelee vielä melko paljon eikä mies pysty kenttäänsä "kannattelemaan", vaan päinvastoin tarvitsisi itsekin sitä rutiinia vierelleen. Mun mielestä junnujen etenkin pistepörssin perusteella vaisut suoritukset palautuvat lopulta TPS:n sentteriosaston ongelmiin.

Puolustuspään pelaamisesta vielä loppuun sen verran, että kyllähän Selinin systeemi pääosin toimii ja kiekottomana pelataan melko kurinalaisesti ja fiksusti omissa. Junnupakitkin ovat pärjänneet omissa melko hyvin, ja HIFK-pelin useamman minuutin sekoilujakson kaltaisia pyörityksiä tapahtuu aika vähän. Mun mielestä puolustuspään vajavaisuus näkyy kuitenkin ennen kaikkea siinä, että kiekollinen peli omissa on välillä melko heikkoa ja avauspelin kanssa on ongelmia. Kyllähän esim. ykkönen huonoista avauksista huolimatta pääsee useimmiten omista pois, koska hyökkääjillä riittää maltti ja taitotaso pelata kiekolla, mutta suorista hyökkäyksistä on sitten usein vauhti pois ja pelaajien etäisyydet venyvät. Jos aletaan laskea maalintekopaikkoihin/maaleihin johtaneita rintamahyökkäyksiä, niin mututuntumalta väitän että ollaan aika pirusti esim. Tapparaa jäljessä. Tämä ei tietysti johdu pelkästään puolustajien heikommasta kiekollisesta pelistä, vaan myös Tapparan monivuositen projektin myötä syntyneestä paremmasta pelin rakenteesta. Tekemistä siis vielä on ja paljon.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika nopeasti ollaan taas valahdettu 9. sijalle. Vaikka on pelejä vähemmän pelattu jne, niin alkaa taas vähän hiipimään sellainen olo takaraivoon ettei hyvä heilu. Tästä kun ei ole enää pitkä matka tonne bottom kymppiin ainakaan sijoitusten valossa ja viime vuodet ovat olleet sellaista paskaa ettei mitään järkeä.
 

Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikö kannattaisi lukea suoraan pisteet/ottelu-taulukkoa, kun liigan sivuilta saa sellaisen järjestettyä. TPS on seitsemäntenä, kuudenteen sijaan matkaa erittäin vähän. Toki myös yhdeksäs sija on lähellä.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eikö kannattaisi lukea suoraan pisteet/ottelu-taulukkoa, kun liigan sivuilta saa sellaisen järjestettyä. TPS on seitsemäntenä, kuudenteen sijaan matkaa erittäin vähän. Toki myös yhdeksäs sija on lähellä.

TPS on muuten seitsemäntenä myös tehdyissä maaleissa ja YV-prosenteissa. Toistaiseksi TPS on keskitason joukkue ja kuudes sija on realistisin tavoite. Jos positiivisemmin ajatellaan, niin TPS:lla on vähän suoria tappioita ja vähän päästettyjä maaleja. Hyvin siis roikkuu mukana, mutta vielä pitäisi saada seuraava pykälä silmään.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tässä jo monta viikkoa ollut tilanne missä noin 4.-9. sijat ovat olleet alle 10 pisteen sisällä joten en mä näe, että nyt on yhtään sen enempää aihetta masentua kun aiemmin oli aihetta juhliakaan kun sijoitus oli siinä 5. paikkeilla. Niinkuin tuossa ylempän jo todettiinkin niin otteluita meillä on tuosta ryppäästä vähiten joten jo ottelumäärien erot vaikuttavat monta sijaa.

Esimerkiksi voitolla tänään ollaan vain 3 pisteen päässä Jypistä joka on tällä hetkellä 4. ja pelannut 2 ottelua enemmän. Voitto tarkoittaisi myös tasapisteitä Kalpan kanssa, joka taas on pelannut yhden ottelun enemmän. Näissä ei toki ole otettu huomioon miten muut ryppäästä saalistavat pisteitä, mutta varmasti ymmärsit mitä tarkoitan @Starbuck.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Hyvin siis roikkuu mukana, mutta vielä pitäisi saada seuraava pykälä silmään.

Tähän kulminoituu loppukausi. Mun mielestä ei saada, koska rosteri ei riitä. Siellä kuormitetaan nyt jo loppuun kärkiukot + telakalla on paljon väkeä. Toki alisuorittaneita löytyy useita, mutta riittääkö heidän mahdollinen tason nostonsa ja onko se edes realistista ? Mun mielestä tähänkin ei, koska mitään viitteitä esim. Ahtolan tai Vainiolan heräämisestä ei ole. Jos hankittaisiin luova, ratkaisuun kykenevä hyvä sentteri, saataisiin monestakin kaverista enemmän irti. Hyvä peliä avaava pakki toisi myös paljon vaihtoehtoja hyökkäyksiin, mutta sellaistakaan ei meillä ole.

Jos nykyisenkaltaisella pelaamisella jatketaan on realistista edelleen keikkua sijoilla 5.-7. mutta voidaan myös romahtaa kauas alemmas. Onneksi sentään toimii maalivahtipeli ja ollaan me kuitenkin tehty paljon maaleja, joskin suurimman osan on tehnyt muutama pelaaja.

Henk.koht. siis näen tässä paljon enemmän mustia pilviä, kuin mahdollisuuksia. Kaikki riippuu nyt siitä, tuleeko hankintoja vai ei ja minkä tasoisia.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Mun mielestä me ei tarvita välttämättä yhtään uutta ukkoa hyökkäykseen (toki kelpaa jos ollaan hommaamassa). En vaan käsitä tuota Selinin kaikki munat yhdessä korissa peluutusta, Spinan ja Pikun yhteispeli toimi hyvin niissä parissa matsissa missä sitä kokeiltiin, näin saatiin/saataisiin laajuutta ratkaisuosastolle.

Jotenkin näin:

Vähätalo/Virta/Ahtola - Perrin - Kallio
Pikkarainen - Kumeliauskas - Spina
Vähätalo/Ahtola - VVV - Virta/Siiki
Moisio - Virtanen - Nieminen

Tuosta vielä järkevät kaksi yv-kenttää ja näille tasaisesti peliaikaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
37 päivää - 12 ottelua - 20-21 pistettä - siinä on tavoitetta toiselle kvartaalille

Nyt takana 11 ottelua, pisteitä 17, eli perjantaina sitten ensimmäistä kertaa pisteet KooKoolta, niin pysytään kettuherran laskelmissa.

Viidestä viimeisestä pelistä mukaan vain viisi pistettä, mikä ei riitä. No, perjantaina kolme pistettä kotiin ja voidaan jäädä joulutauolle kuudentena, koska viimeksi?
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä kertooko liigan tasosta, mutta mulla ainakin sellainen fiilis että ennen ei ole kuudetta sijaa tällaisilla näytöillä saavutettu. Noh, onhan se peli silloin tälloin sujuvaa ja hienoa katseltavaa, mutta usein myös hengetöntä puskemista. Maalikarkeloista puhumattakaan.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viidestä viimeisestä pelistä hävitty neljä ja voitto alapuolella olevasta. Pelaajia myyty, uusia ei ole hankittu. Seuran ympärillä tiedotustekninen umpio, kukaan ei kommentoi mitään mistään. Joulutauko edessä. Sarjataulukossa alaspäin. Tammikuussa sitten tasetta paikkaamaan, eikös vaan kun oraalla ollaan.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllä muuten on kova ikävä Tukosta ja Nummelinia kun tehotonta nykymenoa katselee.
Mikä perkele Ahtolaakin vaivaa, vai eikö vain riitä taidot parempaan?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kyllä muuten on kova ikävä Tukosta ja Nummelinia kun tehotonta nykymenoa katselee.
Mikä perkele Ahtolaakin vaivaa, vai eikö vain riitä taidot parempaan?

Ahtola? Ei sitä mikään vaivaa, on ihan oma itsensä, huonohko. Nummelin, jätkällä on brändiarvoa mutta kai kaikki tiedämme, ettei enää muuta. Tukonen kolattiin, ellei olisi niin käynyt olisi muutoin tässä vaiheessa kautta joka neljäs peli pelataan moodissa. Vaadin Elomoa valmentajaksi ja jotain entistä pelaajamme sekä hallitukseen, osakkeenomistajaksi että utj:ksi. Ja menttoria pois verhon takaa. Rintanen päävalkuksi ja pullo kiertämään tstolla.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Ahtola on tässä toisessa kvartaalissa nakuttanut 11 pelissä tehot 0+1=1 -1,Pikkarainen (joukkueen paras pistemies toisessa kvartaalissa) taas 11 peliä tehoin 4+6=10 +3. Paljon (ja aiheesta) parjattu VVV on vetänyt toisen kvartaalin 11 peliä tehoin 1+4=5 +3.

Ahtola tehnyt viimeksi maalin 18.10.2015. Ahtolalta muutenkin odottanut paljon enemmän, ei tosin pelaa ylivoimaa, on joutunut pelaamaan sentterinä ja ja ja. Ennen kautta miettisin että Ahtolalta voisi jotain 30 tehopisteen kautta odottaa (viime kaudella 53 peliä 13+16=29, sitä ennen neljä kautta noin 20 pisteen kausia). Tällä kaudella takonut 31 peliä, tehot 4+6=10. Nyt pelannut viimeiset neljä peliä ykkösketjussa tehoin 0+1. Saanut koko kaudella keskimäärin noin 16 minuuttia peliaikaa/peli.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ahtola on tässä toisessa kvartaalissa nakuttanut 11 pelissä tehot 0+1=1 -1,Pikkarainen (joukkueen paras pistemies toisessa kvartaalissa) taas 11 peliä tehoin 4+6=10 +3. Paljon (ja aiheesta) parjattu VVV on vetänyt toisen kvartaalin 11 peliä tehoin 1+4=5 +3.

Ahtola tehnyt viimeksi maalin 18.10.2015. Ahtolalta muutenkin odottanut paljon enemmän, ei tosin pelaa ylivoimaa, on joutunut pelaamaan sentterinä ja ja ja. Ennen kautta miettisin että Ahtolalta voisi jotain 30 tehopisteen kautta odottaa (viime kaudella 53 peliä 13+16=29, sitä ennen neljä kautta noin 20 pisteen kausia). Tällä kaudella takonut 31 peliä, tehot 4+6=10. Nyt pelannut viimeiset neljä peliä ykkösketjussa tehoin 0+1. Saanut koko kaudella keskimäärin noin 16 minuuttia peliaikaa/peli.

Vähän joutuu ihmettelemään valmennuksen aivoituksia Ahtolan osalta. Miksi se paikka on sementoitu pelaamaan tuloksesta. Ahtola on ihan sukka tällä hetkellä. Joku junnu tekis saman, mutta helvetillisellä tsempillä, tiiä vaikka onnistuisi. Mutta sitä mshdollisuutta ei junnuille anneta, miksi?

Peli ei edelleen kehity kun väärään suuntaan. Peluutus on perseestä. Eihän tästä tuu katasrohvia, eihän?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nimim. Kaheksas pakki avaa hyvin tuota paradoksia, joka Vainiolaa koskee. Mies saa aivan törkeästi paskaa täällä niskaansa vain oikeastaan sen takia, kun on joukkueen kakkossentteri eli aika näkyvällä paikalla. On totta, että VVV:n kanssa mennään vähän kuin mopolla moottoritiellä eli ei vain kapasiteetti riitä kakkosketjun keskelle, mutta kolmosessa jo riittäisi. Nyt täytyy muistaa, että Vainiola pelaa jo nyt rajotintaan vastaan eli voiko häneltä enää enempää vaatia? 11 peliin 5 tehopistettä ja +3 on erittäin hyvin ottaen huomioon Tepsin tämän kvartaalin tason. Ei ole Vainiolan vika, että hänet on tuohon rooliin sullottu vaan katseet kääntyvät pukuosastolle, kun ketään ei viitsitä hankkia. Huvittavaa on myös se, että samaan aikaan kun Vainiola saa lokaa niskaansa sen minkä täällä nimimerkit ehtivät kirjoittaa, niin Ahtola pääsee kuin koira veräjästä sen takia, kun sattuu tosi sympaattisesti sirklaamaan laidassa näkymättömästi kuin peura ajovaloissa ja sen näkee tehoistakin. Ahtola on ollut aivan järkyttävän surkea siihen nähden mitä häneltä odotetaan ja aivan vitun sama millä pistekeskiarvoilla se pelas kun hiihtelee pelin ulkopuolella ja arkailee eikä varmaan osuisi ladon seinään metrin etäisyydeltäkään nykytehokkuudella. Tekiskö Savonlinnan reissu hyvää ja otettaisiin, vaikka Lämsä tilalle, joka on Sapkossa ollut jo viiden pelin pisteputkessa ja tehnyt tärkeitä viimehetken maaleja => Jalonen kutsui U20- leiritykseen. Sitä vaan, että kun ensikerralla VVV:n aloitustappiot vituttavat, niin kannattaa muistaa että siellä on tällä hetkellä vielä pahempiakin turisteja neppailemassa. "Muttaku se on oma kasvatti...."
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän TPS eilen maalipaikkoja rakensi niin että peli olisi voitu tappaa 0-3:een jo todella paljon aiemmin mutta Kerhon maalivahti tehtiin niin vitun hyväksi taas.

Ottaa rankasti päähän. Aivan tuolle totaaliselle haistattelulinjalle en jaksa lähteä vielä, sillä tasaisessa sarjassa kaikki on mahdollista. Eilen joukkue näytti selkärankaa nousemalla hyvin kahden maalin takaa. Ei edes ollut ensimmäinen kerta. Mä ainakin annan painoarvoa tällaiselle suoritukselle jonkun verran. Joulutauolle olisi silti vähän helvetin tärkeä päästä voitokkaasti.

Mun mielestä Siiki pelaa helvetin hyvin, mutta on todella tehoton. Matias Pullilta eilen hyvä matsi, etenkin kiekollisena.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Tekeekö muisti yön jälkeen tepposet, vai ajoittuiko kenties eilisen pelin pelillinen alamäki tuohon jäähyn jälkeiseen aikaan? Ylivoiman tyllille uskollisesti veti ykkönen kokonaisuudessaan, Taukojen kanssa rapiat pari minuuttia. Olivat jo ottamassa pyöritystä vastaan ylivoiman jälkeen? Siitä sitten vähän kylmää miestä ottamaan lisää pyöritystä vastaan....
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä olenko katsonut eri peliä, koska omaan silmään peli oli vähiten vituttava noista joita ollaan hävitty jumbojoukkueille. Ehkä sitten vaan oltiin niin huonoja, että peli näytti tasaväkiseltä. Vai pelasiko HPK vaan fiksusti?

Siiki-Vähätalo akseli oli todella energinen ja useampi maali uupui vain viimeistelystä. Vainiola nyt keikkui mukana, mutta harvemmin oli edes kiekossa. Ykköskentän ilmeet ei ole enää niin iloiset kun alkukaudesta, alkaa varmasti painaa ylipitkät peliajat. Jääkiekossa kuitenkin pelihuumorilla voittaa monta puutetta fyysisessä pelissä joten olisi tärkeää, että puurtamisen sijaan ykkäsäijät taas nauttisi kiekosta.

En halua lähteä Lassilaa lyttäämään koska ensimmäisessä maalissa en tiedä kimposiko kiekko jostain mutta alun perin heitto oli melko löysä maalille. Toisessa maalissa kyllä olisi pitänyt tukkia etukulma, HPK käytännössä vain siirsi kiekon sisään. Lassilan pelityyli näyttää Setäsen jälkeen melko laiskalta, mutta johtunee pelityylieroista. Meillä on kuuma maalivahti Setänen joten pitäisikö kerrankin mennä peli edellä ja unohtaa natsat olkapäillä?
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
KooKoota vastaan Setänen aloittaa maalilla ja Pikkarainen pääsee kokeilemaan siipiään ykköseen. Nummelin on vielä tässä vaiheessa mukana....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös