TPS 2006-07

  • 394 793
  • 1 650
Tila
Viestiketju on suljettu.

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kone82 kirjoitti:
Eli Suomi on etusijalla. Jortikka lienee kuitenkin Akin palveluksista kiinnostunut kun kerran sensaatiohankinnoista puhutaan.
Kieltämättä rohkaisevaa, mutta allekirjoitettuun sopimukseen on vielä pitkä matka.
 

1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + Maajoukkue + NHL
Kun puhutaan tepsin junnuista puhutaan myös organisaation johdosta ja taidosta. Tässä A-junnujen playoffien pistepörssin kaksi kärkinimeä
1 TAPIO Jussi Lukko 8 7+3 10
2 TUOMAINEN Miikka Lukko 8 5+3 8

Oho! molemmat Turkulaisia, mutta Raumalla oli silmää tarjota kavereille soppari. Milloin tepsi palkkaa kavereita, jotka osaavat nähdä tulevaisuuteen?

Niin ja olisi tepsin A-junnut varmasti tarvinneet näitä kavereita.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Amerikanihme kirjoitti:
Paluumuuttajia kannattaisin ensisijassa (Bergiä lukuunottamatta)

Hmm, mielenkiintoista. Tuore olympiahopeamitalisti ja kirkkaasti Suomen top10:iin mahtuva puolustaja ei kelpaa. Paljon parempia paluumuuttajia ei voi toivoa tähän paikkaan ottaen huomion Sveitsin, Ruotsin ja varauksella Venäjän palkanmaksukyvyn. Ja samalla ne järkyttävät ongelmat oman maalin edessä saavat huomattavaa helpotusta.

Aki meille prkl.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Iceberg kirjoitti:
Hmm, mielenkiintoista. Tuore olympiahopeamitalisti ja kirkkaasti Suomen top10:iin mahtuva puolustaja ei kelpaa.

Ei tuossa ole enää mitään mielenkiintoista. Järjetöntä paskaahan tuo on, jos ei saatana olympiafinalisti mahdu Tepsin Mestis-tason joukkueeseen.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Hulkkonen

kone82 kirjoitti:
Jatkoajan otteluraportti selventää tilannetta, Hulkkonen ei jatka[/I]

No ilmankos Hulkki tuli ensimmäisenä fanikatsomon eteen kiittelemään (lue: hyvästelemään). Olihan hän tavallaan monien suosikki, vaikka ne taklaukset sitten jossain vaiheessa jäivätkin matkasta. Muistamme kuitenkin lämmöllä esim. Jyri Rönnin lanseeraman "liukuryntäyksen" Hulkin niitattua puhtaasti jonkun Ässien rääpäleen. Toivottavasti peli-ilo löytyy taas ensi kaudella, tosin ei mielellään Ruotsia lähempää.

Berg olisi niiiin sitä mitä hobittipakistoon tarvittaisiin, mutta mahtaako riittää massi.
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt kun on panna kärsitty ja saa taas kirjoittaa, niin voi vierailla täälläkin.

Eihän se todellakaan ollut ihme, ettei porukka menestynyt tällä kaudella. Henki joukkueessa ja johdon kesken oli niin huono, ettei homma voinut toimia.

Kaksi Jortsun eniten julkisuudessa arvostelemaa pelaajaa on ilmoittanut purkavansa sopimuksen , jos Jortsu jatkaa. Samaan joukkueeseen eivät mahdu.

Tähän nähden puheet siitä, että onko Jortsun aika ohi, eivät ole noin vain ohitettavia. Joukkueen kanssa on tultava toimeen paremmin kuin mihin J tänä vuonna pystyi. Ei voi riidellä joka suuntaan ja etsiä vikaa aina muualta. Tällainenhan oli Hannun linja tänä vuonna, vielä viimeiseen hävityn pelin jälkeiseen haastatteluun asti.

Bergistä saisitte kovan vahvistuksen, mutta hinta lienee melko korkea eli ei taida Suomeen päätyä.

Tähtinen lienee tulossa teille, olisin kyllä mielelläni kelpuuttamassa häntä Ilvekseenkin ykkös-kakkossentteriksi.
 

Karzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uisge beatha
raipe kirjoitti:
Kaksi Jortsun eniten julkisuudessa arvostelemaa pelaajaa on ilmoittanut purkavansa sopimuksen , jos Jortsu jatkaa.


Nurminen ja Kauppila?

Tervemenoa. ei tule ikävä.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Karzan kirjoitti:
Nurminen ja Kauppila?

Tervemenoa. ei tule ikävä.

Kauppilan sopimushan loppuu, joten siinä ei kyse olisi purusta.

Alatalo?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
raipe kirjoitti:
Kaksi Jortsun eniten julkisuudessa arvostelemaa pelaajaa on ilmoittanut purkavansa sopimuksen , jos Jortsu jatkaa. Samaan joukkueeseen eivät mahdu.

Tämän kauden palloseurassa ei ole yhtään sellaista pelaaja jota ei voisi päästää muualle. Jos mieli tekee lähteä niin antaa palaa. Yhdelläkään pelaajalla ei myöskään ole varaa olla sitä mieltä, että pelasi hyvin ja olisi ansainnut ensi kaudeksi isoa roolia. Mitä nimiin tulee niin Jortikka on eniten suupiessyt Nurmista ja Karjalaista.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
raipe kirjoitti:
Kaksi Jortsun eniten julkisuudessa arvostelemaa pelaajaa on ilmoittanut purkavansa sopimuksen , jos Jortsu jatkaa. Samaan joukkueeseen eivät mahdu.
Panisin rahani likoon Nurminen-Vahalahti -kaksikon puolesta. Nurminen nyt lienee ainakin toinen.

Tähtinen lienee tulossa teille, olisin kyllä mielelläni kelpuuttamassa häntä Ilvekseenkin ykkös-kakkossentteriksi.
Tähtinen, "käsiteltävä varovasti, SÄRKYVÄÄ", ehdin jo miestä alkukaudesta Turkuun toivoa, ei kiitos.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
kone82 kirjoitti:
Tähtinen, "käsiteltävä varovasti, SÄRKYVÄÄ", ehdin jo miestä alkukaudesta Turkuun toivoa, ei kiitos.

Sittenpähän meillä olisi ykkössentteri A.Aalto ja M.Tähtinen. Saisivatkohan pojat pelattua yli kymmenen ottelua yhteensä?

Pitäisiköhän toimistolla ottaa lusikka myös kuntovalmennuskysymyksessä kaunisiin käsiin ja pirauttaa Rautalan Hannulle että viititkö tulla treenauttamaan jätkiä. Ennen "playoffien" alkua Mälkiä jo vinoili asiaperustein ettei Saipalla ole varaa lähteä Tepsin seisoskeluun mukaan ja kyllähän nuo meidän pelaajat aika kaput olivatkin.
 
Uutta räkää poskeen..

No niin, ei tässä auta itku markkinoilla, oli ne markkinat kuinka tyhjät tai täydet hyvänsä. Ensi kaudeksi uutta nippua kasaan, räkää poskeen ja baanalle.

Puheet on aina puheita, ettei mahduta samaan koppiin. Näin se on vaan, kun kausi menny miten meni, vähä huilia äijille ja kaikki näyttää taas paremmalle. Muutama (lue:enemmän) äijä ulos ja uutta tilalle. En silti päästäisi kaikkia jannuja, joilla kausi ei nappi ollutkaan lähtemään esim. Vahalahti (en tiedä sopimustilannetta kylläkään, jos loppuu niin ei makseta hunajaa ainakaan mikäli halutaan pitää, jotenkin uskon että kaverilta vielä löytyy.)

Pakkikalustoon muutama isompi kaveri, ja hyökkäykseen tarvittaisiin myös eliittitason röyhijää ja niitä oikeita pelimanneja. Berg enemmän kuin tervetullut, mutta....no aika näyttää. Isoa lohta tässä kyllä kaipaisi niin hyökkäykseen kuin puolustukseen!! Mites mv-tilanne, ei kaksinen?!?
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kausi kirjoitti:
Sittenpähän meillä olisi ykkössentteri A.Aalto ja M.Tähtinen. Saisivatkohan pojat pelattua yli kymmenen ottelua yhteensä?
Tämä olisi erittäin riskialtis skenaario. Aallon pelaaminen ylipäätään on epävarmaa ja Tähtinen on puolestaan viettänyt puolet kautta sairastuvalla ja on muutenkin loukkaantumisherkkä pelaaja.

Toisaalta SM-liigan sentterimarkkinat voidaan typistää kauden jälkeen neljään nimeen: Voutilainen, Viitaluoma, Saarenheimo ja Tähtinen. Näistä Voutilaista viedään Ruotsiin, Viitaluomaa pk-seudulle ja Saarenheimoa Raumalle. Tähtinen on tiettävästi etsinyt myös pelimahdollisuuksia Ruotsista ja Sveitsistä. Kun tähän lisätään omasta takaa Aalto, Huml ja Kauppila päädytäänkin jo jonkinlaiseen umpikujaan. Tässä ovat vaihtoehdot, ellei sitten löydetä vielä jotakuta tuntematonta ulkomaanapua.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
TPS:stä puheenollen niin Sundsvallissa ollaan hyvin varmana siitä että heille tulee kolme kappaletta turkulaista (A-P toki kai Raisiosta..) eli Jani Hurme, Aki-Petteri Berg ja Timo Pärssinen.

Aika helvetin kova trio eurooppalaisissa kaukaloissa, iso respect Timrå IK:lle jos sopimukset on tehty.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
raipe kirjoitti:
Kaksi Jortsun eniten julkisuudessa arvostelemaa pelaajaa on ilmoittanut purkavansa sopimuksen , jos Jortsu jatkaa. Samaan joukkueeseen eivät mahdu.

Tähän nähden puheet siitä, että onko Jortsun aika ohi, eivät ole noin vain ohitettavia. Joukkueen kanssa on tultava toimeen paremmin kuin mihin J tänä vuonna pystyi.

Toinen on selkeästi Nurminen, joka ansaitsee tästä ja parista viime kaudestakin kaiken kritiikin, mitä päälle ehditään kaatamaan. Äijä tienaa joukkueessa huippupalkkaa ja surffailee puolivaloilla ympäriinsä vuodesta toiseen. Tämäkö on se esimerkki, jota joukkueen tähtipelaajan tulee esittää? Keväällä aina sama sävel: "no on se hei meiän paras pistemies". Ja pistepörssissä sijalla 25. Ja sitten itketään jos valmentaja sanoo pahasti. Voi kyynel.

Onnea vaan Kaitsulle jatkossakin. Olisit voinut sen Musta Surma -kauden jälkeen yrittää niin jäisi lähtö harmittamaan. Ei vaan joukkueen profiilipelaajalta ja ykköstykiltä riitä se perussuoritus.
 
Viimeksi muokattu:
Voisko Jortsu puhua Voutilaisesta sensaationa ? Mutta oisko Vode samanlainen tapaus kuin Pesonen että lähti Jokruista kun Joke tuli perämiseen ? Sama tilanne Malmivaaran kanssa ?

Nurminen, Hulkkonen , Hawgood , Eronen , Kauppila lähdössä aika varmasti. Tai ainakin toivon niin. Alatalo voisi kans jo siirtyä eläkkeelle. Liian rahakas sopimus. Kyllä tuosta rahaa vapautuu ja paljon. Meinaan jos pojat haluavat itse itsensä ulos niin ei heitä tartte ostaa ulos. Oisko Jortsu tuohon pyrkinyt koko kauden :D ?


TÄssä näitä kellä loppuu sopimus :

Semir Ben-Amor
Tero Määttä
Esa Pirnes
Steve Karya
Robert Schnabel
Pasi Saarinen
Jussi Pesonen
Pauli Levokari
Olli Malmivaara
Kristian Kudroc
Antti Pihlström
Joonas Vihko
Ville Viitaluoma
Marko Mäkinen
Aki Uusikartano

Tuossa nuo , helpostihan tällänen listä synty. Nyt vaan valitaan sopivat ja soitetaan pelaaman Tepsiin :)

Näistä listan pakeista kiinnostaa itseäni eniten Kudroc ja Malmivaara, ja jos Kudroccia ei saada niin Schnabel voisi olla kokeilun arvoinen.

Hyökkääjistä kolmoseen tai neloseen rouhimaan Pihlströn/Mäkinen/Pesonen...

Ykköseen tuosta on vain Pirnes mahdollinen. Ja Karya. Mutta aika fantasiaa varmaan... Nuo muut Uusikartanot ja Viitaluomat voisivat aloittaa kolmosen keskellä jos taidot riittävät korkeammalle niin siitä vaan.

Kaikkien rakastamat fantasia kentät:

"snaipperi" - "Voutilainen/Pirnes" - "Powerforward/Pesonen"
"Snaipperi"-"Huml"-Vahalahti/Alatalo
"Mäkinen"-"Viitaluoma/Uusikartano"-"Pihlström"
"Ben-Amor"-Makkonen-Aho

"Kudroc"-Kipru
"Malmivaara"-Sicak
Jokinen-"Levokari/Yerkovich/BERG" :)
Backman
 
Viimeksi muokattu:

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
raipe kirjoitti:
Eihän se todellakaan ollut ihme, ettei porukka menestynyt tällä kaudella. Henki joukkueessa ja johdon kesken oli niin huono, ettei homma voinut toimia.

Kaksi Jortsun eniten julkisuudessa arvostelemaa pelaajaa on ilmoittanut purkavansa sopimuksen , jos Jortsu jatkaa. Samaan joukkueeseen eivät mahdu.
Olet kyllä harvinaisen oikeassa tuon juttusi kanssa. Jortsun täytyy vaihtaa lähes koko joukkue, jos hän mielii vielä ensi kaudella täällä valmentaa. Niin kypsää on koko joukkue siihen öykkäröivään entiseen mestarivalmentajaan.

Mies on tilannut matkan ja on jo lähtenytkin Espanjaan ennen kuin oli edes tiedossa Tepsin putoaminen pleijareissa. Hieno mies!
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lord Nikon kirjoitti:
Nurminen, Hulkkonen , Hawgood , Eronen , Kauppila lähdössä aika varmasti. Tai ainakin toivon niin. Alatalo voisi kans jo siirtyä eläkkeelle. Liian rahakas sopimus. Kyllä tuosta rahaa vapautuu ja paljon. Meinaan jos pojat haluavat itse itsensä ulos niin ei heitä tartte ostaa ulos. Oisko Jortsu tuohon pyrkinyt koko kauden :D ?
Ja lisäpanostuksena Jore uhkaa vieläpä kokenutta kaartia tiukennetulla kesäharjoittelulla. Poikkeuksia ei tehdä enää kenenkään kohdalla ja iästä tai perheestä riippumatta kaikki saavat vain lakisääteisen neljän viikon kesäloman.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ludek kirjoitti:
Ja lisäpanostuksena Jore uhkaa vieläpä kokenutta kaartia tiukennetulla kesäharjoittelulla. Poikkeuksia ei tehdä enää kenenkään kohdalla ja iästä tai perheestä riippumatta kaikki saavat vain lakisääteisen neljän viikon kesäloman.
Joopa joo. Kokenutta kaartia meillä ei enää ensi kesänä ole.
 
champselyse kirjoitti:
Joopa joo. Kokenutta kaartia meillä ei enää ensi kesänä ole.

Mut siis toikin vois olla yks pieni ajatus Joren päässä vähän auttaa pelaajian halua jatkaa muualla "pienellä" painostuksella ja ikävänolon tuottamisella.... Miksei , jos onnistuu niin hyvä.
 

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
champselyse kirjoitti:
Mies on tilannut matkan ja on jo lähtenytkin Espanjaan ennen kuin oli edes tiedossa Tepsin putoaminen pleijareissa. Hieno mies!
Realisti.

Vai uskoiko joku ihan tosissaan SaiPan pudottamiseen?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
champselyse kirjoitti:
Joopa joo. Kokenutta kaartia meillä ei enää ensi kesänä ole.

Mitä sellaisella kokemuksella edes tekee mitä piiloteltiin koko kauden ja erityisesti näissä tärkeimmissä peleissä. En ole ihan varma siitä toimiiko Jortikan julkinen palaute enää näinä päivinä mutta sitä tosiseikkaa ei se ei muuksi muuta että koko ns vuorineuvososasto floppasi huolella. Tässä näyteltiin viimeisiä näytelmiä, jossa kaverit olivat vanhalla maineellaan pumppaamassa kaikkea saatavissa olevaa hyötyä ulos. Asiasta saanee valmentaja mielipiteensä lausua, olisi vaan muistanut haukkua myös itsensä pystyyn.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kausi kirjoitti:
Tässä näyteltiin viimeisiä näytelmiä, jossa kaverit olivat vanhalla maineellaan pumppaamassa kaikkea saatavissa olevaa hyötyä ulos. Asiasta saanee valmentaja mielipiteensä lausua, olisi vaan muistanut haukkua myös itsensä pystyyn.
Kyllä. Samaa mieltä, mutta tosiaan valmentaja olisi myös saanut haukkua itsensä pataluhaksi. Aivan onnetonta koutsaamista koko kauden. En tiedä mihin me tuollaista kaveria ensi kaudella tarvitaan? Samaa shittiä toteuttamaan? Niin kai.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Pitää vielä muistaa jotta Jortikalla tulee olemaan ensi kaudella vielä parempi syy haukkua muita. Jos ovet tosiaan tulee heilumaan siihen tahtiin mitä puhutaan, on sata varma itkun aihe se jottei joukkuetta pysty hitsaamaan yhteen kun niin paljon on porukkaa vaihtunut.
Tämäkään kausi ei ole vielä suurelta osalta loppunut, niin alkaa jo pelottamaan ensi kausi tepsin osalta, kun ei millään jaksa kuvitella jotta siltä niitä sateentekijöitä olisi tulossa kuuntelemaan Jortikan armotonta vittuilua. Epäilen myös talouden olevan siinä kunnossa, jottei kovinkaan montaa tarjouskilpailua tulla voittamaan.

Sunnuntai

ps. oiskohan mitään jos aukaisi muutaman uuden ketjun, valmennus 06-07, maalivahdit06-07, puolustus06-07 jne, olisi selvempää ketä sitä missäkin haukkuu ja arvostelee...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös