TPS – Pre-Season 2014

  • 78 038
  • 175

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Ehkä tuo kolmosketju voisi korjautua pelkästään sillä Rantasella Virtalan paikalle, jolloin ehkä myös Sointu pääsisi itselleen ominaisempaan rooliin eli pelintekoon. Nyt tuppaa päätymään aika usein laukaisupaikoille, eikä se oikein onnistu.

Mutta jos ei korjaannu, niin sitten Soinnullekin siirto Koskirannan ja Laschin rinnalle. Myös Koskiranta taisi pelata parhaat pätkänsä tuolla koostumuksella.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Molemmat joukkueet osittain vielä kesäterässä mutta Tepsi pisti hienosti kampoihin todella nimekästä vastustajaa vastaan. Mielestäni Tepsi oli aktiivisempi ja halliten suurinta osaa pelistä.
Varsinkin ekassa erässä Tepsi olisi voinut pöllyttää verkkoa Heleniuksen takana useampaankin kertaan mutta ainokaisen teki Jokerit.
Ensimmäisen erän ja ehkä koko ottelun yksi hienoimmista suorituksista oli nuoren Pullin purjehdus av:lla keskeltä yksin läpi ja melkein tehden siitä vielä maalin. Kiekollisena Pulli näytti että hänestä on kasvamassa uusi Petu mutta omassa päädyssä hänelle sitten vastaavasti sattui muutama kohtalokas virhe.

+
Nakvadal vastasi odotuksiin
Seigo jatkoi viime kauden hyviä otteita
Nummelin näytti muutaman kerran kikkojansa ja syöttötaitojaan
Lasch oli todella vaike pideltävä Jokeripakeille ja luoden ketjukavereilleen tukun hyviä maalipaikkoja
Karvinen-Lämsä-Kulmala hyrräketju sai painettua joka kerta kiekon vastustajan päätyyn. Karvinen oli positiivinen yllätys, sai vastustajan välillä hermostumaan ja myös komea maali tuloksena hyvistä otteista. Lämsä pelasi myös nuoresta iästään huolimatta kelpo ottelun.

-
Lassilalla ei ollut paras päivä
Kummelin ketju oli eniten vaikeuksissa omassa päädyssä ja varsinkin Soinnun ja Virtalan on parannettava paljon jos meinaavat säilyttää paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Junnut ottavat tota menoa heidän paikkansa.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Nyt jätkät vähän yritystä. Kertauksen vuoksi: se on Nakládal, hätätapauksessa myös Nakladal kelpaa. Mutta joo, hyvin äijä pelasi tänään(kin). Tästä jampasta tulee olemaan meille vielä paljon iloa. Liityn siihen joukkoon joka huutelee Otto Karviselle sopimusta. Tykkään hänen energisestä pelityylistään ja painavista taklauksistaan. Ei näyttänyt ajavan itseään pihalle ja pelaa kovaa, mutta puhtaasti. Tällaiselle jätkälle on aina mun Palloseurassa tilaa. Ainakin näillä treenipelien otteillaan on vakuuttanut, eri asia sitten, että miten pitkä ja raskas kausi vaikuttaa pelaamiseen. Karvisen lisäksi nelosketjussa myös omat junnut esiintyivät pirteästi ja saivat toistuvasti pelin painettua vastustajan päähän.

Kaiken kaikkiaan jos tämän päivän peliesityksen ottaa mittariksi, niin en jaksa olla mitenkään huolissani. Peli nyt oli hakemista, kuten sen tässä vaiheessa kautta vielä toki kuuluukin olla. Laschilta vähän vaisumpi peli, mutta kyllä se siltä näyttää, että TPS on onnistunut kärkihankinnoissaan. Paljon toki voi vielä tapahtua ja tilanteet elää, mutta ihan hyvältä näyttää. Tai sanotaanko, että on useasti näyttänyt paljon huonommaltakin.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Sointua ylöspäin?!

Ehkä tuo kolmosketju voisi korjautua pelkästään sillä Rantasella Virtalan paikalle, jolloin ehkä myös Sointu pääsisi itselleen ominaisempaan rooliin eli pelintekoon. Nyt tuppaa päätymään aika usein laukaisupaikoille, eikä se oikein onnistu.

Mutta jos ei korjaannu, niin sitten Soinnullekin siirto Koskirannan ja Laschin rinnalle. Myös Koskiranta taisi pelata parhaat pätkänsä tuolla koostumuksella.

Millä ihmeen perusteella/näytöillä kyseistä pelaajaa pitäisi ylöspäin tunkea. Ainut reitti on ulos kokoonpanosta ellei jotain merkittävää tasonnostoa tapahdu. Täydellinen hutihankinta.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Millä ihmeen perusteella/näytöillä kyseistä pelaajaa pitäisi ylöspäin tunkea. Ainut reitti on ulos kokoonpanosta ellei jotain merkittävää tasonnostoa tapahdu. Täydellinen hutihankinta.

Osittain tästä samaa mieltä, osittain en. Nimittäin kuten kirjoitin otteluketjuunkin niin vaikuttaa saaneen runsaasti voimaa jalkoihinsa. Pysyy pystyssä kahinoissa ja irtoaa vastustajista helpommin vastustajan siniviivalla (tähän toki tuo viivauudistuskin vaikuttaa). Nyt ei tarvitse aina vetää liinoja kiinni ja hakea syöttöpaikkaa. Eilenkin näiltä osin ihan hyvää tekemistä, maalipaikoissa täysi lapanen niin viimeistelyn osalta kuin fyysisestikin, eli kakkoskiekoille ei juuri asiaa ole.

Täydellinen hutihankinta on tähänastisista puutteistaan huolimatta vähän overstatement, jos minulta kysytään. Lisäksi nuo peräämäsi perustelut löytyivät ihan tuosta lainaamastasi kohdasta. Pitsissä tuo Sointu-Koskiranta-Lasch toimi hyvin. Pitsin Pelicans-ottelussa Sointu pisteli oikeasti ihan parastaan likoon ja oli aivan samalla tasolla Koskirannan ja Laschin kanssa.

Eilen muuten ihan hyvää tekemistä. Siellä pidettiin rajusti nimekkäämpää porukkaa ihan hyvin aisoissa ja välillä jopa olivat vähän purjeissa. Innolla odotan tulevia koitoksia. TPS näyttää muuten pelaavan myös ärhäkkäämpää ja fyysisempää lätkää kuin aiemmin, ja Pikkaraisen sekä Karvisen tapaiset pelaajat ovat olleet useassa ottelussa jo hyvin esillä tällä saralla.

Mitä mieltä muut ovat Frimanista? Vieläkö näytönpaikkoja siunaantuu vai ottaako mahd. Lehtonen tai Vidgren tuon roolin jatkossa hoidettavakseen? Mielestäni eilen pakiston heikoin suorittaja yhdessä Pullin kanssa. Kokonaisvaltaisesti heikkoa tekemistä.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Pitsistä en tiedä mitään kun en sitä nähnyt (kauden ensimmäinen höntsä muutenkin), mutta eilisen perusteella Sointu ei sitä vertaa ole edistynyt (minusta ei yhtään), että mitään asiaa kahteen ensimmäiseen kenttään ilman loukkaantumisia ei pitäisi olla.
 
Veijari

Sellainen pisti silmään, että try-out mies Vidgren, vaikka oli kokoonpanossa, ei pelannut mielestäni vaihtoakaan? Vai näkikö joku miestä pelissä? Kertooko se siitä että päätös valmentajien kesken jatkosta on jo tehty eli näytöt on annettu?

Kaikki muu eilisestä pelistä onkin jo todettu mutta vaikka tätä on ennenkin täällä jeesusteltu, niin täytyy edelleen ihmetellä että mikä h...vetti siinä on, että se Koskiranta ei opi voittamaan aloituksia? Netin kautta katsottuna Koskiranta hävisi varmasti yli 60 % aloituksista, ja kun mies pelaa mm. toisessa ylivoimassa, hukataan tuolla peliliikkeellä ihan pirusti tärkeitä ylivoimasekunteja tulevalla kaudella. Nyt pitäisi Terolle jotain poppaskonsteja keksiä tai yksinkertaisesti vaihtaa aloittajaa.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitsistä en tiedä mitään kun en sitä nähnyt (kauden ensimmäinen höntsä muutenkin), mutta eilisen perusteella Sointu ei sitä vertaa ole edistynyt (minusta ei yhtään), että mitään asiaa kahteen ensimmäiseen kenttään ilman loukkaantumisia ei pitäisi olla.

Tepsin osalta kauden toinen höntsä ja Pelsuillakaan mikään ihan kakkosjengi tuolla ollut joten ihan validia suorittamista koko tuolta ketjulta se ottelu oli. Eilen Sointu olisi voinut laukoa maalipaikoistaan edes yhden maalin. Paikoille se kuitenkin pääsee ja paikkoja se muille järkkäilee joten kyllä tuosta jotain hyvää saattaa poikia. Tai sitten ei.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Kaikki muu eilisestä pelistä onkin jo todettu mutta vaikka tätä on ennenkin täällä jeesusteltu, niin täytyy edelleen ihmetellä että mikä h...vetti siinä on, että se Koskiranta ei opi voittamaan aloituksia?.

Aloitukset ihan koko joukkueella on ollut huonoa tasoa jo useamman vuoden, alle 50% mennään selvästi. Sen suhteen tuskin on tulossa suuria muutoksia, kun aloittajat ovat enimmäkseen samoja tulevalla kaudella kuin viime kaudellakin.
Ainoa asia nykyjoukkueesta, joka selvästi ontuu. Kaikki muu vaikuttaakin, tosin taas kerran, aiempia kausia tasapainoisemmalta ja keihäänkärkiäkin löytyy.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Eilen Sointu olisi voinut laukoa maalipaikoistaan edes yhden maalin. Paikoille se kuitenkin pääsee ja paikkoja se muille järkkäilee joten kyllä tuosta jotain hyvää saattaa poikia. Tai sitten ei.

Pelkään vain, että kun tosipelit alkaa taas -> otteet ja prässäys kovenee, niin Sointu häviää taas sinne pelin ulkopuolelle hiihtelemään.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rantanen voisi olla ratkaisu tuohon Kummeli ketjuun kunhan kaveri nyt ensin toipuu vammastaan. Virtala ensimmäiseksi poppariosastolle ja tosiaan kokeilisin Rantasta siihen sitten kun palaa tositoimiin.
Kyllä Soinnulla potentiaalia on mutta saadaanko sitä ikinä Tepsissä ulosmitattua, jää nähtäväksi. Jollei tulosta rupea syntymään niin voi olla lähellä että kaveri ei koko kautta Tepsissä pelaa.
Onko jollain tarkempaa tietoa Seikolan tilanteesta meinaan kun lehdessä luki että oli poissa vamman takia ja taas eilen hallilla kuuli useamman tahon juttelevan kuinka Seikolan ja valmennuksen välit olisivat tulehtuneet. Vaikea uskoa tuota asiaa mutta tokihan kaikki on mahdollista.
 
Deucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Onko tuosta Bolzano-pelistä tullut lisätietoa, heillähän joukkueessa alle kolme kentällistä porukkaa ja johtoporraskin täysin sekaisin. Tulevatko he edes Turkuun?
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onko tuosta Bolzano-pelistä tullut lisätietoa, heillähän joukkueessa alle kolme kentällistä porukkaa ja johtoporraskin täysin sekaisin. Tulevatko he edes Turkuun?

Tosiaan. Bolzanolla on tällä hetkellä viisi laitahyökkääjää ja viisi puolustajaa. Yhtään maalivahtia tai keskushyökkääjää ei löydy. Viikon päästä pitäisi jo pelata vailla joukkuetta ja ensimmäistäkään jäätreeniä.

Muutoinkin joukkue lienee tasoa OHL/NCAA/Suomi-Sarja. Euroopan parhaat joukkueet pelaavat CHL:ssa!
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
HC Bolzanohan voitti viime kaudella Itävallan mestaruuden? Sarjan kovatasoisuudesta en tiedä, mutta mestarina mukana mestareiden liigassa. Kuinka kovatasoisen liigan mestari Bolzano on, selviää ensi perjantaina.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Yhtään maalivahtia tai keskushyökkääjää ei löydy. Viikon päästä pitäisi jo pelata vailla joukkuetta ja ensimmäistäkään jäätreeniä.

Ilveksessäkin käväissyt Jaroslav Hübl teki just jatkosopparin maalivahdin tontille.

Mielenkiintoista kyllä nähdä, millaisella rosterilla tulevat Turkuun. Onko varmaa tietoa siitä, etteivät edes käyneet vielä jäällä? Veikkaan, että joukkueella on jonkin sortin tryout-/leirirunko, jolla reenaavat ja pelaavat pre-seasonia. Tuolla ei vaan taida uutisointikulttuuri olla samalla tasolla kuin täällä, ainoastaan varmat sopparit rosterissa?
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
HC Bolzanohan voitti viime kaudella Itävallan mestaruuden? Sarjan kovatasoisuudesta en tiedä, mutta mestarina mukana mestareiden liigassa. Kuinka kovatasoisen liigan mestari Bolzano on, selviää ensi perjantaina.

Jos siis Bolzano on voittanut Itävallan mestaruuden ja samassa sarjassa pelaa Red Bull Salzburg, joka voiti mm. viime vuoden European Trophyssä Kärpät sekä Vienna Capitals, joka ei nyt ihan heittopussi sekään ole ET:ssä aiempina vuosina ollut.

Siis lähtökohtaisesti noiden tietojen mukaan ihan varteenotettava vastus, mutta ilmeisesti joukkue on melkoisessa käymistilassa ja pelaajiakaan ei jonkin tiedon mukaan vielä viikko sitten ollut läheskään joukkueellista. Olisikin mieleenkiintoista jos joku jaksaisi kaivaa netin syövereistä joukkueen viime kauden ja nykyisen pelaajalistan.
 
2014 - 2015

Jaroslav Hübl (MV)

Richie Crowley (P)
Alexander Egger (P/VHL)
Roland Hofer (P)
John Lee (P)
Hannes Oberdörfer (P)

Anton Bernard (LH)
Markus Gander (OLH)
Marco Insam (LH)
Ziga Pance (OLH)
Paul Zanette (VLH)

2013 - 2014

Günther Hell (MV)
Jaroslav Hübl (MV)

Matthias Albarello (P)
Joe Charlebois (P)
Alexander Egger (P/VLH)
Luca Franza (P)
Enrico Miglioranzi (P)
Davide Nicoletti (P)
Hannes Oberdörfer (P)
Sébastien Piché (P)
Matt Tomassoni (P)

Mathieu Beaudoin (OLH)
Anton Bernard (LH)
David Civitarese (OLH)
John Esposito (KH)
Angelo Esposito (KH)
Daniel Frank (LH)
Markus Gander (OLH)
Marco Insam (LH)
David Laliberté (OLH)
Rok Pajic (OLH/KH)
Ziga Pance (OLH)
Mark Santorelli (LH)
Rick Schofield (KH)
MacGregor Sharp (KH/VLH)
Kim Strömberg (LH)
Trent Whitfield (KH)
Paolo Widmann (H)
Peter Wunderer (H)
Stefan Zisser (KH/LH)
 
Oadie

Jäsen
Tosiaan. Bolzanolla on tällä hetkellä viisi laitahyökkääjää ja viisi puolustajaa. Yhtään maalivahtia tai keskushyökkääjää ei löydy. Viikon päästä pitäisi jo pelata vailla joukkuetta ja ensimmäistäkään jäätreeniä.

Muutoinkin joukkue lienee tasoa OHL/NCAA/Suomi-Sarja. Euroopan parhaat joukkueet pelaavat CHL:ssa!

Tuli tuonne CHL-puolelle jo kirjoiteltua, mutta huolesi on ohi. Joukkueella on 2 maalivahtia, 5 puolustajaa ja 9 hyökkääjää. Joten kaksi pakkiparia ja kolme ketjua saavat kasaan. Keskinkertainen Mestis-pakki Roland Hofer ainakin hääri puolustuksessa. Ja ensimmäiset jäätreenitkin joukkue veti 3 päivää sitten. Eli iskukykyinen porukka sieltä on tulossa.

Tuosta viimeisestä lainauksesta olen täysin samaa mieltä. Bolzano ottaisi tällä hetkellä pataan osalta Suomi-sarjan porukoistakin, mutta niin vain vetävät Mestareiden Liigaa. Onko siis koko CHL näin väsynyt viritelmä vaiko vain tuo Bolzanon "huippu-tiimi"? Palloseuralla ainakin loistava mahdollisuus antaa junnuille ja vähemmän pelaaville näyttöpaikkoja.
 
Jos tutkailee noita muita CHL-jengejä niin aika kaukanahan tuo väsyneestä viritelmästä ja Keski-Euroopassa tätä konseptia pidetään lajin tulevana lippulaivana, innostus on erittäin kovaa siellä. Bolzanon myötä on toki hyvä heittää lokaa ja kysymysmerkkejä ilmoille nyt kun sarjalla ei ole historiaa, josta voitaisiin tarkistella miten validi kilpailumuoto kyseessä lopulta onkaan. Mielestäni silti vähän epähedelmällistä loata kokonainen konsepti väsyneeksi viritelmäksi yhden turbulenssissa olevan italialaisseuran takia. En usko että TPS:nkään osalta mitään junnudominanssia nähdään rosterissa, tietysti pääfokuksen tulee olla omassa Liigassa ainakin näin CHL:n alkutaipaleella.
 
DANSKU

Jäsen
Voiko pitää paikkansa että perjantaina TPS-Sport harjotuspeli alkaisi jo 12.50? Kotisivut väittävät sellaista.

Ottelut - TPS

Linkki vie TPS-kotisivuille.

E: Asia selvä! Kuulostikin vähän oudolta ajankohdalta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös