Tuli se voitto sieltä, mutta mitenkään helposti se ei tullut. Tepsin peli ei todellakaan loistanut ja oli todella sekavaa välillä. Tepsin pelin on todellakin parannuttava tämän iltaisesta, jos kärkisijoista halutaan taistella.
Junnuilla oli kyllä yritystä, mutta heidänkin pelinsä ei näyttänyt yhtä hyvältä kuin ennen. Kipru oli liekeissä ja keräsikin tehot 0+3 ja 2 minuuttia väkivaltaisuudesta.
1.erä
Tepsi hallitsee ottelun alkua ja saa luotua painetta Jypin päätyyn. 8.20 oli pelattu, kun taululla oli TPS:n 1-0 johto ja se syntyi Kauppilan lavasta hienon kuvion päätteeksi ja syöttöpisteet maaliin keräsi Kipru ja Vaha. Tämän jälkeen Tepsin peli lamaantui ja Jyp pääsi peliin mukaan. Jyp tasoitti pelin 1-1 ajassa 14.50 Mikkosen tehdessä maalin tasavajaalla. 15.43 ja Jyp iskee YV:llä 1-2 johtomaalin Immosen tehdessä maalin Korhosen ja Virtasen syötöistä. Tepsi joutui pelaamaan ensimmäisen 11 minuutin aikana 6 minuuttia alivoimalla.
2.erä
Jyp joutuu kahden miehen alivoimalle, mutta Tepsi ei saa maalia tehtyä. Tepsi tulee ajassa 28.39 tasoihin 2-2 Kaitsun ohjatessa Kiprun siniviiva kudin maaliin, toisen syöttöpisteen maaliin sai Aalto. Jyp saa kaksi peräkkäistä jäähyä, kun ensiksi Virolainen saa polvitaklauksesta 2 minuuttisen ja tämän päätyttyä Jyp saa väärästä vaihdosta jäähyn. Tepsi pystyy jälkimmäisen maalin hyödyntämään, kun Lius iskee Tepsin 3-2 maalin ajassa 39.25 Kaitsun ja Kiprun syötöistä.
3.erä
Maaleja ei erässä nähdä, mutta jäähyjä kyllä Tepsin saadessa 3 kaksi minuuttista ja Jypin saadessa 2. Jyp hakee tasoitusta ilman maalivahtia, kun Kaitsu oli ottanut hölmön jäähyn viime minuuteilla, maalia ei Jyp onnistu tekemään vaan molemmat joukkueet saavat maalinedusväännöstä kaksi minuuttisen väkivaltaisuudesta, Jypiltä Steve Martins ja Tepsiltä Marko "Poliisi" Kiprusoff.
Torjunnat:
Lassila 5+5+18=28
Wallinheimo 1+13+7=21 (pois 58.59-60.00)
Tuomari Hannu Henriksson oli taas oma itsensä.
Yleisömäärä: 4884
*** Kiprusoff Marko (TPS)
** Nurminen Kai (TPS)
* Immonen Jarkko (JYP)