Oooh…
Oooh…
Muuta en kyennyt jälleen henkäilemään lämmittelyssä, kun näin Olegsin ihanaiset koukerot jäällä. Tunsin punan leviävän kasvoilleni ja onnellisen hymyn hiipivän huulilleni. Tämä oli jo melkein riittävästi…
Tepsi piirtyy mieleeni aina sinä taistelevana joukkueena, jonka näin pelaavan Kupittaalla teinivuosinani. Pikku hiljaa kuva on nyt muuttunut ja jotenkin Tepsikin on vain yksi HVM-joukkue muiden joukossa. Olen tästä kovin pahoillani, sillä Tepsi voisi tuoda liigaan hienoa turkulaista väriä.
Koska peli kuitenkin jännitti minua suunnattomasti, olin pakotettu ostamaan muutaman neuvoa-antavan ja sehän puuroutti mieleni ja kuumotti poskiani. Niinpä looginen ajattelu katosi jälleen teille tietymättömille, toivon vain löytäväni sen jälleen. Niinpä en edes turhaan yritä muistella ensimmäistä erää ja toista erää, vaan hyppään suoraan yleismielikuvaan pelistä.
Mitähän Tepsistä jäi mieleen??? Hyvin vähän. Osaksi varmaan miedon humalani ansiosta, mutta uskon, että osasyynä on Tepsi itse. Ainoastaan Rotta-ketju painui takaraivooni karjuessani ohjeita Ässä-pelaajille ”Aja se, Stouni!” Tepsin ykkösketju pyöritti peliä myös mallikkaasta, mutta siihen pyörittämiseen kaikki jäikin. Jos Ässät eivät lauo, ei sitä tee Tepsikään. Olihan pyöritystä mukava katsella ja vielä mukavampaa oli, kun Ässä-pelaaja sieppasi kiekon. Jopa suuri taistelija ja suosikkini Alatalo oli ilman suurta tunnetta. Tepsin fanikatsomon huudot kaikuivat vain puolityhjien Elysee-areenan seinien keskellä. Kerrankin jälleen melkein Ässät-huudot kaikuivat komeammin kuin mitkään muut huudot. Tepsi-fanit ansaitsevat suuren kiitoksen ja hatunnoston, vaikka olen melkein puolueellinen sanomaan mitään, hienompia hävijöitä en ole tavannut, mutta turkulaiset ovatkin hienoja ihmisiä.
Ässät, kentällä ei ollut minulle muuta joukkuettta. Olegs ilahdutti minua jopa kaksinkertaisella hienolla tanssiharhautuksella. Huokaisin syvään ja puna kasvoillani syveni. Ehkä lämmin rommitoti teki tekosiaan. Pasi yritti jälleen hieno pyllypusuaan, mutta ikävä kyllä tepsiläinen ei ymmärtänyt eleen hienoutta ja väisti. Ässät halusivat voittaa ja sen he myös tekivät. Vaikka yksi maaleista lirui maaliin tuskastuttavan hitaasti, oli se maali kuitenkin. Myös laukauksia tuli tällä kertaa aivan siedettävästi. Myös kirjainydistelmä TPS sai uuden merkityksen tässä pelissä. Turun PalloSeura on ollutta ja mennyttä, uusi yhdistelmä naulasi viimeisen naulan Tepsin arkkuun – Tuominen-Pöllänen-Seva (tähän kohtaan syvä huokaus). Peli oli täydellinen loppuun asti. Sain kauniin hymyn ja kädenheilautuksen, joita huokailen vielä varmaan viikkojenkin kuluttua. Huomasin, kuinka pienestä ihminen voi tulla onnelliseksi.
Niin, tunnen oloni täysin tyytyväiseksi ja kysymykset eivät kauheasti vaivaa mieltäni. Kuitenkin haluaisin tietää, missä on Aarne-kärpänen? Mihin ihmiset ovat kadonneet Turusta? Miksi pelaajat eivät heitä hammassuojiaan yleisölle pelin jälkeen?
Päivä ilman jääkiekkoa on tylsä päivä.