TPS - Ässät To 17.2.2005

  • 13 030
  • 114

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Turhaakin turhempi kirjoitus, kun en ottelua nähnyt. Mutta antaa mennä vaan, kun kerran hymyilyttää.

Peli ei selvästikään mitään jääkiekon juhlaa ollut, mutta olisiko osa siitä Ässien hyvyyttä. Jaa ei vai? No joka tapauksessa, IFK-kannattajia lainatakseni: Ässät esitti loistavaa vieraskiekkoa. Sivuunkirjoittanut ainakin haluaa uskoa, että Tepsin saamattomuuden yksi syy oli vastustajan järkevä pelaaminen.

Vai oli Langkow hyvä. Ehkä tämä nyt sitten kertoo siitä, että aiemmilla paluuyrityksillä tolppien väliin mies ei todellakaan ole ollut täydessä iskussa. Hyvä. No ettei liikaa suitsuteta miestä, niin ilmeisesti kuitenkin jätti taas pääasiallisen työmaansa muutamaan otteeseen ja nosteli kannattajien niskakarvoja pystyyn. No nollapeli on aina nollapeli. Niitä ei liikaa ole meidän kassareilta nähty. Onnistuminen tärkeään paikkaan.

Nyt ainakin tuloksellisesti menee hyvin. Ei kolmen pisteen voittoja, mutta suurin osa kannattajista (en minä) ei varmastikaan ollut laskenut mitään kahden viimeisen ottelun varaan. Eli nyt plakkarissa on kolme ylimääräistä paunaa ennalta vahvemmilta. Lauantaina homma pitää hoidella peliajalla.

Pasi Peltonen. Miehelle lauantaina kunnon ablodit "Peltsi"-huutojen säestämänä.

Ei muuta, hei hei.

Edit. Jatkoajan raportti oli aika murhaava.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti Mevatron
Kyllä mä ainakin muistan olleeni katsomassa TPS-IFK -peliä kaudella 97-98, joka päättyi 0-0 -numeroihin. Nollapelin pelasivat muuten Kimmo Lecklin ja Jan Lundell. Taisi olla vielä megamatka.

Väite on suoraa lainausta aamun tussarista, sen mukaan siis:

"Torstain kamppailu jää aikakirjoihin kaikkien aikojen niukkamaalisimmaksi peliksi. Vuonna 1969, silloin kun vielä pelattiin SM-sarjaa, Turussa päästiin 1-1-tasapeliin Kupittaan avostadionilla. SM-liigassa saatiin aikaiseksi myös 1-1-tasapeli vuonna 1983. Silloin pelattiin Porissa"

Tarkoittanee siis tepsin ja ässien välisiä matseja, ei liene sitten koskaan pelattu ensin varsinaista ja siihen till jatkoaikaa maaleitta? Pakko olla kyse tästä.
 

Ääninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Suomen A-mj.
btw, loistava kirjoitus pelistä jatkiksen otteluraportissa. Joukkueet saivat kuulla kunniansa aiheellisesti, kannattaa lukea.

Ja niin, en olisi uskonut tätä koskaan kirjoittavani, mutta tervemenoa Jukka Koivu muualle valmentamaan (play-off varaus...). Kyllä tosta joukkueesta TÄYTYY saada enemmän irti.
 

Pompino

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti kausi
Mä alan olla todella kypsä myös näihin turinoihin. Alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä, että Jukan nimi on organisaatiokaaviossa väärässä paikassa. Valmennukselliset kuviot taitaa olla nähty. Jos mies ei saa tällaista sakkia jossa nyt kumminkin on sellaisia jätkiä kuin Alatalo, Vahalahti, Lius, Saku Koivu, Kauppila, Marko Kiprusov, Vykoukal jne tekemään yhtä vaivaista maalia kahdesa ottelussa niin ei kaikki ihan kunnossa ole. Semminkin kun Jukka messusi muistaakseni vielä kesätreeneissä että keskitytään maalintekoharjoituksiin yms.

Samaa mieltä. Tuolla hyökkäysrosterilla ollaan luultavasti tehty Tepsin yhden kauden kotimatsien normaali peliajan nollapeli-ennätys? Valitettavasti ei maalivahdin. Meillä on luultavasti liigan isoin jää ja saadaan vartavasten harjoitella sillä ison jään hyökkäyskuvioita ja taas kerran, vittu millä tuloksella!

Mä rupeen kohta oleen Jokken puolella siitä, että turha tolle valmentajalle on antaa lisää kalliita äijiä, jollei se saa nykyisistäkään tuon enempää irti.

Onnittelut Ässille pisteistä ja säälipleijareissa luultavasti kohdataan taas!
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti kausi
Tarkoittanee siis tepsin ja ässien välisiä matseja, ei liene sitten koskaan pelattu ensin varsinaista ja siihen till jatkoaikaa maaleitta? Pakko olla kyse tästä.

Taitaa olla "vain" täysin väärin siteerattua ja tulkittua tilastotietoa. Virheen ymmärtää kun muistelee minkälaista jöötiä eilinen peli oli. Ei ole ihme jos cortexissa kolottaa ja kämmejä tulee.


EDIT: typoi pirkule
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Viestin lähetti Saku #11
Tepsin pelit eivät vaikuta tällä hetkellä kovinkaan kiinnostavilta, hyvä puolustu+huono hyökkäys=ei maaleja kumpaankaan päätyyn.

Aivan. TPS pelien viihdearvo on tällä hetkellä lähellä nollaa.
Ei vittu juuri yhtään lohduta, jos puolustus toimii ihan ok, mutta maaleja ei näköjään tehdä enää ollenkaan jos niitä tehdään niin niitä tulee korkeintaan 1-2 / peli.

Aivan sama tuleeko tuollaisella tyylillä pisteitä ei tai. Helvetti ei kai kukaan ole tyytyväinen yhteen pisteeseen tai kahteen jos rankkareista oltaisiin saatu tuollaisen paskan jälkeen?

Eihän tuolla materiaali voi pelata kuin 0-0 ja toivoa, että joku saisi jostakin pompusta tehtyä säkällä maalin, mutta ei tuota kukaan tervejärkinen seuraa kuin teksti-tv:stä ottelun lopputuloksen...
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Viestin lähetti kausi
- Kiima puuttui. Ei kunnioitettu vastustajaa sillä oikealla tavalla.
- Tahmeaa oli. Aamulla, kun voitelu tapahtui, niin pitoa tuli liikaa, Koivu sanoi.

Mitä helvetin saksalaista pornoa joukkue katselee ja sieltäkö Jukka repliikkinsä nykyään ottaa?

Ehkä tässä ratkaisu. Vaimot&tyttöystävät vain pihtamaan ja ennen ei heru mitään kunnes maaleja tulee 3-4 / peli.

Eiköhän siinä muutaman viikon päästä melkoisella kiimalla mentäisi ympärikaukaloa...
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti Ernesto Peli
Edit. Jatkoajan raportti oli aika murhaava.

Kyllä, jos näppäimistöllä voisi tappaa, Turussa ja Porissa ei pelattaisi enää tällä kaudella jääkiekkoa. Jossain kohtaa alkoi kyllä hymyilyttääkin tuo raportti.

Eipä silti, jos tämän ketjun jorinoita on yhtään uskominen, eivät joukkueet olleet niin huonoja kuin raportissa väitettiin. Ne olivat paljon huonompia.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Morgoth
Mitä helvetin saksalaista pornoa joukkue katselee ja sieltäkö Jukka repliikkinsä nykyään ottaa?

Samaa täälläkin olen ihmetellyt jo pitemmän aikaa. "Ei kunnioitettu vastustajaa sillä oikealla tavalla". Mitä helvettiä sekin tarkoittaa? Muutenkin selkeät, yksiselitteisesti tulkittavat lausunnot ovat Koukulla olleet melko vähissä, kysytään sitten joukkueen peliesityksestä, ensi vuoden kuvioista tai vaikkapa maidon kaksihintajärjestelmästä.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kahteen peliin ei maalia ja turkulaiset itkevät perkele! Pistää vituttamaan tälläinen valitus. Valmentajan päätä vaaditaan vadille ja ensi kaudella pitäisi taas pystyä kukistamaan kaikki pilipaliporukat 17-0 suoraan ensimmäisessä erässä. Toivon tästä lähtien helvetin hartaasti ettei palloseura ainakaan voita mestaruutta, mutta voisipa pelata loppuottelussa. Silloin saisimme taas lukea jatkoajasta kuinka fanit ovat kyllästyneet selittelyyn ja siihen ettei Narvamaa kusekkaan hunajaa tuon jo ikivihreän hinttaribiisin soidessa autuaasti taustalla.

Go TPS go! Vedin herneet nenukkaan, saatana!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti peruspata
Eipä silti, jos tämän ketjun jorinoita on yhtään uskominen, eivät joukkueet olleet niin huonoja kuin raportissa väitettiin. Ne olivat paljon huonompia.

Paskanmarjat sanon minä. TPS oli ehkä tavallista vaisumpi, mutta Ässät pelasi hyvää hokia. Ässät oli 5-5 pelissä kolmatta erää lukuunottamatta parempi ja pystyi hyökkäämään koko ajan varsin hyvin. Mitään perinteistä TPS pyöritystä ei Ässäpäädyssä nähty kuin ajoittain kolmannessa erässä, jolloin Ässät tuntui jopa varmistelevan 0-0:aa alusta alkaen.

Jason Williams, jumalauta se on kone. Peli on kuin tanssia ja jokainen pikkunäppärä kikkakin tuntuu onnistuvan. Syötöt kolisee aina omille jne...sanat ei riitä.

Tepsi oli kuitenkin vaisu. Koivu jäi selkeästi Williamsin varjoon eikä muutkaan pelaajat hirveästi säväyttäneet. Nurmisen poissaollessa kultapottaa kantoi kutreillaan Kipru, kai sekin jotain TPS hyökkääjistöstä kertoo.

Kiitos Ässät! Fiilis oli mahtava kun Korppi pelin jälkeen huudatti päätyä ja Turkuhalli kajahteli. Nielikäisen Jennille kanssa terkkuja kun hymyili pelin jälkeen autostaan levitettyäni Ässälipun konepellille.

Tänään Jokerit nuijii Bluesin ja huomenna Ässille 3 pistettä, niin homma alkaa näyttämään jo hyvältä. Tärkeät pongot eilen, mutta huomista ei ole varaa mokata.
 

Konsta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura ja lounaisrannikko
Viestin lähetti VH87
Kahteen peliin ei maalia ja turkulaiset itkevät perkele! Pistää vituttamaan tälläinen valitus. Valmentajan päätä vaaditaan vadille ja ensi kaudella pitäisi taas pystyä kukistamaan kaikki pilipaliporukat 17-0 suoraan ensimmäisessä erässä.

Go TPS go! Vedin herneet nenukkaan, saatana!
[/QUOTE

Porin poitsu on varmaan seurannut pitkälläkin aikavälillä Palloseuran pelejä
oikein paikanpäällä kun ei edes tätä ketjua
jaksanut alusta lukea. Kyllä näissä itkemisissä on kyse hiukan jostain muusta
kuin yhdestä kusisesta Ässä pelistä, päällimmäisenä tulee itselle mieleen mm. se että viimeiseen neljään vuoteen pelien viihdearvo on ollut hyvin heikko. Ei tosiaankaan tarvitse mestaruutta joka vuosi voittaa kunhan hallilla esitettävä maksullinen tapahtuma sisältää edes kohtuullisesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kaiholla muistelen 80- ja 90-lukujen parhaita vuosia kun Tepsin peli kulki melkein kuin ryssän maajoukkueella muinoin, nyt ei semmoisesta ole ollut pitkään aikaan
edes pierun kuoren ohutta aavistusta.
Lisäksi on nämä Koivun pelinjälkeiset kommentit ynnä tämänkin rosterin peluutus panneet jo pidemmän aikaa
mietityttämään kyseisen herran todellisia valmennuksellisia kykyjä.
 

Morgoth

Jäsen
Viestin lähetti VH87
Kahteen peliin ei maalia ja turkulaiset itkevät perkele!

Mikä vitun mylläri siellä taas nassuttaa?!?

Lue TPS-foorumia, niin näet että tätä samaa on itketty syyskuusta. Tämä tosin väärä ketju TPS nykytilasta itkemiseen, mutta siis tämä kitinä ei nyt mitenkään ole syntynyt kahdessa viimeissä pelissä, ehkä yltynyt.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Pari sanaa...

.. pelistä vielä.

TPS:ltä puuttui alusta alkaen sellainen varsinainen tekemisen meininki siitä touhusta. Ässät pelasi fiksusti tarkasti puolustaen ja oman maalin edustansa siivoten. Kummatkin odottelivat pelin loppuun saakka jos toinen joukkue tekisi jotain ja rankkareihinhän siinä silloin päädytään.

Williamsin rl:ssä oli oikeanlaista päättäväisyyttä, kun taas Kauppila päätyi johonkin onnettomaan ratkaisuun. Alusta saakka aivan surkea suoritus.

Vahalahti teki varmaankin ennätyksen siinä kuinka monta kertaa kiekon voi menettää tai hukata laidan kautta puolittaiseen läpiajoon/1-1 tilanteisiin päästessään. Koivu toi kiekon keskeltä ylös ja syötti Vahalahdella lukemattomia kertoja -> tulikohan yhtäkään laukausta edes.

Parista tuomitusta jäähystä vielä sananen: Gladin kyynärpäätaklaus Rauteeseen oli mielestäni niin selvä päähän kohdistunut taklaus että miksi 2min eikä 2+10. Lisäksi Levokarin Vykoukaliin kohdistama poikittainen näytti ja myös olikin todella vaarallisen näköinen tilanne. Uskomatonta että selvisi vain kakkosella. Em. tilanteet vain pohdintana omina tapauksinaan eikä mahdolliset tuomioiden muuttamiset kuitenkaan olisi vaikuttaneet pelin kulkuun millään lailla.

Totuus kun on että jos K.Nurminen ei pelaa, niin silloin ei myöskään TPS:n hyökkäys pelaa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Rivet'n kostoa odotellessa...

Viestin lähetti Blackie
Mielestäni Ässien kannattaisi lähteä pelaamaan 0-0:aa...

Näin tehtiin. Kiitos Toivola, että seuraat kirjoituksiani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös