Tour de France 2012

  • 4 654
  • 24
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Urheilun superkesä jatkuu pyöräkilpailujen kruununjalokivellä, Ranskan ympäriajolla. Oma Tour-seuraamiseni jää tänä vuonna hieman rikkonaiseksi, mutta parhaani mukaan yritän tätä huikeaa taistoa taas televisiosta tiirailla.

Kilpailureitti löytyy taas Fillarifoorumin Tour-ketjusta. Tämä reitti on herättänyt ennätyspaljon parranpärinää. Lyhyeen tiivistettynä: paljon tempoa, vähän vuoria. Siis täysin päinvastainen suuntaus kuin mihin on viime vuosina suurissa ympäriajoissa totuttu. Kun vielä parhaat mäkimiehet ovat Contadorin kilpailukiellon ja A. Schleckin loukkaantumisen myötä sivussa, tulee kisasta melkoinen tempohevosten taisto. Harva kuitenkaan uskoo, että esim. Tony Martin voisi ihan tosissaan taistella voitosta, vaikka nuo vuoriosuudet aika pliisuja ovatkin.

Optimistisimmat fanit uskovat, että vuorilla nähdään nyt kunnon boogie woogieta kun tempoissa syntyy eroa ja harvoissa kunnon nousuissa on pakko iskeä. Pessimistit taas ovat sitä mieltä, että hyvien aika-ajajien joukkueet pystyvät kontrolloimaan mäkisiä etappeja, koska nousut eivät ole tarpeeksi rajuja. Aika näyttää, miten tässä käy. Selvää kuitenkin on, että tässä on sekuntikyttäilyn vaara olemassa.

Kokonaiskilpailun selkeä ennakkosuosikki on Bradley Wiggins (Team Sky). Wiggo tuli viime vuoden Touriin Dauphinen voittajana kovassa kunnossa. Silloin kohtaloksi koitui kaatuminen. Loppukaudesta jälki oli jälleen vahvaa, kun Wiggo oli Vueltan kolmonen, sai aika-ajon MM-kisasta hopeaa ja auttoi Cavendishin maailmanmestaruuteen maantiellä. Tällä kaudella lädi on poistunut voittajana niin Pariisi-Nizzasta, Romandiesta kuin Dauphinestakin. Wigginsin ympärillä oleva joukkue on aivan timantinkova: Sivtsov, Rogers, Boasson Hagen, Froome, Porte jne. Reitti suosii Wigginsiä, joka repii aika-ajoissa eroa muihin. Jos 32-vuotias Wiggo haluaa joskus Tourin voittaa, se on nyt tehtävä.

Ainoa, joka Wigginsin pystyy toden teolla haastamaan on Cadel Evans (BMC). Leuka voitti viime vuoden kisan, joten henkinen tila on varmasti jonkin verran vapautuneempi. Jos ajatellaan keskeisiä osa-alueita, niin Evans on jonkin verran Wigginsiä huonompi tempossa, mutta parempi vuorilla. Joukkue on Wiggolla selvästi parempi. Evansin alkukausi on ollut huomattavasti Wigginsiä vaatimattomampi, mutta kyllä hän Criterium du Dauphinessa näytti taas olevansa kunnossa.

Muilla voittajakandidaateilla en nyt kauheasti jaksa edes spekuloida, mutta pitäkää mielessä nimet Vincenzo Nibali, Denis Mentshov, Samuel Sanchez, Levi Leipheimer ja Alejandro Valverde. Robert Gesink on oma jokerikorttini, sillä hän on erinomainen mäkimies ja kehittynyt huimasti aika-ajajana. Jos Wigginsille tulee jotain haaveria, niin Vueltassa toiseksi sijoittunut erinomainen aika-ajaja Chris Froome siirtynee Skyn kapteeniksi ja pystyy kamppailemaan sijoituksesta kolmen sakkiin.

Sitten kun ajatellaan pistekilpailua ja tasamaaetappeja, niin asetelma on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Cavendish on sanonut panostavansa olympialaisin, eikä hän omien sanojensa mukaan tule voittamaan viittä etappia tänä vuonna. Peter Sagan on ollut ilmiömäisessä kirikunnossa, miten käy nyt isojen poikien seurassa? Melkoinen voittorohmu on ollut myös Greipel. Vihreän paidan taistossa JJ Rojasilla voi myös olla sanottavaa, vaikkei hän puhtaissa tasamaakireissä edellämainituille pärjääkään. Onko Tyler Farrarin kirikunto taas löytymässä? Mitä tekee Boonen?

Kisa alkaa huomenna Belgian Liegestä prologilla. Selinit vastaavat luonnollisesti Eurosportilla selostuksista.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Tämä reitti on herättänyt ennätyspaljon parranpärinää. Lyhyeen tiivistettynä: paljon tempoa, vähän vuoria. Siis täysin päinvastainen suuntaus kuin mihin on viime vuosina suurissa ympäriajoissa totuttu.

Toki verrattuna muutamaan viime vuoteen niin tempoa on enemmän (101.4km henkilökohtaista) mutta eihän tuokaan määrä mitenkään erikoisen paljon ole. Ei paljoakaan tarvitse taakse päin mennä kun löytyy suurempia määriä, 2007 117.4km henkilökohtaista, 2006 116.1km henkilökohtaista, 2003 102.5km henkilökohtaista ja 69km joukkuetempoa, 2002 109km henkilökohtaista ja 52km joukkuetempoa, kyllä siellä monia muitakin vuosia on ollut jolloin tempoa on ollut vastaavasti kuin tänä vuonna. Erityisesti nuo vuodet 2002 ja 2003 olivat selvästi tempopainotteisempia.

En tiedä kuka tästä on valittanut tai millä perusteilla. Minusta pitää olla tempoa enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna, kyllä tälläiseen ympäriajoon kuuluu se että pitää osata henkilökohtaista tempoa ajaa enemmän kuin jonkun vaivaisen 40km pätkän.

Mielenkiintoista nähdä miten Cavendish pystyy ajamaan. Kuvittelen että Sky keskittyy pääasiassa Wigginsille ajamaan kokonaiskisaa ja mahdollisesti myös Froomelle. Toki siellä on Boasson Hagen Cavendishille vetomieheksi mutta vetoapu oletettavasti on selvästi heikompaa kuin viime vuosina ollut.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
En tiedä kuka tästä on valittanut tai millä perusteilla. Minusta pitää olla tempoa enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna, kyllä tälläiseen ympäriajoon kuuluu se että pitää osata henkilökohtaista tempoa ajaa enemmän kuin jonkun vaivaisen 40km pätkän.
Eiköhän se valitus kohdistu enemmänkin noihin vuoristoetappeihin kuin aika-ajon määrään. Suurin osa on kanssasi samaa mieltä siitä, että kaksi pitkää ITT:tä on ihan oikein ja että viime vuoden kisassa tempoa oli lähes hävettävän vähän (tosin erinomainen tempomies eli Evans voitti silti). Viime vuonna oli kuitenkin vastaavasti aivan mahtavia loppunousuja mm. Galibierin ja Alpe d'Huezin muodossa. Nuo tämän vuoden mäkiset etapit ovat kyllä hyvin vaatimattomia. Ovathan ne HC-loppunousut kuitenkin niitä Tourin kohokohtia, vaikkei mulla olekaan mitään aika-ajoja vastaan.

Kaksi pitkää tempoa ja kunnon vuoren huipulle päättyviä vuorietappeja, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Ehkä sellainen kisa nähdäänkin ensi vuonna Tourin satavuotisjuhlien kunniaksi, kun ei ole olympialaisiakaan häiritsemässä reittisuunnittelua.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Eiköhän se valitus kohdistu enemmänkin noihin vuoristoetappeihin kuin aika-ajon määrään.

Ok, en tätä keskustelua ollut mitenkään seurannut. Loppunousut tosiaan ovat vain kategoria 1 nousuja, toki siellä hc mäkiäkin etapeilla on mutta ei lopussa. No Tourhan ei aina ole mikään hirvittävä mäkikisa, Vuelta ja Giro taitavat usein sisältää enemmän mäkeä, tai jyrkempää sellaista. Viime vuonna Vueltassa oli jotain peräti 17% pätkiä (joissa Wiggins hyytyi) ja Girosta muistan että siellä on paljon ollut jotain 12% nousua. En nyt jaksa muistaa kaikkia Tourin reittejä mutta en usko että tämä aivan poikkeuksellisen vähämäkinen on kuitenkaan. En sitten tiedä mikä syy tähän reittiin on, ei kai olympialaiset reittiin juuri vaikuta, vai meinaatko että reitti ei voi olla yliraskas jotta ajajat jaksavat olympialaisissa ajaa?

Mietin että millaisessakohan kunnossa Levi Leipheimer on, ikäähän jo on joten tuskin voittaa mutta hänelle sopiva reitti kyllä on. En oikein osaa arvioida miten kova joukkue Omega Pharma on, Chavanel ja Martin näyttäisivät olevan mukana, ehkä keskittyvät enemmän yksittäisiin etappeihin.

Andy Klödenillä olisi hyvä joukkue tukena, Frank Schleck, Horner, Zubeldia, Jens Voight (uhrautuva apuajaja), sekä tasavetäjät Cancellara ja Popovitsh. Kuka sitten on RadioShackin kapteeni? Ehkä Klöden ei kuitenkaan, ehkä Frank voisi olla kun Andy on pois, mutta reittihän sopisi Klödenille paremmin kun osaa ajaa myös tempoa, Frank taitaa olla aika susi temmossa.

edit. Tuli lyötyä veto että Froome sijoittuu sijoille 1-3 kun yhdellä pelitillä sattui olemaan vähän rahaa. Piti lyödä vielä Klödenille ja Leipheimerille sama veto (olisi ollut vähän kovemmat kertoimet) mutta tulkitsin tuota tiliä väärin ja bonusraha jota tilillä oli ei ollutkaan käytettävissä vedonlyöntiin kuten oletin enkä nyt viitsi lähteä lisää rahaa tallentamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
En sitten tiedä mikä syy tähän reittiin on, ei kai olympialaiset reittiin juuri vaikuta, vai meinaatko että reitti ei voi olla yliraskas jotta ajajat jaksavat olympialaisissa ajaa?
Jos mukana olisi todella raskaita vuorietappeja (viime vuonna oli neljä HC-nousuun päättyvää etappia, tänä vuonna 0), niin kyllä siinä kasvaisi riski ainakin kirimiesten keskeyttämisistä olympialaisia silmällä pitäen. Olympialaisten reitti kun on tänä vuonna sellainen, että Cavendishilla, Saganilla ja kumppaneilla on ihan aito mahdollisuus pärjätä siellä. Järjestäjien ja koko kilpailun kannalta olisi vähän kiusallista, jos parhaat kiritykit eivät olisi Pariisissa kamppailemassa päätösetapin voitosta.

Saas nähdä, miten tuossa prologissa käy. Kolme kovinta aika-ajajaa tällä hetkellä ovat Martin, Cancellara ja Wiggins. Vähän epäilen, että Wiggins ei halua keltapaidan tuomia paineita vielä tässä vaiheessa. Onko OPQS:llä vastaavasti halua puolustaa Martinin keltapaitaa kunnolla, kun kapteeni on kuitenkin Leipheimer? FC:lle ja RadioShackille tuo keltapaita varmasti kelpaisi eri hyvin, sillä ei kovin moni oikeasti usko Fränkin tai Klödin mahdollisuuksiin tässä kisassa ja jokainen päivä keltaisessa pahasti tällä kaudella flopanneelle joukkueelle olisi iso juttu.

EDIT: Nostetaan prologin voittajakandidaatiksi vielä Ruotsin tempomestari Gustav Larsson (Vacansoleil).
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
FC:lle ja RadioShackille tuo keltapaita varmasti kelpaisi eri hyvin, sillä ei kovin moni oikeasti usko Fränkin tai Klödin mahdollisuuksiin tässä kisassa ja jokainen päivä keltaisessa pahasti tällä kaudella flopanneelle joukkueelle olisi iso juttu.

Jostain syystä jälleen kerran uskon Horneriin Tourilla. Toisaalta Shackillä ei taida varsinaista kapteenia olla ollenkaan, joten vaikea on sanoa kuka siellä pärjää ja miten. Joukkuekilpailussa lienevät kuitenkin kova sana, sillä onhan tuo rosteri aika laadukas kaikin puolin. Kunnon vuoristoetappien vähäisyys ja tempon runsaus tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei vanhemmalla hoikalla taida näissä karkeloissa olla mitään jakoa kärkisijojen tuntumaan.

Kunhan joku pannuttaisi Cavendishia oikein kunnolla kirimiesten etapeilla. Olisikohan Kittelistä tähän hommaan, kun ainakin viime kaudella oli suorastaan jäätävän kova kiritykki noissa vähän pienemmissä kisoissa?
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jos mukana olisi todella raskaita vuorietappeja (viime vuonna oli neljä HC-nousuun päättyvää etappia, tänä vuonna 0), niin kyllä siinä kasvaisi riski ainakin kirimiesten keskeyttämisistä olympialaisia silmällä pitäen.

No voi olla, mutta onhan pyöräilyssä Tour isompi asia, selkeästikin, kuin olympialaiset joten vähän oudolta tuntuu jos Tourilla tehdään kompromisseja olympialaisten takia. Toisaalta kirimiehille sillä ei ole niin paljon vaikutusta onko maali mäen päällä vai ei vaan heille mäkien kokonaismäärä on oleellisempi kun ongelma on että jaksaa koko reitin polkea riittävän nopeasti. Kaksi etappia on joissa kummassakin on kaksi HC mäkeä plus muita mäkiä, eli ihan raskaita ajettavia. Ok toki se mäen oleminen lopussa vaikuttaa kirimiehiinkin kun kärki ajaa suhteessa niin paljon kovempaa lopun ja enimmäisaika tulee mahdollisesti nopeammaksi (tosin siinä mielestäni ei aina olla oltu ehdottomia jos iso joukko on missannut aikarajan).
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Ihan mielenkiintoiselta tämä alkaa taas vaikuttaa, vaikka ennen kisaa kiimamittarit ei ihan punaisella huutaneetkaan.

Cancellara vei odotetusti prologin, itse en sitä nähnyt kun olin matkalla Lahteen ajamaan Royal-pyöräilyssä. Sunnuntain etapista näin lopun. Sagan niisti Boasson Hagenin ja Cancellaran, helppo voitto slovakille. Cavendish näytti maanantaina, että homma toimii ilman sitä HTC:n junaakin. Ja eilen oli taas Saganin vuoro, kun hän oli väkevin lopussa. Saganilla on kyllä ominaisuudet tulla yhdeksi kaikkien aikojen klassikkopolkijoista, sillä kirissä on potkua ja mäkikin kulkee, kunhan ei mennä liiallisiin pituuksiin ja jyrkkyyksiin. Moni on pitänyt Saganin tuuletteluita hieman ylimielisinä. Valitettavasti nämä kirimiehet ovat aina pikkaisen kusipäitä, ei sille oikein mitään voi. Vähän niin kuin hyökkääjät futiksessa.

Loukkaantumisia on tullut aika paljon. Martin ei tule ajamaan kisaa loppuun, vaan jättää leikin kesken ensimmäisen pitkän tempon jälkeen veneluun murtuman takia. LL Sanchezilla on käsi kipeä. Rojas keskeytti. Eilen joutui keskeyttämään Sivtsov, joka olisi ollut yksi Wigginsin tärkeimmistä mäkiapuajajista. Vaikka yksi luutnantti onkin poissa, on Wigginsillä silti edelleen kisan parhaat apuajajat.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Nyt vain ohjelmassa oletettavasti kolme hieman tylsempää päivää. Toki nekin ovat osa kisaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että tänä ja viime vuonna ensimmäisestä viikosta on saatu ehkä hieman tavallista mielenkiintoisempi kun on noita pieniä maalinousuja ollut.

Muuten tuo reitti on kyllä, kuten todettua, aika paljon aika-ajomiehiä suosiva. La Toussuiren etappi ensi torstaina on ainoa todella mielenkiintoiselta näyttävä vuorietappi. Peyragudesin pätkä kun on noin kuusi ja puoli kilometriä liian pitkä.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Aika vähissä ovat isot nousut tänä vuonna ja aika ajoa on kohtuullisen paljon. Olisi ollut hieno veto pitkästä aikaa ottaa mukaan yksi vuoristoaika-ajo, jollaista ei ole tainnut vuoden 2004 jälkeen olla? Ei noita aika-ajokilometrejä silti niin mahdottomasti ole, mutta kunnon nousuja on kilpailussa todella niukasti.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Tänään kyllä vähän ikävästi irtiotolta niistettiin voitto lopussa, mutta toisaalta jos jollekin kirimiehelle näitä voittoja suo, niin kyllä se on André Greipel. Harvinaisen nöyrän oloinen jätkä kirimieheksi.

Tylsiä etappejahan nämä kirietapit suurimmaksi ovat, mutta toisaalta Selinit tekevät lähetyksistä silti mielenkiintoisia. Ihan huikeassa vireessä on tämä legendaarinen selostajakaksikko ollut tähän asti Tourilla ja eiköhän meno vain parane, kun taistelu keltaisesta paidasta lähtee kunnolla käyntiin.

Tänä vuonnahan Eurosportin lähetyksissä kuullaan muitakin kommentaattoreita. Jaakko Tanskasta ja Kristian Alataloa ei olekaan aiemmin ainakaan mun mielikuvan mukaan kuultu, joten ihan mielenkiintoista päästä kuulemaan heitä asiantuntijoina. Kjell Carlström oli mukana Giron prologissa. Hänen ongelmanaan on se, ettei tuo suomen kieli ole valitettavasti oikein riittävän hyvällä tasolla, jotta pystyisi ilmaisemaan itseään niin hyvin kuin pystyisi.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Muutamaan vuoteen ei ollut Eurosport itsellä näkynyt. Jonkun aikaa kuului ilman kuvaakin, joten mulla oli striimi silloin auki ja Selinien äänet taustalla. Viime vuoden kisassa ei enää tuo kikkailu toiminut, mutta nyt näkyy Eurosport parin kuukauden ajan. Kyllähän noita juttuja on kaivannut. Mieleen jäi mm. tarina Australian pääministerin autokuskista. (lähetystä seuraamattomille tiedoksi, kyseessä oli tuolloin Stuart O'Gradyn isä)
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Aika torsoksi tuntuu menevät Tourin keltapaitakisa, kun suurin osa niistä joilla jotakin saumoja olisi, on jäänyt jo useamman minuutin kärjestä erinäisten kasojen takia. Evans taitaa olla nyt todella vahvoilla, kun tempo kuitenkin kulkee eikä mies taida ihan helpolla noilla tämän vuotisilla vuorillakaan katketa.

Toivotaan nyt kuitenkin, että esimerkiksi Brajkovic tai joku muu kiipijä laittaisi hommaan vähän jännitystä jo tänään. Suotavaa olisi myös kokonaisuuden kannalta, että pientä epäonnea saisivat osakseen myös Evans ja Wiggins.

Miten jaksaa Cancellara? Tuskin on keltapaidassa enää huomenna, mutta saahan sitä toivoa. Oliko miehellä jo ennätys keltapaitapäivistä ilman Tourin voittoa?
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Aika torsoksi tuntuu menevät Tourin keltapaitakisa, kun suurin osa niistä joilla jotakin saumoja olisi, on jäänyt jo useamman minuutin kärjestä erinäisten kasojen takia.

Miten niin suurin osa? Kuka sellainen jolta realistisesti saattoi voittoa odottaa on tippunut useamman minuutin?

Schleck on jäänyt 2:43 mutta ei minun kirjoitta ollut realistinen voittaja koska on ihan susi aika-ajossa, tosin ei hänkään aivan kauhean kaukana ole. Hesjedal menetti pelin täysin, mutta oliko kovin realistista odottaa että hän voittaisi. Ajoi ja voitti jo Giron, kuka viimeksi on voittanut Giron ja Tourin? En jaksa penko mutta olisiko Eddy Merckx?
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Miten niin suurin osa? Kuka sellainen jolta realistisesti saattoi voittoa odottaa on tippunut useamman minuutin?

Brajkovic on reilut pari minuuttia muiden suosikkien perässä. Hesjedalin jo mainitsitkin ja sitten on vielä Scarponi, Vöckler ja monta muutakin, joilla olisi kaiketi ollut eväitä sekoittaa pakkaa.

Niin ja Indurain onnistui tuossa tuplassa jopa kahdesti peräkkäin (92 ja 93), mutten tiedä millaiseen aikaan Giro on silloin ollut.

Edit. Niin ja Eurosportin katsojakilpailun kannustamana selvisi vielä sellainenkin, että Pantani voitti molemmat vuonna 98.

Edit 2. Ensimmäinen oikea mäki on nyt kivuttu, eikä siellä tunnu muilla kuin Evansilla ja Wigginsillä saumoja olevan. Skyn joukkue veti todella kovaa tuon maalimäen kolmen ukon voimin ja tiputti lähes kaikki muut kyydistä.

Radioshackin joukkue näytti "hieman" hajanaiselta, kun siellä hinattiin Schleckiä Hornerin voimin ja Cancellara joutui kipuamaan aivan yksikseen. Näin amatöörinä kuvittelisin, että moni muu Shackin kuski olisi kovempi kokonaiskilpailun kannalta, kuin jo valmiiksi yli kaksi minuuttia jäänyt Fränk.

Myös Brajkovic ja moni muu kova mäkimies putosi tänään loppumäessä kyydistä kovin helpon oloisesti. Saas nähdä miten menevät nuo pari tulossa olevaa HC-nousua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Aikamoinen Skyn näytös tänään viimeisessä mäessä. Lopulta se ei kuitenkaan ollut Wiggins, joka oli vahvin vaan Froome.

Froome
Evans 2"
Wiggins
Nibali 7"
Taaramäe 19"
Zubeldia 44"
Rolland 46"
Brajkovic 46"
Mentshov 50"
Monfort 56"
.
Schleck 1'09"
S Sanchez 1'31"
Cancellara 1'52"
Vinokourov 2'17"
Valverde 2'19"
Klöden
Basso 2'53"
Leipheimer 3'11"

Eilisen kolarin seurauksena kahdeksan ajajaa ei startannut tänään. Näiden joukossa mm. Giro-voittaja Hesjedal, kirimiehet/apurit Freire ja Hunter.

Koko kisassa tilanne
Wiggins
Evans 10"
Nibali 16"
Taaramäe 32"
Mentshov 54"
Zubeldia 59"
Monfort 1'09"
Roche 1'22"
Froome 1'32"
Rogers 1'40"
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Brajkovic on reilut pari minuuttia muiden suosikkien perässä. Hesjedalin jo mainitsitkin ja sitten on vielä Scarponi, Vöckler ja monta muutakin, joilla olisi kaiketi ollut eväitä sekoittaa pakkaa.

Ei minusta Brajkovic mikään suosikki ollut voittamaan, en tiedä miksi olisi ollut. Voeckler nyt ei ollut lähelläkään suosikkia, ei mitään saumoja olisi hänellä ollut voittoon. Scarponia ehkä olisi jonkun tason suosikkina voinut pitää, mutta hänkin on ajanut Giron joten aika optimistinen olisi saanut olla jos häntä ajatteli voittajaksi.

Juu Indurain ja Pantani ovat pystyneet Giron ja Tourin tuplaan, eli muutama lajin legendoista on pari kertaa siihen pystynyt. Ei silti minusta mitään syytä realistisesti olettaa että Ryder Hesjedal olisi sen tempun pystynyt tekemään. Contador viime vuonna oli kuitenkin selkeästi kovemmassa kunnossa kun Hesjedal nyt, oli dominoiva Girossa, mutta hänkin selvästi Tourilla hyytyi tuosta Giron menosta.

Edit 2. Ensimmäinen oikea mäki on nyt kivuttu, eikä siellä tunnu muilla kuin Evansilla ja Wigginsillä saumoja olevan. Skyn joukkue veti todella kovaa tuon maalimäen kolmen ukon voimin ja tiputti lähes kaikki muut kyydistä.

Froomella voisi olla jopa kokonaiskisassa, ongelma vain on että jäi yli minuutin ensimmäisellä etapilla kun jäi johonkin jälkijoukkoihin. Froomehan on parempi mäessä kuin Wiggins ja Evans, tai hän on ainoa joka pystyy kunnon iskuihin mäessä näistä kolmesta kuten tänään lopussa nähtiin. Toki tänään ei ollut varsinainen isku mutta silti jyrkällä osuudella pystyi selkeään kiihdytykseen kun Wiggins ja Evans pystyvät vain tasaiseen vauhtiin mäessä. Saako välttämättä jatkossa iskeä se on toki eri asia.

Nipalilla myös voisi olla jotain saumoja, mutta ei ehkä ole riittävän hyvä mäessä kuitenkaan. Froome ja Nipali ovat kuitenkin molemman kohtuullisen hyviä aika-ajossa.
 
Viimeksi muokattu:

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ei minusta Brajkovic mikään suosikki ollut voittamaan, en tiedä miksi olisi ollut.

On tuo kuitenkin kaksi vuotta sitten Critérium du Dauphinén voittanut ja käsittääkseni oli viime vuonnakin yksi Tourin suurimmista ennakkosuosikeista. Silloin homma taisi päättyä kaatumiseen ja jotain epäonnea oli matkassa eilenkin. Jostain syystä olen kuitenkin siinä käsityksessä, että Janez on kohtuullisen monipuolinen ajaja ja hyvä mäkimies. Aika-ajossakin on hyvä, eikä suinkaan mikään hoikan veljesten kaltainen sukka.

Voeckler nyt ei ollut lähelläkään suosikkia, ei mitään saumoja olisi hänellä ollut voittoon.

Joo tuskin Vöckler mikään suosikki oli kenenkään papereissa, mutta komean Tourin mies viime vuonna ajoi. Eipä silloinkaan uskottu miehen pysyvän keltapaidassa hetkeä pidempään...

Nämä mielipiteet ovat toki aika lailla amatööriltä lähtöisin, sillä en juurikaan seuraa pyöräilyä TdF:a lukuun ottamatta.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
On tuo kuitenkin kaksi vuotta sitten Critérium du Dauphinén voittanut ja käsittääkseni oli viime vuonnakin yksi Tourin suurimmista ennakkosuosikeista.

No joo, mutta mitään kunnon näyttöä siitä että pystyisi ihan kärjessä olemaan mistään suuresta ympäriajosta ei taida on joten aika epärealistista odottaa mielstäni että olisi kisan voittanut.

Joo tuskin Vöckler mikään suosikki oli kenenkään papereissa, mutta komean Tourin mies viime vuonna ajoi. Eipä silloinkaan uskottu miehen pysyvän keltapaidassa hetkeä pidempään...

Joo jaksoi hyvin viime vuonna roikkua mukana, mutta syy sille että ylipäätään pääsi keltapaitaan oli että hänet päästettiin karkuun irtioton mukana. En jaksa uskoa että olisi enää päästetty joten mitään mahdollisuuksia ei ollut voittoon tai edes palkintokorokkeelle, ei kuitenkaan se ajamisen perustaso ole niin korkealla. Jos jotain Europcarista olisi pitänyt suosikkina pitää niin paremminkin Rollandia, toki en häntäkään suosikkina voittoon olisi ehkä pitänyt.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
No joo, mutta mitään kunnon näyttöä siitä että pystyisi ihan kärjessä olemaan mistään suuresta ympäriajosta ei taida on joten aika epärealistista odottaa mielstäni että olisi kisan voittanut.

Täysin totta, muttei hän ole tainnut suurissa ympäriajoissa kapteenin hommissa koskaan ollutkaan. Viime vuoden Tourilla olisi varmaan ollutkin kapteeni, mutta tuo kolarointi taisi päättää kilpailun siihen. Tuossa voittamassa CdD:ssa mies kuitenkin pannutti Contadorin ja Millarin pitkässä aika-ajossa komeasti ja pysyi Contan vauhdissa myös vuorilla. Ei tuo toki ole mikään näyttö suurista ympäriajoista, mutta hyvä esitys kyvyistä sekä tempossa että vuorilla.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Uskon keltaisen paidan vaihtavan omistajaa huomisella etapilla. Etappi ei pääty mäen päälle, mutta mäkiä ylitettävänä kategoriat 4, 3, 2, 2, 2, 2 ja 1. Hyvin vahvasti irtiottajien etappi. Keltaiseen paitaan joku sellainen, jota ei pidetä vahvana kandidaattina kokonaiskisaa ajatellen. Jos vain on tarpeeksi hyvässä iskussa, niin uskon ainakin Johnny Hoogerlandin olevan irtiotossa. Viime vuonna toki vastaavalta (eli ensimmäisen täyden kisaviikon sunnuntailta) etapilta toki huonoja muistoja autonkuljettajasta.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Turha täällä on kinastella siitä, kuka oli ennakkosuosikki ja kuka ei. Fakta on se, että tässä kisassa on vain kaksi suosikkia: Evans ja Wiggins. Ilman mitään haavereita tai muita yllätyksiä nämä kaksi miestä ratkovat Tourin voiton.

Tämänpäiväinen loppunousu oli hirmuisen kova, todella moni suosikki hävisi ainakin jonkin verran aikaa ja keltainen paita vaihtoi omistajaa. Sky veti aivan murhaavan kovaa ja näytti olevansa ylivoimainen joukkue ilman Sivtsoviakin. Evansin kannalta huolestuttavaa oli se, että hänen apuajajansa olivat lopulta ihan sukkia verrattuna Wiggon adjutantteihin. Cadel itse on toki taas rautaisessa kunnossa. Wigginsillekin on pakko nostaa hattua, sillä kyllä hän taas upeasti kesti tuossa lopussa. Aika moni on kuitenkin hänen mäkimiehen kykyjään halunnut eri tavoin kyseenalaistaa vuosien saatossa. Onhan Wiggins toki sellainen bassomainen diesel eli kyky rytminvaihdoksiin on aika heikko ja siinä voisi piillä Evansin mahdollisuus jossakin loppunousuista. Silti Wiggins on mun papereissa ihan selvästi se suurin ennakkosuosikki, koska kyllä hän Evansin tulee pesemään noissa pitkissä tempoissa ihan niin kuin pesi prologissakin.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Oli miten oli, niin kyllähän noissa nousuissa se Andy olisi ollut hyvä lisä porukkaan, sillä pakkohan kaverin olisi ollut iskeä kaikissa mahdollisissa paikoissa tänä vuonna. Toki aivan turhaa jossitteluahan tuo on, kun niillä mennään keitä mukana matkassa on. Toisaalta jos Wiggins on tempossa parempi, niin onhan Evanskin pakotettu yrittämään tosissaan ratkaisuja vuorilla, koska aika-ajoa on vielä jäljellä lähes 100 km.
 

Kummisetä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Juventus
Tämä on ensimmäinen viestini palstalle, joten toivon ottavanne pehmeällä laskulla ensimmäisen viestini.

Kahden kauppahan tämä Tour näyttää olevan, mikä nyt oli hyvin oletettavaa. Todenäköisesti ratkaisut tullaan tekemään vuoristoetapeilla. Jos aika-ajoihin lähdetään tiukassa tilanteessa niin "pieni" edge ehkä menisi Wigginsille mutta pari vuotta sitten nähtiin, kun Contador teki uskomattoman suorituksen aika-ajoissa vaikkei häneen uskottu ollenkaan ko. tilanteessa. Monesti aika-ajot menevät itseluottamuksen kanssa käsikädessä.

Sky-joukkueella on huomattavasti paremmat apuajajat, kuten tänään viimeisessä nousussa nähtiin. Tämä tosin ei niin ratkaiseva ole, kun vuorietappeja ratkaistaan. Evans roikkuu, vaikka Contadorin perässä parhaina päivänään. Mutta heikon hetken tullessa apuajajia ei enää Evansille riitäkään Wigginsin tapaan. Ainoastaan Van Garderen pystyy vastaamaan Skyn voimaan mutta hän näytti eilisessä etapissa erittäin uupuneelta.Gilbert taasen on täysin klassikkomiehiä ja Hincapien parhaat päivät on jo menneet.

Eikös kaksi aika-ajoetappia ole vielä edessä ja ne ole molemmat henkilökohtaisia etappeja?

Kiitos ja anteeksi!
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Tuossa voittamassa CdD:ssa mies kuitenkin pannutti Contadorin ja Millarin pitkässä aika-ajossa komeasti ja pysyi Contan vauhdissa myös vuorilla. Ei tuo toki ole mikään näyttö suurista ympäriajoista, mutta hyvä esitys kyvyistä sekä tempossa että vuorilla.

Joo kyllä se jotain kertoon mutta CdD on lähtökohtaisesti valmistava kilpailu, joku Contador ei siellä välttämättä täysillä vetänyt tai vaikka vetikin niin kuntoa ei mitenkään tuota kisaa varten valmisteta vaan se on itsessään valmistavaa harjoitusta/kilpailua. Armstrong taisi joskun ajaa aika huonostikin CdD:n ja Tourilla on ihan eri tasoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös