Tottenham Hotspur FC 2010-2011

  • 48 295
  • 223

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kertokaas tietämättömälle, että mikä on Woodgaten tilanne ja rooli ensi kauden joukkueessa?

Täysin auki. Kaikki mahdollista aina uran päättymisestä alkaen. Missään tapauksessa ei ole kauden alussa pelikunnossa ja vaikea on mennä sanomaan roolistakaan kauheasti ennen kuin tilanne selviää. Varmaan aika paljon kertoo, jos Spurs hankkii vielä keskuspuolustajan siirtoikkunan aikana.
 

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Täysin auki. Kaikki mahdollista aina uran päättymisestä alkaen. Missään tapauksessa ei ole kauden alussa pelikunnossa ja vaikea on mennä sanomaan roolistakaan kauheasti ennen kuin tilanne selviää. Varmaan aika paljon kertoo, jos Spurs hankkii vielä keskuspuolustajan siirtoikkunan aikana.

Viime viikolla jostain lueskelin, että tällä hetkellä Woody mahtuisi tuohon Spursin 25 pelaajan listaan "home grown" -taustansa takia.

Olen jopa yllättynyt kuinka vähän toppareita Spursiin on yhdistetty huhuissa tänä kesänä, mutta toisaalta en välttämättä lähtisi tuomaan väkisin ketään tuolle keskusosastolle, koska periaatteessa tälläkin hetkellä laatua löytyy toppareissa (Dawson, King, Bassong ja Kaboul sekä mahdollisesti Woody, jos kuntoutuu joskus). Vähän luulen, että Harryn hankinnat tulevat olemaan pääasiassa lainoja (ManC) tänä kesänä?!
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Hiljaista on täälläkin. Liekö kaikken Spurs-kannattajien keskuudessa suuri vitutus, kun city onnistui varastamaan pinnan itselleen.

Viime kauden lopun kaksi tasaväkistä joukkuetta olivat siis kesän aikana vahvistuneet niin, että Spurs oli hankkinut yhden pelaajan hintaan x ja vastustaja miljoona pelaajaa hintaan £ 100M. Peliesityksiin tämä heijastui siten, että kotijoukkue oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla täysin ylivoimainen. Vain luokaton viimeistely piti lukemat nollissa. Toiselle puoliajalle suurin rynnistys oli jo laantunut, vierailija sai pari puolittaista paikkaa ja kotijoukkue viimeisteli yhä luokattomasti.

En ollut ainakaan itse kovinkaan yllättynyt pelin kulusta. Ajattelin jo etukäteen, että city ei voi pelata kovinkaan hyvää joukkuepeliä uudistuneella kokoonpanollaan ja Spurs jatkaisi nousujohteista käyräänsä. Ehkä kuitenkin pienen pieni ylältys oli näinkin suuri tasoero. Olihan cityllä kuitenkin monta pelaajaa viime kauden joukkueestaan kentällä ja kyllä tuon hintaisten/laatuisten pelaajien pitäisi parempaan pystyä. Mutta ihan sama mulle.

Harmittaahan se vähän, että viime aikojen pisteautomaatilta ei saatu tuollaisen esityksen jälkeen täyttä pottia. Mutta sarja on vasta alussa ja hieno esitys antoi paljon uskoa loppukauteen ja huomisillan cl-karsintaa odotetaan jo kieli pitkänä. Kai siihen joku hyvä streami löytyy. Suurin huolenaihe on kyllä kärkipelaajien esiintyminen. Defoe ei saanut mitään sisään ja Crouchilla taisi olla vain eri huorat mielessä. Ei mitään käyttöä, jos pääpallot ei edes tipu omille. Keane ei saanut mitään aikaan. Pav pääsi pari kertaa sentään laukaisupaikkaan, mutta yritykset olivat ponnettomia. Olisin silti valmis tarjoamaan tälle avauspaikkaa jatkossa, mikäli on 100 % kunnossa ja uutta pelaajaa ei tilalle tule.

Vasen laita on kyllä sarjan kovin. Bale on vielä viime kauttakin kovemmassa tikissä (ainut miinus typeristä filmailuista). BAE taas todella jäätävä puolustuspäässä, kuten myös välillä ylöspäin. Viime kauden alkupuolella tuntui, että oikealta Lennonin kautta tulevat kaikki tilanteet, mutta nyt se on täysin päinvastoin. Ei se Lennonkaan huono ole, mutta tämä vasemman laidan taso on tällä hetkellä vaan erittäin kova.

Giovani oli myös kiva nähdä kentällä. Aika vähän peliaikaa eikä siinä usein ehdi mitään näyttämään, mutta toivottavasti pysyy ringissä ja annetaan lisää näyttöpaikkoja. Toi piristävää muutosta peliin kun oikealla tuli jotain muutakin kuin täysillä juoksemista. En tiedä, mikä kaverin paras pelipaikka nykyspursin ryhmityksessä olisi, mutta toivottavasti jotain kehitellään. Ei saa päästää enää lainalle eikä varsinkaan myydä pois, ennen kuin todellinen taso valjussa on tullut ilmi.

Hyvältä näyttää koko kautta silmällä pitäen. Hyökkäykseen ja toppariosastolle hakisin kyllä vielä vahvistusta, varsinkin jos vahinko tapahtuisi ja cl-paikka tulisi. Syvyyttä on ihan hyvin tällä hetkellä, mutta nuo paikat mielestäni tarvitsisivat sellaiset laadukkaat täsmähankinnat. Gallas nyt on vahvasti huhuissa. Ei mikään lempipelaajani ja vielä arsenalista, joten ei hurraa-huutoja täällä aiheuta. Mutta varmaan ihan kova pelaaja ja jos tulee, niin antaa näyttää taitonsa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Voi luoja sentään. On taas sellainen 90 min koettu, että varmasti keskisyke oli korkeampi kuin jos olisin lenkillä käynyt.

Lopputulos nyt on onnellinen ja mahdollisuudet ovat erinomaiset. 1-0 voitto riittää ja eiköhän se oteta ensi keskiviikkona. Nyt täytyy sitten tarkkaan Harryn miettiä, ketkä pelaavat stokea vastaan viikonloppuna. Tomppa ei saa pelata, koska tämä tarvitaan joka ikiseen tärkeään peliin, kuten tänäänkin nähtiin. Kyllä se vaan peliä rauhoitti kummasti, vaikka vielä vuosi sitten oli vähän jokaisen kannattajan silmätikkuna (kuten kyllä moni muukin tasoaan nostanut pelaaja).

Aika tyhjä pää on ajatuksista tällä hetkellä. Tokalla puoliajalla YB veti kyllä sellaista puolustussumppua, että ei juuri paikkoja tullut. Ei Spurs kuitenkaan ole mikään barca, joka pyörittää sitä peliään ja ne tarvittavat maalit tulevat joka ikinen kerta. Eniten kummeksutti kyllä se päätön hyökkäysinto joissain tilanteissa. Ihan kuin olisivat unohtaneet, että on myös toinen osaottelu. Yhdestä tuli järkyttävä vastahyökkäys, jossa vain YB:n huono viimeistely pelasti.

Jos räikeät henkilökohtaiset virheet saadaan pois seuraavaan osaotteluun, niin järjellä ajatellen ei suurta ongelmaa pitäisi olla. Kaikki vastustajan maalit tulivat tällaisista (ekassa virheen tekijänä tuomari). Lisäksi tokalla puoliajalla ainakin yksi hasardisyöttö omalle 16 alueelle meinasi tuoda maalin. Nämä pois. Kaiken huipuksi pojat pääsevät pelaamaan nurmikentälle, jolloin ihmeelliset liukastumiset varmasti vähenevät. Toivottavasti YB:n pelaajat ihmettelevät aluksi, että mikäs se tällainen alusta on.

Bentley voidaan varmaan viimeistään nyt ulostaa joukkueesta. Dos Santos on kelpo korvaaja. Erityylinen kuin Lennon ja siinä on oiva parivaljakko oikealle, Giovanin pystyessä pelaamaan myös muualla.

Onnistujia ei tänään parane juuri nostaa esille, paitsi Huddlestone, kuten jo yllä kehuin. Muut olivat aika keskinkertaisia. En nyt ala ketään erikseen tuomitsemaan, koska jos viikon päästä voitetaan, niin ketään ei enää muista tämän matsin pupellusta. Ja tähän uskotaan kovasti.

Oli kyllä vanhaa kunnon Spursia. Maaleja ja hasardeja riitti.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Voi luoja sentään. On taas sellainen 90 min koettu, että varmasti keskisyke oli korkeampi kuin jos olisin lenkillä käynyt.

Lopputulos nyt on onnellinen ja mahdollisuudet ovat erinomaiset. 1-0 voitto riittää ja eiköhän se oteta ensi keskiviikkona.

Onneksi en peliä nähnyt, olisi varmaan hermot mennyt. Koostepätkässä ihmettelin, että Spurs pelasi kauhean korkealla linjalla. Kaikki YBn maalit näytti tulevan samanlaisesta juoksusta linjan taakse. Sitten kun vielä tietää, miten verkkainen esim Corluka on jalalla... Huhhuh... Ettei vaan olisi lähdetty peliin valmiiksi voitto kuitattuna. Vastaiskujoukkuetta vastaan tuollainen on taktiikka on vaarallinen, vaikka kuinka pitäisi olla tasoeroa. No, mutta näyttää, että säikähdyksellä selvisivät. Onneksi. Se 3-2 maali oli melkoisen tärkeä. Saattaa tosiaan Stokea vastaan viikonloppuna olla melkoinen reservimiehitys kentällä. Sen verran tärkeä on ensi viikon peli.
 

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Voi luoja sentään. On taas sellainen 90 min koettu, että varmasti keskisyke oli korkeampi kuin jos olisin lenkillä käynyt.

Lopputulos nyt on onnellinen ja mahdollisuudet ovat erinomaiset...

Jos räikeät henkilökohtaiset virheet saadaan pois seuraavaan osaotteluun, niin järjellä ajatellen ei suurta ongelmaa pitäisi olla.

Bentley voidaan varmaan viimeistään nyt ulostaa joukkueesta. Dos Santos on kelpo korvaaja. Erityylinen kuin Lennon ja siinä on oiva parivaljakko oikealle, Giovanin pystyessä pelaamaan myös muualla.

Oli kyllä vanhaa kunnon Spursia. Maaleja ja hasardeja riitti.

Itse seurasin pelin teamtalkin liveseurannasta ja kyllä meinasi elämänhalu mennä 3-0 tilanteessa. Jälkikäteen maalit nähtyäni (etenkin 2-0 ja 3-0) jaksan kyllä ihmetellä mitä meidän topparit oikein haahuilivat kentällä..

Tuosta Giosta pitikin kysyä pelin nähneiltä, että miten homma toimi? Liveseuranta ei kovasti nostanut Gion nimeä esiin tilannetiedoissa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan ollut ihan pimennossa?

Eiköhän Ledders ainakin lepää vkl ja tuo sitten vähän jämäkkyyttä puolustuslinjaan osaotteluun II. Täytyy vaan toivoa, että kärsivällisyys riittää ja viimeistely paranee ensi viikolla, sillä yltiöpäisessä maalin hakemisessa piilee se vaara, että kaveri saa sen 1-2 laatupaikkaa ja niistä onnistuessaan ollaankin todella syvällä liemessä. Ehkä toi nippu vielä sitä yhtä LAADUKASTA viimeistelijää kaipaa, ja Woodyn tilanteesta riippuen yhtä LAADUKASTA topparia (ihmettelen kyllä miten vähän Kaboulia on peluutettu keskuspuolustuksessa ottaen huomioon, että sen pitäisi kai olla se paras paikka hänelle).
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tuosta Giosta pitikin kysyä pelin nähneiltä, että miten homma toimi? Liveseuranta ei kovasti nostanut Gion nimeä esiin tilannetiedoissa, mutta ei ilmeisesti
Heti alussa pääsi taitavan haltuunoton jälkeen vastakkain maalivahdin kanssa, mutta ei onnistunut.

Muuten kyllä aika pimennossa eilen, kuten muutkin, mutta City-pelin lopun ja mm-kisojen perusteella laittaisin nokkimisjärjestyksessä valovuoden Bentleytä edelle.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
WG

Alkaa haiskahtelemaan, että William Gallas on nyt tulossa Spursiin. Hmmm... Täytyy säästää enempi kommentointi siihen hetkeen, jos tällainen oikeasti toteutuu... Varmaan sieltä tulee muitakin diileja sitten samalla, esim Pletikosa. Mahdollisesti Gudjohnsen. Saa nähdä.
 

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
http://www.dailyexpress.co.uk/posts/view/194340/William-Gallas-set-for-Tottenham-/

No Gallas varmistui, ja toisaalta hyvä niin. Toivottavasti tuo ryhtiä puolustukseen ja kokemusta europeleihin.

Mielenkiintoisempi asia on Luis Fabianon kommentit alla, jossa puhuu maireasti Spursista. Ja toki siinä ohessa valottuu taas se ongelma mikä tässä on ollut koko kesän, eli sisäinen palkkakatto mikä estää todelliset profiilihankinnat. Mutta Fabiano olisi signaus minun makuuni...juuri se mitä Spurs tarvitsee, miehen joka laittaa pallot pussiin paikoista. Itse en oikein tuosta Gudjonssenista syty, ei tuo oikein mitään huimaa lisäarvoa joukkueelle.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Eli kiukuttelija, joka on pelannut viime kaudet arsenalissa, tulee joukkueeseen. En ole mitenkään erityisen innoissaan tästä siirrosta.

Toki pitää ottaa huomioon, että toppariosastolla oli huippupelaajan vajaus ja Gallasin tasoinen pelaaja vapaalla siirrolla on helvetin hyvä diili (mikäli unohtaa nämä aiemmin kirjoittamani seikat). Olisi kelvannut varmasti lähes jokaiseen valioliigajoukkueeseen.

Täytyy nyt antaa mahdollisuus kaverille näyttää taitonsa ja jos aivan uskomattomia suorituksia esittää, niin voin kääntää takkini ja hyväksyä siirron. Jos on vain tasoa ok, niin sitten... Veikkaan, että tässä tapauksessa saa kuulla kunniansa myös The Lanen yleisöltä.

Fabiano vaatisi varmasti tähtitieteellistä palkkaa, kuten tosta jutustakin käy ilmi. Lisäksi päälle vielä iso siirtokorvaus, niin uskoisin tämän siirron unohtuvan pian tarkan markan Levyltä. Toki jos CL-paikka tulee, niin joskus näitä isoja signauksiakin on tehtävä, varsinkin jos haluttaisiin pysyvästi olla neljän kärjessä.

Näillä varmasti mennään. Hyökkääjät eivät tee maaleja, kun ainut tähän kykeneväkin, eli Defoe, on umpiruosteessa tai loukkaantuneena. Onneksi kk:ltä löytyy maalintekoon kykeneviä kavereita. Keskiviikkona otetaan toivottavasti se maalin voitto nyt kun on tällainen once in a lifetime -mahdollisuus.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Fabiano vaatisi varmasti tähtitieteellistä palkkaa, kuten tosta jutustakin käy ilmi. Lisäksi päälle vielä iso siirtokorvaus, niin uskoisin tämän siirron unohtuvan pian tarkan markan Levyltä. Toki jos CL-paikka tulee, niin joskus näitä isoja signauksiakin on tehtävä, varsinkin jos haluttaisiin pysyvästi olla neljän kärjessä.

Fabiano on jo pelannut Sevillassa Mestarien Liiga karsintaa, joten siltä osin olisi lähes idioottimaista ostaa Fabiano isolla rahalla pelkästää valjua varten. Eipä toki tuo palkkakattokaan taida antaa Brassille periksi. Vaatii takuulla enemmän kuin 75k/vko.
 

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Fabiano on jo pelannut Sevillassa Mestarien Liiga karsintaa, joten siltä osin olisi lähes idioottimaista ostaa Fabiano isolla rahalla pelkästää valjua varten. Eipä toki tuo palkkakattokaan taida antaa Brassille periksi. Vaatii takuulla enemmän kuin 75k/vko.

Tällaista sanoo UEFAn säännöt:
artikla 18.07
"... Exceptionally, however, a player who has been fielded in the first, second or third qualifying round of the UEFA Champions League or UEFA Europa League is entitled to play in the UEFA Champions League or UEFA Europa League for another club as from the group stage, provided that his former club did not qualify for the group phase of either the UEFA Champions League or the UEFA Europa League"


Eli eikös tässä tapauksessa Fabiano saisi edustaa Spursia, mikäli Sevilla jostain käsittämättömästä syystä ryssisivät, eivätkä pääsisi jatkoon parista Bragaa vastaan?!?!

Ymmärränkö oikein. Tämä siis puhdasta jossittelua, koska tod.näk. Sevilla tuosta lohkovaiheeseen ampaisee ja palkkavaatimus tosiaan on kaikella järjellä yli tuon meidän palkkarakenteen.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eli kiukuttelija, joka on pelannut viime kaudet arsenalissa, tulee joukkueeseen. En ole mitenkään erityisen innoissaan tästä siirrosta.

Toki pitää ottaa huomioon, että toppariosastolla oli huippupelaajan vajaus ja Gallasin tasoinen pelaaja vapaalla siirrolla on helvetin hyvä diili (mikäli unohtaa nämä aiemmin kirjoittamani seikat). Olisi kelvannut varmasti lähes jokaiseen valioliigajoukkueeseen.

Täytyy nyt antaa mahdollisuus kaverille näyttää taitonsa ja jos aivan uskomattomia suorituksia esittää, niin voin kääntää takkini ja hyväksyä siirron. Jos on vain tasoa ok, niin sitten... Veikkaan, että tässä tapauksessa saa kuulla kunniansa myös The Lanen yleisöltä.

Täytyy toivoa, että Gallas sitten myös on kunnossa. Siinä vaiheessa, kun jannu lyödään WHL:lla kentälle, niin pelin on paras sujua. Ei tarvitse paljoa köräillä, niin saa ainakin osan kannattajista välittömästi niskaansa. Aika kovaluontoinen jamppa on joka tapauksessa, täytyy myöntää. Luulen, että taviskannattaja on ihan hyvillä fiiliksillä siirrosta, mutta se toinen puoli kyttää virheitä ja antaa korkeintaan hiljaisen hyväksynnän, jos otteet kentällä on loistavia. Kulttisankaria Gallasista ei WHL:llä tule koskaan, vaikka mitä tekisi. Se on varma. Luulen, että kaverin taustoihin tullaan palaamaan vielä paljonkin myöhemmin uudestaan ja uudestaan... Pelaajien keskuudessa tuskin mitään antipatioita kuitenkaan on, sillä eiköhän kaikki sen verran ammattilaisia siellä ole. Ja onhan ainakin BAE ilmoittanut olevansa tyytyväinen Gallasin tulosta. Itselleni asia on ihan se ja sama, mutta toivon, että Gallas on mainettaan parempi joukkuehengen kannalta. Saa nähdä. Mielenkiintoinen siirto joka tapauksessa, vaikka monella tapaa melkoinen ruutitynnyri. Jos räjähtää, niin toivottavasti suunta on oikea.

Edit: Pääosin ihan positiivista kommenttia on ainakin Spursin keskustelupalstoilla siirtoa koskien.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Tämä siis puhdasta jossittelua, koska tod.näk. Sevilla tuosta lohkovaiheeseen ampaisee ja palkkavaatimus tosiaan on kaikella järjellä yli tuon meidän palkkarakenteen.

Sevilla lähtee kotimatsiin kuitenkin 0-1 tappiolla että ei se nyt niin epätodennäköistä että tippuisivat, ainakaan tuossa ensimmäisessä ottelussa eivät kovin vakuuttavia olleet ja Braga hallitsi pelissä pitkiä jaksoja, olisi voinut hyvin toisenkin maalin tehdä. Mikäli onnistuvat vierasmaalissa niin on Sevillalla tekemistä jotta jatkoon pääsevät.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Eli eikös tässä tapauksessa Fabiano saisi edustaa Spursia, mikäli Sevilla jostain käsittämättömästä syystä ryssisivät, eivätkä pääsisi jatkoon parista Bragaa vastaan?!?!

Ymmärränkö oikein. Tämä siis puhdasta jossittelua, koska tod.näk. Sevilla tuosta lohkovaiheeseen ampaisee ja palkkavaatimus tosiaan on kaikella järjellä yli tuon meidän palkkarakenteen.

Ymmärsit oikein. Lohkovaiheeseen pääsy tai siis sieltä tippuminen jättäisi vielä pienen takaportin. Uskon kyllä silti vahvasti siihen, että Sevilla kotona homman hoitaa.

Jos ei hoida ja Spurs hoitaa homman kotona, niin sittenhän nähdään kuinka kovasti Levyt ja co. kaveria WHL:lle haluaa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vajaa 10 vuotta on tullut valioliigaa seurattua ja melkein sama aika Spursia kannatettua. Nyt tuli se suurin palkinto. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. On kyllä hyvät fiilikset ja aika vaikea sitä on sanoiksi pukea. Ei ole vähään aikaan tullut samanlaisia kylmiä väreitä, kuin eilen 1-0 maalin jälkeen kuvattaessa Gomesin juhlintaa kentän pinnasta ja taustalla WHL:n yleisö mylvii ja juhlii yhtä villisti kuin maalivahtikin.

Voittajasta ei ollut kyllä missään vaiheessa epäselvyyttä. Defoen käsihaltuunotosta ja maalista jossittelee joku, mutta YB teki myös ekassa pelissä selvän paitsiomaalin. Ja vaikka Defoen maalia ei olisi hyväksytty, niin kyllä niitä maaleja olisi lisää tullut. Boyssit olivat täysi vastaantulija ja kun vielä ei pääkoppa tuntunut kestävän, niin se oli siinä.

MoM ehdottomasti, Pano-Peterin hattutempusta huolimatta, Bale. Siis ei vittu, sanat ei riitä kuvaamaan tämän esitystä. Neljä maalisyöttöä, parista syötöstä muut tuhrivat avopaikan ja muutenkin täydellistä dominointia laidalla hyökkäyspäässä. Kaikki muutkin pelasivat sillä tasolla, mitä pitikin, poislukien Palacios. Ilman Wilsonia vastustaja olisi saanut varmaan nolla maalitilannetta. Aika helvetin huonoja suorituksia kaverilta. Harhasyöttöjä, riskisyöttöjä ja muuta koomailua. Toivottavasti Sandro olisi tarpeeksi tasokas korvaaja. Veikkaan että tämän tultua ja Lukan kuntouduttua Wilsonin peliminuutit loppukaudella ovat aika vähäiset. Taso on jotain aivan muuta, kuin edelliskaudella kaverin tultua kesken kauden Lanelle ja oltua joukkueen parhaimpia, ellei paras pelaaja.

Jos se Fabiano nyt tulee, kuten vahvasti näyttää, niin alkaa olemaan taas kerran mielenkiintoinen kausi edessä. Rosterissa on hyvin syvyyttä eri kilpailuiden pelaamiseen, vaikkakaan ei se vielä mikään superjoukkue olekaan. Mutta hitain askelin mennään. Jos Fabiano tulee, niin en kaipaa yhtään vahvistusta enää joukkueeseen (no oikean pakin paikka voi olla ehkä haavoittuva, saa nähdä, miten Corluka pärjää nopeita laitureita vastaan CL:ssä, puhumattakaan siitä, jos kaveri loukkaantuu...)

Defoe siis on pahimmassa tapauksessa pari-kolme kuukautta pois. Gomesin jalkaakin vielä rasitettiin eilen oudosti 20 min ylimääräistä ja sormet ristiin, että olisi vain jokin pieni venähdys. Gudiciniin luotan kyllä täysin lyhytaikaisena stunttina. Erittäin kokenut ja eilenkin kentälle mennessä heitti varmaan jonkun hyvän läpän Harrylle ja siinä naureskelivat sitä ennen tokan puoliajan alkua. Ei ainakaan liikoja jännitä.

Ja sitten kohti lohkoarvontaa. Toivottavasti Real vältetään kakkoskorista, muuten aika sama mulle, mitä tulee. Jatkopaikka on täysin mahdollinen. Toki mulle ei suuri pettymys olisi edes ulosjäänti jatkopeleistä. Kaikki tästä eteenpäin on plussaa, kun peilaa vaikka tilanteeseen vähän vajaa 2 vuotta sitten, kun oltiin 8 liigapelin jälkeen kerätty 1 piste ja sarjassa tukevasti peränpitäjän paikalla.

Kiitos Spurs!
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Ja sitten kohti lohkoarvontaa. Toivottavasti Real vältetään kakkoskorista, muuten aika sama mulle, mitä tulee. Jatkopaikka on täysin mahdollinen.

Niin, koska saman jalkapalloliiton edustajia ei voida arpoa samaan lohkoon, niin meillä on itse asiassa 40% mahdollisuus saada joko Barcelona tai Inter. Kiitti.

Toisesta korista mieluisimpia vastustajia henkilökohtaisesti olisivat varmaankin Valencia tai hienoa venymiskykyä osoittanut, mutta Euroopassa puppelointiin taipuvainen Bremen.

Neloskorissa on sitten pahoja vierasmatkoja tarjolla, kuka haluaa lähteä pakkasella Venäjälle, Serbiaan, Slovakiaan tai Romaniaan? Eivätkä nuo Turkin tai Israelin matkatkaan herkkua taitaisi olla.

Mieluisin lohko osuisi varmaan niin, että tulisi näin:

AC Milan
Valencia
Spurs
Twente.

Kammottavinta olisi ehkä:

Inter
Real
Spurs
Kazan.

Sitten vain toivomaan.

COYS!

edith: jaa, laitetaan nyt vielä nuo korit linkkinä.
 

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Pakko kompata Myyrää, vaikea selittää fiilareita eilen..tuli mieleen ManC-pelin voitto viime keväänä, kun yksinkertaisesti hymyä ei saanut pyyhittyä pois kasvoilta. Ja silloinkin ratkaisijana muuten Crouch, taitaa tehdä itsestään tosissaa seura-legendaa :D
Tosin MoM oli ilman muuta Bale, taisi pari kylmää värettä mennä pojan selässä kun yleisö palkitsi esityksen standing avationilla. Huikea on kehitys ollut Balella, kun vertaa vuoden takaiseen puolustussuuntaan epävarmaan ja hyökkäyssuuntaan liian usein sukeltavaan pojankloppiin.

Tämän päivän lehdistä luetuissa jutuissa Harry kyllä vähän viilentelee tuttuun tyyliinsä siirtohuhuja, joten saa nyt nähdä onko Fabiano tulossa vaiko ei. Ja onko se sitten Keano kun lähtee? Niin ja Defoe on siis normaaliennusteen mukaan 3-4vkoa poissa, ei suinkaan kuukausia (siis jos kaikki menee hyvin).

Tuo Palacioksen pelaaminen on kyllä täysi arvoitus minulle. Jotain on vuodessa muuttunut, tiedä sitten onko mies menettänyt pelihalut sen jälkeen kun velipoika murhattiin ja hän mietti vakavissaan nappisten ripustamista seinälle. Arvostan kyllä yli kaiken sitä työmoraalia millä mies lakaisee ja puimuroi keskikenttää ja lisäksi paikkaa loistavalla liikkeellään hieman hidasta Thuddia, jolla on muuten tällä hetkellä ehkä keskikentällä ainut täysin sementoitu paikka, mies on ehkä Balen ohella kehittynyt eniten vuoden aikana. Tai oikeastaan taisi kasvaa peliä rytmittäväksi mieheksi ja vastuunkantajaksi vasta viime keväänä kun Palacios kärsi pelikieltoja ja Thudd joutui puolustavan kk rooliin chelski ja arsu -peleihin.

Mielenkiintoinen huhu on ollut myös Lasssana Diarran tulo Madridista,..mies on vähän kuin Willy, mutta jalalla parempi. Se tietäisi jo kovaa kilpailua keskikentälle, että siinä vaiheessa pitäisi päästä jo osasta kk-kavereista eroonkin, ainakin Jenasista pitäisi ottaa nyt vaan kaikki pois mitä mahdollista.

Illalla sitten lohkoarvonnat..saapa nähdä mitä on luvassa..
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vittu mitä paskaa. The Spurs is back!

Näin tänään vain toisen puoliajan, mutta siinäkin oli ihan riittämiin kärsimystä. Peli oli ihan samanlaista, mitä etukäteen pelkäsin tapahtuvaksi keskiviikkona. vastustaja vain puolusti, ja silloin näillä meidän sankareilla ei ole ikinä yhtään mitään jakoa. No onneksi ke voitto sentään, mutta nämä matsit pitää hoitaa kotiin.

Valjussa siis kaksi kotipeliä, 1 pinna. Ei hyvältä näytä. Toinen vastustaja vieläpä ollut heittopussi, jonka maaliero kahdessa pelissä näytti saldoa 0-10. Tokalla puoliajalla ei käytännössä yhtään tuhannen taalan paikkaa (no ehkä Kaboulin pusku loppuhetkellä epätoivoisessa takaa-ajoasemassa), vastustajalla ainakin kolme. 16 kulmaa, näistä 0 edes sinnepäin tilannetta.

Näinhän kaikkien pitäisi pelata Spursia vastaan (ellei nyt ole mikään manu tai chelski). Kun pojille annetaan vapaat kädet häärätä ja pitää palloa, niin 25m lähemmäs maalia ei päästä. Ja vielä kun puolustussuuntaan vastahyökkäyksissä pelataan näissä peleissä laiskasti, niin tulos on tämä. Viime kaudellakin useat kerrat kävi juuri näin, tosin niissä peleissä oli edes paikkoja. Vitutus on suunnaton. Varmasti myös pelaajilla, ja varmasti ovat myös kuulleet välittömän palautteen. CL-paikkaa on varmasti juhlittu ja sitten maailman kuninkaina lähdetty valjun paskinta joukkuetta vastaan takki auki.

Pelaajia ei voi edes arvostella, koska kaikki olivat paskoja. En tiedä, kuinka paska Crouch oli ekalla puoliajalla, mutta kyllä Pano-Peteriäkin tuli ikävä, kun ainoa mahdollisuus oli heittää palloa boksiin ja toivoa, että tulisi jotain. Ja kun ainoa pääpelaaja oli vaihdossa, niin turha toivo. Myöskään BAE:n paskuudesta ekalla puoliajalla ei ole tietoa, mutta jos alkukauden ylivoimaisesti paras pelaaja pitää laittaa huonolle paikalleen pakiksi, niin ei se ainakaan hyökkäystehoja lisää.

Defoe ei sitten vissiin ole menossa leikkaukseen, kun 90 min tuli tänäänkin surffailtua??? Hyvä niin, jos pääsee viime kauden tasolleen. Gomesiakin oli ikävä siinä maalissa sekä parissa muussa tilanteessa, mitkä Cudi hoiti erittäin suurella epävarmuudella (turhaan taisin kehua vähän aikaa sitten).

Vitutusta toki pienentää se, ettei häviö tullut millään vääryydellä. Parempi ja fiksumpi joukkue vaan voitti, ja se on hienoa Wiganille. Tästä ei ole kyllä kuin yksi suunta ja parempi olisi kääntää se vähän äkkiä. Olihan tämä alkukauden otteluohjelma aika helppo, mutta tällä pistekeskiarvolla ei paljon lohduta se.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Van der Vaart sitten haavissa, saa nähdä, onko lopullisesti. Varmaa tietoa ei ole missään ja lähipäivät näyttävät, toteutuiko. Ei ainakaan ihan ajallaan mennyt, mutta ei nämä aina ole muutenkaan olleet ihan minuutin päälle.

Kk-miehelle ei juuri käyttöä ole, mutta Harry taisi ostaa, kun halvalla sai. Huhuttu 8M on pilkkahinta kaverista ja eiköhän se saada sinne mahtumaan, kun pelejäkin on. Se suurin ongelma, eli maalinteko on vielä olemassa. Kärjet on ne samat paskat kuin ennen. Toivottavasti VdV tuo sen verran taitoa lisää, että kärjille pystytään sitten pelaamaan sellaiset 5 tyhjää maalia per peli, niin edes joku onnistuisi. Esim. ei Wigania vastaan keskikentältä eteenpäin edes päästy ja harvassa olivat hyökkääjien tilanteet.

Positiivisin mielin kuitenkin tästä "siirrosta", jos nyt edes tapahtuu.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Yö ei tuonut VdV tilanteeseen minkäänlaista selvyyttä tai edes uutta huhuilua. Huolestuttavin kommentti oli eilen kuitenkin siirtoihin liittyen seuraava: "We were interested in Ryan Babel. He has got pace, he is lighting quick and he was a player we made an enquiry for, but we never got that close."

Siis mitä vittua? Oikeasti olivat kiinnostuneita Ryan Babelista? Yksi valioliigan valehtelematta huonoimmista pelaajista. En huolisi edes ilmaisella siirrolla ja ei olisi minkäänlainen ratkaisu hyökkäysongelmaan. Milloinkohan on viimeksi tehnyt maalin? 2008? No, onneksi jäi toteutumatta.
 

Red Wursti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AIK, TPS(sympatiat)
Kyllähän Rafael tuo Spurssiin paljon uutta, todella hyvä pelaaja kun pääsee vauhtiin, Ajax kaudet ovat historiaa kun meni kuluttamaan penkkiä Madritiin.

Tästä miehestä saadaan me Spurs fanit olla vielä ylpeitä.
Vieläkun olisi joku hyökkääjä tullut mutta ollaan näihin tyytyväisiä ja katsellaan mitä Rafael saa aikaiseksi.
 

Kissa Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
We never give in
Onnittelut Spurs-faneille, Van der Vaart on hieno kaappaus Tottenhamille. Huippupelaaja jonka olisin kyllä toivottanut tervetulleeksi Unitediinkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös