Tottenham Hotspur 2024–2025

  • 7 111
  • 69

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Toki ihan ekan jälkeen tämä ei tapahtuisi. Varmasti hyvä äijä ja hauska presseissä, mutta ilman tuota viime alkukauden suonenvetoa aikamoisen heikkoa tulosta on toimitttanut. Jos ensimmäiset kymmenen kierrosta otetaan pois laskuista, niin pistekeskiarvo oli 1,43. Sillä oltaisiin oltu juuri West Hamin edellä yhdeksänsinä koko kauden tahdilla. Myös kaikista muista kisoista lähdettiin hyvinkin livakasti ulos, joten ihan yhdestä tasurista ei ole kyse. Kyse on siitä, että mitään kehitystä tuohon ei ole tullut vuoteen, niin silti pitäisi uskoa, että kyllä se siitä lähtee ja ihan just seuraavaan peliin ankke ja masoninryan laittaa erikoistilanteet kuntoon?

No eipä tuolla kukaan muukaan manageri ole saanut mitään kehitystä aikaan Pochin chämppäri kevään jälkeen. Paljon mielummin katson Angepalloa kun jotain Moukkaa tai Contea tuolla joiden tylsä jalkapallo ei tuonut yhtään sen enempää menestystä. Täällä täysi luotto Angeen ja siihen, että kehitystä vielä tulee. Ange näistä ainoa jolla ei ole ollut Kanea käytössä ja Sonin prime myös alkaa olemaan takana päin. Mielelläni katson mitä Ange saa rakennettua Bergvallin, Grayn ja kumppaneiden ympärille tulevaisuudessa.

Eilisestä pelistä jäi vituttamaan se ettei 1-0 tilanteessa pystytty lyömään peliä 2-0 kun sen nyt tiesi että jossain kohtaan käy vahinko omassa päässä. Täysin turha pisteiden menetys.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Paljon mielummin katson Angepalloa kun jotain Moukkaa tai Contea tuolla joiden tylsä jalkapallo ei tuonut yhtään sen enempää menestystä.
Niin, itse nyt mainitsin Pochettinon ja sen, että hyökkäävä pelaaminen kuuluu DNA:han. Levyhän itsekin pyysi anteeksi näitä mainitsemiasi rekryjä, etteivät olleet ollenkaan Spursiin kuuluvia koutseja.

En kyllä tiedä miten tuo eilistä peliä mieluummin silti katselisi. Tuollainen Romeron pelaaminen maalissa sattuu omaan sieluun niin paljon, ettei sitä paikata sillä vaikka kuinka hienoja kolmioita saadaan luotua sisäänvedetyillä laitapakeilla. Ja varsinkaan kun hyökkäyspäässä kuitenkin viimeisellä 20metrillä oltiin jälleen aika täysin aseettomia. 55 minuutista eteenpäin joukkue näytti aivan yhtä henkisesti hakatulta ja epäkiinnostuneelta kuin Special Onen kanssa. Lähempänä Leicester voittoa oli tuossa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Pakko myöntää, että Pochettinon "kotiuttaminen" kyllä kiehtoisi. Mies sai omaan makuun täysin käsittämättömät potkut Chelseasta. Ookoo heillä oli vaikea kausi, mutta homma alkoi toimia mainiosti loppukautta kohti. Oikeastaan ainoa nimi, johon olisin kutakuinkin tyytyväinen, jos homma ei lähde rokkaamaan Angen kanssa, on Pochettino. Poch ei pelaa näin hyökkäävää futista, mutta pelaajamateriaali olisi hänellekin aika sopiva.

Mutta nyt vielä toistaiseksi haluaisin nähdä vähän pidemmälle tätä kautta Angen kanssa. Potkut ovat kuitenkin vääjämättömät, jos joukkue ei tällaisia matseja hoida jatkossa ilman suurempia pistemenetyksiä.
 

Aapee79

Jäsen
Itsestä Spurs näytti erittäinkin hyvältä eilen. Toisella jaksolla tuli pientä sekoilua, kun Lestö sai hengen päälle. Etenkin Maddisonilla alkoi sellainen jakso, ettei mikään onnistunut ja jo se sotki paljon peliä. En sitten tiedä, miten paljon manageri voi vaikuttaa, ettei Solanke tehnyt maalia tai puolustus ei osaa merkata vitosen viivalta ukkoa kiinni. Olihan tuo ihan Spursin 0-3 voittopeli, mutta näitä käy välillä. En vielä hirveän huolissaan olisi.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Maddison oli huikea ensimmäisellä jaksolla ja toisella aivan kauhea. Harvoin näkee noin rajua kontrastia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
En sitten tiedä, miten paljon manageri voi vaikuttaa, ettei Solanke tehnyt maalia tai puolustus ei osaa merkata vitosen viivalta ukkoa kiinni.
Tuo maali herätti varmasti sen takia paljon kritiikkiä, että oman boksin puolustaminen oli viime kaudella iso ongelma etenkin erikoistilanteissa ja Angehan sanoi, että ei aio palkata mitään erikoistilannevalmentajaa.

Nyt kun tuli heti iso merkkausvirhe niin ymmärrettävästi se nostetaan esiin.
 

Aapee79

Jäsen
Tuo maali herätti varmasti sen takia paljon kritiikkiä, että oman boksin puolustaminen oli viime kaudella iso ongelma etenkin erikoistilanteissa ja Angehan sanoi, että ei aio palkata mitään erikoistilannevalmentajaa.

Nyt kun tuli heti iso merkkausvirhe niin ymmärrettävästi se nostetaan esiin.
Joo, tiedän ja se on käsittämätön lausunto, että mitä niitä erikoistilanteita sen kummemmin treenailemaan. Kannattaisi. Varmasti on Angella vikansa, mutta en silti vielä huolestuisi. Solanke olisi maalannut Haalandin tehoilla, niin murskalukemat. Aina ei mene sisään ja annetaan noille nousijoille krediiti ekan kierroksen peleistään.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tuo maali herätti varmasti sen takia paljon kritiikkiä, että oman boksin puolustaminen oli viime kaudella iso ongelma etenkin erikoistilanteissa ja Angehan sanoi, että ei aio palkata mitään erikoistilannevalmentajaa.

Nyt kun tuli heti iso merkkausvirhe niin ymmärrettävästi se nostetaan esiin.
Ja siis viime kaudella tuli useampi ihan vastaava tilanne, kun toinen toppari lähtee jotenkin ihan ihmeellisesti ilmeisesti pelaamaan aluetta jostain syystä ja kukaan ei merkkaa ainoaa boksissa olevaa miestä. Romero-Porrolle näitä on tapahtunut aiemminkin ja olen ajatellut että heidän ja Vicarion kommunikaatio ei vain pelaa, mutta tämän täysin saman tapahtuessa säännöllisesti on asiassa varmaan valmennuksellakin jotain vastuuta.

E. Noista erikoistilanteista, niin Elmo kirjoitti puoliksi hyvän ennakon Spursista. Ensimmäinen puolisko jutusta on melkoista liirumlaarumia ja tunnetun tykimiähen inhoa mutta kun varsinaisesti asia pääsee nykyhetkeen, niin allekirjoitan jutusta kaiken. Erikoistilanteista Rönkä kirjoitti:

Kauden lopussa Postecoglou vakuutti, ettei hän palkkaa koskaan erikoistilannevalmentajaa, vaikka Tottenhamin yksi suurista ongelmista kauden aikana oli ollut erikoistilannepelaaminen.

Tottenham teki itse erikoistilanteista 11 maalia, joka oli yhdeksän maalia vähemmän kuin esimerkiksi Arsenalilla – ja sitä vastaan tehtiin 14 erikoistilannemaalia, kun Arsenalia vastaan niitä tehtiin vain 7.

Pelkästään erikoistilanteiden kautta joukkueiden maalieroon tuli 16 maalin ero.


Omasta mielestä on uskomatonta, että Ankken mielestä erikoistilanteet ovat kuin mitä tahansa tilanteita jalkapallossa, kun saldo niistä on tuollainen.

 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Niin.. kyllä nämä merkkausvirheet tosiaan alkavat vaikuttaa nimenomaan valmennuksesta johtuvilta virheiltä. Kuten totesin, niin olisi mukavaa, jos Angepallo lopulta toimii, mutta ymmärrän kyllä sen kasvavan kritiikin. Lontoossa nuo Spursfanit eivät kauhean kärsivällisiä ole. Jos nämä tällaiset eivät ala kääntymään useammin voitoiksi, niin kenkää tulee, se on varma. Kuten Knutsen totesi, ei Spurs ole ollut kohta vuoteen erityisen voitokas jengi, eikä se myöskään ole hirveän häikäisevästi pelannut viime kauden alun jälkeen. Levy on nyt suorastaan hurjastellut siirtomarkkinoilla Angen aikana, joten myös tulosvastuutakin on, vaikka hankinnoissa on paljon tulevaisuuteen satsaamista.

Pitää huomioida, että vaikka Kanesta tuli isot rahat, niin kesä 2023 meni myös miinukselle. Olen huomannut, että Kanerahoista puhutaan vieläkin, vaikka eivät ne riittäneet viime kesänkään hankintoihin. Toki uusi stadikka munii kultamunia ja tuottaa hyvin rahaa Spursille lyhennyseristä huolimatta.

Otteluohjelma tarjoaa Everton kotimatsin jälkeen melkoisesti haasteita, joten vähän tässä huolestunut olo on. Toivotaan, että tämä toimi herätyksenä joukkueelle. Valitettavasti taitaa olla niin, että jos Everton ei kaadu, niin angelle alkaa ensimmäiset luvun laskennat ja Newcastle sekä Arsenal sitten ensimmäisenä testaa tokeneeko siitä. Mutta eiköhän se Everton kaadu...
 
Viimeksi muokattu:

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Taidettiin viime kaudella voittaa loukkaantumisten kappalemäärässä kaikki muut, vaikka pelattiin varmaan vähiten kaikista. Vahva aloitus tällä saralla, kun Benta nyt varmaan on hetken lepäämässä, vaikka ilmeisesti mitään kauhean vakavaa ei kai tapahtunutkaan. Nyt Ange kertonut, että Solanke sai jonkun kolhun nilkkaan pelissä eikä pelaa Evertonia vastaan. Spursin tapauksessa tämäkin voi tarkoittaa mitä vaan yhden pelin ja loppukauden poissaolon väliltä.

Joku hovitoimittaja tuossa viikolla twitteröi, että keskikentälle ei ole tulossa ketään. Phillips lainattiin Stokeen ja nyt ringissä on yhteensä seitsemän puolustajaa.

Ei ole ollut kyllä yhtään sellainen ikkuna kuin itse ajattelin. Ei viime kauden joukkue kauheasti ole vahvistunut.Vähän on tummia pilviä nyt seuran yllä mielestäni. Evertonia vastaan 5-0 sexyfootballia ja kaikki on taas paremmin!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Taidettiin viime kaudella voittaa loukkaantumisten kappalemäärässä kaikki muut, vaikka pelattiin varmaan vähiten kaikista. Vahva aloitus tällä saralla, kun Benta nyt varmaan on hetken lepäämässä, vaikka ilmeisesti mitään kauhean vakavaa ei kai tapahtunutkaan. Nyt Ange kertonut, että Solanke sai jonkun kolhun nilkkaan pelissä eikä pelaa Evertonia vastaan. Spursin tapauksessa tämäkin voi tarkoittaa mitä vaan yhden pelin ja loppukauden poissaolon väliltä.

Joku hovitoimittaja tuossa viikolla twitteröi, että keskikentälle ei ole tulossa ketään. Phillips lainattiin Stokeen ja nyt ringissä on yhteensä seitsemän puolustajaa.

Ei ole ollut kyllä yhtään sellainen ikkuna kuin itse ajattelin. Ei viime kauden joukkue kauheasti ole vahvistunut.Vähän on tummia pilviä nyt seuran yllä mielestäni. Evertonia vastaan 5-0 sexyfootballia ja kaikki on taas paremmin!
Joo vähän tässä tummia pilviä on leijaillut. Bissouma pääsee nyt aika nopeaan varmaan kentälle, ellei sitten Ange lyö Grayta kehiin. Itse menisin jälkimmäisellä ja katsoisin, mihin ne eväät riittää tässä kohtaa. Jos Riku ei ole vieläkään/taaskaan pelikunnossa, niin löisin Kulun (vale)ysiksi. Hänhän pelasi siellä pari hyvää preseason matsia. Sonin pitäisin kaukana piikistä.

Vaikka se aika hullulta tuntuu, niin se alkaa silmukka kiristymään Angen ympärillä, jos Liverpool2 ei kaadu. Seuraavana kuitenkin vierailu aina helppoon Newcastleen ja sen jälkeen NLD kotona. Ja siinä aika lähellä tuli Old Traffordin vierailua ja oliko lokkien luo myös.. kyllä tässä nyt Angea ja joukkuetta testataan.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
No joo vähän pettynyt fiilis kokoonpanosta. Son ilmeisesti piikissä ja Bissouma saa vielä luoton ohi Grayn. Odobert saa debyytin. En tiedä onko mitään järkisyytä, mutta mulla on sellainen kutina, että tuo Odobert on vielä kova pelaaja.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Evertonia vastaan 5-0 sexyfootballia ja kaikki on taas paremmin!
Ei tullut kuin neljä, joten pidetään mopon renkaat maassa. Ja vastustaja oli aivan paska.
Son ilmeisesti piikissä ja Bissouma saa vielä luoton ohi Grayn. Odobert saa debyytin. En tiedä onko mitään järkisyytä, mutta mulla on sellainen kutina, että tuo Odobert on vielä kova pelaaja.
Odobert oli omasta mielestä aivan fantastinen, vaikka samaa ongelmaa kuin Johnsonilla, eli viimeinen ratkaisu on vähän pehmeä usein. Mutta uskomattoman hyvä tatsi palloon ja pyrki kokoajan viemään peliä eteenpäin. Toisella laidalla sitten Johnson, mitä vittua? Eikö kiinnosta vai mikä mahtaa olla? Ja miksi Ange antaa tälle turhakkeelle täydet minuutit?

Bissouma voi puolestani imppailla useamminkin, jos paluu pelit on tälläisiä. Ensinnäkin ensimmäinen maali Spurs paidassa hienolla vedolla ja muutenkin hyvää pelaamista, varsinkin silloin kun Everton pääsi kääntämään. Maddisoniltakin hyvä peli ja Kulusevski on uskomaton härkä vastustajan boksissa.

Kuinkakohan monta kertaa olisi soinut omissa, jos meillä ei olisi Valioliigan parasta toppariparia? Melkoista dominointia kaksinkamppailuissa ja kruunuina Cutin maali ja VDV:n aivan käsittämätön juoksu ja syöttö Sonin maaliin.

+Odobert, Madders, Bissouma, Romero, VDV
-Johnson, Richarlison
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kuinkakohan monta kertaa olisi soinut omissa, jos meillä ei olisi Valioliigan parasta toppariparia? Melkoista dominointia kaksinkamppailuissa ja kruunuina Cutin maali ja VDV:n aivan käsittämätön juoksu ja syöttö Sonin maaliin.
Romero on vittumaisuudellaan oma suosikki tämän hetken joukkueessa, mutta mietin että onko VDV jo parempi pelaaja. Tuolla koolla ja nopeudella ihan täydellinen pelaaja Angen pelisysteemiin. Nyt on jo tottunut siihen, että VDV ehtii vastustajan vastahyökkäyksissä palloon aina ensimmäisenä kun hänen taakse pelataan juoksupalloja. Romero on 26-vuotias ja VDV on 23-vuotias. Jos nuo pystyisi pitämään seuraavat viisi vuotta niin olisi aivan uskomaton topparipari. Miettii, että porukka oli pettyneitä kun VDV hankittiin, kun oli kuulemma halpa vaihtoehto Tapsoballe ja Levy oli cheap cunt.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Romero on vittumaisuudellaan oma suosikki tämän hetken joukkueessa, mutta mietin että onko VDV jo parempi pelaaja. Tuolla koolla ja nopeudella ihan täydellinen pelaaja Angen pelisysteemiin. Nyt on jo tottunut siihen, että VDV ehtii vastustajan vastahyökkäyksissä palloon aina ensimmäisenä kun hänen taakse pelataan juoksupalloja. Romero on 26-vuotias ja VDV on 23-vuotias. Jos nuo pystyisi pitämään seuraavat viisi vuotta niin olisi aivan uskomaton topparipari. Miettii, että porukka oli pettyneitä kun VDV hankittiin, kun oli kuulemma halpa vaihtoehto Tapsoballe ja Levy oli cheap cunt.
No joo, jälkeenpäin on aina helppo olla jälkiviisas. Sitäpaitsi en kyllä muista, että täällä suomessa oltiin kauhean pettyneitä. Tapsoban hinta nousi pilviin. Taisi olla jo jossain 80M ne viimeisimmät huhut. Kyllä siihen taisi olla ihan täysi ymmärrys, että tuollaisia rahoja ei Tapsobaan laiteta. VDV tuli sitten mukaan huhuihin ja en kyllä muista hirveitä pettymyksiä. Pidettiin toki aika keltanokkana ja vähän epäiltiin onko heti valmis, mutta muistan lukeneeni jopa sellaisia juttuja, että saatiin parempi halvemmalla.

Tapsoba on sittemmin vain tainnut myös nostaa osakkeitaan. Jos oley enkkufanien kirjoituksia lukenut, niin ne kahjoimmathan ovat vähän samaa tasoa Trumpin magafanien kanssa. Eiväthän ne ole mihinkään tyytyväisiä. Solankekin taitaa olla jo floppi.

Epäilin vähän Sonia ja mies kirmasi kuin se viiden vuoden takainen primeson. No seuraavat pelit kertoo vähän enemmän joukkueen tasosta.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Euroopan arvonnat suoritettu. En ymmärrä logiikkaa miten siellä pelataan. Roma, Rangers ja Gala noista nyt varmaan kiinnostavimmat. Toiveissa oli vieraspeli Malmöhön tai Borasiin, johon ainakin näin turkulaisena olisi ollut helppoa reissata, mutta näistä vain Elfsborg tulee Tottenham Stadiumille.

Siirtoikkunaa joitain tunteja jäljellä ja vielä roikkuu GLC ja Reguilon mukana. Betis on tarjonnut Lo Celsosta jotain, mutta Levy heitti sen roskakoriin samoin kuin Lillen tarjouksen Regun lainasta. Sisään ei ole tulossa ketään. Vaikka aina on mahdollisuus levy-specialille kun deadlinedayn viimeisiä tunteja viedään.

Solanke ei pelaa viikonloppuna ja Richy useamman viikon poissa. Castlen puolustus ei häikäise, mutta vaikeaa taas tulee olemaan maalienteko ilman kärkiä.

mutta mietin että onko VDV jo parempi pelaaja.
Ei. Romero on kuitenkin kaksinkamppailuissa vielä monta napsua edellä, kun Micky on niissä vähän pehmeä, varsinkin erikoistilannepuolustamisessa. Pelinavaamisessa myös Cuti on parempi, vaikka välillä tulee ihan ihmeellisiä mustia hetkiä hänelle. Ja kun VDV:n nopeudesta aina puhutaan, niin vähän unohdetaan, että kyllä ne Romeronkin jalat aika hyvin käyvät. Vielä kun Bissouma pelaisi koko kauden kuin viime ottelussa, niin helpottaisi kyllä näiden supertähtien onnistumista.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Castlen puolustus ei häikäise, mutta vaikeaa taas tulee olemaan maalienteko ilman kärkiä.
Ja näin. Ankken mukaan taas hallittiin ja kaikki meni hienosti mutta ei vain tehty maaleja. Kolmea heikompaa vastustajaa vastaan neljä pistettä. Ihan sama kuinka paljon oltaisiin hallittu, aika huono on se merkitsevä tulos.
Tänään laitettiin niin paljon tuhnuja laitureita kentälle niin siinä perinteisellä 46.-60. minuuteilla saatiin sen verran laukauksia ohi maalin ja blokkiin, että vastustaja oli pakotettu tekemään oman maalin. Yhtäkään oikeasti organisoitua puolustusta vastaan ei castelen maaleja olisi tullut. Parin viikon päästä NLD ja Artetan koilislontoolaiset syö tuon puolustuksen elävältä, jos taas jälleen kerran lähdetään täysin samalla tavalla pelaamaan.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Vaikka Ange on symppis ja sen taktiikka Spurs DNA, niin sitä tulosta pitää alkaa tulla. Vaikeaa on, mutta pakko uskoa vielä. Huolestuttavan kroonisia nuo ongelmat on...
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Spence ja Reguilon jätetty ulos euroryhmästä. Ok ei suoranaisesti puhuta ihmeestä, mutta.. Tuo otteluohjelma on aivan järkyttävän kiireinen koko syksyn. Siellä on varsinaisia laitapakkeja siis vain Porro ja Udogie Euroopassa. Ookoo, Gray pystyy pelaamaan siellä ja nykyään enemmän toppariksi luokiteltava Davies. Pakko sanoa, että en tykkää tästä yhtään. Grayn tulevaisuus on keskikentällä ja nyt sitten halutaan peluuttaa tuolla laitapakkina. Davies on menettänyt parhaan terän juoksemisesta, jos hänellä ikinä terävää sellaista on ollutkaan. Joo siellä on varmasti syitä taustalla, mutta silti en tykkää. Tuosta Porro ja Destiny telakalle, niin se on todella merkittävä osa Spursin hyökkäyspeliä pois. Turha tietenkin maalailla piruja seinille, mutta itseni on hankala käsittää, miksi varsin päteviä pelimiehiä omalla pelipaikallaan ei käytetä, vaikka tiedossa on massiivinen otteluruuhka.

Toivottavasti tässä ei kohta selitellä, kun on niin kapea materiaali puolustuksessa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Niin.. nyt on takana ne kaksi kovempaa haastetta ja tulos on pyöreä nolla. Joo Spurs oli pallossa ja joku paikkakin taas oli, mutta paremmat oli Arsenalilla. Martin Ellin olisi pitänyt tehdä jo ekalla. Olen nähnyt kommentteja, että Leicesterillä kävi munkki, Newcastlella kävi munkki ja vielä Arsenalillakin kävi munkki. Alkaa käydä vaikeammaksi ostaa nämä selittelyt.

Tänään Spurs oli kyllä aseeton. Ja nuo vaihdot.. Werneriä ja Sarria sisään, kun pitäisi maaleja tehdä.. joo-o. Ja tulihan sieltä se erikoistilanne takaiskukin.

Ensi viikko on helppo. Cupissa jatkoon ja kotivoitto Brentfordista. Jos näin ei käy, niin alkaa happi käymään vähiin.

Ottelutahti on hirveä ja sieltä pukkaa Manua ja Brightonia Brentfordin jälkeen.

Kyllä mun usko on ainakin koetuksella. Toivottavasti turhaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kyllä mun usko on ainakin koetuksella. Toivottavasti turhaan.
Tottenham voitti eilen maaliodottaman, pallonhallinnan, maalipaikat, vaaralliset hyökkäykset, laukaukset kohti maalia, syötöt, taklaukset, jopa sivurajaheitot vaikka ei sillä varmaan väliä ole…

Ei se hirveästi lohduta jos ottelun häviää mutta lähtökohtaisesti jos Arsenalia vastaan voitat kaikki mahdolliset tilastot, niin kyllä pitäisi olla syytä uskoa parempaan.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tottenham voitti eilen maaliodottaman, pallonhallinnan, maalipaikat, vaaralliset hyökkäykset, laukaukset kohti maalia, syötöt, taklaukset, jopa sivurajaheitot vaikka ei sillä varmaan väliä ole…

Ei se hirveästi lohduta jos ottelun häviää mutta lähtökohtaisesti jos Arsenalia vastaan voitat kaikki mahdolliset tilastot, niin kyllä pitäisi olla syytä uskoa parempaan.
No näin taisi olla myös Leicesteriä ja Newcastlea vastaan. Maalin lisäksi Arsenalilla taisi olla kuitenkin ottelun paras paikka maalintekoon.

Joo kuten olen toitottanut, niin toivottavasti tulostakin rupeaa tulemaan. Tässä ei sitä tulosta ole kuitenkaan tullut kohta vuoteen. Kyllä se kuumotus alkaa hönkimään päälle, jos edelleen lokakuun lopussa on tuloskunto samanlaista. Jos syvädata ei ala realisoitumaan, niin joku tässä mättää.

Angen taktiikka on pitää palloa ja luoda painetta. Tämä näkyy usein hyvin tuolla syvädatan puolella. Tämä taktiikka kuitenkin jättää vastustajalle useita hetkiä iskeä vaarallisesti. Nämä hetket ovat vastustajat käyttäneet onnistuneesti nyt 3/4. Ja kun tähän lisätään tämä heikkous erikoistilanteissa, niin väitän, että Spursin kohdalla syvädata ei ihan koko totuutta kerro. Onhan Spursilla myös suuria vaikeuksia murtautua viimeisellä kolmanneksella. Jos Arsenalilla olisi ollut eilen Ode ja Rice, niin tuskinpa se noin ponneton olisi ollut pallollisesti. Mutta oikeasti huippujoukkue osaa tehdä tarvittavan. Spursilla on tähän tuskallisen pitkä matka.

Nyt alkaa härkäviikot. Jännä nähdä, miten joukkue jaksaa tätä offensiivista taktiikkaa kaksi kertaa viikossa. Majutauot poislukien tätä se nyt on käytännössä jouluun asti. Joo kierrätystä tulee, mutta laatua on rajallisesti.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Spursilla on tähän tuskallisen pitkä matka.
Niin se oli Artetan Arsenalillakin. Ja Kloppilla. Ja vaikka kuinka monella muullakin. Fergusonilla vasta olikin.

Siinä kohtaa, kun Artetan kolmas loppusijoitus vaihtui neljännestä viidenneksi "sulamisena" kisassa Conten Spursia vastaan, naureskelin, ettei hänen tasonsa riitä "Pep-imitaatioon" ja että kenkää pitäisi antaa. Olin aika pirun väärässä. Pelissä oli oikeita aineksia ja täysin selkeä suunta, eli identiteetti.

Spursilla on mielestäni sama tilanne. Paljon tärkeämpää, kuin lyhyen aikavälin tulokset, on se suunta. Ange rakentaa Spursille identiteettiä, jossa pelitapa on jokaisella tiedossa ja ennen kaikkea sisäistettynä, ja jossa kehitetään joukkuetta pidemmällä tähtäimellä. Mielestäni tämä on todella keskeistä. Samoin on olennaista, että se itse pelitapa on varsin moderni korkeine puolustuslinjoineen ja aktiivisine kaksivaiheisine prässeineen. Se tiedetään, että Angen futiksessa on paljon niitä tekijöitä, jotka tuovat nykyjalkapalloilussa menestystä. Loput on sitten kiinni Angen osaamisesta valmentajana, mutta ainakaan vielä ei ole mitään syytä epäillä sitä puolta.

Toisin sanoen, pelitapaidea on hyvä, ja datan perusteella pelitapa myös toimii - hyviäkin vastustajia vastaan. Pelaajille sattuu virheitä, se on selvä, ja kuten sanottu, matka on pitkä. Klopp uusi koko pelaajistonsa ennen kuin voitti mitään ja Artetakin on laittanut pellolle joukkueen isoimman staran, kolme ykkösmaalivahtia ja pataljoonallisen muita pelaajia viilaten samalla omaa pelillistä ajatteluaan. Jos katsotaan Angen aikaa, niin sieltä on lähtenyt joukkueen isoin stara, ykkösmaalivahti ja muutama keskeinen runkopelaaja pois ja samalla hän nöyrtyi hankkimaan seuraan erikoistilannevalmentajankin...

Yhteenvetona sanoisin, että en millään olisi huolissani Angesta - ainakaan vielä. On paljon parempi, että joukkueelle rakennetaan raudanluja identiteetti nopeiden tulosten kustannuksella kuin että muutellaan pelaamista sinne tänne reaktiivisesti nopeiden tulosten toivossa. Jälkimmäisellä ei saavuteta koskaan mitään pysyvää, kuten vaikkapa Unitedista voi huomata sekä viimeisen kymmenen vuoden kuin ten Haginkin ajalta.

Sen sijaan ensin mainitulla tavalla pystytään näkemään pelaajaprofiilit, jotka eivät sovi joukkueen haluttuun suuntaan ja toisaalta löytämään markkinoilta profiileja, jotka sopivat haluttuihin rooleihin. Samoin valmentajan on helpompaa tehdä tarvittavia viilauksia pelitapaansa, kun sen periaatteet pysyvät samoina. Eli nyt ei todellakaan ole aika miettiä Angen kenkimistä - hän tekee aivan oikeita asioita.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Jep, onhan tuossa pointteja. Toisaalta Klopp ja Arteta ostivat aikaa cup pokaaleilla. Viime vuonna tuli Angelle niistä nopeat exitit. Mutta katsellaan, miten tämä tästä kehittyy.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jep, onhan tuossa pointteja. Toisaalta Klopp ja Arteta ostivat aikaa cup pokaaleilla. Viime vuonna tuli Angelle niistä nopeat exitit. Mutta katsellaan, miten tämä tästä kehittyy.
Tässä tullaan aika pitkälti taas omistajiin. Onko kärsivällisyys nollissa (Chelsea) vai pitääkö valmentajan alkaa luopua periaatteistaan, että saa nopeita tuloksia (ManU).

Tottenham on kuitenkin jo kokeillut Conten ja Mourinhon ilman menestystä ja se paras jakso oli Pochettinon aikana, joka mielestäni muistuttaa eniten Angea Spursin valmentajista, että ehkä siellä tajutaan tämä.

Ihan todella tyhmää se kenkiminen silti olisi vaikka tulisi Brightonilta ja ManUlta kuokkaan.

Toki osa Angel periaatteista on tyhmiä ja niistä kannattaakin luopua esim. se, että ei halua apua erikoistilanteisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös