Toteutumaton lomahaave...

[Rööri]

Pidin toissa viikolla lomaa. Oli aika ladata akkuja uutta työrupeamaa varten. Pohdin, kuinka tuon harvinaisen luppoajan käyttäisin mahdollisimman hyvin, jotta olisin taas valmis hymähtelemään uusille, entistä mahdottomammille työhaasteille. Halusin ryhtyä johonkin aivan uuteen ja eksoottiseen toimeen, joten päätin perustaa luomutilan. Olin jo pitkään katsellut kadehtien mökkimaisemissani möyryäviä traktoreita, jotka muinoin työstivät auroineen ja äkeineen suomalaista maaperää kasvien hedelmälliseksi kasvupohjaksi. Olinpa ollut jopa moninaisissa talkoissa paikallisilla tiloilla isäntiä auttelemassa, joten en toki ollut ensi kertaa pappia kyydissä. Nykyään noissa samaisissa, ennen niin vihannoissa, pelloissa törrötteli sinisissä muovikupeissa joitakin onnettomia risuja aaltoilevien viljavainioiden sijaan. Ei kuulemma viljely lyönyt enää leiville, jupisivat joutomiehet. Oli siis tullut aika ottaa vastuu omille harteille tuon kulmakunnan juurevasta maamiesperinteestä.

Viimeisestä urakastani oli jäänyt mukavasti hilloa sukanvarteen tuohon tarkoitukseen investoitavaksi , joten ei kun toimeen. Olin jo aiemmin uusia kelkkamalleja katsastellessani tehnyt järisyttävän löydön. Brantilla nimittäin oli myynnissä traktorimaisia nelivetoisia mönkijöitä, joilla tuollaista pientilaa olisi lysti hoidella moninaisine lisävarusteineen. Löin kaupat oitis lukkoon, ja tilasin Polariksen kaikilla tarvittavilla lisävarusteilla. Muikea myyjä kirjasi tilauslistaansa kippaavan peräkärryn, kyntöauran, puskulevyn, äkeet sekä sähkövinssin –tuon viimeisen funktiota en tosin ymmärtänyt, mutta kerkeä kauppamies sai minut vakuuttuneeksi tuokin tarpeellisuudesta. Lumiketjut hän lupasi hövelisti nyökytellen kaupantekijöiksi. Arvelin noilla eväin pääseväni hyvään alkuun tulevalla maatilallani.

Tuohon viljelyhankkeeseeni rekrytoin ystäväni ja naapurini Pentin ,ikään kuin konsultiksi. Kuomaa ei pitkään tarvinnut vastuutehtävään maanitella, vaan kaveri oli heti valmis sinällään haasteelliseen nimitykseen. Muutaman palaverin ja useiden kymmenien tuoppien jälkeen saimme alustavan formaatin tiluksilleni hahmottettua. Ensin oli lyötävä lukkoon viljelysten koko. Pentti viljeli läheisellä siirtolapuutarhaviljelyksellään aarin kokoista peltoa, joten oli sanomattakin selvää, jotta omani tulisi olla huomattavasti kookkaampi, sillä jo lähtökohtaisesti olimme vaimoni (hän ei tosin tiennyt tästä hankkeesta mitään) kanssa aina lähteneet kaikissa toimissamme siitä, jotta aina komiammin kuin naapurilla. Päädymme neljään aariin johon saisimme sijoitettua kaikki Pentin listaamat lajikkeet. Maahan päätettiin aikanaan sijoittaa perunoita, porkkanoita, salaattia, jotain juureksia(joiden nimiä en nyt juuri muista), sekä muutamia viljalaatuja.

Seuraava vaihe oli tilata naapuritilan isännältä, joka oli edellisenä kesänä pannut peltonsa kasvamaan koivun varpuja, muhevaa maata 40 kuutiota, sekä neljä lehmän paskaa, jota Pentti arveli tarvittavan lannoitteeksi, sillä nythän oltiin tekemisissä tulevien luomutuotteiden kanssa, joten apulannat olivat luonnollisesti boikotissa. EU:n tukiaiset olisi myös kartoitettava, josko tuolta tulisi jotain apuja uuden yrittelijään viljelijän uraa ryydittämään. Pentin oli myös määrä selvittää mahdollisten katokorvausten saantimenettelyä, mikäli halla pääsisi köyräisemään viljaa. Päätettiin myös täyttää hakemukset Savitaipaleen maamiesseuraan sekä 4H-yhdistykseen, sillä järjestäytyminen ei liene koskaan pahasta. Ainakin ajateltiin tuolta ajatusten vaihdon kautta saatavan hyödyllistä tietoa paikallisista viljelyolosuhteista –ei vara venettä kaada. Sain myös kirppikseltä hankituksi itselleni Valmetin vihreät kokohaalarit ja vaimolle paksukankaisen leningin ja siihen sointuvan pellavaisen huivin . Hankkijan oranssi lippis mustalla kuttaperkkalipalla on vielä hakusessa, jota ilman tuntuisi viljelijänä olo jotenkin puolittaiselta, joten maksan hyvin, mikäli sellainen olisi jollain lukijalla kaupan. Ilma ympärillämme oli sakeana kiihkeää loman odotusta –ei millään olisi malttanut. Kävin jopa vähän harjoittelemassa perunannostoa Pentin tiluksilla. Näin seuraavan yön unessani itseni Savitaipaleen torilla kaupittelemassa luomutuotteitani. Torikansa huokaili ihastustaan…


Elettiin tulevan lomaviikon edellistä torstaita, kun vaimoni tuli posket punehtuneena kertomaan ilouutistaan. Hän oli kuin olikin onnistunut hankkimaan meille peruutuspaikan etelään viikoksi. Yritin takellellen keroa hänelle salassa pitämästäni ylläristä, joka mökillä odottaisi. Ei ottanut eukko vuodatustani kuuleviin korviinsa, vaan peräsi tuohtuneena vastuutani perheenisänä, joka oli kuluttanut taas koko puolivuotisen rupeaman omissa töissään suomatta juurikaan aikaansa läheisilleen. Olin kuulemma moraalisesti heille velkaa edes tämän yhden viikon jossain turistirysässä. No niin kai sitten, vaikka olin toki varannut meille kaikille pientä puuhastelua uuden hankkeeni parissa, vaan eipä ottanut tuulta alleen, joten mentiin etelään, missä en muuten viihdy alkuunkaan. Viimeisenä vastalauseena tein kuitenkin alistetun miehen hiljaisen protestin DC-10 paikalta 56A. Lentokoneen tavoitettua Malagan kentänpinnan puhkesi rahvas riehakkaisiin suosionosoituksiin; minä päästin pitkän lämpöisen tuhnun, jonka viipyilevä rukiinen aromi saatteli hurmioituneen lomakansan onnenmaahansa …

Luomutilan vaiheista lisää tuonnempana, jahka pääsen vihdoin uuden kiehtovan harrastukseni pariin… Kunhan lämpimikseni kirjoittelin.

 

[hermano]

Re: luomuviljelyn alkeita

Viestin lähetti Rööri

Seuraava vaihe oli tilata naapuritilan isännältä, joka oli edellisenä kesänä pannut peltonsa kasvamaan koivun varpuja, muhevaa maata 40 kuutiota, sekä neljä lehmän paskaa, jota Pentti arveli tarvittavan lannoitteeksi, sillä nythän oltiin tekemisissä tulevien luomutuotteiden kanssa, joten apulannat olivat luonnollisesti boikotissa.

Siis kaikkea ne myy. Että ihan yksittäiskappaleina lehmän paskaa? Ettei vaan ovela maalaisukko viilannut kaupunkilaistolopuusia linssiin. Kai nyt olivat edes hygieenisesti pakattuja.

Mutta miten tuollaisella määrällä aaritolkulla peltoa lannoitat? Yksi joka nurkkaanko? Annahan konsultille potkut vaan, ei tunnu osaavalta kaverilta.

No joo. Tulipa p*ska juttu kaiken kaikkiaan... mutta haitanneeko tuo.

 

[Rööri]

Jo vain...

...olivat paskakökkäreet vaakumiin pakattuja tyhjiöpakkauksia -kyllä säilyy lanta ferskinä vaikka ensi juhannukseen. Tuota jäin kyllä itsekkin äimistelemään, jotta miten niitä vain neljä tuli, mutta käppyrä-vartista snagaansa imeksivä isäntä vannotti niiden olevan kuution per kappale. Melkoisia jölliköitä tosiaan! Sitä en enään urennut utsimaan, jotta millä keinoin se lehmä-raiska moisia valtavan kokoisia nelisnurkkaisia kuutioita saa suolestaan väkerrettyä. Selitykseksi ei riitä se, että kyläläiset ovatkin bonganneet isännän toistuvasti käyskentelemästä navetan tienoilla jakkara kainalossaan...

No niin no...

 

[koo]

Arvaa mitä, olen jo melkein saanut käsiini Hankkian lippiksen, ja aivan sellaisen jota tulet tarvitsemaan. Niin, otin pari lomapäivää
ja kiertelin kaikki tämän kaupungin kirpparit, no ei natsannut. Sama juttu Lahdessa, tosin siellä vähän jääkiekkopeli verotti aikaani, mokomakin pahe ihmisellä, mutta lopuksi käännyin yhden Oton puoleen ja hän muisti sellaista päässään pitäneen jossain Simpauttajassa tai mikäsenytoli tv-sarja. Lupasi liparin minulle, jos sen puvustostaan löytää, joten odota vaan...

Miten sujuu patalapputilan asiat? Olin kahdestakin syystä niin iloinen kun kerroit etelän lomastasi. Ekaksi siksi, että sait lomaa. Siis kunnon lomaa. Katsos minä naisena ymmärrän oikein hyvin että sinun vaimosi pakotti sinut etelään. Aikuiset miehet on joskus silleen varusteltuja, että he eivät itse tiedä missä loman vietto on lomaa ja tätä tarkoitusta varten on hyvä omistaa tomera vaimo, hän kyllä huolehtii että koko pesue, iskää myöten saa osuutensa. Eikä se etelässä viihtyminen mikään itsetarkoitus ole kai monellekaan, kunhan on ja leppää, niin saa Harmansa kirkastettua.
Toinen syy liittyykin sitten näihin agraarisuunnitelmiisi. Hieno idea ja varmasti onnistuu kunhan saat hyviä neuvoja...minulta.

Niin, että ne direktiivit. Olet varmaan jo huomannutkin, että maata sinulla tulee olla moninkertainen määrä jos vaikka yhdenkin lajikkeen Pentin listalta peltoosi kelpuutat. Kaikkia haluamiasi lajikkeita et SAA alkaa viljelemään, katsos nykyään pitää keskittää. No et saa myöskään ostaa naapuriltasi lehmänpaskaa, tietenkään, se pitää tilata Tanskasta. Sen jakkaraisännän olisi pitänyt kertoa se sinulle. Hän joutuu itsekin ostamaan rehutarpeensa muilta mailta vierahilta jos on ollut niin pöllö, että on pannut peltonsa kasvamaan sinisiä muovimukeja.
Ja sitten vielä varainkäyttö. Älä hyvä mies mene entisillä tienisteilläsi ostelemaan mönkijöitä, ensin on täytettävä eu-paperit ja sitten vasta investoitava kun on sieltä saanut rahansa. Ei niitä saa itse maksaa joudut vielä vaikeuksiin verottajan kanssa. Toisaalta saat kaiken väärin tekemäsi anteeksi jos otat vaikka Pentin oppisopimuksella Pehtooriksi, näin toimien menetät vain osan rahoistasi.
Maammiesseuroista sen verran, että onko teilläpäin vielä sellaisia. Näillä nurkilla ne on maatalousyhdistyksiä joiden toiminta on sisällöltään sellaista, että en usko sen sinua kiinnostavan. Kerron toki tarkemmin jos haluat, nyt lähden katsastamaan taas sitä lippistä.

terveisin koo

 

[Patarouva]

Jaaha

Noinko meinaat Rööri tosissasi ruveta maata kääntämään ja porkkanoita kasvattamaan? Kaunis, maanläheinen ajatus ja rehti harrastus, eihän siinä mitään. Nyt kun tuo Kookin lupasi etsiä sinulle tuota juurevaa lakkia ja kertoilla maamiesseurojen ja EU-tukiaisten saloja, niin johan sillä mukavasti alkuun pääsetkin.

Jollakin tavoin vain olen huolissani siitä, että onkohan tuo toiminta sinulle ehkä liiankin suoraviivaista ja tympäännyttävää. Torilla epäilemättä lienisit elementissäsi, mutta mitenkä mahtaisi olla asiakkaittesi laita. Olisivatko kutaleet allergiasta kärsiviä perheenäitejä ja tiedostavia vihreitä, jotka noita luomutuotteita äityisivät ostamaan? Samaan aikaan rehdit maalaiset kasvattaisivat rehunsa itse ja suomalaiset perusäijät kokoaisivat ostoskärryynsä vaimonsa painostamana pussillisen apulannalla kasvatettuja porkkanoita makkarakeittonsa koristeeksi. Osaisivatko kiittämättömät ihmiset ensinkään arvostaa antejasi?

Olisin ehdottanut sinulle homeopaattiseen lääketieteeseen perehtymistä, sillä tietyissä piireissä noille öljyille ja muille ihmeaineille näyttää olevan kovinkin kysyntää, mutta lienee liian monimutkaista uuttaa noita sörsseleitä. Sama pätee varmaan noihin kuponkiuutisten ihmelääkkeisiin. Vaan kukapa sen sanoo, että niiden oikeasti pitäisi edes toimiakaan, kunhan myytyä saadaan.

Entä miltä tuntuisi rehdin eurooppalaisen viinitilan perustaminen? Marjapuskia vain silmänkantamattomiin, kun täällä eivät nuo rypäleetkään taida kasvaa. Saattaisivat ne porkkanatkin joukon jatkona mennä. Kauniita tyttöjä poimijoiksi ja muutamia viinisammioita. Kelpaisi siinä maistella viinitilan isäntänä oman sadon viiniä ja nauttia elämästään. Silmäätekeviä asiakkaitakin tulisi varmasti sankoin joukoin ihan paikan päälle nautiskelemaan viinistä, väärentämättömästä tunnelmasta ja ihastuttavasta isäntäväestä. Uskoisin, että tuollainen hienostunut meininki ja PR- toiminta miellyttäisi rouvaasikin. Mikäs sen mukavampaa olisi siskoilleenkaan esitellä kuin aito viinitila. Ja jo vain siinä olisi naapureillakin ihmettelemistä.

Taitaisipa olla liian kovaa bisnestä tuo viininviljely harrastukseksi. Unohdetaan se, johan sinulla sitä stressiä on ollut ihan riittävästi.

Kunhan vain mietin,

Patarouva

 

[Rööri]

Rukkaset naulaan ja pensselit santaan!

Kiitoksia vaan rouvat vinkeistä ja osallistumisesta. Arvostan moista myötäelämistä tosissani. Nyt on vain niin, jottei tuosta luomuviljelijän hommasta tullut lasta eikä paskaa –tai no paskaa on kyllä enemmän kuin laki määrää, mutta luomuviljelijäksi ei minusta ollut! Olen toki nähnyt ja lukenut Kahdeksan surmanluotia, sekä koko joukon muita suomalaisen pienviljelijän karua eloa kuvaavia tekoksia, muttei minulla ollut aavistustakaan mihin kurimukseen itseni suistin. Minusta tuntuu, etten oikeastaan haluaisi enää puhua koko asiasta, mutta Teidän vuoksenne, menköön:

No niin, toissa viikonloppuna pääsin siis pitkään odottelemani projektin kimppuun ihmekoneineni. Pakkasin hankkimani haalarit ja pitkävartiset kummisaappaani innosta loimuten vanhanaikaiseen nahkaremeliseen reppuun. Nostalgian vuoksi halusin vaimon pakkaavan reppuun myös ruislimpun, maitoa kossupulloon, paketin voita(ei mitään margisrasioita) sekä voipaperiin käärityn alatoopi-kimpaleen. Kelpaisi sitä sitten huoahtaa hetkeksi työnsä lomaan peltonsa pientareelle, ja kaivaa repustaan asian mukaista evästä. Sopisi tuota naapureidenkin ihmetellä sauvakävelyllään isännän mukuttamista. Ei se muija kuitenkaan laittanut niitä eväitä. Kroissantteja ja pasteijoita varaili huikopalaksi. Sopiiko moiset kakkareet muka jäyhän maamiehen paksunahkaiseen kopraan -epäilen? Ei ymmärrä eukko tälläisien asioiden päälle –kaupunkilaishupakko.

Maatalouskonsulttini, oto agronomi Pentti, raakattiin myös matkatavaroiden joukosta lähtöä ensikertaa tulevalle luomutilallemme tehdessämme. Pentti oli kuulemma saanut toimillaan jo tarpeeksi vahinkoa aikaan irtaimelle omaisuudellemme, ettei hänelle kuulemma ollut enää varsinaista tilausta talkoissamme. En voinut katsoa kuomaani silmiin vaimon sättiessä miestä joka tykötarpeineen odotti lähtöä automme vieressä. Suomipa vielä
verkkokassilla sanojansa painottaakseen avuliasta ystävääni –sapetti, mutten puhunut mitään. Läimäytin vain kannustavasti kaveria lavoille, ja könysin nöyränä autoon.

Matkalla otin puheeksi kuinka lysti minun olisikaan tulevana suvena katsella kuinka emäntä touhukkaana keräilisi naatteja omasta perunamaasta, taikka pyllistelisi silmieni ilona rikkaruohoja ryytimaastaan kitkien. Itse kiikuttelisin kuistilla piippuani kiireettä lataillen, lepuuttaen katsettani helman alta paljastuvalla takareidellä. Eukko totesi kuitenkin ykskantaan, ettei meinaa moisen homman nimissä kynsiään mullata niin kauan kun kaupasta saa pestyjä perunoita. Suurin riemu alkoi pikkuhiljaa hiipua mielessäni, sillä enhän minä nyt moista tointa itselleni suunnitellut –akkain hommia!

Aikanaan saavuimme mökkimaisemiimme. Pihaan emme kuitenkaan päässeet, sillä jumalaton vuori maata oli siinnyt pihatiemme tukkeeksi. Olin antanut ohjeet, ettei aivan mökkipihaan saisi sitä multaa kipata, joten se sitten oli valtavana röykkiönä autotallini edustalla peittäen tien ja kääntöpaikan. Vaimo pillahti itkuun läjän nähtyään, ja minä nielaisin äänekkäästi, kuinka helvetisti onkaan 40 kuutiota maata, ja sokerina pohjalla pienempi imelän hajuinen läjä höyryävää paskaa sen kupeessa. Sain siis hiloa tavaramme vuorikiipeilytekniikkaa käyttäen yli topograafiemme tietoisuuden siimeksessä lymyävän Rööri-vuoren. Tyynnyttelin kuitenkin itseäni ja siippaani, jotta huomen olisi jo valoisampi, uusi päivä uskon tuo, veistelin…

Tuo uusi päivä ei kuitenkaan tuonut kovinkaan ratkaisevasti uskoa uuteen hobbyyni. Vastoinkäymiset alkoivat jo kalustoni kokoamisesta, jolla nuo maamassat oli tarkoitus levittää tuoksi haaveiden ryytimaaksi. En ole mikään varsinainen koneasentaja, mutten kyllä mikään peukkua kämmenen navassa vaaliva tumpelokaan, mutta en vain saanut tuota mönkijän työvälinerunkoa asennettua (tuonnempana kävi ilmi, ettei tuo ollutkaan käypäinen tähän uusimpaan malliin). Tähän runkoon taas oli määrä ripustella kaikki ne mainiot lisävarusteet, joilla tämä homma
myyjän mukaan sujuisi vihellellen. Peräkärryn sain kasattua, sen kippaavan. Ihmeekseni tuohon kärryyn ei kuitenkaan kytkeytynyt sähköä taikka hydrauliikkaa jolla tuo kippi toimisi. Myöhemmin selvisi, että tuo kippi pelaa ainoastaan lihasvoimin. Säppi etuosasta auki ja rivakka nosto –ja katso, lava kippaa, jos vain jaksat nostaa etupäästä. Noh, eiköhän tuon jaksaisi, sillä eihän tuohon kärryyn mahtuisi tilan ja kantavuuden puolesta kuin pari kottikärryllistä materiaalia. Jotenkin tuo vaikutti teknisemmältä ja isommalta esitteessä. Koukku kyllä näytti toimivalta ja kävi mainiosti tähänkin malliin, joten eimuuta kun mönkkärin perään. Tokihan tuolla pääsisin jo alkuun, paitsi että oli tullut jo siinä asennusten kanssa tuhratessa pimeä, joten varsinainen maansiirto oli jätettävä seuraavaan päivään. Lauantain sitten lapioin sitkasta savea peräkärryyn ja ajelin sitä raivaamalleni pellolle. Tarttinen maa-aines ei kuitenkaan kippantunut siitä kärristä mihinkään, vaan jouduin lapioimaan aina tuon samaisen mällin savea alas myös peltotilkulleni, jonka olin kasasta lavoille mättänyt. Ahersin selkä vaahdossa koko pitkän päivän tuon läjän kimpussa, mutta aamulla tuskin huomasi siitä mitään otetun. Vitutti jo ankarasti.

Sunnuntaina jatkoin puuduttavaa uurastusta ilman näkyvää tulosta. Kasa ei juurikaan huvennut, ja peltoni nurkkauksesta, minkä olin saanut mullalla peittoon, pilkisteli kiviä ja kantoja kuin tulevaa viljelijää pilkaten. Millä tuohon auran upottaisi, vaikka sen käypäisen rungonkin saisi? Tilanne näytti toivottomalta. Pois lähtiessämme vaimo ilmoitti, ettei aio tulla mökille ennen kuin tuo maakasa oli pois hänen silmistään. En väsymykseltäni jaksanut panna hanttiin, itketti…

Seuraavana viikonloppuna sain ottaa Pentin matkaan. Luulin näin saavani hommaan uutta potkua. Heittäydyimmekin innolla yhteisen rojektimme kimppuun heti saavuttuamme. Pentti upotti lapionsa turpeiseen kasaan maalaismiehen roimin ottein, ja minä ajelin tyrnänä satseja peltoon. Pitkään ei Pena kuitenkaan tätä työnjakoa sulattanut, vaan meille tuli kiistaa työn uudelleen järjestelystä. Halusi mokoma itse välillä toimia konemiehenä. Esitin vastalauseen, joka ei kelvannut. Syntyi toraa. Heitin vastalauseeksi Penttiä multakököllä. Pena pahoitti tuosta mielensä firman tuulipuvun sotkeentuessa, ja roimaisi lapiollisen maata taholleni, suutuin. Kahmaisin viereisestä kasasta kourallisen paskaa käteeni ja hieraisin sen ystäväni rinnuksiin. Kaverilla naksahti päässä korvin kuultavasti. Pantiin painiksi. Heiteltiin ja vyöryteltiin toisiamme pitkin paska –ja multakasoja jumalattoman mesomisen kera. Lapoimme paskaa toistemme kauluksista sisään ja leivoimme kilvan kökkjä päin näköä. Oksensin jopa Pentin päälle saatuani lantaa suuhuni. Lopulta jouduin koristen luovuttamaan ottelun kivuliaassa jalkalukossa. Painin päälle hörpimme raakaa viinaa paskanmaun hälventääksemme -olimme taas ystäviä. Homma jätettiin siltä erää silleen ja panimme saunan lämpeämään.

Aamulla poltin paskan kyllästämät Valmetin haalarini Pentin kuuratessa tuulipukuaan saunalla. Historia toisti itseään myös siinä mielessä, että niin nyt kuin edelliselläkin visiitillä, Pentsyn rillit olivat mennet huonoon kuntoon, vaikka niitä teipin ja rautalangan kera ehostelinkin. Painista, eikä maanluonnista varsinkaan, ei mainittu enää sanakaan. Päivän ajelimme mönkijällä kuskia tasapuolisesti vaihdellen sulassa sovussa pitkin maita ja mantuja metsälampia katsastellen. Polttelimme tupakkia ja horimme kaljaa eri lampien rantamättäillä. Nautimme suunnattomasti syksyisen erämaan tarjoamasta auvoisesta syysannista. Väliin puhelimme älyttömyyksiä ja nauraa röhöttelimme päälle, jotta kymäläinen korpi kumisi. Pitkästä aikaa oli taas kivaa.Mikähän päähänpisto tuokin taas oli koko pellon perustaminen? Hälveneeköhän tuo paskan katku koskaan tuolta saunalta, ja jos raikastuu, niin toivottavasti ennen vaimon seuraavaa visiittiä.
Kaupunkiin päästyäni tilasin paikallisen koneyrittäjän kauhomaan tuon läjän täytemaaksi jyrkänteemme jatkoksi –päästäänpähän kerralla eroon koko paskasta! Mitä tuollaisen kanssa koko syksyä turaamaan…

Ei tartte kyllä mitään!