Toronto Maple Leafs (2.) – Tampa Bay Lightning (3.), Atlantic 1. kierros

  • 45 764
  • 300

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Avataanpas ketju tälle sarjalle kun ensimmäinen peli on jo huomenna.

Hallitsevat mestarit vastaan Playoffien ensimmäisen kierroksen viime vuosien meemi on varmaan sopiva vertauskuva näiden joukkueiden lähihistoriaan. Lightning yrittää jotain mitä ei ole sitten 80-luvun nähty eli kolmea perättäistä, kun taas Maple Leafs haluaa päästä toiselle kierrokselle keinolla millä hyvänsä. Sinne pääsyyn on kyllä loistavat edellytykset tänä vuonna, sillä paineet eivät ole samaa luokkaa kuin mitä esim. viime vuonna Montrealia vastaan vaan sijoituksista huolimatta monet ovat ainakin laittaneet Tampan suosikiksi. Tämä taitaa olla myös ensimmäinen playoff kohtaaminen näille joukkueille.

Molemmat ovat viime vuosina pärjänneet runkosarjassa mallikkaasti, mutta Tampalla on sitten myös playoff puolella myös kulkenut. Viime vuosina Lightning on pelannut selkeästi enemmän otteluita ja cap tilanteen takia se ei pystynyt hirveästi antamaan muille tähdille lepoaikaa runkosarjan viimeisillä kierroksilla.

Runkosarja;

2. Toronto Maple Leafs 82 gp 54-21-7, 115p, GF 315 GA 253 +62
3. Tampa Bay Lightning 82 gp 51-23-8, 110p, GF 287 GA 233 +54

Alkukaudesta molemmat joukkueet kokivat pieniä muutoksia. Tampan oli pakko luopua koko viime kausien kolmosketjusta, joka oli erittäin tärkeä molemmissa kannujahdeissa. Lisäksi Lightning-ikoni Tyler Johnsonille sanottiin kiitos ja näkemiin, ja tilalle saatiin Brent Seabrookin sopimus täyttämään LTIR osastoa. Vapaina agentteina Tampa hankki kaikkien yllätykseksi Corey Perryn ja Pierre-Eduard Bellemaren hyökkäkyseen, Zach Bogosianin puolustukseen ja Brian Elliotin varamaalivahdiksi. Toronto sen sijaan naarasi mm. Michael Buntingin Arizonasta ja hankki Petr Mrazekin maalille, kun Freddy Andersen siirtyi Carolinaan.

Runkosarjan ensimmäinen puolisko oli Tampalta vahvaa suorittamista, mutta jälkimmäisellä puoliskolla loukkaantumiset ja tiukka ottelutahti alkoivat selvästi näkyä muutamalla pelaajalla ja laskusuhdanne tuotti kolmannen sijan Centralissa. Loppua kohti toki otteet taas piristyivät ja kaksikko Stamkos-Kucherov yltyivät kovaan vireeseen. Maple Leafs oli taas koko runkosarjan ajan tasainen suorittaja ja pisteiden valossa tämä taisi olla pisteiden valossa paras kausi vaahteralehtipaidoille.

Deadlinella molemmat joukkueet tekivät hankintoja, kun Tampa hankki Brandon Hagelin kovalla hinnalla Chicagosta ja Nick Paulin vaihdossa Mathieu Josephiin. Hagel ei ole vielä esittänyt runkosarjassa mitään erityistä ja on todennäköisesti aloittamassa Tampan kolmosketjussa playoffit. Paul sen sijaan oli todella hyvä jo runkosarjassa ja aloittaa todennäköisesti Pointin ketjussa. Maple Leafs hankki kokemusta ja syvyyttä pakistoon Mark Giordanon ja Ilya Lyubushkinin kautta, sekä alaketjuihin vahvistusta Colin Blackwellin kautta.

Runkosarjan keskinäiset menivät tasan 2-2, joista viimeisimmät huhtikuun ottelut päättyivät 8-1 Tampalle ja 6-2 Torontolle. Viimeiset ottelut olivat maalijuhlaa, joten tiedossa voi olla erittäin maalirikas sarja jos jatketaan samalla kaavalla. Parhaat pistemiehet olivat Tampalta kapteeni Steven Stamkos uran parhaalla kaudellaan 42+64 = 106 p ja Maple Leafsin puolelta Auston Matthews huikealla 60+46 = 106p kaudellaan. Torontolla myös moni pelaaja pelasi läpimurtokauden tai nosti tasoaan, mm. Bunting, Engvall, Mikheyev ja Kerfoot.

Viimeisillä kierroksilla Tampalta mm. Point huilasi muutaman pelin ja Toronto pystyi antamaan tärkeimmille hyökkääjille huili aikaa parin pelin verran.

Playoff odotukset

Lightning sai loppua kohti ylivoiman toimimaan todella hyvällä prosentilla ja kun Maple Leafsin ylivoima oli sarjan parasta niin jäähyjä ei kannata hirveästi ottaa, sillä molemmat osaavat kyllä ylivoimilla rankaista. Molemmilta löytyy ratkaisuvoimaa hyökkäyspäästä terävän kärjen takaa myös, mutta itse ehkä arvioisin Tampan syvyyden paremmaksi alaketjujen osalta. Puolustuspelissä etu on hieman myös Lightningilla vaikka Maple Leafs paransi puolustusta deadlinella ja operoi laajemmalla rosterilla. Tampan ykköspakkipari playoffeissa on pari vuotta ollut McDonagh-Cernak, joka pystyy hyvin pimentämään vastustajan kärkiketjun ja sitä samaa kaivataan taas. Viime vuoden puolustukseen erona on Savardin vaihtuminen Bogosianiin, joka on ehkä pieni downgrade. Cal Foote pelasi myös ihan mallikkaasti runkosarjan lopun, ja pystyy tarvittaessa hyppään pieneen rooliin. Maple Leafsin puolustuksesta en hirveämmin osaa kertoa muuta kuin että laajuutta löytyy Rielly-Giordanon takaa myös, Muzzin-Brodie on varmaan vastaus sitten Torontolta Kucherov-Stamkos kaksikkoa vastaan?

Maalivahtipelissä saatetaan ratkaista tämä sarja, jos Campbell/Källgren kaksikolla ei kiekko tartu ja Vasilevsky löytää sen vanhan vireensä. Loppukaudesta Vasilevsky ei ollut enään niin vakuuttava kuin mihin ollaan totuttu ja Elliott pääsi sitä kautta pelaamaan hieman enemmän kuin mihin on totuttu. Joka tapauksessa uskon Vasyn olevan taas tikisssä heti ensimmäisestä pelistä jolloin edge on kyllä Tampalla maalivahtipelissä. Jack Campbell oli ennen kauden alkua pieni arvoitus, viime kauden loppu oli hyvä mutta itse olen aina mieltänyt hänet hyvänä kakkosvahtina. Runkosarjassa hän kuitenkin pelasi sen 50 peliä ja vaikutti erittäin pätevältä ykkösmaalivahdilta. Playoffeissa hän pelasi viime kaudella kaikki 7 peliä Montreal sarjassa, ja korjatkaa jos olen väärässä mutta oli hyvä myös tuossa sarjassa. Jotain pientä slumppia hänellä tuossa kauden aikana taisi olla, mutta loppua kohden taas kiekko alkoi tarttumaan.

Matthews/Marner kaksikolla on tällä hetkellä isot paineet näyttää että he pystyvät kantamaan joukkuetta myös playoffeissa. Hyvä verrokki Tampalta heille on Stamkos/Kucherov kaksikko, se kumpi duo saa pelinsä paremmin rullaamaan todennäköisesti vie tämän sarjan. Point vs Tavares ketjuilta pitäisi sitten odottaa sitä secondary scoring tukea näille ketjuille ja molempien kolmosketjuilta tiukkaa puolustavaa roolia toisen kärkiketjua vastaan. Nelosketjujen taistelussa on mielestäni etu Tampalla, mielenkiintoista nähdä kuinka pahasti Corey Perry pääsee vastustajan ihon alle tällä kertaa.

Summa summarum sarja tulee varmaankin pitkälti ratkeamaan taas kerran erikoistilanteisiin, Tampan alivoima ei ollut yhtä hyvässä kuosissa runkosarjassa kuin menneillä kausilla ja ylivoimilla Toronton on pystyttävä rankomaan armotta. Toki Maple Leafsin ei myöskään kannata jäähyillä, sillä Kucherov & co osaa kyllä ratkaista pelit ylivoimilla. Kun miettii lähtökohtia niin mielestäni Torontolla on isommat näytönhalut näpäyttää arvostelijoita ja näyttää että tuo joukkue pystyy menestymään playoffeissa. Lightning taas koittaa etsiä sitä kipinää ja halua voittaa se kolmas putkeen, monilla pelaajilla on tuntunut olevan runkosarjan loppupuolella motivaatio ongelmia, joten toivottavasti playoffit ja mahdollisuus tehdä historiaa sytyttää taas Boltsit playoff iskuun.

Voimasuhteet:

Hyökkäyksen osalta näkisin että päivän kunto ratkaisee. Maple Leafsilla on Nylanderin kaltainen pelaaja top 6, joka Tampalta puuttuu, kun taas Tampalla on ehkä hivenen parempi bottom-6. Puolustuksessa Torontolla on laajempi rosteri, mutta Tampalla parempi top 4, maalivahtipelin laitan Tampalle, ja valmennus Keefe vs Cooper on mielestäni Tampan hyväksi, kun Cooper on osoittanut pystyvänsä muokkaamaan joukkueen peliä vastustajan mukaan suht hyvällä menestyksellä. Erikoistilanteet ja 5vs5 pelin laitan Maple Leafsille, vaikka luotan että Tampa tulee muuttamaan peliään hieman runkosarjasta 5vs5 pelin osalta.

Aikataulu:

Monday, May 2:
Lightning at Maple Leafs, 7:30 p.m. ET (Sportsnet, CBC, TVA Sports, ESPN2)

Wednesday, May 4: Lightning at Maple Leafs, 7:30 p.m. ET (Sportsnet, CBC, TVA Sports, ESPN2)

Friday, May 6: Maple Leafs at Lightning, 7:30 p.m. ET (TBS, Sportsnet, CBC, TVA Sports)

Sunday, May 8: Maple Leafs at Lightning, 7 p.m. ET (TBS, Sportsnet, CBC, TVA Sports)

*Tuesday, May 10: Lightning at Maple Leafs, TBD

*Thursday, May 12: Maple Leafs at Lightning, TBD

*Saturday, May 14: Lightning at Maple Leafs, TBD


Kokoonpanot:

Lightning

Palat-Stamkos-Kucherov
Paul-Point-Colton
Killorn-Cirelli-Hagel
Maroon-Bellemare-Perry
Nash

Hedman-Rutta
McDonagh-Cernak
Sergachev-Bogosian
Foote

Vasilevsky

Ei loukkaantuneita

Maple Leafs
Bunting-Matthews-Marner
Kerfoot-Tavares-Nylander
Mikheyev-Kämpf-Engvall
Simmonds-Blackwell-Spezza

Rielly-Lyubushkin
Muzzin-Brodie
Giordano-Liljegren
Holl, Sandin

Campbell
Källgren

Loukkaantuneiksi mainitut Sandin, Kase, Mrazek.

Pudotuspeliennakoita on aika paljon jo tarjolla, itse kävin ainakin NHL ja Dailyfaceoffin ennakot läpi kun tätä kirjoittelin. Tulkaahan kertomaan omat mietteet.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tulkaahan kertomaan omat mietteet.

Jätkähän tyhjensi jo pajatson, niin turha mun on niitä samoja toistaa.. :D

Ei vaan, varmaan huikea sarja tiedossa, jos nyt ei jotain loukkeja tule heti ensimmäiseen peliin.. Runkosarjan viimeinen kohtaaminen antoi jo hieman esimakua siitä mitä tämä parhaimmillaan voi olla.. Itsehän odotan Simmonds-Maroon parivaljakon tekemisiä vesi kielellä, jos nyt Wayne-Train kokoonpanoon mahtuu.. Samoin mainitsemasi Corey Perry aiheuttaa jo nyt orastavaa v*tutusta allekirjoittaneessa, niin voin vain kuvitella miltä Leafs-sotureista tuntuu, kun joutuvat samassa kaukalossa huseeraamaan..
 

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Hieno avaus! Vähän laiskasti on tullut katsottua tällä kaudella pelejä, painaako sitten vielä koistinen tuplamestaruudesta itsellä? Vielä laiskemmin on tullut kirjoiteltua palstalle mitään.

Hyökkäysmateriaalin puolesta sanoisin, että melko tasainen sarja tulossa. Tampalla kuitenkin mielestäni selkeä etu puolustuksen ja etenkin maalivahtipelin osalta. Uskon, että juurikin näiden edellä mainittujen asioiden vuoksi sarja kääntyy 4-2 Tampalle.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tästä. Tulee. Hieno. Sarja. Odotan innolla! Veikkaan seiskapeliä ja Torontoa jatkoon siitä, mutta eihän Tampan jatkoonmeno mitenkään yllätys olisi kun niin tasainen pari mielestäni ennakkoon tässä kyseessä. Joko Toronto nyt kukistaa tämän ensimmäisen kierroksen mörkönsä? Joko olisi aika?
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Hienoa, sarja sai tasonsa mukaisen avauksen. Kiitos Lightning leiriin tästä!

Terveystilanne Toronton osalta näyttää hyvältä, sillä joukkue pääsee virittelemään ensimmäisellä kierroksella melkein optimaalisen kokoonpanon jäälle. Michael Buntingilta jää ainakin ensimmäinen peli väliin ja Ondrej Kasen pelaaminen ei ole vielä varmaa, mutta muilta osin ensimmäiseen peliin saadaan optimaalinen rosteri jalkeille. Bunting liittyy kokoonpanoon myöhemmin sarjan aikana. Kasen pelaaminen oli aiemmin todella epävarmaa, mutta nyt näyttää siltä että tulee tekemään paluun pudotuspeleissä.

Kentälliset joilla on tänään harjoiteltu:



Maalivahtipeli on Toronton osalta iso kysymysmerkki, mutta Campbell on paluunsa jälkeen pelannut vakuuttavasti. Lähes alkukauden Vezina tasoa lähestyen. Ottelusarjaa ajatellen Campbellilla on iso rooli. Maalivahdit menevät selvästi Tampa Baylle, eikä kukaan varmasti odota että Campbell vie kaksintaistelun, mutta isoon tappioon ei ole varaa. Kun Toronto on saanut edes keskinkertaisen suorituksen maalivahdilta, niin jälki on ollut pääosin hyvää. Nyt tarvitaan todennäköisesti vähintään hyvä suoritus.



Puolustuksen osalta palikat on nyt laitettu runkosarjan lopun järjestykseen, jossa Rielly pelaa Lyubushkinin kanssa. Oletettavasti tämä pari saa hieman helpommat minuutit, sillä Lyubushkinilla on ollut ongelmia omissa ja Riellykaan ei siellä ole vahvimmillaan. Toisaalta venäläinen on tuonut Riellyn vierelle kaivattua fyysisyyttä ja tämä pari on ollut enemmän kuin osiensa summa. Brodie ja Muzzin pelaavat todennäköisesti shut down parina, kuten @Dragunov ennakoi niin todennäköisesti Tampan tehonyrkkiä vastaan. Jos Muzzin kestää kasassa, niin tämä pari ottanee ison roolin alivoimalla ja pyrkii pitämään Kucherovin pois maalipaikoilta. Loppukauden ykkösparin tasolla pelannut kolmospari Giordano-Liljegren täydentää puolustuksen. Nuori ruotsalainen pelasi hyvin jo ennen Giordanon liittymistä rosteriin, mutta Giordanon parina on pystynyt entisestään nostamaan tasoa. Eikä Giordanon 20 peliin tekemät 12 pistettä ole huono näyttö 39 vuotiaalta veteraanilta. Pakkipari on loppukaudesta ollut joukkueen paras, joten uskon että tämä on yksi jokerikortti, joka voi sarjan Torontolle kääntää. Ykkösparien kamppailussa Tampa Bay lähtökohtaisesti vie voiton, mutta puolustuksen syvyydessä Toronto antaa rahalle vastinetta. Viltissä odottaa vielä viime kauden top4 puolustaja Justin Holl ja huippulupaava Rasmus Sandin. Sandin on kehittynyt entisestään ja oli Liljegrenin edellä nokkimisjärjestyksessä, mutta leftin puolustajana loukkaantumisensa jälkeen on yksinkertaisesti selkeä healthy scratch. Holl koeajettiin ykkösparissa Riellyn kanssa, Brodien parina, entisen pakkiparinsa Muzzinin kanssa ja Giordanon parina. Yllättäen ehkä joukkueen tärkein AV-puolustaja aloittaa pelit katsomosta, mutta kuntopuntarin näyttäessä alaspäin, niin tämä on tilanne.

Kokonaisuutena aiempien kausien heikkoudet on paikattu ja Toronton akilleen kantapää eli puolustus on selkeästi aiempia vuosia parempi. Puolustus on liikkuva, fyysinen ja laaja. Lyubushkinin, Muzzinin ja Giordanon takia pään on nyt pysyttävä ylhäällä. Eikä kolmospari ole enää ongelma, jonka takia peluutusta täytyy erikseen miettiä. Yhtään pakkiparia ei tarvitse lähtökohtaisesti suojata, mutta Riellyn parille luultavasti etsitään helpommat minuutit ja hyödynnetään Riellyn hyökkäyspään potentiaalia.

Hyökkäys joutuu aloittamaan ilman Michael Buntingia ja se on ykkösketjulle pienoinen isku, sillä ketjun kemiat ovat toimineet erittäin hyvin. Harjoituksessa kolmantena on luistellut Alexander Kerfoot, mutta en ihmettelisi jos ketjun laidasta löytyisi myöhemmin Colin Blackwell, jopa ensimmäisen pelin ensimmäisessä vaihdossa. Kakkos- ja kolmosketjujen osalta on lähdetty linjalle jossa Tavares ja Nylander erotetaan omiin ketjuihinsa. Kaksikko ei ole löytänyt viime kausilta tuttua kemiaa ja omissa on soinut. Tämän takia myöskin erinomaisesti pelannut kolmosketju Mikheyev-Kampf-Engvall on hajoitettu. Runkosarjan lopussa Nylander ja Engvall löysivät hyvin toisensa. Voi olla että Nylanderin ketjulle pyritään pelaamaan tilaa ratkaista helpomman matchupin kautta. Jos Ondrej Kase ja Michael Bunting pystyvät pelaamaan, niin Toronto pystyy tarvittaessa luomaan kolme nopeaa ja ratkaisuvoimaista kentällistä. Isolla Lightning pakistolla voi pitää kiirettä Toronton liukkaiden hyökkääjien kanssa.

On mielenkiintoista nähdä haluaako Keefe Matthewsin ja Stamkosin vastakkain vai onko Tavares ratkaisu tähän. Nelosketjuun on nousemassa laituripari Simmonds ja Clifford. Tämä tarkoittanee että kokenut Jason Spezza aloittaa katsomosta. Ottelusarjan ja Toronton kannalta iso kysymys on se saako Matthews hilattua laukaisuprosenttinsa runkosarjasta tutulle tasolle. Aiemmat kaksi kautta Matthews on laukonut kiekkoa verkkoon 4,8% tehoilla ja runkosarjassa uralla tuo lukema on 16,4%. Matthewsin ja Marnerin on ice s% pyöri viime vuonna 2-3% välillä ja tämän on parannuttava.

Toronto on kaatunut kahtena peräkkäisenä keväänä tehottomuuteen, johon nyt ei ole varaa. Columbuksen ja Montrealin hyökkäyksen sijaan nyt olisi pimennettävä Kucherov, Stamkos ja Point. Se vaatii myös omalta hyökkäykseltä tehoja, koska ei voi olettaa että vastustajan pimentäminen kahden edellisen kevään malliin olisi mahdollista.



Sheldon Keefe aloitti jo ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa mediapelin ja asetelmien rakentamisen. Keefe nosti esille Tampa Bayn väkivaltaisuuden ja torikokoukset. Toronto on ilmeisesti valmistautunut tähän nostamalla Simmondsin ja Cliffordin kokoonpanoon, mutta toivon ettei joukkue käytä tähän ylimääräistä energiaa. Tällöin Tampa Bayn hämmentäminen on onnistunut. Toki nostamalla tämä asia esille Keefe saattaa yrittää vaikuttaa tuomarilinjaan ja nostaa tätä tapetille jo ennen ottelusarjaa. Ainoa toiveeni tuomaroinnin osalta on ettei Graham Skilliter tule hämmentämään yhtään ottelua. Toiveissa on kova, puhdas ja todella kovavauhtinen ottelusarja, jonka paras joukkue voittaa.

Tässä lyhyesti muutamia nostoja ennen ensimmäistä peliä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Leafsilla on hyvät saumat jos ihan vaan excelissä pyörittelee numeroita, mutta sitten taas Boltsilla (eli joukkueen nykyrungolla) on vastustajaansa nähden ylivertainen rutiini voittaa pudotuspelisarjoja ja Leafsilla ei ole. Leafsille on itse asiassa muotoutunut jo lähes myyttinen kyky hävitä pudotuspelisarjoja pelillisestä dominoinnista huolimatta ja yhtään sarjaahan tämä joukkue ei ole onnistunut voittamaan.

Myös se pitää huomioida, että hallitsevan kaksinkertaisen mestarin tilastot eivät välttämättä saa kovinkaan hyvin kiinni joukkueen tasosta. Kun kerran on kannua nostellut, niin runkosarja on sen jälkeen pakollinen paha matkalla kohti uutta yritystä. Kun on nostellut kannua kahdesti ja on mahdollisuus ensimmäisenä palkkakattoajan joukkueena kolmeen peräkkäiseen, niin voi vain kuvitella, millaista säästöliekkiä polttimesta on Tampassa ruuvia pyörittelemällä viimeiset kuukaudet etsitty.

Toivottavasti nähdään seitsemän ottelua.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Leafsilla on hyvät saumat jos ihan vaan excelissä pyörittelee numeroita, mutta sitten taas Boltsilla (eli joukkueen nykyrungolla) on vastustajaansa nähden ylivertainen rutiini voittaa pudotuspelisarjoja ja Leafsilla ei ole. Leafsille on itse asiassa muotoutunut jo lähes myyttinen kyky hävitä pudotuspelisarjoja pelillisestä dominoinnista huolimatta ja yhtään sarjaahan tämä joukkue ei ole onnistunut voittamaan.

Myös se pitää huomioida, että hallitsevan kaksinkertaisen mestarin tilastot eivät välttämättä saa kovinkaan hyvin kiinni joukkueen tasosta. Kun kerran on kannua nostellut, niin runkosarja on sen jälkeen pakollinen paha matkalla kohti uutta yritystä. Kun on nostellut kannua kahdesti ja on mahdollisuus ensimmäisenä palkkakattoajan joukkueena kolmeen peräkkäiseen, niin voi vain kuvitella, millaista säästöliekkiä polttimesta on Tampassa ruuvia pyörittelemällä viimeiset kuukaudet etsitty.

Toivottavasti nähdään seitsemän ottelua.
Maple Leafs fanina täytyy toivoa ettei nähdä seitsemättä ottelua, vaan Toronto katkaisee sarjan viimeistään kuudennessa. Tuon Tampan rutiinin yksi isoin ilmentymä on nuo sarjan seitsemännet ottelut ja vastaavasti Toronton isoimmat ongelmat kulminoituvat noihin peleihin. Toki demoneitaan vastaanhan Toronto pelaa joka tapauksessa, joten kannattaisiko sitä ottaa niskalenkki näistä kaikista yhdellä kertaa. Torontosta on jälleen vaihtunut noin kolmasosa, joilla ei ole osaa eikä arpaa yhteenkään pettymykseen.

Mielenkiintoista nähdä miten Matthews ja Marner reagoivat, jos jotain puolustusta herrojen suuntaan voi rakentaa. Niin puhutaan kuitenkin 21-24v pelaajista pahiempien pettymysten aikaan. Matthews on tällä kaudella ollut totaalisen dominoiva ajoittain ja parhaimmillaan sarjan paras pelaaja. Marner on tuonut peliinsä lisää parantamalla laukaustaan ja vie nykyään myös taklaukset loppuun. Tampan puolelta Kucherov ja Hedman tarvitsivat myös vuosien kokemukset ennen mestaruuksia.

Ensi yön jälkeen tiedetään minkälaiset joukkueet nähdään sarjan alussa. Mielenkiintoista nähdä minkälainen ensimmäinen peli nähdään. Yskiikö Lightning moottori vielä karstoja ja meneekö Toronton tunne täysin yli.

Tampan kannalta vastassa on omissa papereissa (tulostettu excel taulukko) viimeiseen kolmeen kevääseen ehkä paperille kovin nippu, kun tarkastelin noita aiempien vuosien otatuksia. Vai miten Toronto nähdään Tampa Bay leirissä vs. viime vuoden Florida / Carolina tai 2020 vuoden Dallas / Boston? Tarkastelussa nyt rosterin leveys ja vaarallisuus, jonka takia jätin Islandersin ulos koska joukkueen vahvuudet ovat ihan erilaiset kuin Torontolla.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tasainen sarja paperilla ja se isoin kysymys lienee että kestääkö Leafsilla taaskaan henkinen kantti. Hermoja raastavia tiukkoja pelejä varmasti luvassa. Kyllähän tässä on helppo jo nähdä että pelit ratkeaa jonkun Perryn tai Simmondsin maalineduskahakoista hakkaamiin ei-niin-kauniisiin maaleihin. Oma veikkaus on se että Vasy torjuu Tampan jatkoon.
 
Vaikka tuossa Toronton vuosittaisessa rypemisessä on oma viihdearvonsa ollut, pakko tuon Leafsin putken on joskus katketa. Näen, että se tapahtuu todennäköisemmin Boltsia, kuin Bruinsia vastaan, joten olkoot se sitten tänä vuonna. Pientä yllätystä muihin pareihin ja Leafsilla on kaikki saumat mennä tänä vuonna pitkälle.

Ehdoton ykkössarja itselle Wild-Bluesin jälkeen ja pakko on kaikki pelit katsoa. Hieno kevät tulossa.

Go Leafs!
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Tässä on kyllä ennakkoon odotuksissa ensimmäisen kierroksen ylivoimaisesti mielenkiintoisin sarja. Jotenkin sitä helposti luulisi, että Boltsin rutinoitunut joukkue hallitsee paineet paremmin, kuin Leafsin playoffshäviöihin tottunut runko, mutta jossain vaiheessa nuo Toronton nuoret starat tulevat väkisinkin menemään pitkälle ja nyt heillä on kyllä mielestäni tasapainoisempi rosteri, kuin männävuosina.

Eihän tässä ihan kauhean kova ennustaja tarvitse olla väittääkseen, että sarja ratkaistaan hyvin pitkälti tolppien välissä. Leafs on ollut erikoistilanteissa sen verran kova, että jos Campbell pystyy edes lähelle parhaaseen suoritukseensa, niin Leafs on kotiedun tuoman peluutusaspektin ja Matthews&Marner -kombon takia vaikea voitettava.

Tampalla ei tosiaan tällä hetkellä ole samanlaista puhdasta shutdown ketjua, kuin mitä tuo edellisten keväiden Coleman-Gourde-Goodrow ja tuo voi olla kulminaatiokysymys, kun etenkin Leafsin kotipeleissä pitäisi jonkun ketjun saada pimennettyä tuo Leafsin ykkönen. Boltsin nelosessa on hyvät puolensa, mutta Maroonin ja Perryn jalkanopeuden takia tuota ketjua ei oikeen hyvällä tahdollakaan voi laittaa jarruketjuksi, vaan Cirellin johtama ketjuhan sitä virkaa luultavasti tulee toimittamaan.

Vaikka edellisinä keväinä on huuhdottu kultaa, niin kyllä tässä vaan alkaa kämmenet hikoamaan väkisinkin, koska pahaa pelkään, että Leafsin nuorisolla on tankit täynnä virtaa ja eivät tule helpolla nöyrtymään, vaan Bolts saa lyödä ihan 100% peliin, jos tästä aiotaan jatkaa.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Tässä sarjassa on kaikki ainekset klassikoksi. Omalla kohdalla isoimman huomion vie Panthers-Capitals, mutta tätä tulee seurattua silti kovalla silmällä.

Jos Toronto menee jatkoon, se voi hyvinkin mennä päätyyn saakka, tai ainakin lähelle sitä. Monesti sen yhden mörön peittoaminen vapauttaa tekemistä niin paljon, että se kantaa loppuun saakka. Kuitenkin annan Torontolle lopulta melko pienet mahdollisuudet edetä, sillä heillä ei ole uskottavaa maalivahtia. Puolestaan Vasilevskiy Tampalla on niin saatanallinen kone veskariksi, että se pystyy kääntämään ratkaisevat ottelut yksin uhmaamalla Toronton luomaa maaliodottamaa.

Matthews ja etenkään Marner eivät voi enää kadota kuvasta. Tämän kaksikon (+Nylander & Tavares) on yksinkertaisesti käveltävä Stamkosin, Pointin ja Kucherovin yli tulostaululla, tai Tampa Bay ottaa jopa selvän jatkopaikan.

Boltsin vaarana on tietty bensan loppuminen. Joukkue on pelannut eniten NHL-kiekkoa parin viime vuoden aikana ja jossain vaiheessa seinä tulee vastaan myös parhaimmille. Niin kävi Blackhawksille, niin kävi Kingsille ja niin kävi myös Penguinsille. Toronto on pelinopeudeltaan ihan helvetin vaarallinen porukka, joten Tampa ei saa lähteä yhtään rotsi levällään tai köpelösti käy, vaikkei Leafsilla sitä veskaria olekaan.

Uskon Tampan rutiinin ja kovien paikkojen suoritusvarmuuden riittävän, joten Tampa jatkoon 4-2. Toronto voittaa avausottelun ja herättää turhia odotuksia, jotka Tampa lopulta tulee murskaamaan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Vaikka tänä vuonna tuntuu olevan jotenkin poikkeuksellisen kiinnostavia ottelupareja, kyllä tämä taitaa viedä suurimman mielenkiinnon Rangers-Pensin jälkeen omalla kohdallani. Asetelma on suorastaan herkullinen: Nuori ja nälkäinen Maple Leafs haastaa hallitsevan moninkertaisen mestarin Lightningin. Toisen tehtävä on päästä läpi ensimmäisestä kierroksesta jo riippakiveksi muodostuneen paineen poistamiseksi, toinen haluaa näyttää olevansa vieläkin tarpeeksi vahva tavoittelemaan jo kolmatta peräkkäistä mestaruutta. Kävi miten, yhdenlainen aikakausi tulee jomman kumman kohdalla päätökseensä. Odotuslistalla on tunteita, tuoksuja, vauhtia ja vaaratilanteita ja vähän on sellainen kutina että noita on kyllä tulossa. Mieluiten tottakai seitsemän ottelun verran.
 

Learn2Play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Eiköhän Tampa lähde tuolla samalla tyylillä liikkeelle kun viime vuonna Floridaa ja Carolinaa vastaan, vastustajalle hallinta mutta pidetään pois parhailta paikoilta. Omat paikat sitten vastahyökkäyksistä ja ylivoimalla.

Mielenkiintoinen tuo Point laidassa Cirellin ketjussa, tuossa on kyllä mahtava shutdown ketju jos tuolla mennään! Jos Tampasta jotain tärppejä pitäis antaa Toronto/muiden faneille niin kauheassa iskussa oleva Stamkos, loisto hankinta Paul (erityisesti kulmaväännöt jossa liigan parhaita) ja Kucherov ylivoimalla vois olla mielenkiintoisimmat.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts

Palat-Stamkos-Kutsherov
Hagel-Cirelli-Point
Killorn-Colton-Paul
Maroon-Bellemare-Perry


Tuli tuossa mietittyä, että mitenköhän mahtaa käydä, mikäli ketjut pystyvät ennallaan eli Colton-Point-Paul kakkosena ja sitten Killorn-Cirelli-Hagel shutdownina. Ainakin sillä pienellä otannalla, jonka näin runkosarjan lopussa Colton-Point-Paul -triolta, niin he eivät saaneet kovin kummoista aikaan 5 vs. 5 -pelissä. Cirellin jarrukoostumus pyöri omissa turhan paljon. Eiköhän Cirelli ota laiturin tontin tuossa 'uudessa' ketjussa ja Point sentteröi sitä kolmikkoa. Ilman Tampan ketjuviilauksia käsikirjoitus olisi ollut Toronton osalta entistäkin selvemmin Stamkos-ketjun pimentäminen ja voittaa tehokkuuskilpa kärkikaartin takana. Ylivoimat ovat lähtökohtaisesti aika lähellä 50-50 -tilannetta.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Yhdyn aikaisempiin kirjoittajiin kehumaan sarjan mielenkiintoa. Pari-kolme viikkoa sitten näytti vielä olevan Leafs/Bruins, mutta saatiin kyllä omasta mielestäni nyt parempi lopputulos ainakin näin puolueettomille seuraajille. Laadukasta kiekkoa pitäisi olla luvassa, kun kropat ovat vielä ehjiä ja pääsee vihdoin pelaamaan panoksella. Toivottavasti Torontolla on tolppien väli siinä kunnossa, ettei ratkea sarja tähän. Erityispisteet vielä siitä, että pitkä sarja on todennäköinen, sillä voimasuhteet ovat aika pitkälti tasan.

Atlanticin kaavio on melkoinen verikylpy. Jotenkin sitä uskoisi että jossain kohtaa loppuu Tampallakin löpö koneesta, ja Toronto lakkaisi alisuorittamasta. Marnerit ja Matthewsit ovat saaneet ehkä jopa vähän liiankin paljon paskaa niskaansa yleisessä mielipiteessä kevään tasostaan, joten sikäli sympatiat kallistuvat ehkä hieman Toronton suuntaan.
 

Learn2Play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Keefe peluuttamassa Cliffordia ja pistämässä Spezzan katsomoon, vähän tuntuu että tämä Keefen huomio Tampan aloittamista torikokouksista sataa nyt Tampan laariin. Spezza aika paljon parempi pelaaja kun Clifford, Cooper varmasti ihan tyytyväinen päätökseen peluuttaa Cliffordia.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Tänään se alkais taas! Tämä sarja kerää eniten mielenkiintoa Penguinsin-Rangers mittelöiden ohella. Onneksi molemmilla tähtipelaajat ovat ehjänä sarjaan lähtiessä joten luulisi olevan tasaista. 4 tunnin "päikkärit" on nukuttu niin eiköhän sitä jaksa valvoa. Ainoa kysymysmerkki mulle on Leafs maalivahtien taso. Toisessa päässä kuitenkin eräs kaiken voittanut venäläisvahti.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Keefe peluuttamassa Cliffordia ja pistämässä Spezzan katsomoon, vähän tuntuu että tämä Keefen huomio Tampan aloittamista torikokouksista sataa nyt Tampan laariin. Spezza aika paljon parempi pelaaja kun Clifford, Cooper varmasti ihan tyytyväinen päätökseen peluuttaa Cliffordia.

No jaa, aika marginaalinen ero loppujen lopuksi. Noilla minuuteilla varsinkin.

Spezza on toki parempi hyökkäyspäässä, mutta alkaa oikeasti olemaan aika hidas.. Clifford tuo sen pienen särmän sinne kuitenkin, jonka puute tässä organisaatiossa on usein koitunut ongelmaksi. Ei noista kumpikaan pelaisi kuin sen 10-12 minuuttia (Spezzalla toki tässäkin se kakkos-yv mukana), joten en näe suurta merkitystä suuntaan jos toiseen. Buntingin palatessa, molemmat istuvat joka tapauksessa poppareilla...
 

Learn2Play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
No jaa, aika marginaalinen ero loppujen lopuksi. Noilla minuuteilla varsinkin.

Spezza on toki parempi hyökkäyspäässä, mutta alkaa oikeasti olemaan aika hidas.. Clifford tuo sen pienen särmän sinne kuitenkin, jonka puute tässä organisaatiossa on usein koitunut ongelmaksi. Ei noista kumpikaan pelaisi kuin sen 10-12 minuuttia (Spezzalla toki tässäkin se kakkos-yv mukana), joten en näe suurta merkitystä suuntaan jos toiseen. Buntingin palatessa, molemmat istuvat joka tapauksessa poppareilla...
Okei itse viellä pitänyt Spezzaa ihan pätevänä pelaajana, Cliffordia en niinkään. Lähinnä mietin että eihän keskittyminen nyt menee väärään suuntaan, tätä myös moni toronto fani ja jokunen toimittaja mietti myös twitterissä. Uskon että tiedät paremmin Spezzan ja Cliffordin pelaajina, omaan silmään vaan outo valinta
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Keefe peluuttamassa Cliffordia ja pistämässä Spezzan katsomoon, vähän tuntuu että tämä Keefen huomio Tampan aloittamista torikokouksista sataa nyt Tampan laariin. Spezza aika paljon parempi pelaaja kun Clifford, Cooper varmasti ihan tyytyväinen päätökseen peluuttaa Cliffordia.
Olen itsekin pohtinut tätä ja pidän Spezzan penkittämistä mahdollisesti virheenä. 5v5 pelissä Spezza ei tällä kaudella ole ollut niin merkittävä tekijä kuin kahdella edellisillä. Johtajuus ja rooli kakkos ylivoimassa ovat pitäneet miehen kuitenkin relevanttina. Olen ollut Cliffordin ja osin Simmondsin suhteen skeptinen, mutta tämä duo on kuitenkin tehokkaimmillaan yhdessä kuin erikseen.

Viimeisessä kohtaamisessa Tampa koitti ottaa vapauksia Maroonin ja Perryn johdolla, kun tuomarilinja sen salli. Keefen ajatusmalli saattaa olla pitää sarja ainakin alussa rauhallisena sillä, ettei Tampalle anneta mahdollisuutta fyysiseen yliotteeseen. Toronto voi vastata mikäli tarve vaatii ja toivotaan että se pitää pelin rehellisenä.

Uhka on että Maroonin ja Perryn annetaan hämmentää Leafsin pelisuunnitelma jo ennen kiekon putoamista jäähän ensimmäisen kerran. Toronton neloskenttä on kuitenkin ollut koko kauden melkoinen nonfactor, jolloin sen voi ehkä tässä kohtaa uhrata, kun kentälle saadaan kolme kentällistä jotka voivat helposti pelata sen 55min ottelusta, jos tarve vaatii. Yksi Spezza ei olisi sitä muuttanut.
 

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Kiitos hienosta avauksesta! Kyllähän tässä mahtava sarja on käsillä ja toivotaan sen vastaavan odotuksiin myös itse peleissä. Itsellä on olo kuin lapsella karkkikaupassa, pitkä on runkosarja näitä pelejä odotellessa. Jospa tämä vielä olisi odotuksen arvoista ja olisi Leafsin aika ottaa se kaivattu pudotuspelisarjan voitto.

Tästä Spezzan pelaamattomuudesta myös se, että oli vuosi sitten pleijareissa todella vakuuttava. Lähes Toronton parhaimmistoa, vaikka oudolta tuntuu niin sanoakkin. Toki kertoo myös suorittamisesta siellä ravintoketjun huipulla Matthewsin ja Marnerin muodossa. Jotenkin fiilis on kuitenkin luottavainen meidän kärkipelaajiin tänä keväänä. Jotenkin valmiimpia ovat kokonaisvaltaisest +Matthewskin ilmeisesti terveenä nyt. Alkais jo!
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Kiitos hienosta avauksesta! Kyllähän tässä mahtava sarja on käsillä ja toivotaan sen vastaavan odotuksiin myös itse peleissä. Itsellä on olo kuin lapsella karkkikaupassa, pitkä on runkosarja näitä pelejä odotellessa. Jospa tämä vielä olisi odotuksen arvoista ja olisi Leafsin aika ottaa se kaivattu pudotuspelisarjan voitto.

Tästä Spezzan pelaamattomuudesta myös se, että oli vuosi sitten pleijareissa todella vakuuttava. Lähes Toronton parhaimmistoa, vaikka oudolta tuntuu niin sanoakkin. Toki kertoo myös suorittamisesta siellä ravintoketjun huipulla Matthewsin ja Marnerin muodossa. Jotenkin fiilis on kuitenkin luottavainen meidän kärkipelaajiin tänä keväänä. Jotenkin valmiimpia ovat kokonaisvaltaisest +Matthewskin ilmeisesti terveenä nyt. Alkais jo!
Tarkoitus oli alun perin katsoa tämä ottelu aamulla, mutta kun levoton olo jatkui koko päivän, niin tajusin että taitaa olla parempi valvoa. Pelipäivän wingsit ja sauna nautittuna, kohta mennään. Oudolla tavalla henkisesti helpompi lähteä katsomaan tätä sarjaa, kuin viime vuotista. Viime vuonna odotusarvot olivat todella kovat, koska Canadiensin piti olla täysi vastaantulija. Neljännen pelin jälkeen iso osa varsinkin kanadalaisista faneista mietti jo konferenssifinaaleja. Itse olin valitettavan skeptinen ja hieman jopa pessimistinen.

Nyt sitä uhkaa ei ole, vaikka kaikki analyytikot laittavat paineet Toronto leiriin, niin samalla Tampa Bayta povatessaan he rakentavat asetelman, jossa Torontolle ei anneta varsinaisesti mahdollisuuksia. Asetelma on se, että rutinoitunut Tampa Bay tulee hoitamaan sarjan. Kukaan ei odota Maple Leafsilta mitään. Asetelmana tämä on aivan erilainen kuin vuosi sitten.

Fanien keskuudessa keskustellaan siitä, että Torontolla on mahdollisuuksia, jos kaikki menee nappiin. Ei siitä että Toronto tulee ja voittaa, eikä että sen tulisi väistämättä voittaa (toki Dubas oltiin kenkimässä jo ennen pudotuspelejä, mutta se on eri keskustelu). Mielenkiintoista nähdä miten joukkue ja pelaajat tämän tilanteen käsittelevät. Onko se henkisesti helpompaa pelata ns. altavastaajana. Joukkueen täytyy luonnollisesti itse uskoa mahdollisuuksiinsa, mutta nyt joukkueella on mahdollisuus rakentaa me vs. maailma asetelma.

Jännittävää.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tarkoitus oli alun perin katsoa tämä ottelu aamulla, mutta kun levoton olo jatkui koko päivän, niin tajusin että taitaa olla parempi valvoa.
Meillä näköjään samat. Tarkoitus oli nukkua, mutta eihän tuota unta saanut kuin 3 tuntia. Noh, holitonta olutta naamaan ja Canes vs Bruins alkuun.
Nyt sitä uhkaa ei ole, vaikka kaikki analyytikot laittavat paineet Toronto leiriin, niin samalla Tampa Bayta povatessaan he rakentavat asetelman, jossa Torontolle ei anneta varsinaisesti mahdollisuuksia. Asetelma on se, että rutinoitunut Tampa Bay tulee hoitamaan sarjan. Kukaan ei odota Maple Leafsilta mitään. Asetelmana tämä on aivan erilainen kuin vuosi sitten.
Aika paljonhan tässä on myös Leafsia ennakoitu ja vedonlyöjien suosikki. Vähän kyllä mennyt maku analyytikoista playoffeissa. Unohtuu se asia, että ei se McDavid tai Matthews ole 6 voiton tms. arvoinen, jos siinä joku Danault pimentää kokonaan tehot.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Meillä näköjään samat. Tarkoitus oli nukkua, mutta eihän tuota unta saanut kuin 3 tuntia. Noh, holitonta olutta naamaan ja Canes vs Bruins alkuun.

Aika paljonhan tässä on myös Leafsia ennakoitu ja vedonlyöjien suosikki. Vähän kyllä mennyt maku analyytikoista playoffeissa. Unohtuu se asia, että ei se McDavid tai Matthews ole 6 voiton tms. arvoinen, jos siinä joku Danault pimentää kokonaan tehot.
Täytyy sanoa etten ihan ymmärrä kerroinasettelua tässä sarjassa, mutta katsotaan tämän yön jälkeen kumpi laskee paremmin radioääni vai vedonlyöntiasiantuntija.

Täytyy sanoa että Danaultin roolia on nostettu aivan liikaa tuon ottelusarjan perusteella. Edelleen väittäisin että isompi ongelma oli Price ja Matthews taisi päästä ampumaan laatupaikoilta kuusi tolppaa. Bergeron on oikeasti laittanut Matthewsin taskuun, mutta Danault roikkui riittävästi mukana. Pelihän pyöri jatkuvasti Montrealin päädyssä. Yleisesti samaa mieltä, tämä on kuitenkin joukkuepeli ja yksikään tähti ei näitä yksinään voita. Tähtikultti kuuluu kuitenkin Pohjois-Amerikkalaiseen urheiluun ja se näkyy hyvässä sekä pahassa.

Samoin koen tämän GM:n kenkimisen olevan kulttuuriin kuuluva asia, jossa muutoksia on väkisinkin haettava jos tulosta ei tule.

Positiivistahan tässä on että vähintään toisen valvominen tuottaa tulosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös