Uleåborgir kirjoitti:
Mielestäni Ronkaisen lasku oli huomattavasti säkenöivämpi kuin australialaisen flegmaattinen veto. Tuntui muiden laskujen perusteella, että kultamitalilasku olisi riittänyt korkeintaan kolmossijalle. Jostakin syystä näytti jopa siltä, että kultamitalisti oli samaa mieltä. Hän ei riehunut kummemmin voittoaan, tuskin hymyili.
Väärään osoitteeseen meni kultamitali. En välttämättä puhu oikeusmurhasta, mutta tällaisessa lajissa toivoisi voiton menevän näyttävimmälle laskijalle eikä kliinisen suorituksen tekevälle jäykkikselle. Ärsytti vielä se, että aussi ei edes iloinnut voitosta, vaan oli äärimmäisen vaivaantuneen oloinen joka tilanteessa. Ihme kaveri. Erikoista varsinkin tällaisessa lajissa, jossa suurin osa laskijoista on ns. luonnonlapsia.
Onhan se myönnettävä, että aussin laskutekniikka hipoi täydellistä ja siinä mielessä laskua oli ilo seurata. Kun laskutekniikka vaikuttaa 50 %, kannattaa siihen toki panostaa jopa hieman nopeuden ja hyppyjen kustannuksella. Kyllä laskun aikana jo näki, että laskutekniikka-pisteet saattavat kääntää homman aussille.
Eroa laskutekniikasta tuli lopulta 0.9 pistettä, kun pisteitä jakaa viisi tuomaria. Samalla tavalla kuin mäkihypyssä paras ja huonoin tiputetaan. Tuomareista jenkki, ranskalainen ja sveitsiläinen näkivät aussin ja Ronkaisen eroksi 0.4, kun taas saksalainen ja italialainen 0.2.
Hypyistä Ronkainen sai 0.47 pistettä enemmän kuin Begg-Smith, ja nopeudesta 0.28. Ehkä hypyistä aussi sai
liikaa pisteitä? Sai kuitenkin kisassa 3. parhaat hyppypisteet (Ronkainen ja Dawson edellä), vaikka ne eivät olleet kovin ilmavia ja eka hyppy oli varsin helppo.
Itse veikkaan, että jos Ronkainen olisi laskenut juuri ennen aussia, olisi voitto mennyt Ronkaiselle. Mutta nämä ovat vaan omia subjektiivisia näkemyksiäni.
Ronkaiselta kuitenkin uskomaton suoritus ja loistava parannus karsintalaskuun verrattuna. Harvoin jo kahdeksantena laskeva nousee lopulta hopealle, kun tässä vaiheessa tuomarit vielä vähän panttaavat pisteitään. On tämä kuitenkin voitettu hopea.
Juuso Lahtelalta myös erinomainen suoritus, kun varamiehen paikalta pistesijalle. Nyt se Luusuan poisjäänti ei enää harmita niin paljoa.
Janne Lahtelan laskusta näki, että tavoitteena ainoastaan kulta. Oikea asenne. Harmittaa vaan se toisen hypyn alastulo, sillä Lahtela olisi ilman sitä virhettä ollut luultavasti mitaleilla.