No hard feelings
Kamaan krobbe, iisimmin. Suunpieksentää puolin ja toisin, jynou.
Kiekollinen taitopeli ei yksinkertaisesti vain ole sanapari, joka tulee Tapparasta ja sen kiekkokulttuurista ensimmäisenä mieleen, vaikka kiekollista taitoakin on toki aina löytynyt. Tämä ei todellakaan ollut vittuilua, vaan pelkkä toteamus. Tapparan pelissä on Rautakorven aikana ja kautta vuosikymmenten ollut monia muita ihailtavia piirteitä. Kurinalaisuus, tilannekovuus, järjestelmällisyys, paineensieto, voittamisen kulttuuri. Taito olla parhaimmillaan silloin, kun sitä eniten vaaditaan. Loistava kyky maksimoida omista vahvuuksista saatu hyöty ja minimoida omista heikkouksista tullut haitta. Siinä muutamia. Puhumattakaan lukemattomista erinomaisista - siis myös kiekollisista - pelaajista ja valmentajista.
Satun itse olemaan jalkapallossa hurahtanut Saksan kannattaja. Sielunveljeni tälläkin palstalla ovat osuvasti irvistelleet meikän kannattavan Saksaraa. Ei vertaus aivan köpelö ole, vaikka kuinka toivoisi. Saksan ja Tapparan peleissä on paljonkin yhtäläisyyksiä siinä mielessä, kuin kahden eri lajin edustajissa ylipäätään voi olla. Pointtini on siis siinä, että vaikka kannustankin Saksaa henkeen ja vereen, yritän keskustella siitä mahdollisimman objektiivisesti eikä mieleeni tulisi kirjoittaa, että Saksan peli on aina perustunut pallolliseen taitopeliin, vaikka mainitunlaisia uskomattomia yksilöitä on germaaneistakin löytynyt arvokisoista toiseen. Aivan kuten siis Tapparastakin.
Ranger