Mainos

TOP10 TV-sarjat, joita et ikinä unohda

  • 41 385
  • 148

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
1. Frendit
Sarja alkoi jo ennen syntymääni ja sen takia aloitin sen katsomisen vasta vuonna 2008 13 vuotiaana. Paras sitcom sarja ikinä ja tätä en tule todellakaan unohtamaan.

2. Simpsonit
En enää muista milloin aloitin katselun, mutta joskus 8-10 vuotiaana. Olen iso fani ja Simpsonit kuuluu vieläkin mun elämään. Viikottain tulee katseltua joko uusia tai vanhoja jaksoja.

3. How I Met Your Mother
Vuonna 2011 aloitin sarjan katsomisen ja nautin siitä. Frendien jälkeen paras sitcom sarja. Kaikki jaksot nähty.

4. The Walking Dead
En ole kauhun ja draaman ystävä, mutta jokin tässä iski muhun. Suhtauduin alkuun sarjaan kielteisesti kunnes kavereiden painostuksen takia aloitin sarjan seuraamisen vuosi sitten. Kaikki jaksot on nähty tähän mennessä ja olen sarjan ja koko The Walking Dead maailman fani.

5. Chuck
Vuonna 2010 aloitin seuraamisen, kun sarja alkoi Suomessa. Chuck on ainoa sarja, jonka katsomisen olen aloittanut Suomen tahtiin ja päättänyt Jenkkien tahtiin. Huikea sarja, mutta hampaan koloon jäi loppuratkaisu.

6. The Big Bang Theory
Sarjan seuraamisen aloitin viime kesänä. Sitä ennen olin nähnyt joitain jaksoja, mutta silloin ei vielä iskenyt. Kahdessa viikossa katsoin koko tuotannon läpi ja koukussa ollaan. Sitcom sarjojen 3. sijalla.

7. LOST
Lost oli mun ensimmäinen "tunnin pituiset jaksot" -sarja. Katsomisen aloitin 10 vuotiaana, eli aika nuorena. Mitään traumoja en saanut, vaikka kukkahattutädit olisi kauhuissaan tästä. Nautin tästä sarjasta.

8. Family Guy
"Haukun ensin, kehun sitten" -sarja. Vihasin sarjaa, mutta viime syksynä Simpsonit Crossover jakson myötä sarja meni katseluun. Loistavaa viihdettä tylsiin iltoihin!

9. South Park
Mahtava.

10. Pako
Mahtava.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Nää on mun ehdottomat suosikit. Muita suosikkisarjoja "nykyajalta":

- Simpsons
- Studio Julmahuvi
- Klovn
- Fitz ratkaisee
- Alan Partridge

70-luvulta jäi mieleen erityisesti karjatila High Chapparal. En tiedä miksi juuri tämän sarjan kohdalla rupesin leikkimään Saloran värisäädöillä, taisin katsoa sarjaa aina maksimipunaisella (voiko liittyä IFK-faniuteen?).

Ja ihme ettei kukaan ole maininnut -70-luvulta legendaarista Myrskylinnut-sarjaa.

Minun joukkueenjohtajani aliupseerikoulussa Mikkelissä muistutti elävästi noita Myrskylintujen nukkeja. Ainoastaan alaleuka liikkui kun puhui, muuten naama oli kuin kivestä veistetty.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueen kapteeni
Oma TOP10 jota on mahdoton laittaa järjestykseen:
- Supernatural
- Pulttibois ("Nyt mie haluun vähä hurjailla" on jäänyt kyllä ikuisesti mieleen)
- House
- Sopranos
- Fresh Prince of Bel Air
- 24
- Las Vegas
- The Blacklist (On tuotettu vasta yksi kokonainen tuotantokausi mutta sarja on täyttä timanttia)
- Dexter
- Kummelit

Ja siltikin jää vielä useampi sarja joita tulee edelleen katseltua silloin tällöin..
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Jaa se on tämmönenki listaus. En kyllä osaa sarjoja laittaa mitenkään parhausjärjestykseen, koska taso vaihtelee kausienkin välillä. Jonkunlainen kymmenikkö tässä nyt hieman eri lajeja edustaen.


Oz
Sopranos
Justified
Breaking Bad
Scrubs
Top Gear
The X-Files
Hopeanuoli
Two And A Half Men
Criminal Minds

Bubbling, helvetin hyviä mutta tänään jäävät hitucen kärjestä. Yleisesti ottaen komedioita löytyy eniten lempisarjoista, mutta ne ei vät yllä taas arvostuksessa sinne aivan terävimpään kärkeen.

Game of Thrones
Frasier
Pulkkinen
Arrested Development
Seinfeld
MacGyver
Friends
South Park
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Lähes kaikki tv-sarjat ovat paskaa. Osa on ihan ok. Ja pari hyvää.

-Kummeli
-Hooked on fishing (ihan klassikkokamaa)
-Kenraali Pancho ja Pojat (ihan kelpo tuotantoja)
-Speden spelit (muksuna suosikki)
-Avara luonto (tää oli pikkusena kakkossuosikki)

Sitten on muutamia hyviä satunnaisviihdykkeitä, joita en kuitenkaan tässä viitsi alkaa nimeämään.

E: Herrasmieskalastaja unohtui, klassikko.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Band of brothers
Game of thrones
Prison break
The walking dead
Deadwood
South park
Fargo
True detective
House of cards
Hopeanuoli

Omasta mielestäni mahdotonta laittaa järjestykseen. Jokerina pohjalle Hopeanuoli, joka päräytti lapsena. Akakabuto pääsi uniin asti.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Aika vähän on sarjoja tullut seurattua, mutta ne mitä on pitempään seurannut onkin sitten olleet melko hyviä. Listataan nyt jotain:

-South Park

Olikohan nyt vuosi -97 vai -98, kun muistaakseni TV1000 näytti näytti 1.kauden maratonina ainakin muutamaan otteeseen. Olin heti myyty ja ollut siitä asti. Pari viime kautta tosin selkeästi heikoimmat koko 20v. aikana.

-OZ
Tuli aikanaan katsottua telsusta siten että juonessa pysyi mukana, mutta silti jäi runsaasti jaksoja väliin. Sitten tuli joskus 2010 tienoilla ladattua koneelle koko pläjäys ja katsottua lyhyessä ajassa putkeen. Aivan huikea ja kaunistelematon vankilakuvaus. Joskin tosin aivan överiksi vedetty mitä tulee vankilaväkivaltaan, vaikka en nyt ole jenkkilinnassa lusinutkaan, niin tuskin sielä nyt ihan tota tahtia kylmätään, piestään ja raiskataan kanssavenkuloita.

-Band of Brothers/The Pacific
WWII kiinnostaa aina ja nämät todella realistisia kuvauksia siellä olleiden kertomuksien pohjalta. Laatukamaa.

-Office (UK)
Ensimmäinen mockumentary mitä on tullut katsottua. Kuivan brittihuumorin ystävänä toimi erittäin hyvin ja nauraa sai vähän väliä. Ricky Gervais on myös yksi suosikkikoomikoitani. Ai niin, ja meinasi melkein unohtua. Lucy Davis. Oh yes, I would.

-Lost
Alussa vaikutti äärimmäisen kiehtovalta ja mystiseltä, sellaiselta että ei todellakaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten kun joku helvetin nokihirviö alkoi häiriköimään ja kävi selväksi että nyt mennään luonnollisuuden yläpuolelle niin stondis lakkasi yhtä lujaa kun olisi nähnyt Kokanderin Jennin alasti. Piti silti katsoa loppuun kun oli aloittanut. En vaan voi mitään että olen realismifriikki ja mikään yliluonnollinen, fantasia, scifi yms. ei vaan sitten toimi millään.

-Family Guy

Toinen aivan huikea animaatio josta on nähtynä kaikki jaksot muutamaa viimeistä lukuunottamatta. Huomattavasti tasalaatuisempaa kuin South Park, mutta totaalisia pankinräjäyttäjäjaksoja/vitsejä sitten vähemmän. Miinuksena myös kolmasosa jaksoa kestävät pitkitetyt kohtaukset, kuten jättikanan kanssa tappelut yms. Monia myös häiritsee nuo mihinkään liittymättömät "This reminds me of time when..."-vitsit. Omasta mielestäni ne ovat yleensä ihan hauskoja.

-Kummeli
Ehän tätä ny näin manselaisena eres tartte perustella.

-Il Clan dei camorristi (Camorran miehet)

Napolin mafiasta kertova 8-osainen tv-sarja. Italian mafiajärjestöihin jonninverran perehtyneenä voisin sanoa erittäinkin realistiseksi, joskin täysin fiktiivinen tapahtumien ja henkilöiden osalta, ellei sitten sarjan pääperkeleen Francesco Russon löyhänä esikuvana halua pitää Camorra-pomo Francesco "Sandokan" Schiavonea. Laatukamaa taas,

-IL Capo dei Capi (Corleone)
Cosa Nostran pomon, ja varmasti historian julmimman mafiapäällikön, Salvatore "Toto" Riinan tarina. Tästä on jo aikaa kun tuli katseltua mutta mieleen on jäänyt ja tykkäsin ihan hemmetisti. Toisin kuin edellinen, niin perustuu oikeisiin henkilöihin ja tapahtumiin.

Tällä hetkellä työn alla Boardwalk Empire, joka tullee tälle listalle pääsemään kun vahdattu loppuun. Nyt menossa 3. kausi. Tämän jälkeen pitää ottaa katseluun Narcos, Pablo Escobarista kertova sarja. Jos joku ihmettelee miksei listalla ole yksiä maailman kehutuimpia sarjoja kuten Twin Peaks tai Sopranos, niin johtuu siitä etten ole vielä onnistunut niitä näkemään. Mutta jossain vaiheessa takuulla tulee katseltua.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Jos joku ihmettelee miksei listalla ole yksiä maailman kehutuimpia sarjoja kuten Twin Peaks tai Sopranos, niin johtuu siitä etten ole vielä onnistunut niitä näkemään. Mutta jossain vaiheessa takuulla tulee katseltua.

Mafiasarjat kun tuntuu kiinnostavan niin en voisi olla iloisempi puolestasi millaisen aarrearkun avaat kun Sopranosin kimppuun joskus isket.

Sarja nauttii suurta suosiota niin fanien, kriitikoiden kuin emmy ja golden globe tuomarienkin silmissä. Näiden päälle vielä amerikan käsikirjoittajien liiton valinta kaikkien aikojen parhaiten käsikirjoitetuksi sarjaksi.

Tänä ja viime kesänä tullut katsottua uusia sarjoja jonkun verran joten päivitetään vähän omaa listaa.

1. Sopranos - Ensimmäinen tv-sarja joka meni elokuvan ohi laadukkaan draaman kohdalla.
2. Breaking Bad
3. OZ - Loppua kohti tosin taso laski dramaattisesti
4. Wire
5. Newsroom
6. Game of Thrones
7. Boardwalk Empire
8. House of Cards

Komedia tottakai erikseen. Siellä ei muutoksia.
1. Seinfeld
2. Simpsonit(s3-14)
3. South Park
4. Community
5. Friends/Frasier
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
-Lost
Alussa vaikutti äärimmäisen kiehtovalta ja mystiseltä, sellaiselta että ei todellakaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten kun joku helvetin nokihirviö alkoi häiriköimään ja kävi selväksi että nyt mennään luonnollisuuden yläpuolelle niin stondis lakkasi yhtä lujaa kun olisi nähnyt Kokanderin Jennin alasti. Piti silti katsoa loppuun kun oli aloittanut. En vaan voi mitään että olen realismifriikki ja mikään yliluonnollinen, fantasia, scifi yms. ei vaan sitten toimi millään.

Tähän pitää tarttua. Edes yliluonnolliseksi mennyt meno ei haitannut itseäni, mutta jumalauta se sarjan lopetus. Siis luultavasti huonoin ikinämissään päätös millekään sarjalle. Olisivat ennemmin jättäneet kesken.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Mafiasarjat kun tuntuu kiinnostavan niin en voisi olla iloisempi puolestasi millaisen aarrearkun avaat kun Sopranosin kimppuun joskus isket.

Sarja nauttii suurta suosiota niin fanien, kriitikoiden kuin emmy ja golden globe tuomarienkin silmissä. Näiden päälle vielä amerikan käsikirjoittajien liiton valinta kaikkien aikojen parhaiten käsikirjoitetuksi sarjaksi.
Kyllähän tämä nyt vissiin sitten on pakko ottaa haltuun ihan seuraavaksi, on tätä niin hehkutettu. Ja tosiaan mafiasarjat ja erityisesti dokumentit kiinnostavat kyllä isosti.

Tähän pitää tarttua. Edes yliluonnolliseksi mennyt meno ei haitannut itseäni, mutta jumalauta se sarjan lopetus. Siis luultavasti huonoin ikinämissään päätös millekään sarjalle. Olisivat ennemmin jättäneet kesken.
Samaa mieltä täysin. Jotenkin jäi kuva että tekijät olettivat sarjaa jatkettavan ainakin kymmenen kautta ja sitten on ilmoitettu että sori pojat, yhren kauden saatte vielä ja sitten pillit pussiin. Vähän niinkuin että tekijöillä on ollut alussa pussissa palikat kasata maailman hienoin linna ja sitä on sitten ruvettu harkiten työstämään, olettaen että aikaa on. Sitten tulee ilmoitus että tönön pitääkin olla pystyssä jo eilen ja nyt hopi hopi. Sitten vaan äkkiä heitelty osa palikoista satunnaisesti sinne tänne ja loput jätetty maastoon mätänemään. Sitten todettu keskenään jälkeenpäin murhetuopin äärellä että "nyt tässä kävi näin. Toivottavasti erehtyvät luulemaan tuota taiteeksi...".
 
Viimeksi muokattu:

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Piti lukea ketjun eka viesti ja sieltähän löytyi jo yli puolet top10 listalle:

X-Files
Futurama (simpparit hyytyi jo ennen futuraman alkua)
V (80-luvun versio)
Ihmemies
Ritari Ässä
G.I.Joe/Transformers (Heman piti korvata gijoella)

Sen lisäksi ainakin:
South Park (tosin rupesi jo yli vuosi sitten vituttamaan uudet jaksot enkä ole sittemmin katsonut. "The return of the fellowship of the rings to the two towers" on aivan uskomattoman legendaarista.
Amazing Race (en tiedä oliko tässä näitä realityjä tarkoitus mainita, mutta on tuolla joku muukin maininnut ja kaikista realityistä selkeästi paras, Selviytyjät toki lähellä ja jopa suomiversio oli hyvä).
Lentoturmatutkinta (täysin koukussa tähän vaikka natgeo - ja aiemmin Fox - pyörittääkin vaan näköjään koko ajan samaa kautta)

Kymmenettä en nyt itse katsomanani keksi, mutta kun otsikko on ",jota et unohda" niin sanotaan My Little Pony, kun lapset ovat nyt toista vuotta katsoneet sitä jatkuvasti minun luona ollessaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
War and Remembrance
- Oli kaikessa sodan karmeudessaan aika kovaa kamaa pienelle Indille. Ehkäpä eka audiovisuaalinen teos sieltä osastosta mun elämään.
Home Improvement
-
Yksi rakkaimpia tilannekomedioita Jenkeistä. Hyvät henkilöhahmot ja hauskasti kirjoitettu juoni pieniä kipupisteitä unohtamatta.
The Outer Limits
- Tässäkin kehun käsikirjoitusta. Olen tykännyt sci-fistä ja kauhusta aina ja tässähän ne hienosti yhdistyi. Jokin moraalinen opetus sisältyi joka jaksoon.
Hymyhuulet
- Kun Velipuolikuu ja osin Mutapainin Ystävät tuli ensimmäistä kertaa olin ehkä hieman nuori siihen kohderyhmään. Tämä osui sitten paremmin kohdilleen, vaikka pari osaa nyt jälkeenpäin Areenalta väijyttyäni huomasin, että ajan hammas on järsinyt kovaa.
Soitinmenot
- Kivaa ja harmitonta huumoria ja se musiikki.
The Picket Fences (?), eli Rooman Sheriffi
- Draamaa, jota tuli väijyttyä joka jakso.
Kummeli
- Parin ekan osan aikana mietin, että mitähän roskaa tämä on, mutta ei siinä kauaa mennyt kun Kummeli sai valtaansa, niin kuin kaikki ikätoverini tuolloin.
The Simpsons
- Voin väittää katsoneeni tätä sarjaa aivan alusta asti, eli niistä Tracey Ullman Show:n karkeasti piirretyistä lyhäreistä lähtien. Kun mikään muu ei onnistu viihdyttämään, niin boxilta Simpsoneita pari jaksoa ja taas on maailma hyvä.
The Wonder Years - Kesä 68
- Jenkkien hippivuosiin sijoittuva sarja, josta pidin kovin. Kai sekin oli kiltti ja harmiton, mutta aikakautena tuo on itselleni mielenkiintoinen, eikä vähiten musiikin takia.
Ritari Ässä
- Ja sitten loppuun se kovista kovin, eli Michael Knight ja puhuva KITT-auto ja se rekka mihin auto aina meni ja ja.. Kerran taisi 7-8 vuotiaana tulla iso itku, kun yksi jakso jäi teknisten ongelmien takia esittämättä.
ja 11. Fakta Homma
- En edes perustele. Silkkaa hyvää.
ja 12. Pätkis
- Se 5 minsan lastenohjelmatuokio, jossa esiintyivät ainakin Smurffit.

Ja kuten aina, niin TOP10 on silkka mahdottomuus. Pakkohan tähän on vielä tuoda ranskalaiset klassikkoanimaatiot Olipa kerran elämä ja Olipa kerran ihminen. Kuinka jännää ja opettavaista samassa paketissa. Lisäksi yksi lapsuuden huippusarjoja oli Peukaloisen retket ja Maailman ympäri 80 päivässä.
 
Viimeksi muokattu:

Knap

Jäsen
1. Two and half man Snoisinko että selkeä ykkönen, sarja oli aivan loistava ja etenkin Alan oli vaan jotenkin aivan loistava. Tuli välillä mieleen ihan Aku Ankka Alanista ja Roope Charliesta, tosin Charlie ei ollut pihi. Jake onnistuo myös roolissaan erinomaisesti, ja mikä hienointa hahmo oli koko sarjan ajan sama.

Mielestäni sarja oli silti katsottava, vaikka tilalle tulikin Kutcher. Onnistuo vähintään kelvollisesti roolissaan. Harmittaa kun sarjaa ei tuoteta enää.

2. How i met your mother
Luin koko ketjun suunilleen läpi, jotkut ylisti jotkut taas ei ymmärtänyt sarjaa. Sanoisinko että tätä sarjaa on mahdoton ymmärtää jos et katso jokaista jaksoa. Sitten osa ei vaan ehkä älyä monimutkaista läppää.
Barney oli kyllä eittämättä aivan loistava, kaikki kirjat ja suunitelmat.. Mutta mielestäni sarjan kannalta huono ratkaisu oli tehdä Barneysta loppuun sellainen ruikuttaja, ja ylipäätään seurustelu Robinin kanssa huononti sarjaa. Marshalista en oikein koskaan tykännyt, välillä hyviä juttuja, mutta ei iskenyt.

3. Salatut Elämät
En jaksa sanoa mitään kun kaikki tietää että miksi.

4. Blacklist
Huikeasti tehty sarja, tosin siinä mielessä huono, että et voi sekunniksikaan kääntää päätä tai et taas ymmärär yhtään mitään. Reddington on huikea hahmo.

5. Simpsonit
Mikäpä muukaan.

6. Futurama on myös aivan loistava sarja, vaikka onkin viime vuosina jäänyt aika vähälle. Pitäisi skarpata taas sarjan suhteen.

Olen lukutaidoton enkä noudata sääntöjä. Ei tule nimittäin lisää mieleen.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Hmmhh... tällaisessa ketjussa tulee paljastaneeksi tahattoman paljon itsestään, mutta menköön...

1. Minulle ykkösenä on ja edelleen pysyy Deadwood. Sitä vitutuksen määrää ei voi edes kuvailla, kuinka sarja ajettiin alas. Mielestäni lähes täydellisyyttä hipovaa tv-viihdettä

2. Californication: suorastaan pelottavan "realistinen" sarja tietystä vaiheesta elämää ja uskomattoman hauska. Hank Moody on huipputyyppi. Ainoa sarja jonka olen katsonut useampaan kertaan läpi.

3. Men Behaving Badly: Garyn ja Tonyn häröily naurattaa aina

4. True Dedective (tarkemmin se eka kausi).

5. Olipa kerran elämä: lapsuuden suosikkisarja. Ostin aikanaan DVD boksin myös omille lapsille jotka eivät sarjasta samalla tavalla kiinnostuneet. Minä toki katsoin sarjan myös aikuisiällä uudelleen ja edelleen tykkäsin, heh

6. Perhe on pahin. Näitä jaksoja en ole nähnyt vuosikymmeniin, joten pieni varaus on jätettävä kuinka ajan hammas on päässyt puraisemaan. Mutta olihan Archie Bunker aivan kunkku

Nyt alkaa mennä vaikeaksi... listalla on vielä viitisentoista sarjaa ja neljälle enää paikka top-kympissä. No laitetaan päivän fiiliksen mukaan..

7. Game of Thrones: Kyllähän tämä sarja on tullut sen verran hartaalla innolla katsottua, että pakko sille on paikka kymppisakkiin raivata

8. Ihmebantu: Yksi paikka täytyy varata kotimaisellekin, joten menköön kasisija Ihmebantulle. Ihan kaikki sarjassa ei toimi, mutta kyllähän Tommi Korpelan monologit ovat lähes parhautta, mitä kotimaassa on töllöstä ulospukattu

9. OZ - Kylmä rinki: Kerran vain läpikatsonut enkä varmaankaan edes kaikkia jaksoja, mutta olihan tuo koukuttava sarja. Pitäisi väijyä uudelleen, kun aikaa tulee

10. Pakko saada mukaan sarja omasta suosikkigenrestä eli Sci-Fistä.. Se kunnia menköön nyt Battlestar Galacticalle (siis sille uudelle, 200-luvulla tehdylle), kun ei parempaakaan tule mieleen.

Kunniasijat mm. seuraaville sarjoille, jotka muutamat olisivat jonain toisena päivänä ja toisissa fiiliksissä hyvinkin voineet penetroitua top-kymppiin: Seinfeld, Band of Brothers, Avara Luonto (tai ylipäätään BBC:n tuottamat luontodokumentit), Näkemiin vaan muru, Maanalainen armeija, Rome, Wire, Hill Street Blues, Frasier, Lovejoy, Benny Hill Show,

Uskomatonta, mutta "isoista" sarjoista Sopranos on edelleen katsomatta. En edes itse tiedä, miksi siihen on niin vaikea tarttua? Toisesta ihmisten kestosuosikista, Breaking Bad:sta en koskaan saanut koppia, vaikka 2 tuotantokautta sitä yritin katsoa ja antaa aikaa.

Mun ja lasteni "yhteisenä juttuna" on tullut katsottua sellaiset sarjat kuin Gilmore Girl ja How I met your mother. Kummatkaan eivät laadultaan edes uhkaa omaa TOP-10:iä, mutta paikoin varsin nokkelaa dialogia. Pakko kuitenkin mainita tässä, koska näihin molempiin sarjoihin liittyy sen verran suuri nostalgia-lataus.
 

KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
Top 10. suurpiirteisessä järjestyksessä ilman perusteluja. Kummelit, simpsonit yms. komediasarjat jätin pois koska niitä on tullut katsottua yleensä vain jakso sieltä täältä.

1. 24
2. Gotham
3. Breaking bad
4. Sons of anarchy
5. Band of brothers
6. Stranger things
7. House of cards
8. Walking dead
9. Lost
10. Fargo

Game of thrones ei maistu, ja Sopranos tulee katsottua heti kunhan saan aikaa järjestettyä, vaikuttaa etukäteen sarjalta josta tulen pitämään.
 

Sapergia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, San Jose,Everton
Babylon 5 koukutti jostain syystä niin että ostin jopa dvd:t.Jostain syystä mieleen on jääneet lapsuuden sarjat, The Goodies,The day of the Triffids ja Safiiri ja Teräs, hauska nähdä että David Mccallum yhä jaksaa painaa duunia Colditzin ja Näkymättömän miehen jälkeen yhä NCIS:ssä. Sons of anarchy, katsottiin työkaverin kanssa, ensimmäiset kaksi kautta yövuorossa duunissa sohvalla maaten putkeen. Twilight zone, first revival ,josta jäi mieleen kaveri joka käänsi hampurilaispihvin ajatuksen voimalla...;). Ja uskalsin katsoa vasta nyt kesällä Sormusten Herran leffat, koska tuli aikoinaan luettua kirjat englanniksi ja suomeksi eikä uskaltanut katsoa leffoja ettei tulisi pettymystä.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Ei missään järjestyksessä:

Salatut Elämät (mun elämänkumppani)
Breaking Bad/Better Call Saul
The Walking Dead (Ja Fearin eka kausi)
24
Lost
True Detective
Mr. Robot
South Park
Family Guy
Westworld
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
1. Teho-osasto
2. Mullan Alla
3. South Park
4. Sopranos
5. Seinfeld
6. Lost
7. Futurama
8. Simpsonit
9. Batman The Animated Series
10. Twin Peaks
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
1. Myrskylinnut
2. Safiiri ja Teräs
3. Näkymätön mies (David McCallum)
4. Avaruusasema Alfa
5. Ritari Ässä
6.Twin Peaks
7. Lost
8. True Detective
9. X-Files
10. Robin Hood (Michael Praed)

PS. Hauska, kun lukee jälkikäteen toisten vastauksia ja muistaa kasapäin tv-sarjoja, joita ei unoda, vaikka oikeasti onkin unohtanut ne. Joku Oz esimerkiksi on aivan huikea sarja, mutta eipäs vaan pälkähtänyt päähän listaa laatiessa.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Ei järjestyksessä.

Emmerdale
Huonosti käyttäytyvät miehet
Kylmä rinki
Pikku Britannia
Simpsonit
Salaiset kansiot
Frendit
Pako
24
Serranon perhe
 
Viimeksi muokattu:

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oma panos:
1. Oz - kylmä rinki. Pikkuminua aikanaan kouluttanut sarja jossa miesten välinen rakastelukaan ei ollut homoa. Väkivallalla mässäily ja Adebisi jäivöt vahviten mieleen. Katsonut läpi neljä kertaa
2. Babylon5. Varsinkin jakso viikossa katsottuna silkkaa loistoa. Yhteen putkeen katsottuna ei muutama vuosi sitten säväyttänyt enää.
3. Simpsons
4. South park
5. Sopranos - se Lopetus!
6. The Shield. Varsinkin ekat jaksot silkkaa rautaa
7. Game of Thrones. Luimmää kailen kirjallisuudenkin englanniksi kun koukutti.
8. Band of brothers. Olin sopivasti Kosovossa rundilla kun tämä tuli. Iski vitusti lujaa. Realistinen kuvaus ja kerronta. Loistavat näyttelijät.
9. Family Guy. Paska huumori uppoaa.
10. Deadwood. Harmitti päättyminen ihan vietävästi. Piti sitten opiskella hahmojen historialliset taustat ja tarinat että tiesi "miten sarja päättyy".


.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
V (se alkuperäinen)
Salaiset kansiot
Orka orka (perkele kun ei ole uusittu)
Perilliset (en usko että unohdan, loistava)
SKAM (samat perustelut kuin yllä)
Kohta 18 (suomen SKAM)
Silta
Kotikatu (en unohda, vaikka se osittain todella kökköä olikin)
Uudisraivaaja (Kari Heiskanen oli erinomainen pääosassa)
Rimakauhua ja rakkautta

Olipas sekalainen lista. Tajunnanvirtaa. Osa noista voisi korvautua jollain toisella toisena hetkenä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
1. Star Trek (se alkuperäinen)
2. Charlien enkelit
3. Ritari Ässä
4. Ihmemies
5. Dallas
6. Frendit
7. Melroce Place
8. Twin Peaks
9. OZ
10. White Collar
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös