Tuumailin tätä tämän päivän aikana töissä ja ajattelin tehdä listan suht nopsasti siltä pohjalta, että jätän pois bändejä ja artisteja, joilla taso on jossain kohdassa laskenut selvästi aiemmasta kiitettävästä tasosta. Tämän myötä jätin pois mm. Metallican ja Rolling Stonesin, vaikka sinänsä voisivat olla listalla parhailla levytyksillään.
Jotenkin nyt myös thrash- ja deathmetallit taitaa puuttua kokonaan, ei ole niitä tullut nyt juuri viime aikoina kuunneltua juurikaan. Ensimmäisinä sieltä paikkaa kärkkyisivät Slayer, Exodus, Megadeth, Death ja Deathchain.
Tein myös sellaisen päätöksen, helpottaakseni valintoja, että katsoin suuren backkatalogin eduksi, joten poistin sen vuoksi esimerkiksi Nirvanan ja Guns n Rosesin, vaikka molemmilla on varsinkin yksi levy aivan kuuntelulistojeni kärkipäässä.
Tässä listani, joka on toki varsin vaikea kasata, koska maailmassa on niin paljon hyviä orkestereita:
Rush - Suurin ja kaunein. Välillä varsin teknistä kamaa, mutta välillä taas lähes poppia. Kaikki tehty kuitenkin aina tyylitajulla.
Nightwish - Olen jonkin sortin myöhäisherännäinen Nightwishiin. Olen kuunnellut bändiä jo 20 vuotta, mutta ns. faniksi saatan itseäni kutsua vasta siitä lähtien kun Floor tuli bändiin. Holopainen tekee äärettömän hienoa musiikkia, joka herättää minussa vahvoja tunteita. Muuta ei voi musiikilta toivoa.
Pain of Salvation - Daniel Gildenlöwin paneutuminen musiikkiin on ihailtavaa, kuten itse tekemänsä musiikkikin. Tekstit ovat usein riipaisevia tarinoita milloin hyväksikäytöstä, milloin keskenmenosta tai itsemurhasta. Pääasiassa tämä kai progemetalliin lasketaan, mutta on todella paljon muutakin. Ikuinen laadun tae.
CMX - Ainoa suomeksi laulava artisti tällä listalla, mikä on sinällään sääli. CMX:llä on kuitenkin niin laadukas ja pitkä ura takana, että ei voi kuin nauttia tällaisesta bändistä. Sanoituksista ei aina välttämättä saa mahdottomasti irti, mutta mennään sitten kielikuvien ja oman mielikuvituksen kautta. Lähimpänä muista suomenkielisistä listalle YUP, PMMP, Mokoma, Stam1na, Kolmas Nainen, Sielun Veljet jne.
Symphony X - Mielestäni yksi aliarvostetuimpia bändejä. Ensinnäkin Russell Allen on mielestäni maailman paras laulaja. Toisekseen Michael Romeo tekee sellaisia riffejä, etten ymmärrä miten hän soittaa ne niillä sormilla. En oikeastaan kuuntele lainkaan power metallia ja SX on välillä todela lähellä sitä, mutta jokin sen mielestäni erottaa siitä. Onko se sitten Allenin laulu, jossa on munaa vai mikä, mutta toimii itselleni kuitenkin äärettömän hyvin. Ja livenä vielä paremmin.
King Diamond/Mercyful Fate - Laitoin Pedersenin pojan bändit samaan nippuun. Oli sitten kyse kummasta tahansa niin aina on saatu priimaa heavy metallia. Laulutyyli varmasti jakaa mielipiteitä ja syystä. Kuitenkin se tyyli millä King esimerkiksi nimikkobändinsä biiseissä eläytyy tarinoihin eri ääniä käyttäen on saanut minut lumoihini.
Iron Maiden - Bändi josta raskaamman musiikin kuunteluni alkoi. Voisin nostaa melkein listalle tämän tilalle myös Dickinsonin soolotuotannon, joka on paikoitellen jopa emobändiä parempaa, mutta pitäydytään nyt IrMassa. Ja miksi ei kun tarkastelee levysuoraa, joka julkaistiin vuosina 1980-88. Ei paljon paremmaksi voi mennä. Judas Priest oli ensin, mutta kyllä muhun tehoaa monin verroin paremmin Smith-Murray-parivaljakon tuplakitaramelodiat.
Down - Anselmon bändeistä minulle nykyään tärkein, jopa ohi Panteran. Downin riffeissä on sellaista syvää etelää ja groovea, että en voi kuin ihaillen kuunnella. Myös Anselmo on melko lailla hyvässä vireessä jokaisella lätyllä, vaikka olikin varmasti parhaimmillaan laulajana jossain Vulgarin ja Far Beyond Driven välimaastossa.
Ayreon - Nero nimeltä Arjen Lucassen puskee tuplalevyn avaruusoopperaa toisensa perään parhaiden progemetallilaulajien tulkitsemana ja aina toimii. Muutama hieman heikompi tuotos, kuten uusin, mahtuu mukaan, mutta nekin ovat heikompia lähinnä vertailussa miehen omaan tuotantoon. Lisäksi Arjen tuntuu saavan laulajista irti parasta osaamista lähes aina.
Miehellä on myös lukuisia muita projekteja, jotka miellyttävät korvaa, etenkin kaksi levyä julkaissut Star One.
Kate Bush - Muut tekevät mitä osaavat tai minkä luulevat myyvän, Kate Bush tekee mitä haluaa. Vaikkapa sitten kappaleen, jossa luetellaan melkoinen määrä Piin desimaaleja. Paitsi että Bush tekee mitä haluaa, tekee hän sen hyvin. Tuttu korkea lauluääni on tietysti vuosikymmenten aikana madaltunut, mutta laatu pysyy.
Näillä mennään vuonna 2020. Saa nähdä mihin musiikkimaku kehittyy vaikkapa 2030 mennessä.