Top-5 keksityt keksijät
Sir Francis Chat
Keksi 1667 Lontoon Romfordissa chat-keskustelun, jonka avulla ihmisten on mahdollista keskustella toistensa kanssa reaaliaikaisesti. Aluksi Chat veisti keskustelut tammitauluille ja niiden pian saavutettua suuren suosion sai hän kutsun kuningas Jaakko II:n hoviin. Lontoossa Sir Francis käytti chat-taulujen materiaalina lähinnä norsunluuta, joka säilyi chat-taulujen pääraaka-aineena 1800-luvun loppuun, jolloin mehiläisvaha korvasi sen hintansa ja helpon käytettävyytensä takia. Jaakko II seurannut Vilhelm III Oranialainen löi Francis Chatin ritariksi vuonna 1691 kiitoksena tämän palveluksista Hänen Majesteetilleen.
Eric Tobac
Eurooppalaisten tietoon tupakointi tuli Kristoffer Kolumbuksen löytöretkien tuloksena. Kerrotaan, että kun Kolumbus astui maihin jollakin Karibian saarella 1492, hän kohtasi alkuasukkaita, jotka polttivat maissin- tai palmunlehtiin käärittyä tupakkaa. Kolumbus sai myös lahjaksi näitä sikarin kantamuotoja. Varsinaisen modernin savukkeen kehitti kuitenkin hollantilainen jaarli Eric Tobac vuonna 1775. Tobac oli johtanut Alankomaiden kauppakomppaniaa Etelä-Intian Keralassa ja oli ihastunut paikallisten tapaan kääriä tupakka siroksi lieriöksi, joka teki varastoimisen helpommaksi ja kesti paremmin monsuuniajan jatkuvaa kosteutta. Tobac jatkokehitti tuotetta lisäten siihen mm. salpietarista valmistettua säilöntäainetta ja korkkipuun kuoresta tehdyn filtterin, joka mahdollisti savukkeiden laajemman kuljetuksen Keralasta Euroopan markkinoille, koska ne kestivät nyt paremman säilyvyytensä takia kuuden kuukauden merimatkan.
Diego Manguiera
Portugalilainen seikkailija, joka kartoittaessaan Madeiran saarta vuonna 1501 kuningas Alfonso III:n nimissä ihastui prostata-alkuperäiskansan yli tuhat vuotta käyttämään luonnonpisoaariin, Tazón de Orinaan. Sen olivat neoliittisen kauden vuoristojäätiköiden sulamisvedet kaivertaneet juuri oikean muotoiseksi ja tuo jo kadonnut luonnonkansa oli asettunut alueella asumaan pääasiassa tämän harvinaisen geologisen muodostuman takia. Manguiera kopioi muodostuman muodon käsin kovertamaansa esipisoaariin ja alkoi pian valmistaa niitä manner-Portugalissa Penan käsityöläisalueella, lähellä historiallista Sintran kaupunkia. Sintrassa matkailija voi nähdä tänäkin päivänä vanhimman säilyneen Manguieran veistämän pisoaarin vuodelta 1521, joka tosin ei ole enää käytössä. Vanhin yhä käytössä oleva urinaali kaupungissa on vuodelta 1741, vanhan kaupungin, Cidade de Malcheiroson, kapeilla kujilla, joka sekin on Manguieran tuotantoa. Keksintö yleistyi laajemmin 1800-luvun puolivälissä modernin sanitaation levitessä ensin Euroopan kasvaviin teollisuuskaupunkeihin ja myöhemmin Pohjois-Amerikkaan.
James Cassette
James Cassette syntyi Michiganin St. Braunin kaupungissa 1946 ja kunnostautui kouluaikanaan ahkerana radioamatöörinä ja elektroniikkaharrastajana. Hän kehitti jo 15-vuotiaana omatekoisen Delta Tape©-tallenusformaatin, joka ei kuitenkaan yleistynyt, koska nauhan pääraaka-aineena käytetyn volframin korkea maailmanmarkkina hinta ei tehnyt massatuotannosta taloudellisesti kannattavaa. Cassette jatkoi tallennusteknologian parissa omassa yrityksessään ja kehitti sekä julkaisi C-kasetin Yhdysvaltojen markkinoille 30. tammikuuta 1960 Chicagon Radio Show -tapahtumassa. Kasettia alettiin myydä Euroopassa vuotta myöhemmin. C-kasetteja käyttivät aluksi lähinnä virkamiehet ja USA:n armeija mm. saneluun, mutta 1970-luvulla ne yleistyivät kotikäyttöön edullisten soittimien kehittymisen myötä. Cassette myi perustamansa yrityksen JCI:n (James Cassette Inc.) vuonna 1979 Sonylle, joka toi markkinoille ensimmäisen kannettavan soitimen, Sony Walkmanin. Nykyisin Cassette elää vaimonsa kanssa Kalifornian Paloma Hills:n ekoyhteisössä.
Mandfred von Second
Modernin ajanmittauksen isä von Second syntyi vuonna 1789 saksalaisen aatelisperheeseen Friisinmaalla Luoteis-Saksassa. Jo nuorella iällä hän osoitti hämmästyttävää taitoa arvioida erilaisten tapahtumien kestoa ja kehitti lapsena useita laitteita, jotka mittasivat mm. päivän pituutta ja vuoroveden vaihtelua. Ensimmäisen varsinaisen sekunteja mittaavan kronografin von Second valmisti metallurgi setänsä kanssa 15-vuotiaana 1804. Tuolloin varsinaista sekunnin käsitystä ei vielä ollut standardoitu, mutta von Second käytti määritelmänään keskiaikaisen keksijän, Roger Baconin, kuunkiertoon perustuvaa rytmitystä. Myöhemmin hän tarkensi määritelmän vastaamaan 39,1 tuuman pituisen hopeaheilurin täyttä liikekaarta jaettuna 60:llä. Sekunti asetettiin vakioyksiköksi 1825 Pariisin tiedeakatemian päätöksellä, mutta sen käyttö yleistyi laajemmin vastan 1860-luvulla, kun Pohjois-Amerikan rautatieyhtiöt ottivat sen käyttöön luodakseen standardiajan kasvavan liikennemäärän takia. Euroopassa sekunti otettiin käyttöön 1870-luvulla. Suomen suuriruhtinaskunnassa se määrättiin viralliseksi ajan yksiköksi 1871, heti toisena Euroopassa Itävalta-Unkarin jälkeen. Nykyisin alkuperäistä von Secondin heiluria säilytetään Pariisin Musée du Temps’ssä.