Mainos

TOP 5-ketju

  • 426 441
  • 4 642

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Top 5 -sulamiset:

1. Metsola sulaa 2013
2. Metsola sulaa 2014
3. Metsola sulaa 2015
4. Lumiukko keväällä 2001
5. Lumiukko keväällä 1996

bubbling under: Jani Hurme Hjalliksen hallissa keväällä 2003.

TOP 5 lisät:

1. bubbling under
2. kunniamaininta
3. bonuskierros
4. säälipiste
5. vaihtoehto
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mitä tulee tuohon että "MM-kisoissa on maailman kovimmat maat" niin sehän ei pidä paikkaansa, koska niin moni Euroopan maa jää kisoista pois kovan karsintatason vuoksi, ja mukaan pääsee sitten näitä lilliputtimaita helpommista karsintalohkoista. Toki näihin kahdeksan maan EM-kisoihin verrattuna sen ajan MM-kisat toki on kovempitasoiset.

Tarkoitin nimen omaan tuota kahdeksan maan EM-kisasysteemiä. Tuosta nykypäivän tilanteesta olet aivan oikeassa, sitä pitäisikin muuttaa. Euroopasta pitäisi tulla kisoihin puolet tai ainakin 40% joukkueista, kolmasosa E-Amerikasta ja loput sitten muualta. Esimerkiksi Afrikan kiintiö on aivan liian iso kun huomioi sen, miten heikosti sieltä tulleet maat ovat pärjänneet MM-kisoissa.

Top-5 Jalkapalloalueet:
1. Keski-Eurooppa
2. Etelä-Eurooppa
3. Muu Eurooppa
4. E-Amerikka ja väli-Amerikka
5. Aasia
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tarkoitin nimen omaan tuota kahdeksan maan EM-kisasysteemiä. Tuosta nykypäivän tilanteesta olet aivan oikeassa, sitä pitäisikin muuttaa.
Toisaalta MM-kisoissa on oma mausteensa juurikin näiden vähän eksoottisempien maiden osalta. EM-kisat on varmaankin futisdiggarille sen kovatasoisuuden vuoksi parasta katseltavaa, mutta MM-kisoissa on se oma fiiliksensä kun mukana on myös näitä Togoja ja muita, ja olihan se jollain tavalla ihan huikeaa kun piskuinen Costa Rica eteni puolivälieriin viime MM-kisoissa.

Ehkä pientä fiksausta tuo kaipaisi, ja toisaalta voihan itse kisoissakin tapahtua vaikka mitä. Viimeksi Italia ja Englanti puppeloivat alkulohkossa ja aiemmin mainittu Costa Rica ja Uruguay pääsivät samasta lohkosta jatkoon. Uruguay toki ehkä melko odotetusti, mutta Italian hyytyminen se isompi ihme oli. Noh, hyytyivät toki nytkin.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tarkoitin nimen omaan tuota kahdeksan maan EM-kisasysteemiä. Tuosta nykypäivän tilanteesta olet aivan oikeassa, sitä pitäisikin muuttaa. Euroopasta pitäisi tulla kisoihin puolet tai ainakin 40% joukkueista, kolmasosa E-Amerikasta ja loput sitten muualta. Esimerkiksi Afrikan kiintiö on aivan liian iso kun huomioi sen, miten heikosti sieltä tulleet maat ovat pärjänneet MM-kisoissa.

Siitähän se huuto alkaisi, jos Afrikan kiintiötä pienennettäisiin. Jonkinlainen järki kieltämättä pitäisi olla, suhteuttaa joukkuepaikat kisamenestykseen, jolloin Oseania, Afrikka ja Amerikka päiväntasaajalta ylöspäin voisivat vietellä kesälomia MM-kisojen aikaan. Onhan jo ehdotettu sitäkin, ettei olisi enää maanosakarsintoja, vaan globaalit karsinnat.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
TOP5 vitutukset:

1. Torino 2006
2. Torino 2006
3. Torino 2006
4. Torino 2006
5. Torino 2006
Top 5 -jääkiekkoilijat:

1. Mats Sundin
2. Peter Forsberg
3. Nicklas Lidström
4. Daniel Alferdsson
5. Daniel ja Henrik Sedin

Top 5 -maalit jääkiekossa:

1. 40.10 3-2 Lidström (Sundin, Forsberg)
2. 40.10 3-2 Lidström (Sundin, Forsberg)
3. 40.10 3-2 Lidström (Sundin, Forsberg)
4. 40.10 3-2 Lidström (Sundin, Forsberg)
5. 40.10 3-2 Lidström (Sundin, Forsberg)
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Top-5 tv-visailut:

1. Thilia Thalia
2. Onnenpyörä
3. Tupla tai kuitti
4. Viisasten kerho
5. Megavisa

Alla kuplii: Haluatko miljonääriksi
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Top 5 jääkiekkovalmentajat:

1. Juhani Tamminen
2. Juhani Tamminen
3. Juhani Tamminen
4. Juhani Tamminen
5. Juhani Tamminen

Top 5 jääkiekkoilijat:

1. Juhani Tamminen
2. Juhani Tamminen
3. Juhani Tamminen
4. Juhani Tamminen
5. Juhani Tamminen

Bubbling under: Juhani Tamminen (s. 1989)

Top 5 tutkaparit jääkiekossa:

1. Juhani Tamminen
2. Kariya-Selänne
3. Gretzky-Kurri
4. Lemieux-Jagr
5. Juhani Tamminen-Vellu Ketola (Ketola pääsi mukaan Tamin siivellä)
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Top-5 futissarjat:

1. La Liga
2. Valioliiga
3. Bundesliiga
4. Serie A
5. Ligue 1
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Top 5 vaatimattomat miehet:

1. Juhani Tamminen
2. Paavo Väyrynen
3. Zlatan Ibrahimovic
4. Cristiano Ronaldo
5. Petter Northug
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Top-5 iskureplaa:

1. "Heruuks?"
2."Nätit sääret, pääsenkö niiden väliin?"
3. "Hengitä, jos haluut panna mun kaa"'
4. "Taidat olla wifi, koska tunnen selkeän yhteyden"
5. "Meille vai teille?"
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Top 5 Aku Ankasta omaksutut sanat ja sanonnat

1. Uniikki unikorni olikin korni koni.
2. lahra haalari
3. jeskamandeer
4. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
5. kitupiikki
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Top-5 päivämäärät:

1. 1.1.
2. 1.4.
3. 24.12.
4. 24.6. (juhannus takaisin, perkele)
5. 7.5.

Itsenäisyyspäivä ei sitten merkitse sinulle mitään. No en ihmettele kun katson listaasi pohjoismaista

Top-5 oikeasti parhaat Pohjoismaat:

1. Tanska
2. Ruotsi
3. Norja
4. Suomi
5. Ahvenanmaa

Boldaus oli minun tekemä. Ja tämä kaikki silmää iskien....
 

sinikettu

Jäsen
Itsenäisyyspäivä ei sitten merkitse sinulle mitään. No en ihmettele kun katson listaasi pohjoismaista
Sorge, saattaa se merkitä jotain, mutta top-vitoseen ei pääse. Ehkä, jos jaksaisin katsoa telkkarista itsenäisyyspäivän vastaanottoa. En vaan jaksa. Jos Suomi liittyy joskus natoon, niin liittymispäivä pääsee top-vitoseen.

Top-5 kirjoittamani asiat, jotka palstalla joitain hiertävät:

1. Suomi ei ole maailman paras maa
2. Islam on väkivaltainen, alistava ja yhteiskunnallisesti mätä uskonto
3. Naiset eivät ole enää yhteiskunnallisesti täysin syrjitty sukupuoli
4. Schollin viestit ovat jollain tavalla lukukelvottomia
5. Harri Aho on kehno urheilutoimenjohtaja Kärpissä ja olisi sietänyt päästä vaihtoon puoli vuosikymmentä sitten.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Manly list of Top-5:
1. He-Man
2. Isle of Man
3. Manowar
4. Mantshuria
5. Manneken Pis

not bubbling under: Manne
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Top- 5 Mestisjoukkueet

1. TuTo
2. Ketterä
3. Hermes
4. SaPKo
5. Jokipojat

Olipas vaikea. Jännä myös, ettei EU aiheuta mitään fiiliksiä. Kiekko-Espoo olisikin jo asia erikseen.
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Top-5 ihoni alle mönkineet kirjoittelijat

1. @Kirjoittelija (voisitko juosta helevettiin mun näyttöpäätteeltä?)
2. @erku (taantunut alkuajoista, mutta vanhoilla näytöillä..)
3. @Grainger (ärsyttävän hyvä ärsyttäjä)
4. @Mr.Fox (älkää kysykö, tähän en ole itsekään keksinyt vastausta)
5. @Moderaattorit (ilman tämän nimimerkin perseilyä listan kärki olisi erilainen)

Huomioitakoon että varsin moni nimimerkki tippui listalta syystä että aiheuttavat lähinnä sääliä..
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Top-5 veden käyttötapaa:
1. Veden juominen
2. Veden keittäminen
3. Veden heittäminen
4. Vesittäminen
4. Vetten päällä kävely (käyttötapa varattu ekslusiivisesti J. Kristukselle jos sellainen sattuisi olemaan olemassa)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös