Mainos

Tony Virta Pelicansin valmennusryhmään

  • 5 859
  • 44

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toki sitten voidaan katsoa jengejä missä Atu on operoinut. IFK näistä toki sellainen missä menestystä täytyisi joka kausi tulla. Mutta valmennus on aina yksi ja iso kokonaisuus. Toki päävalmentajalla aina päävastuu menestyksestä, mutta siihen menestykseen /menestyksettömyyteen vaikuttaa aina moni asia.

CV:stä nyt löytyy kuitenkin mm,

Olympia-Kulta
MM-Kulta
MM-hopea

Päävastuualueena oli käsittääkseni pakit ja alivoima, ja tätä samaa Atu tulee myös HPK:ssa tekemään. Eli jos nyt mietitään Atun kompetenssia toimia tulevassa pestissään, niin sanoisin, että hirveästi parempaa kaveria ei tästä maasta k.o pestiin löydy. Ja kirsikkana kakun päällä Atu tuo omalla olemuksellaan ja persoonallaan rauhaa koko organisaation arkeen. Jättimäinen rekry, piste.

Toki mielipiteitähän tähän maailman mahtuu, ja se on ihan OK.
Joo tämä tästä. Katsotaan mitä ensikausi tuo tullesaan. Mulla vaan muodustunut Selinistä kuva valmentajana, että seura kuin seura näyttänyt väsyneeltä selittäessään pressissä tappiota Pelsulle. En jaksa kaivaa tilastoja, mutta jotenkin aina tuntunut että erityisen paljon hävinyt Selinin jengit Pelsulle, vaikka Pelsu ei muuten aina niin hyvin ole pärjänyt.

Saipassa joo liigaan tullessaan taisi vetää ihan ok. Sen jälkeen ollut kokoajan kuva miten tuo tyyppi saa jatkuvasti uusia mahkoja kun ei missään onnistu.

Voi toki olla että soveltuu tuon kokemuksensa ansiosta Nuoren Mason olkapääksi ihan hyvin eikä ole ehkä kaikista tempperanmenttisin äijä hengittämään niskaan. Totta on että apuvalmentajaksi voisi kelvata vielä moneen seuraan, mutta päävalmentajaksi ei kyllä liigatasolla pitäisi olla enää mitään asiaa. En vaan ole ikinä pitänyt häntä voittavana valmentajana.

Mutta ei väännetä tästä enää. Hämeen derbyja ja uutta kautta odotellessa.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Onhan se helppo sanoa, että Pelicansin valmennus on arvoitus, tai jopa tuomita se etukäteen. En hehkuta, enkä tuomitse, antaa ajan näyttää mitä sitten näyttääkin, ja hyvinkin tästä voi erittäin hyväkin tulla. Ja Tony Virralla on täydet mahdollisuudet onnistua täällä. Jos pelaajat kuitenkin ovat arvostaneet Hämeenlinnassa, niin se on erittäin lupaava merkki.

Selin on todennäköisesti edelleenkin loistava valmentaja, ainakin loistava 2-valmentaja Liigassa. Ellei Seliini sitten ole jo seniili. Joka tapauksessa ainakaan HPK:n pelaajat eivät näe apuvalmentajansa kasvoja, koska se on selin.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noh 20 vuotta liigassa päävalmentajana jona aikana yksi pronssi IFK.ssa. En pitäisi kovin hyvänä. Luettelepa 20 liigassa valmentaneet ja yhtä heikosti/heikommin menestyneet päävalmentajat?
Mun mielestäni on hienoa, että kaikki on tyytyväisiä siirtoihin. Luettelepa kaupungit, joissa on pelattu liigaa yli 20 kautta ilman mestaruutta...
 
Bo73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelsu
Ei se voi Tony Virta ainakaan mitäänsanomaton kaveri olla, kun näinkin paljon tuntuu herättävän tunteita.
Hyvä tästä tulee ja meillähän on aina se kortti, että jos homma ei jostain syystä sujuisi, uhkaa Nupe itse hypätä aitioon. Rupeaa pelaajat pelaamaan ja valmentajat valmentamaan siinä kohtaa.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kuvastaa aika paljon Toke Virran identiteettiä valmentajana, että täällä puhutaan pääasiassa Atu Selinistä. Koska kuitenkin pyydettiin kommentteja Virrasta valmentajana, niin totean vain, että ei mitään käryä. Menee täsmälleen samaan kategoriaan Antti Miettisen kanssa. Loistavia pelaajia aikanaan ja nyt pitää keksiä jotain tekemistä uran jälkeen. Mikäs sen mukavampaa kuin notkua kaukalon laidalla suuta avaamatta.

Kai Raution pahvikuva ajaisi saman asian paljon halvemmalla.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Oliko se nyt siis niin että Virta valmentaa ylivoimaa?
Siinä on aihiota mutta kuvioita tuntuu olevan vain se, kylläkin ihan toimiva kuvio tolpalle ja siitä ykkösellä keskelle ja veto. Saisi enemmän hakea Kalynukin laukausta ja äijää maskiin tai Laschiltä laidasta pientä siirtoa keskelle laukojalle. Nyt on turhan helppo lukea pois ja Kangasniemi kun on mukana niin haetaan älyvapaata koko kentän vippiä poikki ja se otetaan helposti pois.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat

Kyllä, Virta on vastuussa ylivoimasta. Mutta Virtahan sanoi tässä vähän aikaa sitten Katsomon pre-game haastattelussa jotakuinkin niin, että ei näille Lässeille ja muille taiteilijoille voi mennä kertomaan miten sitä ylivoimaa pitää pelata, vaan heillä on vapaudet sen suhteen ja hän sitten lähinnä vaan antaa vinkkejä ja scouttailee vastustajan alivoimaa.
 
NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyseenalaistan Token roudaamisen valmennustiimiin mukaan. Olis ihan kiinnostava tietää miksi se otettiin edes. Toi vaan kirouksen mukanaan!
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä, Virta on vastuussa ylivoimasta. Mutta Virtahan sanoi tässä vähän aikaa sitten Katsomon pre-game haastattelussa jotakuinkin niin, että ei näille Lässeille ja muille taiteilijoille voi mennä kertomaan miten sitä ylivoimaa pitää pelata, vaan heillä on vapaudet sen suhteen ja hän sitten lähinnä vaan antaa vinkkejä ja scouttailee vastustajan alivoimaa.

Ja kärjistettynä, noinhan se menee. Turha yv:stä on vieläkään heittää koutsia bussin alle.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Kyllä, Virta on vastuussa ylivoimasta. Mutta Virtahan sanoi tässä vähän aikaa sitten Katsomon pre-game haastattelussa jotakuinkin niin, että ei näille Lässeille ja muille taiteilijoille voi mennä kertomaan miten sitä ylivoimaa pitää pelata, vaan heillä on vapaudet sen suhteen ja hän sitten lähinnä vaan antaa vinkkejä ja scouttailee vastustajan alivoimaa.
Okey.
Joo en mä sitä uskokaan että siellä kukaan alkaa kertomaan Laschille miten pitää kääntää kroppaa kentälle eikä pyöriä siellä laidoilla tms. Ajattelin että jos Lasch saisi määrätä, luulisi että se haluaisi siihen keskelle rightin laukojan Bryggmanin seuraksi niin olisi valikoimaa, kuten Schnarrin aikana kun se oli kentällä samaan aikaan.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Ei tarvi edes arvata, vaan se on tieto, että kukaan Virralle potkuja vaativista ei edes tiedä, minkä tasoinen valmentaja Virta on. Saati että joku tietäisi miten Virta on Pelicansissa onnistunut. Joku tai välillä kaikki pitää heittää vaan sokkona bussin alle.

Pelaajat ja hankinnat toki haukutaan, ja jossain kohtaa Laukkanen. Pitäisi nyt vaan ottaa SaiPalta mallia ja hankkia Niemelä ja Salminen.

En minäkään tiedä, onko Virta ammattilainen vai amatööri, ja miten hän on työnsä Pelicansissa tehnyt. Usein jos joukkueella menee huonosti, on se monien sattumien summa. Väärät asiat väärään aikaan väärissä paikoissa. Mikä toimii siellä, ei toimi täällä. Siksipä en lähtisi ilman parempaa tietoa Virtaa lynkkaamaan.
 
Aamen.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Heivatkaa tää mätisäkki jo vittuun tuolta. Kaveri jauhaa aikalisän aikana purkkaa kädet taskussa, olevinaan ammattilainen, ja vitut.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ne kerrat, kun olen kuunnellut Radio Voiman otteluennakkoja, joissa tää kaveri on ollut haastateltavana, olen alkanut kasvaa ohimoilta sammalta ja vaipunut sitten horrokseen. En tiedä olenko tässä kiekkoskenessä tavannut tylsempää tyyppiä. Terävintä, mitä osaa toimittajalle vastata tuntuu olevan ”Se on juuri näin”. Mahdotonta ajatella että on mikään hengennostattaja joukkueessakaan. Mikä on tässä tilanteessa erittäin huono, kun ei tuo päävalmentajakaan järin innostavalta tyypiltä vaikuta.
 
Viimeksi muokattu:

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ne kerrat, kun olen kuunnellut Radio Voiman otteluennakkoja, joissa tää kaveri on ollut haastateltavana, olen alkanut kasvaa ohimoilta sammalta ja vaipunut sitten horrokseen. En tiedä olenko tässä kiekkoskenessä tavannut tylsempää tyyppiä. Terävintä, mitä osaa toimittajalle vastata tuntuu olevan ”Se on juuri näin”. Mahdotonta ajatellla että on mikään hengennostattaja joukkueessakaan. Mikä on tässä tilanteessa erittäin huono, kun ei tuo päävalmentajakaan järin innostavalta tyypiltä vaikuta.

Ulosantihan Tokella on aina ollut luokkaa sitä ei ole. Ilme kokoajan semmonen että olis syöny kilon paskaa, hymyä ei ton kaverin kasvoilla taida koskaan näkyä.

Kaikenkaikkiaan hänestä huokuu erittäin välinpitämätön fiilis aina, edelleen ihmettelen mitä lelu kaverissa näki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös