Taisi olla meidän onni, että Sund sai kiekon viime keväänä naamariin tosi kovaa. Olisi muuten saattanut saada sopimuksen johonkin muualle.Oli jo viime kaudella hyvä, nyt ollut loistava.
Aivan älyttömän hyvä on Tony ollu.Oli jo viime kaudella hyvä, nyt ollut loistava.
Tai olisi ehjänä johdattanut HIFK:n voittoon ainakin Pelicans-sarjasta.Taisi olla meidän onni, että Sund sai kiekon viime keväänä naamariin tosi kovaa. Olisi muuten saattanut saada sopimuksen johonkin muualle.
Sekin on kieltämättä mahdollinen skenaario.Tai olisi ehjänä johdattanut HIFK:n voittoon ainakin Pelicans-sarjasta.
Kyllä "jumppari" oli neuvotellut diilin valmiiksi, Sund vaan tsekkas ulkomaan diilit loppuun saakka,Onhan tää sellanen Eurooppa versio Mirosta. Hieno luistelu yhdistettynä kokonaisvaltaiseen peliin tekee miehestä loistavan, nykyaikaisen puolustajan. Pesoselta erittäin tärkeä soppari kiinnittää Sund ja toivottavasti tulevaisuutta lyödään lukkoon kulisseissa.
Ei syytä huoleen. Pesonen sano, että leveyttä riittää.En vaihtaisi Sundia tällä hetkellä yhteenkään toiseen Liigassa pelaavaan puolustajaan. Sanomatta selvää, että hänen isompi loukkaantuminen olisi se kuuluisa grande catastrofe IFKlle.
Jalasti ja manninen löytyy reservistä. Vielä on varaa yksi pakki loukkaantua.Ei syytä huoleen. Pesonen sano, että leveyttä riittää.
Näytti siltä että ranne murtui ja on saigonilla tammikuun alkuun.Sormet, varpaat ja kaikki muutkin ristiin, ettei olisi käynyt pahemmin. Elintärkeä pelaaja meille.
Teitkö tuon diagnoosin sairauslomineen tv-lähetyksen perusteella?Näytti siltä että ranne murtui ja on saigonilla tammikuun alkuun.