Mainos

Toni Söderholm siirtyy HIFK:hon

  • 265 943
  • 789

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söde ei ole ainakaan minulle huolenaihe pakistossa. Södellä on sekä terve itseluottamus että terve itsekritiikki.

Hienosti sanottu, samaa mieltä. Enemmän mä olen huolissani esim. Maran hazardeista tai Kurvisen aivopieruista kuin Södestä. Musta Söde ei ole enää saavuttanut sitä tasoa millä aikanaan meiltä lähti mutta toisaalta on petrannut helvetisti viimekaudesta.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söde ei ole ainakaan minulle huolenaihe pakistossa. Södellä on sekä terve itseluottamus että terve itsekritiikki.

Juuri näin! Söden kohdalla ei tarvitse miettiä sekuntiakaan minkäänlaista asennevammaa tai sitoutumattomuutta. Kuhta on toinen moinen. Ihan samaa ei voi sanoa muutaman muun veijarin kohdalla. Ja kyseessä eivät ole Kousa tai Kurvinen.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Joo, sitä hän oli syyskaudella, mutta ei ole enää, nyt se on muuan Mikko Kousa.

Olen samaa mieltä, mutta kun tarkastelee koko kautta, niin kyllä Söde on ollut mielestäni tasaisin suorittaja IFK:n pakistossa. Eihän se toisaalta ole mikään meriitti, mutta kuitenkin. Asennevammasta ei ämän veijarin kohdalla tarvitse todellakaan puhua...
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Ihan mieletöntä!

Viime pelissä näytti, ettei kasetti kestä, mutta tänään sitten maali 28 sekuntia ennen kuin pellelaaksossa olisi juhlittu. Söde piti huolen siitä, että ne kemut jäivät väliin. Loistavaa! Tahtoo lisää!
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Ihan mieletöntä!

Viime pelissä näytti, ettei kasetti kestä, mutta tänään sitten maali 28 sekuntia ennen kuin pellelaaksossa olisi juhlittu. Söde piti huolen siitä, että ne kemut jäivät väliin. Loistavaa! Tahtoo lisää!

Söde syötti maalin ajassa 59.38 maanantaina ja teki maalin ajassa 59.32 tänään. Jäätävä mies.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Jee!

Söde syötti maalin ajassa 59.38 maanantaina ja teki maalin ajassa 59.32 tänään. Jäätävä mies.

On se hieno mies!
Ainoa pelaaja tänään IFK:sta joka uskalsi vetää suoraan syötöstä. Eikä hetkeäkään liian myöhään.
Tack tack!
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Söde on sydämeltään niin IFK, kuin olla ja voi. Ei ihme, että nämä meidän papat (Kille, Söde ja Ville) innostuvat narreja vastaan. Täytyy näköjään olla se "pahin" mahdollinen vastustaja, että sytytään... ; )

No ei vaan, kyllä Söde on kokonaisuudessaa pelannut hyvän kauden, vaikkakin väliin on mahtunut muutama huonompi matsi. Ei ollenkaan huono ratkaisu varakapultamme ottelun loppuhetkillä ja tämä peli näytti juuri sen, miksi Söde kantaa A:ta rinnassaan. =) Tärkeä mies kokonaisuudessaan. Jatka samaan malliin Söde!

Söö-der-holm, Söö-der-holm... =D
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Söde syötti maalin ajassa 59.38 maanantaina ja teki maalin ajassa 59.32 tänään. Jäätävä mies.

Prkl, unohdin sen syötön toissapäiväiseltä, kiitos kun muistutit. Ei silti poista sitä, että päästä kuului katsomoon asti tasainen naksahtelu. Tästä päivästä en tuon maalin lisäksi sano mitään, kun en peliä nähnyt.

Ylihuomenna sitten ratkaisu hyvissä ajoin jo, viimeistään 59.26.

On se hieno mies!

... ja varmasti kova panemaan, kuten täällä kuuluu lisätä.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Pahoissa paikoissa isot miehet nousee esiin. Kaksi kertaa peräkkäin ei ole sattumaa.

Hyvä Söde!!!
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Mun ja monen muun, ketä istuivat eilen vieressä, Söde oli aivan paska. Mutta onneksi osui noin tärkeään paikkaan. Hyvä Söde! Taistelija-Liivik sai muuten syötön tuohon Söden maaliin
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Södeltä tuli kyllä useamman kerran todella harkitsemattomia syöttöjä, varsinkin ylivoimalla ja niistä Jokerit pääsivät purkamaan helposti. Saa kyllä paljon anteeksi tasoitusmaalista, mutta kyllä pitää skarpata paljon yleisesti pelaamistaan seuraaviin matseihin. Tuollaisiin virheisiin ei ole varaa noin kokeneelta pelaajalta.
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Nyt on Söde vetänyt kaksi niin nättii ja kovaa taklausta kahteen erään mennessä. Tätä lisää!!!
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Yksi juttu vielä ja sitten setä menee nukkumaan. Mites tuota se pommi Pulkkiseen? Isät vastaan pojat jne.

Hyvä Söde!!!
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Söde otti taas roolia kun tuli tiukka paikka. Mahtava mies ja niin iki-IFK, että sydäntä pakottaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Söde otti taas roolia kun tuli tiukka paikka. Mahtava mies ja niin iki-IFK, että sydäntä pakottaa.

Näin on! Setä-Söderholm innostui taklaamaan ja hakemaan taklauksia niin innokkaasti, että jossain vaiheessa olin aivan varma, että menee pahasti överin puolelle ja tapahtuu jotain kamalaa...

Jännä kaveri. Taso vaihtelee edelleenkin todella paljon. Välillä on aivan karmeita hasardeja vaikka muille jakaa ja välillä "maailmanluokan peliä". Mutta eihän tästä kukkakepistä voi olla diggaamatta!

Suurten pelin mies.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskomatonta miten kukaan ei ole nostanut Söden ketjua ylös eilisen pelin jälkeen. No, minäpä teen sen. Söderholm pelasi aivan uskomattoman pelin ja oli kuin itse varmuus kiekon kanssa. Tämä kundi osaa nostaa tasoaan paikkojen tiukentuessa ja samanlainen trendi on tapahtunut, joka keväänä.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
"OOOOOOOO se on Söderholm! UHH AHH! Toni Söderholm, se on Söderholm!!"

Aivan loisto kevättä pelää meitin "Söde". Viime kautinen on vain himmeä varjo tämän hetken Södestä.
 
Viimeksi muokattu:

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Viime kautinen on vain himmeä varja tämän hetken Södestä.

Niin, olisiko mitään merkitystä, että kenen kanssa peluutetaan? Vaikka Söden viimekausi menikin perseelleen, niin suurimman syyn siitä saa ottaa Nokka niskoilleen, koska peluutti itsepäisesti DC:n kanssa.

Mutta kyllä, nyt Söden peli on hienoa katseltavaa. Kiitos vaan eilisestäkin.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Niin, olisiko mitään merkitystä, että kenen kanssa peluutetaan? Vaikka Söden viimekausi menikin perseelleen, niin suurimman syyn siitä saa ottaa Nokka niskoilleen, koska peluutti itsepäisesti DC:n kanssa.

Mutta kyllä, nyt Söden peli on hienoa katseltavaa. Kiitos vaan eilisestäkin.

Plus, se että oli vamma päällä. Ilmeisesti koko kauden.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, todellakin loistavaa kevättä Söde pelaa. Täytyy toivoa, että saisi edes yhden niistä vastapalloista osumaan mitä hakee useasti joka pelissä. En tiedä onko koko kauden niin pelannut, mutta itse olen nyt pleijareissa kiinnittänyt siihen huomiota, miten se hakee aikamoisia taklauksia kun hyökkääjä on ylittämässä keskialuetta.

-S
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
En nyt viitsi alkaa lainaamaaan omia viestejä tuolta. Mutta sanotaan tämän verran. Jos tämä "jääkiekon ikkuna" haluaa puhua enemmän BENNY HILL maajoukkueesta ja sen edesottamuksista kuin finaaleista, niin, hieno hommma.

HYVÄ SÖDE!!!
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiks tämä nyt ole jo selvä kaikille? Siellä ei ole heikkoa lenkkiä, kaikki täyttävät saappaansa. Meillä on Joukkue, joka puolustaa, hyökkää ja torjuu. Joukkue!!!
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Ainoa kauneusvirhe oli tuo purku katsomoon, josta Blues teki maalin. Muuten aivan mahtavat poffit, toivottavasti Jalonen on käynyt katsomassa matseja ja pääset vielä näyttämään kyntesi maajoukkueessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös