Ottamatta kantaa Koivusen peliotteisiin ja kyseenalaistamatta ikoni-asemaa tuon esille hieman toista näkökulmaa. Asia on vaikea ja tunteikas mutta asiaa pitäisi ymmärtää mielestäni myös tästä taloudellisesta näkökulmasta.
Pelicans, kuten muutkin joukkueet, on yritys eikä pelaajia enää kerätä kotikylästä makkarapalkalla muita kyliä vastaan. Joukkue ei ole olemassa pelaajiaan varten vaan toisin päin. En sano että tämä on oikein tai romanttista, mutta se nyt vain on tässä rahaa palvovassa yhteiskunnassa näin. Tässä yhteiskunnassa on siten hyvin vaikeaa rakentaa palloilukulttuuria jos sitä ei ole periytynyt ajalta jolloin urheilussa oli jotain romantiikkaa ja ylevämpää hienoutta.
Tämän johdosta en ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä valmentajien ja pelaajien itkemistä jota tämän päivän lehdessä oli sekä Aralta ja hieman myös Koivuselta. Ammattiurheilijan ja ammattivalmentajan työ on täysin sidottu tuloksiin, joita pitää tulla kokoajan eikä mikään oikeasti riitä. Myös suoja irtisanomisia vastaan on erilainen kuin muissa ammateissa. Tästä riskistä ammattiurheilijaa ja -valmentajaa palkitaan keskivertokansalaista huomattavasti paremmalla palkalla. Leipä on siis leveä ja joskus lyhyt, ei kapea ja pitkä. Joskus on myös tarjolla bonuksena julkisuutta ja sen tuomia etuja. Tamin sanoin 'High risk, high reward'. Näin ollen ammattiurheilijaa ei yksinkertaisesti voi leipääntyä. Ammattiurheilija on yksityisyrittäjä jolla ei ole luottamusmiestä. Ammattiurheilijalla on agentti joka hyvin tai huonosti hoitaa urheilijalle töitä ja palkkaa. Ammattiurheilija on yksin.
Potkujen osalta voidaan tietysti keskustella että mikä on aikajänne, eli kauanko tuloksia jaksetaan odottaa ennen potkuja. Pelaajien kohdalla ongelmia ovat mm. näyttömahdollisuudet ja pelikaverit. Se on totta, että tämä aikajänne on lyhentynyt eikä osata nähdä mahdollista muutosta tai tuloksia tulevaisuudessa joilloin aikajänne voisi olla pidempi. Muutos on linjassa yhteiskuntamme kanssa.
Ehkä tätä kotimaan tilannetta tulee seurattua tarkemmin mutta samaa keskustelua ja halua tai toivetta 'leipääntyä' putkahtelee aina silloin tällöin esille pelaajilta ja valmentajilta. Koivunenkin totesi että 'pisnestä tää on'. Niin onkin, ja Toni on siitä saanut oman osuutensa palkan muodossa. Ei ole romanttista ei. Täällä Pohjolassakin muutos on päällä ja joidenkin vuosien kuluttua jäljellä on vain palkkasotureita.
Palkat ovat tietysti eri tasolla mutta eipä Räikkönenkään itkeskellyt eikä kuulukaan.
Ja nyt vihaajille tiedoksi seuraavaa: minä olisin valmis palaamaan aikaan jolloin miehet oli rautaa ja laivat puuta, urheilussa oli tunnetta ja romantiikkaa. Yhteiskunta vain nyt ei toimi näin.
Pelicans, kuten muutkin joukkueet, on yritys eikä pelaajia enää kerätä kotikylästä makkarapalkalla muita kyliä vastaan. Joukkue ei ole olemassa pelaajiaan varten vaan toisin päin. En sano että tämä on oikein tai romanttista, mutta se nyt vain on tässä rahaa palvovassa yhteiskunnassa näin. Tässä yhteiskunnassa on siten hyvin vaikeaa rakentaa palloilukulttuuria jos sitä ei ole periytynyt ajalta jolloin urheilussa oli jotain romantiikkaa ja ylevämpää hienoutta.
Tämän johdosta en ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä valmentajien ja pelaajien itkemistä jota tämän päivän lehdessä oli sekä Aralta ja hieman myös Koivuselta. Ammattiurheilijan ja ammattivalmentajan työ on täysin sidottu tuloksiin, joita pitää tulla kokoajan eikä mikään oikeasti riitä. Myös suoja irtisanomisia vastaan on erilainen kuin muissa ammateissa. Tästä riskistä ammattiurheilijaa ja -valmentajaa palkitaan keskivertokansalaista huomattavasti paremmalla palkalla. Leipä on siis leveä ja joskus lyhyt, ei kapea ja pitkä. Joskus on myös tarjolla bonuksena julkisuutta ja sen tuomia etuja. Tamin sanoin 'High risk, high reward'. Näin ollen ammattiurheilijaa ei yksinkertaisesti voi leipääntyä. Ammattiurheilija on yksityisyrittäjä jolla ei ole luottamusmiestä. Ammattiurheilijalla on agentti joka hyvin tai huonosti hoitaa urheilijalle töitä ja palkkaa. Ammattiurheilija on yksin.
Potkujen osalta voidaan tietysti keskustella että mikä on aikajänne, eli kauanko tuloksia jaksetaan odottaa ennen potkuja. Pelaajien kohdalla ongelmia ovat mm. näyttömahdollisuudet ja pelikaverit. Se on totta, että tämä aikajänne on lyhentynyt eikä osata nähdä mahdollista muutosta tai tuloksia tulevaisuudessa joilloin aikajänne voisi olla pidempi. Muutos on linjassa yhteiskuntamme kanssa.
Ehkä tätä kotimaan tilannetta tulee seurattua tarkemmin mutta samaa keskustelua ja halua tai toivetta 'leipääntyä' putkahtelee aina silloin tällöin esille pelaajilta ja valmentajilta. Koivunenkin totesi että 'pisnestä tää on'. Niin onkin, ja Toni on siitä saanut oman osuutensa palkan muodossa. Ei ole romanttista ei. Täällä Pohjolassakin muutos on päällä ja joidenkin vuosien kuluttua jäljellä on vain palkkasotureita.
Palkat ovat tietysti eri tasolla mutta eipä Räikkönenkään itkeskellyt eikä kuulukaan.
Ja nyt vihaajille tiedoksi seuraavaa: minä olisin valmis palaamaan aikaan jolloin miehet oli rautaa ja laivat puuta, urheilussa oli tunnetta ja romantiikkaa. Yhteiskunta vain nyt ei toimi näin.
Viimeksi muokattu: