Ramchester
Jäsen
Voiko Turussa olla aina vika valmennuksessa? Entä jos se vika onkin jossain muualla?
Ei voi olla, eikä ole ollut. Esim. Raipen ja Ahokkaan aikana ei ollut vikaa valmennuksessa.
Voiko Turussa olla aina vika valmennuksessa? Entä jos se vika onkin jossain muualla?
Kyllä itse kaipaan tuota aikaa pirusti, silloin sitä olin usein aivan fiiliksissä siitä kun laukauksia blokattiin vaikka päällä, ja jos kiekko menetettiin niin takakarvattiin kiekon usein takasin heti. Tällä kaudella ei ole samanlaista fiilistä tullut vielä kertaakaan, valitettavastiEi voi olla, eikä ole ollut. Esim. Raipen ja Ahokkaan aikana ei ollut vikaa valmennuksessa.
En varsinaisesti lähtisi hehkuttamaan Ahokkaan jälkimmäistä kautta, vaikka aika kuultaa muistoja, niin halutonta kiekkoa en muista nähneeni koskaan Turussa kotijengiltä. Voin vieläkin pahoin tilanteesta, että maalin tappiolla käydään viimeiseen kymmeneen minuuttiin kaksi kertaa hyökkäysalueella.Ei voi olla, eikä ole ollut. Esim. Raipen ja Ahokkaan aikana ei ollut vikaa valmennuksessa.
Ja ihan samanlaista on pelaajahankinnoissakin. Ennemmin otetaan se oma poika kuin mitä samalla rahalla saataisiin muualta parempaa.TPSlla ollut Liigassa tähän asti 28 päävalmentajaa, joista vain Jursinov, Pajuoja, Pikkarainen, Selin, Helminen ja Ahokas olleet ilman TPS-taustaa. se myös kuvaa kuinka sisäänlämpiävä koko organisaatio on.
Viimeiseen vuosikymmeneen meillä on ollut 7 päävalmentajaa, joka on muuten aika paljon, ja joista viisi on ulkopuolista ja kahdella on Seurahistoriaa.TPSlla ollut Liigassa tähän asti 28 päävalmentajaa, joista vain Jursinov, Pajuoja, Pikkarainen, Selin, Helminen ja Ahokas olleet ilman TPS-taustaa. se myös kuvaa kuinka sisäänlämpiävä koko organisaatio on.
En varsinaisesti lähtisi hehkuttamaan Ahokkaan jälkimmäistä kautta, vaikka aika kuultaa muistoja, niin halutonta kiekkoa en muista nähneeni koskaan Turussa kotijengiltä. Voin vieläkin pahoin tilanteesta, että maalin tappiolla käydään viimeiseen kymmeneen minuuttiin kaksi kertaa hyökkäysalueella.
Eikö tämä sama perustelu käy sitten myös tälle kaudelle? Melkoisen repaleista se on nyttenkin ollut vai eri asia? Kävin mielenkiinnosta katsomassa tuon TPS-Ässät ratkaisupelin kokoonpanot ja en minä kyllä sanoisi, että ihan vain materiaaliin hävittiin.Kausi vedettiin alusta asti läpi täysin repaleisalla joukkueella ja kevään ratkaisupelit pelattiin junnuilla ja mestisarvoilla. Se on sitten eri asia, jos ei tykkää pelityylistä, mutta se että hävittiin Ässille sääleissä meni kyllä oikeasti materiaalin piikkiin. TPS-johto löysi syylliseksi Ahokkaan, kun olisi voitu tuo kausi unohtaa ja keskittyä seuraavaan kauteen, jossa materiaalikin oli alusta asti Liiga-tasoa
Toistaiseksi ollaan "vasta" sijalla kolme omassa listassa. 20 ottelua aikaa kääntää kurssi.
Tottahan se Miettinen puhui! Joukkue ei ollut valmis peliin ja mitä valmistautumiseen tulee niin kyllä ammatikseen jääkiekkoa pelaavan pitää osata myös itse valmistautua peliin jotta saa itsestään parhaan irti joka pelissä. Ei kaikkea voi mitenkään valmentajan piikkiin pistää vaikka se joutuu kantamaan vastuun joukkueen tekemisistä. Eiköhän HIFK:ta vastaan ole TPS:llä junnupitoinen joukkue. Eiköhän Miettinen pistä seuraaviin peleihin muutaman kaverin katsomon puolelle jos ne nyt edes sinne viitsivät tulla. Pelaajienkin olisi syytä muistaa kuka heidän palkan maksaa ja mitä heiltä odotetaan.Ja ne vitun selittelyt seis. "Ei oltu valmiita" byhyy. Voisko vaikka siitä aloittaa valmennus, että huolehtii, että joukkue tulee loppuihin peleihin valmiina? Laiskottelijat surutta vilttiin.
Tottahan se Miettinen puhui! Joukkue ei ollut valmis peliin ja mitä valmistautumiseen tulee niin kyllä ammatikseen jääkiekkoa pelaavan pitää osata myös itse valmistautua peliin jotta saa itsestään parhaan irti joka pelissä. Ei kaikkea voi mitenkään valmentajan piikkiin pistää vaikka se joutuu kantamaan vastuun joukkueen tekemisistä. Eiköhän HIFK:ta vastaan ole TPS:llä junnupitoinen joukkue. Eiköhän Miettinen pistä seuraaviin peleihin muutaman kaverin katsomon puolelle jos ne nyt edes sinne viitsivät tulla. Pelaajienkin olisi syytä muistaa kuka heidän palkan maksaa ja mitä heiltä odotetaan.
Vuosikymmen sitten TPS oli runkkarin toiseksi viimeinen kolme kertaa. Silloin ei panosta ollut mihinkään suuntaan, kiitos suljetun sarjan, joten myytiin kaikki ja pelattiin jotkin pelit kolmella kentällä.Mikäli tämä kausi päättyy esimerkiksi playoutiin tai karsintoihin, niin menee kyllä molempien edellä listattujen ohi. Toistaiseksi ollaan "vasta" sijalla kolme omassa listassa. 20 ottelua aikaa kääntää kurssi.
Tottahan se Miettinen puhui! Joukkue ei ollut valmis peliin ja mitä valmistautumiseen tulee niin kyllä ammatikseen jääkiekkoa pelaavan pitää osata myös itse valmistautua peliin jotta saa itsestään parhaan irti joka pelissä. Ei kaikkea voi mitenkään valmentajan piikkiin pistää vaikka se joutuu kantamaan vastuun joukkueen tekemisistä. Eiköhän HIFK:ta vastaan ole TPS:llä junnupitoinen joukkue. Eiköhän Miettinen pistä seuraaviin peleihin muutaman kaverin katsomon puolelle jos ne nyt edes sinne viitsivät tulla. Pelaajienkin olisi syytä muistaa kuka heidän palkan maksaa ja mitä heiltä odotetaan.
Toivottavasti rämpiminen vihdoin johtaisi siihen että valmennusportaan yläpuolella olevien toimia arvioitaisiin.
Viimeiseen 3 peliin 16 päästettyä, eli pulustaminen menee vain pahempaan suuntaan. Tuo on asia mihin pitäisi puuttua jo eilen. Ihan sama ketä siellä haluttomana vetää jos puolustusta ei kuntoon laiteta.
Mutta onko tämä syy vai seuraus? Onko pelaajat haluttomia, koska puolustus sakkaa vai sakkaako puolustus, koska pelaajia ei kiinnosta?
Itse veikkaan jälkimmäistä.
No jos pelaajia ei kiinnosta, niin jotainhan on mennyt valmennuksessa pieleen jo pitempään.
Se nyt on esihenkilötehtävissä niitä päähommia saada tiimi puhaltamaan yhteen hiileen.
Aina siellä joukossa niitä "huonoja" on, mutta sen takia se johtaminen onkin niin helvetin vaikeaa, että pitää löytää keinot motivoida koko jengi.
Aina höpötetään pelitavoista jne mutta päävalmentajan tärkein tehtävä on tuo "henkinen" koutsaus. Ilman sitä on ihan mahdoton voittaa pitkässä juoksussa. Voitot toki auttaa tässäkin, eli näissä kriiseissähän se valmentajaosaaminen oikeasti punnitaan.
Kyllä musta tuolla ihan yritys oli päällä. Enemmän ole sitä mieltä, että riittäkö taso ja tämän vuoksi puolustus vuottaa. Toki pari viimeistä maalia meni selvästi sen piikkiin, että vitutti.Mutta onko tämä syy vai seuraus? Onko pelaajat haluttomia, koska puolustus sakkaa vai sakkaako puolustus, koska pelaajia ei kiinnosta?
Ei todellakaan ollut yritystä, etenkin vikassa erässä luovutettiin, kuten Tomakin pressissä totesi. Anteeksiantamatonta ammattilaisurheilussa. Hävettää ja vituttaa eilinen vieläkin, niin että niskavillat nousee pystyyn.Kyllä musta tuolla ihan yritys oli päällä. Enemmän ole sitä mieltä, että riittäkö taso ja tämän vuoksi puolustus vuottaa. Toki pari viimeistä maalia meni selvästi sen piikkiin, että vittutti.
No ei muuta ku Suoraniemi Sr. puikkoihi......mutta jonkun palomiehen tuo nyt tuonne vaatisi
Mutta onko tämä syy vai seuraus? Onko pelaajat haluttomia, koska puolustus sakkaa vai sakkaako puolustus, koska pelaajia ei kiinnosta?
Itse veikkaan jälkimmäistä.
Vähän lähtee sivuraiteille, mutta senkin uhalla sanon, että onhan se aika paljon (7 päävalmentajaa 10 vuodessa), mutta verrattuna JYPin kriisiin, tuo ei ole vielä paljon mitään. Noin 7 viime vuoden aikana JYPissä on ollut 9 päävalmentajaa (siinä samassa ajassa TPS:llä vain 5 päävalmentajaa). Oikeastaan enemmänkin JYPillä on ollut, kun Tirkkosen lomautuksen/potkujen aikaan siellä kävi vaikka kuinka moni ukko heilumassa penkin takana, mutta ehkä ne ei koskaan "virallisesti" olleet päävalmentajia, vaan kävivät hoitamassa sitä oman toimen ohessa. Apuvalmentajat kun lasketaan mukaan niin samassa ajassa siellä on ollut yhteensä 24 eri valmentajaa. Tarkoittaa keskimäärin siis sitä, että melkein joka vuosi on koko valmennusjohto mennyt uusiksi. Ei ole herkkua tällainen tahti. Vaikka tämäkin kausi on melkoista kärsimystä ollut, niin toivon, että nykyinen valmennustiimi saisi jatkaa sopimuskautensa loppuun, ellei sitten ihan totaaliromahdus iske. Vaikka ukkoja on vaihdettu jatkuvasti, kauden päätteeksi ollaan useita vuosia oltu jo 2 viimeisen joukkueen joukossa.Viimeiseen vuosikymmeneen meillä on ollut 7 päävalmentajaa, joka on muuten aika paljon, ja joista viisi on ulkopuolista ja kahdella on Seurahistoriaa.
Jos ongelma on valmistautumisessa ja se toistuu toistumistaan, menee se liki täysin valmennuksen piikkiin.Tottahan se Miettinen puhui! Joukkue ei ollut valmis peliin ja mitä valmistautumiseen tulee niin kyllä ammatikseen jääkiekkoa pelaavan pitää osata myös itse valmistautua peliin jotta saa itsestään parhaan irti joka pelissä. Ei kaikkea voi mitenkään valmentajan piikkiin pistää vaikka se joutuu kantamaan vastuun joukkueen tekemisistä. Eiköhän HIFK:ta vastaan ole TPS:llä junnupitoinen joukkue. Eiköhän Miettinen pistä seuraaviin peleihin muutaman kaverin katsomon puolelle jos ne nyt edes sinne viitsivät tulla. Pelaajienkin olisi syytä muistaa kuka heidän palkan maksaa ja mitä heiltä odotetaan.