Mainos

Tommi Kivistö, Oulun Kärpät

  • 25 833
  • 94

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Tommi Kivistö on liigatasolla laadukas peruspuolustaja. Osaa myös ampua. Voi tehdä lassekukkosmaisesti pisteitä. Tuo myös kilpailua ja laajuutta kakkos-kolmospariin.

Tervetuloa Ouluun Tommi! Ja tilastot olkaa hyvät!

Glove

Jäsen
Minä olin jo ihan unohtanut, että tämmöinenkin pelaaja on olemassa. Ulkomailla pelannut eikä ole maajoukkueessakaan viime vuosina ollut niin unhoon jäänyt. Eikä varmasti ole ainoa.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä hankinta.
Hiukan olen seurannut Jokerit-junnuissa pelanneiden puolustajien Teemu Eronen, Petteri Lindbohm, Esa Lindell ja Tommi Kivistö kiekkouraa. Toisenlaisella Jokerit-politiikalla em. pelaajat olisivat muodostaneet 2010-luvun alussa Jokereiden mestaruusjoukkueiden puolustuksen rungot, ja sen jälkeen vasta maailmalle. Noin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan he lähtivät maailmalle, koska ilmeisesti eivät olisi Jokereissa peliaikaa tuolloin saaneet.
 
19465

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Aimo Ruiskoff
Innoissani olen tästä pelaajasta. On kuitenkin lähtökohtaisesti Liigatasolle todella hyvä peruspakki. Hoitaa varmasti roolinsa kunnialla.
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelasi kommenteista päätellen hyvän treenipelin Virroilla. Lähetystä seuranneet voisi jonkun pikku tiivistelmän miehen pelistä laittaa, jos viitsii.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelasi kommenteista päätellen hyvän treenipelin Virroilla. Lähetystä seuranneet voisi jonkun pikku tiivistelmän miehen pelistä laittaa, jos viitsii.
Ei ehkä mitenkään suurenluokan analyysi, mutta kun lähetys ei ihan ollut C More tasoa (vaikkakin ihan ok) ja kun numerot ei hyvin näkyneet, niin itse katsoin että onko Lasse tehnyt paluun? Lähinnä peliasento ja liike näytti omaan silmään aika samankaltaiselta kuin Lassella (muutoin vältän vertauksia Lasseen). Eli ei mitään elämääsuurempaa kommenttia, paitsi että kyllä tästä miehestä vielä iloa on Kärpille. Näin uskon...
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ole nyt kumpaakaan peliä ehtinyt katsomaan, vaan joutunut tyytymään koosteisiin. Tehojen puolesta on kyllä ollut ihan eri tasolla kuin aikoinaan meillä. Ekassa pelissä ilmeisesti oli jotain mokailuja omassa päässä, mutta miehen otteita monta kautta seuranneena voisin väittää että on pitkässä juoksussa se jolle noita vähiten sattuu. Hienoa nähdä että Tommilla kulkee.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Tosi varma ja jämäkkä. Pelaa kyllä erinomaisella asenteella jokaisen vaihdon. Paljon, paljon parempi luistelija kuin muistinkaan. Kiekkovarmuutta ainakin liigatasolle enemmän kuin riittävästi ja sitä kautta noita tehojakin näyttää tulevan. Tie ylivoimaan on kuitenkin tukossa. Se vaati kahden miehen loukkaantumisen kolmikosta Rundblad, Byström, T. Niemelä.

Mutta isoin juttu on minusta tuo tulisieluinen asenne. Kolmen vuoden pahvi taskussa, niin olisi voinut tulla myös pellailemaan tai ainakin alitajuisella tasolla mukavoitua. Mitä vielä, kunnon taistelija saatiin. Tulta munille!
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Kivistö ollut kyllä loistava puolustaja. Onneksi taskusta löytyy kolmen vuoden pahvi. Toivottavasti ei löydy ulkomaan optiota ekan vuoden jälkeen.

Vähän asian ulkopuolelta, toivottavasti Kärpät saa tehtyä jatkopahvin Rundbladin kanssa.
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tie ylivoimaan on kuitenkin tukossa. Se vaati kahden miehen loukkaantumisen kolmikosta Rundblad, Byström, T. Niemelä.
Ei kai nyt kukaan olisi edes miettimässä Kivistöä yv:lle? Nimenomaan perusvarma puolustaja, jolta ei hirveästi pisteitä odotetakaan pidemmän päälle. Ei Kivistö mikään maaliruisku tai syöttökone ole, vaan miehen vahvuus on varmuus, ja melko kovaotteinen peli omassa päässä tarvittaessa.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei kai nyt kukaan olisi edes miettimässä Kivistöä yv:lle? Nimenomaan perusvarma puolustaja, jolta ei hirveästi pisteitä odotetakaan pidemmän päälle. Ei Kivistö mikään maaliruisku tai syöttökone ole, vaan miehen vahvuus on varmuus, ja melko kovaotteinen peli omassa päässä tarvittaessa.
Onhan hänellä toki kova ja tarkka veto, jota voisi hyödyntää ylivoimalla.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
En ole nyt kumpaakaan peliä ehtinyt katsomaan, vaan joutunut tyytymään koosteisiin. Tehojen puolesta on kyllä ollut ihan eri tasolla kuin aikoinaan meillä. Ekassa pelissä ilmeisesti oli jotain mokailuja omassa päässä, mutta miehen otteita monta kautta seuranneena voisin väittää että on pitkässä juoksussa se jolle noita vähiten sattuu. Hienoa nähdä että Tommilla kulkee.
Ollut kyllä hieno lisä pakistoon ja alkukauden perusteella ei olisi huutava vääryys vaikka löytäisi itsensä ylivoimaa pelaamassa. Paikka sinne on kuitenkin vaikea ottaa kun myös Topi Niemelä on toistaiseksi jäänyt ilman minuutteja ylivoimalla.

Näyttää siltä, että kun mies saa aikaa ja tilaa virittää laukauksena, niin kiekko löytää tiensä hyvällä prosentilla verkkoon. Näin oli myös harjoituskaudella! Kärpät-Luleå pelin jälkeen mitattiin molempien joukkueiden laukauksien kovuutta, ja Kivistö pamautti myös tuon kisan kovimman lämärin. Omassa päässä saattaa myös maksaa hieman hintaa kun pelailee M. Niemelän parina. Niemelä sai kyllä viime kaudella monet parinsa näyttämään huonoilta omassa päässä (mukaanlukien Sklenickan).

Kärpät osui kyllä jättipottiin pitkällä sopimuksella.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei kai nyt kukaan olisi edes miettimässä Kivistöä yv:lle?
Sellaisiakin ehdotuksia on jo kuulunut alkuhuumassa. Eikös muuten Kivistö viimeksi Liigassa pelatessaan pelannut ylivoimaa ja tehoillut myös hyvin? Varmistin ja kyllä, Ilveksessä 58 otteluun 27 pistettä, eli kyllä tuokin puoli on olemassa tälle sarjatasolle.
Nimenomaan perusvarma puolustaja, jolta ei hirveästi pisteitä odotetakaan pidemmän päälle. Ei Kivistö mikään maaliruisku tai syöttökone ole, vaan miehen vahvuus on varmuus, ja melko kovaotteinen peli omassa päässä tarvittaessa.
Näin se on, vaikka epäilen miehen tekevän ilman ylivoimaakin tällä kaudella pisteet haarukkaan 15-20. Toki plus/miinus -tilasto on hänen kohdallaan merkittävämpi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun runkosarjaa on Kärppien osalta tasan viidennes (12/60) pelattu, niin uskaltaudun kysymään miltäs se Kivistön Tommin peli on Kärppä-kannattajien silmään näyttänyt?
Näyttää tässä miehen omassa osiossa olleen suht hiljaista muutaman ekan pelin jälkeen, mutta sehän ei vielä "Stounin" ollessa kyseessä tarkoita välttämättä tosiaankaan mitään huonoa.
Kysyn myös siksi että heti kun tuo Kivistön soppari teille toukokuun puolivälissä julkaistiin, niin kiirehdin kehumaan teille heti tätä herraa huippuhankintana.
Itse taisin povailla että viimeistään marras-/joulukuussa Kivistö on pelannut itsensä Kärppä-fanien sydämmiin.
Eli onko noissa omissa "rohkeissa ennustuksissa" mitään perää vai onko mennyt pettymyksen puolelle Kivistön alkukausi Kärpissä?
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli onko noissa omissa "rohkeissa ennustuksissa" mitään perää vai onko mennyt pettymyksen puolelle Kivistön alkukausi Kärpissä?
Ei varsinaisesti ole esittänyt mitään, millä olisi pelannut itsensä Kärppä-fanien sydämiin. Hyvä pelaaja selvästi, mutta pikkuisen liikaa ollut vaikeuksissa omassa päässä. Ottanut eniten takaiskuja omiin koko joukkueesta, joten siltä osin löytyy vielä paljon parannettavaa.

En silti usko, että Kivistön pelistä tarvitsee mitenkään huolissaan olla, mutta pientä tason nostoa odottaisin.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Hippasen komppaan edellä luettua.
Ei ole näkyny pahassa eikä kauheesti hyvässä.
Eli ihan vitun hyvä pakki kaikkineensa. Tekee hommansa oikein ja toivottavasti joskus maalin pari.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mulla ei ole Kivistöstä mitään negatiivista sanottavaa. Oikeastaan vain posia.

Jämäkkyyttä maalin edessä, kuti päätyy yleensä maalille saakka, syötöt napsuu kohilleen. Ei yliyritä, hoitaa oman ruutunsa. Tässä vaiheessa kautta ehkäpä pakiston varmin suorittaja? Nappihankinta.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Hyvä pelaaja selvästi, mutta pikkuisen liikaa ollut vaikeuksissa omassa päässä. Ottanut eniten takaiskuja omiin koko joukkueesta, joten siltä osin löytyy vielä paljon parannettavaa.

En silti usko, että Kivistön pelistä tarvitsee mitenkään huolissaan olla, mutta pientä tason nostoa odottaisin.
Tämä on vähän siinä ja siinä, kun siinä vierellä on ollut Stounilla, kukas muukaan, Franchise-Mise. Viime vuonna Sklenickakin näytti välillä ihan paskalta Misen vierellä.

Minulla ei ole mitään negatiivista Kivistöstä. Ja vastatakseni @Häpä Oksanen kysymykseen, niin kyllä Kivistö on pelannut itsensä ainakin minun sydämeen. Tulee hiukan mieleen Lasse Kukkonen. Ehkä sitten siinä johtajuudessa ja periksiantamattomuudessa on vielä tekemistä, eikä kukaan ole kuin Lasse. Sitten taas kiekollinen osaaminen on parempaa kuin Lassella.

Kaikin puolin loistava hankinta vielä kolmen vuoden lapulla!
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä on vähän siinä ja siinä, kun siinä vierellä on ollut Stounilla, kukas muukaan, Franchise-Mise. Viime vuonna Sklenickakin näytti välillä ihan paskalta Misen vierellä.

Ei noista miinuksista voi oikein kaikkea Misen piikkiin laittaa kun kuitenkin noin puolet on Mise katsonut vaihtopenkillä. Toki tekee varmasti vaihtopenkilläkin virheitä, mitkä johtaa maaleihin, mutta ei varmasti ole ainoa syyllinen.
 
Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tulee hiukan mieleen Lasse Kukkonen.
Sanoin kaverille samaa ekassa harkkapelissä ja ajatus vahvistui kauden alussa. Nyt kuitenki tämä ajatus on kadonnut. Kivistö on kadonnut kuvasta erinomaisuudessaan. Ei tee paljoa virheitä, mutta ei ole erinomainen. Lasse taas näkyi aina. Pelistä toiseen positiivisesti. Noh vertaus on turhan raju ja olisi ihme jos joku täyttäisi edes toisen Lassen saappaista.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Ei noista miinuksista voi oikein kaikkea Misen piikkiin laittaa kun kuitenkin noin puolet on Mise katsonut vaihtopenkillä. Toki tekee varmasti vaihtopenkilläkin virheitä, mitkä johtaa maaleihin, mutta ei varmasti ole ainoa syyllinen.

Ja noistakin Niemelän kanssa kentällä olleista maaleista on osan, ainakin pari, ihan huoletta voinut laittaa Kivistön piikkiin.

Johonkin ketjuun kirjoitin, että ollakseen hyvä puolustava puolustaja, tekee Kivistö ihmeenkin paljon tuollaisia räikeitäkin virheitä. Vai olikohan, että rikkoo paljon - näyttäisi Rundbladin kanssa olevan neljällä kakkosella jäähypörssin kärki. No, joka tapauksessa, on sekä maaleihin johtaneita että jäähyihin johtaneita tilanteita ollut yllättävän monta, kun odotti erittäin varmaa oman pään pelaajaa.

Pääosin on kyllä ihan hyvä, eikä varmaan määrällisesti tee paljoa virheitä, mutta on pistänyt silmään tällaiset. Parannettavaa siis on, mutta niinpä kai tässä vaiheessa lähes kaikilla, eikä sinänsä huoleta. Uskon, että on tärkeä palanen keväällä.

Ps. Ei ole tarkoitus sanoa, että Niemeläkin ei virheitä tekisi, mutta onhan tuo aivan absurdilla tasolla, minkä verran saa kuraa muihin verrattuna jos vaikka tekee saman tyylisen virheen kun joku tykätympi pelaaja. Nytkin on 5 peliä ilman 5 vs 5 takaiskuja takana Misellä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiitoksia vaan teille kaikille Kärppä-faneille asiantuntevista näkemyksistänne koskien Tommi Kivistön alkukauden peliotteita.
Olisihan sitä itselläkin ollut mahdollisuus Kivistön ja muutaman muunkin ex-Jokerin touhuja seurailla Kärppä-paidassa, mutta sattuneesta syystä ei laji tällä hetkellä oikein maistu..

No, noiden kommentejen perusteella vielä on kuitenkin varaa parantaa Kivistöllä.
Onkos tää Stounin pakkipari Niemelä muuten jonkin sortin ikioma "sylkykuppinne", vai ymmärsinkö vain väärin?

Viime kaudella Marjamäki löysi pakkipariksi "kaksi peruspakkia" eli Tommi Kivistö ja Niklas Friman.
Tuo pakkikombo toimi suorastaan erinomaisesti. Omiin ei juuri maaleja mennyt ja hyökkäyksien avaaminen/tukeminenkin oli kaiken kaikkiaan hyvällä tasolla.

Olisiko sittenkin vielä niin että että ideaali pakkipareja ei ole vielä Kärpissäkään alkukaudesta löytynyt vai onko tuo "kaivattu tasonnosto" enemmän kiinni Kivistöstä itsestään?
Eli vielä vain lisää jämäkyyttä/jäähyttömyyttä otteisiin, helppoa "ykköstä" omien lapoihin ja bonuksena muutama tehty maali toisessa päädyssä.
Kyllä siitä vielä hyvä tulee..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös