Eilen kun painelin nukkumaan, niin mietin Kivistön jatkosopparia (oliko peräti vahvistettuna lappuna Eliteprospectsissa?) Avtomobilistiin. -20 ja heikot tehot eivät ole ihan sitä, mitä ulkomaalaiselta vaaditaan ja odotetaan. Nyt sitten sekin selvisi, kun paluu Helsinkiin varmistui.
Kivistö on sinänsä aika jännä haku, vaikka onhan tuotakin huhuiltu jo. Edelliskausi oli tilastollisesti suorastaan surkea, nuorempana poikana oli enemmän ECHL:ssa kuin AHL:ssa ja edellisestä tuloksellisesti hyvästä kaudesta on jo useampi vuosi. Silti, kohta 26 täyttävä oma poika palaa maailmalta kaksinkertaisena MM-mitalistina pelattuaan yli 18 minuutin keskiarvolla KHL:aa viime kaudella. Riippuen laseista tuon haun voi nähdä oikeastaan miten vain.
Henkilökohtaisesti uskon miehestä olevan meille paljon hyötyä. Jokerit on varmasti ympäristönä huomattavasti helpompi, ja fokus pysynee paremmin pelissä. Viime kaudella kun haastattelua katseli, niin mies vaikutti niin kireältä, että vaikeudet näkyivät sohvalle asti. Otanta mulla on pieni miehen KHL-uran ajalta, mutta uskoisin hänen lyövän kunnolla läpi tällä tasolla joko meillä tai ei missään.