Jep. Olen samaa mieltä siitä, ettei akateemisuus tai johtamisen korkeakouluopinnot ole urheilutoimenjohtajalle tai valmentajalle välttämättömiä. Toki tuskin niistä haittaakaan on ja ovathan monet ammattivalmentajat (ainakin maailmalla) myös korkeasti koulutettuja.
Esimiestyö on pitkälti persoonajuttu. Pitää olla halua (ja kykyä) vaikuttaa asioiden läpiviemiseen muiden ihmisten kautta. Kaikki johtaminen on ensisijaisesti yhteistyötä, toisten mukaanottamista. Ja halua ottaa ja kantaa vastuuta.
RUK on varmuudella hyvä paikka oppia ryhmädynamiikasta, standardeista, paineensietokyvystä ja vaatimustasosta. Se ei ole hukkaanheitettyä aikaa todellakaan, etenkään kun kyseistä johtamiskoulua käydään nuoressa iässä. Näin tuota taustaa voi kenties myöhemmissä kokemuksissa jossain määrin ammentaa, tietysti tilanteesta riippuen. RUK kuitenkin on melkoisen yksiulotteinen paikka nykyliike-elämän tai -urheiluseuran kompleksisempään maailmaan. RUK:ssa ei juuri opi esim. kyseenalaistamaan annettuja asioita, mikä puolestaan voi olla isokin haitta kehitettäessä toimintaa. ”Näin on aina menetelty” -kulttuuri istuu sitkeässä, kaikissa organisaatioissa on aina muutosvastarintaa enemmän tai vähemmän. Nykyjohtaja ei useinkaan pärjää enää niinkään jyräämällä, vaan yhteistyöllä ja sopeutumalla sekä sopeuttamalla. Tietenkin toisinaan pitää lyödä nyrkkiä pöytään ja tehdä päätöksiä. Ajaa asioita läpi, varmistaa toimenpiteiden onnistumisia, vaalia kokonaisuutta. Ja jokainen johtaja on vain korkeintaan niin hyvä kuin lähimmät alaisensa => näistä tulee pystyä kehittämään luottoporukka, kukaan ei johda tyhjiössä.