Mainos

Tommi Hämäläinen

  • 162 086
  • 891

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Erittäin paljon on tullut Hämäläistä parjattua ja itsehän annoin hänelle vähemmän mairittelevan lisänimilyhenteen KÖK, kun käärmeöljykauppias oli niin pitkä ja kankea kirjoittaa joka väliin.

Siitä huolimatta ehkä päällimmäinen tunne Hämäläistä kohtaan on sääli. En jaksa uskoa, että tuo pahantahtoisuuttaan vetää solmuun, vaan uskoo vilpittömästi asiaansa ja kuvittelee tekevänsä asioita seuran ja jopa jääkiekon parhaaksi.
Sääli on sairautta. Käärmeöljykauppias kuvailee miestä melko hyvin. CV:n perusteella ei ole pärjännyt yhtään missään vaan päässyt mukaan tuntemalla oikeita ihmisiä ja tuon jälkeen lähinnä aiheuttanut tuhoa ympärillään.

Jossain se yksilönkin vastuu tulee eteen, valmentajallakin. Jos henkilö on muka noin sokea sille, että oma toiminta on vahingoittavaa ympärillä toimiville henkilöille ja koko seuralle, niin minun on vaikea nähdä Hämäläistä millään tasoa muuta kuin itsekkäänä toimijana tässä tilanteessa.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Itse kyllä vastuuttaisin seurajohtoa KÖKin rekryämisestä. Huru-ukkoja maailmaan mahtuu, mutta silloin mennään syvällä jos sen päättää palkata.

Ei täällä myöskään niille turkkilaisille naureskeltu, vaan Jussi Markkaselle, joka kuvitteli intialaisen rakennusfirman turkkilaisten neuvottelijoiden haluavan sijoittaa SaiPaan ja hommaa lyötiin lukkoon Saksassa ja maksu tulee brittiläisestä tililtä.
 
Kuka tässä on päästämässä seurajohtoa täysin vastuusta? Toki seurajohto kantaa oman vastuunsa, mutta kyllä Hämäläinen on melkoisen työn tehnyt, kun on eka vakuuttanut Viitasen ja sitten Seppäsen, jonka silmät eivät avautuneet edes siinä vaiheessa, kun Viitanen huomasi virheensä.
 
Viimeksi muokattu:

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hämäläinen on oiva mies suurempiin liigoihin. Äkkiä lippu sille käteen KHL:n ja vielä mieluiten niin, että pääseee Kremliin asti jakamaan viisauttaan suurelle jääkiekkojohtajalle, Nevan Nerolle, joka matsissa kahdeksan maalin kuninkaalle, elinikäiselle äitimaan presidentille Vladimir Vissarovits "Dva" Putin Toiselle (aimpi Putin Ensimmäinen, eli Rasputin раз путин käännös "kerran Putin" vaikutti vuoteen 1917 asti hyvinkin samoin elkein kuin Hämäläinen). Nykyinen diktaattori Putin on myös nähnyt yli 1600 lätkämatsia ja johtaa samalla tyylillä kuin Hämäläisen tämän hetkinen (entinen?) työnantaja, joten pitäisi olla helppo siirtyminen uuten hommaan. Palkkakin varmaan nousisisi ja hän perseilyllään idän ihmemaassa voisi nousta Euroopan sankariksi, jos vetäisi tuon pohjoisen federaation samaan jamaan kuin Jypin parissa kaudessa.
Hah!

Voi olla poliittisesti epäkorrektia, mutta sinne vaan KHL:ään. Märkiä unia näkee jo käärmeöljykauppias Venäjän valloitusmatkasta.
 
Liitteet

  • Käärmeöljykauppias.jpg
    Käärmeöljykauppias.jpg
    95 KB · kertaa luettu: 165
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Vielä kerran: ennen jääkiekkouraansa, Kök toimi myös merenkulkualalla.
 
Liitteet

  • kök merillä.jpg
    kök merillä.jpg
    78,3 KB · kertaa luettu: 215
Vaikkei kukaan ole (ainakaan toivottavasti) tosissaan tervaamassa ketään, niin tuollaisissa heitoissa on jo riski lipsahtaa laittoman uhkailun puolelle. Kritiikkiä saa antaa, mutta asiallisesti. Putin-jutuille löytyy puolestaan muitakin paikkoja kuin nämä kiekko-osion ketjut.

T: Modet
 
takatolpalla

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko huhussa Hämäläinen+U20 ensi kauden osalta mitään perää?
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT

Liitteet

  • insomnia.jpg
    insomnia.jpg
    89,4 KB · kertaa luettu: 67

Peukku-pappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä KÖK -tilanne mietityttää (ja pelottaa) ainakin mua - onko kellään oikeaa tietoa missä se mies luuraa, ja mikä homma? Huhun mukaan nähty flunssansa aikaan jossain noista yläkaupungin soittoruokaloista.
Ja koitin etsiä tietoa hänen sopimustilanteestaan, mutta (ehkä omaa kyvyttömyyttä) en varmaa tietoa löytänyt. Loppuuko tähän kevääseen, vai onko puristettu kättä pidemmäksi aikaa?

Ja aiempien viestien teeman mukaisesti haluan kokeilla kyllä vanhaa kunnon Beetlejuice -temppua :D. KÖK, KÖK, KÖK. Nyt sen pitäisi kait sitten ilmestyä.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Kun modet huomauttivat ehdotuksesta lähettää Kök KHL:n ja Moskovaan, niin ehdotan tällä kertaa, että hän ottaa Teuvo Hakkaraisen paikan Brysselissä. Kohta se olisi kuitenkin von der Leyenin vieressä jääkiekkokomissaarina ja pelipaikattomuudesta tulisi EU-direktiivi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös