Tommi ”Hölö” Niemelälle kenkää!

  • 30 060
  • 103

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ei ole hyvä, että häviää finaalisarjan, varsinkaan noin. Alkaa olla vähäisetkin toiveet Tapparan haastamisesta ensi kaudella menneet.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Ei ole hyvä, että häviää finaalisarjan, varsinkaan noin. Alkaa olla vähäisetkin toiveet Tapparan haastamisesta ensi kaudella menneet.

Jumalauta alkaa tämä yleinen luovuttaja-mentaliteetti rasittamaan. Joka puolella ollaan hävitty jo ensi kausi joko Tillun takia koska ei hankkinut Mattilaa tai Hölön takia, koska nappaa toisen peräkkäisen hopean.

Etsikää nyt hyvät ihmiset se selkärankanne jostain.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni tuo nyt on ihan tervettä realismia hyväksyä ja ymmärtää se että Tappara on niin paljon joka osa-alueella edellä hetki menee että pystytään realistisesti haastamaan. Nyt kun on kolme kevättä mennyt kiihtyvällä tahdilla pettymyksen merkeissä niin henkisestikin ihan järkevää unohtaa se haihattelu mistään mestaruudesta ja keskittyä siihen että päästään esimerkiksi puolivälieristä eteenpäin. Päättyneellä kaudella ne kaikki uhkakuvat sulki pois mielestä ja lopputulema oli kyllä todella karu. Niemelä on todella selkeä upgrade Pennaseen mutta ei tämäkään hyvä merkki ole miten aseeton on Grönborgin edessä.

Fakta toki on se että vaikka kuka ensi kaudella koutsaisi niin Tapparan haastaminen ei kovin realistista ole kun saavat pyörän taas pyörimään kunnolla. Tämä oli todellakin muutosten kausi ja joukkueen rakennuskaan ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla mennyt ja silti tuloksena max neljä tappiota pudotuspeleistä. Siinä vähän osviittaa millainen homma Niemelällä lähteä rykimään, toivottavasti ei ole liian suurta henkistä kärsimystä tämä pesti. Itse on toki valintansa tehnyt.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Jumalauta alkaa tämä yleinen luovuttaja-mentaliteetti rasittamaan. Joka puolella ollaan hävitty jo ensi kausi joko Tillun takia koska ei hankkinut Mattilaa tai Hölön takia, koska nappaa toisen peräkkäisen hopean.

Tosiasia on, että meidät kaikki on traumatisoitu viimeisen 25 vuoden aikana. Sen nousukauden aikana on helppo kaikkien surffata aallonharjalla mutta juuri nyt meitä aletaan testata uudella tavalla. Nyt ei ole enää sitä hypeä, markkinointikin on hiukan yllättäen jotenkin taantunut verrattuna aikaisempaan, joukkue ei pelannut koko kaudella hyvin kotona ja useamman vuoden putkeen on oltu kärjessä mukana mutta vastaan on aina tullut joku jota vastaan "ei oo ollut mitään palaa".

Eli ymmärrän ihan hyvin että taas aletaan vaipua synnkkyteen ja välillä näin teen itsekin. Tärkeintä on, että seurajohto pitää pään kylmänä ja jatkaa laadukasta tekemistä. Menestys luo menestystä ja sen ekan saavuttaminen on nähdynkin perusteella ihan helvetin vaikeeta.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Fakta toki on se että vaikka kuka ensi kaudella koutsaisi niin Tapparan haastaminen ei kovin realistista ole kun saavat pyörän taas pyörimään kunnolla. Tämä oli todellakin muutosten kausi ja joukkueen rakennuskaan ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla mennyt ja silti tuloksena max neljä tappiota pudotuspeleistä. Siinä vähän osviittaa millainen homma Niemelällä lähteä rykimään, toivottavasti ei ole liian suurta henkistä kärsimystä tämä pesti. Itse on toki valintansa tehnyt.

Mielestäni todella älytöntä ajatella, että jotenkin automaattisesti tuo Grönborgin Tappara olisi ensi kaudella joku täysin voittamaton joukkue. Voi myös kääntyä toiseen suuntaan, koska siellä on sen verran monta runkopelaajaa lähdössä menemään tämän kauden päätteeksi mukaanlukien tärkein pelaaja Heljanko. Itse pidän ainakin ikämies Metsolaa downgradena maalinsuulle. Varmasti hankkivat uusia ja päteviä pelaajia, mutta siinä on sen verran monta muuttujaa matkassa, että aivan turha kirkossa kuuluttaa jotain tuollaista.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni todella älytöntä ajatella, että jotenkin automaattisesti tuo Grönborgin Tappara olisi ensi kaudella joku täysin voittamaton joukkue. Voi myös kääntyä toiseen suuntaan, koska siellä on sen verran monta runkopelaajaa lähdössä menemään tämän kauden päätteeksi mukaanlukien tärkein pelaaja Heljanko. Itse pidän ainakin ikämies Metsolaa downgradena maalinsuulle. Varmasti hankkivat uusia ja päteviä pelaajia, mutta siinä on sen verran monta muuttujaa matkassa, että aivan turha kirkossa kuuluttaa jotain tuollaista.

Ei se tietysti pelkästään Grönborgista kiinni ole ja vaan ylipäätään siitä miten tuosa organisaatiossa tehdään käytännössä kaikki oikein voittamisen suhteen ja vaikka ei päästä maksimisuoritukseen niin 15 joukkueen Liigassa mestaruus tulee silti näytöstyyliin. Ei nyt tietenkään lähdetä ensi kauden mestaria kirkossa kuuluttamaan vielä vaan enemmän tätä Ilveksen kautta ajattelen että vaikka Niemelä tuo Pennasen jättämiin savuaviin raunioihin uutta toivoa niin ei kannata ajatella mitään että ”ensi kausi on meidän vuosi.”

Itse kun tähän sorruin päättyneellä kaudella kaikista varoitusmerkeistä huolimatta ja jätin huhtikuun viikonloppuja tyhjäksi välierien ja finaalien varalle ja tähän vapun tienoille pelasin itselleni lomaa mahdollisten ratkaisujen ajaksi, vaikka näillä kilometreillä pitäisi osata varautua aina siihen heikoimpan lopputulokseen. Tämän takia @Slite ja @se7en ajatusmalli on mielestäni ihan terve Ilves-kannattajalla vaikka vähän negan kautta mennään. Henkisesti paljon helpompa, ja ei se tietysti tarkoita että toivoa ei olisi.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ei ole hyvä, että häviää finaalisarjan, varsinkaan noin. Alkaa olla vähäisetkin toiveet Tapparan haastamisesta ensi kaudella menneet.

Nythän on erittäin mielenkiintoinen seurata, mitkä on Hölön lääkkeet seuraavissa peleissä. Tai olisi, jos näkyisi katsomo vielä, mutta meni tilaus juuri umpeen. Ei takerruta nyt kuitenkaan tähän.

Hölö on kertonut olevansa pelaajalähtöinen valmentaja, jossa kollektiivista onnistumista tavoitellaan yksilöiden kehityksen kautta. Erittäin tervejärkinen ajattelumalli.

Tietysti taustalla on myös pelitavallisia asioita ja varmasti niitäkin kauden aikana on hierottu lukemattomia tunteja. Nyt on (olisi) kuitenkin erittäin mielenkiintoista seurata, mitä Hölö pystyy tekemään. Periaatteessahan pelitavan muuttaminen pitäisi olla Hölön ajatusmallin vahvuuksia, kun peli ei nojaa monen muun suomalaisvalmentajan tapaan niin vahvasti pelikirjaan. On tietysti vaikea nähdä mikä Tapparaan toimii ja miten Pelicansin materiaali lopulta riittää Tapparan haastamiseen.

Nyt toivotaan, että Hölö lähtee rohkeasti kokeilemaan juttuja. Nämä on erittäin tärkeitä hetkiä hänen henkilökohtaisen osaamisensa kehittämisen ja kehittymisen kannalta. Löytyykö työkalupakista erilaisia variaatioita, joita nyt heitetään peliin ja ennen kaikkea onko rohkeutta lähteä tekemään muutoksia, kun selvästi näyttää ettei nykytekeminen riitä?

Pennanen pisti KalPaa vastaan vastaavassa tilanteessa myös peukalon taskun sisään.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Onhan tietty realismin puute ollut meillä mukana jo pitkään uuden tulemisen aikana. Tapparan etumatka on otettu kiinni talouspuolella. Siinä toistaiseksi kaikki, noin rehellisesti sanottuna. Siitä eteenpäin ollaan menty nimien perässä (oletettavasti) setelitukkuja heilutellen. Meillä ei ole - ainakaan vielä - rakennettu samanlaista tekemisen ja menestymisen muottia, johon tulijat solahtavat, vaan joukkueen muodostavat aina ne sen hetkiset valmentajat ja pelaajat. Tapparan vaatimustaso on legendaarinen, eikä yhdenkään pelaajan tarvitse arvailla, miten tänä vuonna mennään tai mikä tänä vuonna on tavoitteena. Seurakulttuuri määrittelee tuon, ei urheilujohto, valmennus tai pelaajat.

Mitä pidempään meillä metsästetään sitä mestaruutta Football Manager-tyyliin, sitä vaikeammaksi tuon menestyksen pohjan rakentaminen käy, ja sitä kovemmat paineet menestymiseen joka vuosi on. Tuolla reitillä voi päätyä Jokereiden Liiga-matkan lopun tyyliseksi "suurin budjetti ja todennäköisin floppi" joukkueeksi vuodesta toiseen.

Nyt tuli kehuttua niin paljon Tapparaa, että pitää mennä suihkuun. Tuntuu likaiselta.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
@Ikurin Vireä yllä niputti aika hyvin omankin huoleni ja tuskani. Ilves otti varsinkin viime kaudella ISON harppauksen taaksepäin. Käytännössä romutettiin kaikki ja seuraavalla kaudella taidetaan maksaa isosti velkaa.

Pennanen heitti Ilveksen pelitavallisen identiteetin roskiin. Ikosen ja Nymanin lähtöjä ei pystytä paikkaamaan eli "palkka-armeija" elää entistäkin vahvemmin mielikuvissa. Junnuputki näyttää menneen poikki ja lupaavia pelaajia karkaa naapuriin.

Vaikeita aikoja. Paitsi taloudellisesti.

Toki kuten todettu - suurimmalle osalle Ilves-kannattajista ilmeisesti riittää mestaruus tulee se sitten ostoporukalla träppäämällä tai miten vain.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Mestaruus kelpaa, ei tyylillä väliä. Jos sitä innostuisi vain, jos mestarijoukkue koostuisi pelkästään Ilveksessä pelanneista pelaajista ja joukkue pelaisi hyökkäysvoittoista peliä, jossa tehtäisiin vain kauniita maaleja, niin tätä ei tulla koskaan saavuttamaan.

Nyt on uusi alku edessä, tärkeimmät palikat valmentaja, maalivahti ja johtava keskushyökkääjä pitää saada liigan eliittiin niin voidaan menestyä.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Jos sitä innostuisi vain, jos mestarijoukkue koostuisi pelkästään Ilveksessä pelanneista pelaajista ja joukkue pelaisi hyökkäysvoittoista peliä, jossa tehtäisiin vain kauniita maaleja, niin tätä ei tulla koskaan saavuttamaan.

Nykykeskustelussa on aina tämä sama juttu, että jengi vetää mutkat suoriksi ja "tätähän sä tarkoitit".

Noin tietysti olisi paras, mutta jos nyt pelattaisiin jotain muuta kuin keskialueen träppiä ja pahuksen kiekon hieromista omissa, niin olisi hyvä askel eteenpäin. Junnuputki pitää olla kunnossa, jotta sieltä saataisiin tasaiseen tahtiin liigatasolle pelaajia. Jos nyt joku kärkiukko ja pari keskitason ja pari rotaatioon, niin oltaisiin jo melko hyvässä tilanteessa. Sitten ulkoa hankittuihin myös jatkumoa, että olisi esim. parin kauden sopimuksia kuten oli vaikkapa Lancaster ja Masin.

Toivottavasti saat ajatuksesta kiinni.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Ehkä saan ajatuksestasi kiinni, jos kerrot miten hyökkäysvoittoisella pelillä voitettu mestaruus on träppia parempi? @se7en

Sitten myös sallisin vuoden sopimukset, jos haluttu pelaaja ei suostu pitempään sopimukseen, tai saadaan korvaus sopimuksen päättämisestä yhden kauden jälkeen. Runko toki saisi koostua yhtä vuotta pidemmäksi ajaksi sidotuista pelaajista.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Itse haluaisin vielä enemmän nähdä, kuinka läpi organisaation tehdään selväksi, että tavoitteena on joka vuosi mestaruus, ja kehitystä tehdään pitkäjänteisesti, ei vain tätä vuotta varten. Joka vuosi sitä ei voiteta (jos edes joskus), mutta muuta tavoitetta ei ole, ja työtä tehdään sen mukaisesti. Säännöt ovat samat kaikille. Tervetuloa seuraan, jos tavoite kiinnostaa, mutta jos yhtään epäilyttää, kiitos, mutta ei kiitos.

Kukaan ei ole seuraa suurempi, ja sivuun voi joutua, jos peli ei kulje nimestä tai palkasta huolimatta. Vastapainona kaikista pidetään huolta, eikä ketään jätetä yksin haasteidensa kanssa. Tämä mukana jokaisessa tehtävässä päätöksessä, vaikka lyhytkestoisesti tuntuisikin paremmalta vähän oikoa tai antaa löysää tähtipelaajille,-valmentajille tai -johtajille. Eli seura/yrityskulttuurina, ei "arvoina" multimediaesityksessä.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aamuja! Ette tuu seuraavaan pariin vuoteen(kaan) mestaruutta voittamaan. Teidän koutsilla ei nimittäin kuuppa kestä tiukkoja paikkoja.

No mestaruutta Ilves ei tällä vuosikymmenellä toki voita vaikka kuka olisi koutsina. Hyvin on kyllä Niemelä talon tavoille oppinut jo etukäteen kun laukaukset taisi olla 2-27 jossain kohtaa Tapparalle. Tasoitus toki tuli ja voi tuo vielä kääntyä mutta ei tuo kolmas erä nyt kovin vahva näyttö ollut :D
 

Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Niin tai sitten teidän pelaajilla. Ei kai se nyt yksi ihminen pysty kaikkea tekemään aitiosta käsin.
No oma veikkaus ja käsitys on että päävalmentajalla on aitiosta käsin esimerkiksi mahdollisuus ottaa aikalisä tilanteessa jossa laukaukset on vastustajalle 0-18
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
No oma veikkaus ja käsitys on että päävalmentajalla on aitiosta käsin esimerkiksi mahdollisuus ottaa aikalisä tilanteessa jossa laukaukset on vastustajalle 0-18
Tai niin kauan kun joukkueessa pyörii Jämsenin kaltaisia tunareita tai Bloodin kaltaisia pujottelukeppejä niin tuskin mitään mestaruutta tulee.
 

Kyle

Jäsen
Itseä jännittää mikä on se Niemelän agenda ensimmäisessä haastattelussa kun kysytään miksi valitsi Ilveksen. Raha ja hieno halli olisi rehellinen vastaus, mutta lienee hieman epäkorrekti.

Näiden parin kauden jälkeen ei myöskään toimi vastauksena normaali, että haluaa ottaa seuraavan askeleen urallaan. Nythän se askel menee ainakin urheilullisessa mielessä taakse päin. Vielä ei ole myöskään saavuttanut valmentaja niin paljon, että voisi vähän ylimielisesti sanoa että haluaa lisähaasteita uralleen. Voiko Niemelällä olla niin paljon itseironiaa, että sanoo aina halunneen valmentaa Ilveksessä?
 

Lihamuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Myöskään kesken pelin reagoiminen ei kuulu työkalupakkiin, esim aikalisän muodossa. Joukkueen herättely välillä sitä tarvittaessa olematonta. Todella ristiriitaiset ajatukset itsellä ollut alusta asti Hölön ajasta Lahessa. Tulosurheilussa ja varsinki niillä hetkillä kun sitä tulosta pitäisi yksinkertaisesti saada irti kuten meillä tällä kaudella, koska se raja ylittyy joukkueen muroihin kusemisen ja virheiden kautta kasvattamisen välillä? Itse kaivannut usein myös sitä jollain tavalla vanhaa liittoa sekaan. Tällä tarkotan vain ja ainoastaan taklauksia, laukauksia ja asennetta maalinedustoilla. Liian usein tulee olo että meitä vastaan on kivaa ja helppoa pelata. Siinä on Hölöllä mielestäni kasvamisen paikkaa, muokata pelitapaansa tehokkaampaan suuntaan ja myöntää virheensä?
Ikävä kyllä tämähän se suurin pelko on ollut Hölön kanssa, että sama ongelma jatkuu vielä silloin kun peleissä on merkitystä. Nyt ainakin omasta mielestä on merkitystä, mutta muutosta ei noihin asioihin tule. Käsittämätöntä touhua.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Älkää nyt järkyttykö, mutta paljastivat juuri launchissa, että Tommi Niemelä on Ilveksen seuraava päävalmentaja.

Hupailu sikseen, en ole aiemmin kuullut Hölön kauheasti puhuvan, mutta ainakin tämän ensimmäisen Ilves-haastattelunsa perusteella tuli paljon parempi kuva kuin Pendosta. Vaikuttaa rennolta tyypiltä ja oli kiva kuulla kommentteja siitä, että ensi kauden Ilves tulee olemaan energinen, tekemään paljon työtä ja pyrkimään hallitsemaan kiekollista peliä.

Sitä rentoutta ja luomisen iloa tämä porukka juuri kaipaisi.
 

Kaidekuningas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, #16, #87
Julkinen salaisuus on paljastunut. Onnittelut Hölön kiinnittämisestä. Tommille pelkkää hyvää ja menestystä tulevaisuuteen!

Mies on tällä hetkellä selvästi paras valmentaja Liigassa. Ja tähän keskusteluun on turha lähteä tuomaan Grönborgeja ja kumppaneita.

Ensi kauden vääntöjä odotellessa, hyvää kesää kaikille. Syksyllä taas väännöt käyntiin.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Pakko sanoa, että on vähän töhöä alkaa kirjoittamaan suoraan eroketjuun juuri nimitetystä valmentajasta. Eikö Niemelä ansaitse teistä muuta?

Jopa Pennaselle perustettiin oma ketju. Mutta ei siinä. Jokaisen joukkueen fanit omalla tyylillään. Toivoisi tyylikkäälle valmentajalle kuitenkin hieman enemmän kunnioitusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös