Tomas Zaborsky HIFK:hon

  • 207 179
  • 746

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
koutsi voi silti heittää kehiin tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Nyt nähdään minkätasoinen kaveri on oikeasti kyseessä kun on vihdoin terve.
Sen sijaan että olisi pelin lopussa eilen laittanut jäälle "puolustavia puolustus puolustajia" laittoi Törmänen Zaborskin, joka viimeistään ratkaisi pelin. Eli Zabolla puolustus- ja taisteluasenne hyvinkin kunnossa ja lisäksi luo todellisen av-pelotteen.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ja Karri Kivi sanoi jonkun ottelun kommentaattorina ollessaan, että hän nimenomaan laittoi Ässissä Zaborskyä myös alivoimallekin pelaamaan ja sai näin sitoutettua Zaborskyä vielä lisää yhteiseen tekemiseen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Zabo on mun omissa salaisissa kansioissani kyllä yks parhaimmista ulkkarivahvistuksista täällä. Tekee pisteitä (tietysti kun pääasiassa siihen palkattu), mutta se kaikki muu siinä ohessa: repii, raastaa, taklaa, karvaa kiekkoa... ja pelaa tolle jengille.

Onneksi ei lähtenyt epävarmoja ruplia keräämään, vaikka kysyntää kuulemma (palstan hard core tietäjien mukaan) oli aikas kovinkin. Tänx Zabo :)
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Ja Karri Kivi sanoi jonkun ottelun kommentaattorina ollessaan, että hän nimenomaan laittoi Ässissä Zaborskyä myös alivoimallekin pelaamaan ja sai näin sitoutettua Zaborskyä vielä lisää yhteiseen tekemiseen.
Onkos jossain tilastoitu Liigan av maaleja? Zabon osalta muistan nämä kaksi vimeistä, eilen, ja joku aika sitten kahden puolustajan nöyryytys ketä se nyt oli vastaan. Av maalit, onko tietoa tilastoista?
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Onkos jossain tilastoitu Liigan av maaleja? Zabon osalta muistan nämä kaksi vimeistä, eilen, ja joku aika sitten kahden puolustajan nöyryytys ketä se nyt oli vastaan. Av maalit, onko tietoa tilastoista?

Tarkoitatko nyt kautta aikain?
Liigan sivuiltahan nuo yv/av-maalit löytyvät pelaajatilastoista.
Zabo on tällä hetkellä kolmessa, ensimmäinen tuli silloin Jyp:iä vastaan minkä jälkitilanteesta paiskautui jalat edellä laitaan.
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Tarkoitatko nyt kautta aikain?
Liigan sivuiltahan nuo yv/av-maalit löytyvät pelaajatilastoista.
Zabo on tällä hetkellä kolmessa, ensimmäinen tuli silloin Jyp:iä vastaan minkä jälkitilanteesta paiskautui jalat edellä laitaan.
Vain kolme, Ok sieltähän ne olisi löytynyt jos olisi jaksanut etsiä, mutta tosiaan kaikkien aikojen tilasto olisi myös mielenkiintoinen, kausilta (-98-01?) jäi muistikuva että Veikko Nieminen karkasi usein av:llä läpiajoon. Siihen aikaan näitä tuskin edes tilastoitiin kovin hyvin.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
?...kausilta (-98-01?) jäi muistikuva että Veikko Nieminen karkasi usein av:llä läpiajoon. Siihen aikaan näitä tuskin edes tilastoitiin kovin hyvin.

Noh noh. En nyt mene vannomaan mutta uskoisin että vuosituhannen vaihteessa, liigan edeltäjässä SM-liigassa oli tapana tilastoida pelitapahtumia. Mukaan lukien maalit. Käsittääkseni jopa väritelevisiot olivat jo rantautuneet tänne pohjolan Japaniin.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

Muutenkin hieman outo väite, koska sen kauden Nieminen tuskin pelasi hurjan paljon alivoimaa. Uteliaathan tämä toki löytää tilastoista.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Vain kolme, Ok sieltähän ne olisi löytynyt jos olisi jaksanut etsiä, mutta tosiaan kaikkien aikojen tilasto olisi myös mielenkiintoinen, kausilta (-98-01?) jäi muistikuva että Veikko Nieminen karkasi usein av:llä läpiajoon. Siihen aikaan näitä tuskin edes tilastoitiin kovin hyvin.

Jos oikein Liigan tilastoja tulkitsen, teki Nieminen IFK-urallaan yhden alivoimamaalin. Olen itse yllättynyt vähäisestä määrästä, koska minulla on kanssasi samanlainen muistikuva. No joko Veikko oli todella huono viimeistelijä, Liigan tilastot huijaa tai me vaan muistellaan väärin. Itse veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Noh noh. En nyt mene vannomaan mutta uskoisin että vuosituhannen vaihteessa, liigan edeltäjässä SM-liigassa oli tapana tilastoida pelitapahtumia. Mukaan lukien maalit. Käsittääkseni jopa väritelevisiot olivat jo rantautuneet tänne pohjolan Japaniin.
Jos kerran tiedät noin paljon, niin kerro sitten miksi NMT-puhelimellani ei voi enää soitaa.
Jos oikein Liigan tilastoja tulkitsen, teki Nieminen IFK-urallaan yhden alivoimamaalin. Olen itse yllättynyt vähäisestä määrästä, koska minulla on kanssasi samanlainen muistikuva. No joko Veikko oli todella huono viimeistelijä, Liigan tilastot huijaa tai me vaan muistellaan väärin. Itse veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.
En voi uskoa että dementiani on näin paha. Minulla on ollut Veikko Niemisestä muistikuva todellisena av pelotteena joka usein karkasi pakkien välistä läpiajoon. Noh, muistan kai sitten väärin. Mihin me ollaan menossa, ja olenko mäkin siellä?
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Zaborskyllä lähenee rajapyykit ja tasalukemat, eli 100+100 tulossa täyteen ja lähiaikoina siis ohittaa niin sadan maalin kuin syöttöpisteenkin rajapyykin.

Tilastonsa siis nyt muodossa 233 matsia, 94+98=192 eli varsin tehokasta menoa liigakaukaloissa ollut toistaiseksi.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tómaš Záborský on yritteliäin tsekki, taitavin lefti ja sympaattisin mies jota olen koskaan kätellyt tai jonka olen nähnyt pelaavan jääkiekkoa IFK:ssa. Hamiltonin ohella hän on ainoa jota olen toivonut, ja jota toivon, seuraavaksi Breweriksi/Boykoksi. CIS-heteronakin tunnen man-crushin forcea tätä hyvää ihmistä kohtaan. Helposti ansaitsee liigan kalleimman pelaajan tittelin, en koe liioittelevani mainitessani kirjainyhdistelmän MVP, luulisi olevan Nybarin prioriteettilistan kärkipäässä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Kiinnittänyt huomiota himamatseissa, että alkulämpöjen aikana Zabo juttelee aina Lundelin kanssa pitkät tovit. Mistähän herrat mahtavat keskustella?? onko Janne Zabon henkinen menttori?? kyseleekö kenties vastustajan veskan heikkouksista??
 
Luckycharm

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crystal Palace ,
Kertokaahan matsia katsomattomalle, että mitä siellä oikeen tapahtu. Rikkoiko Zabo oikeasti erotuomarin koskemattomuutta?
 
Luckycharm

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crystal Palace ,
Että näin. Voisko huonompaa tuuria oikeasti olla. Toivottavasti Liusjärvi et. al. ymmärtää, ettei tuosta voi kakkua antaa.

Silti veikkaus: kaksi peliä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Silti veikkaus: kaksi peliä.
Jos sieltä on jotain tullakseen niin se on yksi peli, kuten kaikille muillekin tuomarin telojille tässä lähiaikoina.

Eiköhän tuo Hämeenlinnan puusilmä IFKn ollessa kyseessä arvo Zabolle pelikieltoa! Perustelee varmaan, että Zabon olisi pitänyt tietää, ja laskea etukäteen, missä kulmassa rikkinäinen mailan osa lentää kaukaloon.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella ihmeellinen tilanne, en jaksa uskoa että Zaborsky ajatteli lyödä mailan paskaksi ja osua katkenneella osalla tuomaria. Eiköhän mies kokeillut mailan kestoa tms. (kuten jäällä tehdään kun hakataan lapaa jäähän) ja paskanahan se maila oli, ikävä kyllä mailan päre lensi suoraan päin tuomaria, joka meni itkemään siitä toiselle tuomarille ja yhdessä päättivät antaa 5+20. Toinen skenaario on se että Zaborskyn slaavi veri kiehahti jostain vaihtoaitiossa, ja päätti purkaa tuntojaan kopauttamalla mailan laitaa vasten.

E:
Onko kenelläkään tietoa siitä miksi tuosta tuli 5min alivoima, eikö henk.koht. rangaistus olisi ollut "oikea tuomio"?
Jos tuota voisi verrata vaikka junnu-finaalin Venäjän kapteenin temppuun?
Eroja toki löytyy näissäkin
Linjuri vs toimitsija
Suora osuma vs jonkun mailanpalan kimpoominen

Ilmeisesti Liigan säännöt sanovat että tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta annetaan aina 5+20. Jos ja kun tuomarikaan ei varmasti täysin tiennyt mitä tuossa Zaborskyn tilanteessa tapahtui, 10min olisi ollut myös ok tuomio.
 
Viimeksi muokattu:

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko kenelläkään tietoa siitä miksi tuosta tuli 5min alivoima, eikö henk.koht. rangaistus olisi ollut "oikea tuomio"?
Jos tuota voisi verrata vaikka junnu-finaalin Venäjän kapteenin temppuun?
Eroja toki löytyy näissäkin
Linjuri vs toimitsija
Suora osuma vs jonkun mailanpalan kimpoominen
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onko kenelläkään tietoa siitä miksi tuosta tuli 5min alivoima, eikö henk.koht. rangaistus olisi ollut "oikea tuomio"?
Jos tuota voisi verrata vaikka junnu-finaalin Venäjän kapteenin temppuun?
Eroja toki löytyy näissäkin
Linjuri vs toimitsija
Suora osuma vs jonkun mailanpalan kimpoominen
Joku tiesi kertoa tuolla otteluseurantaketjussa, että Suomen olisi pitänyt saada 5 minuutin ylivoima Junnu-finaalissa eli väärin tuomittu silloin.
 
Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joku tiesi kertoa tuolla otteluseurantaketjussa, että Suomen olisi pitänyt saada 5 minuutin ylivoima Junnu-finaalissa eli väärin tuomittu silloin.
Onpa yllätys että silloin meni tuomio väärin
Mutta joo, kiitos vastauksesta. Tuomio meni siis oikein, mutta oli kyllä sen verran epäonninen tapaus että yksikin peli pelikieltoa on oikeusmurha
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäsen näkemys asiasta: (teksti kopioitu Iltalehden haastattelusta).

''Ottelun jälkeen Zaborsky ei IFK:n mukaan ollut enää haastateltavissa, joten media esitti kysymykset päävalmentaja Antti Törmäselle.

- Maila meni rikki, ja se osui tuomariin. Vanha slogan sattuu ja tapahtuu näköjään otetaan naftaliinista, Törmänen sanoi ja vakuutti lavan osumisen tuomariin olleen täysi vahinko.

Miksi se maila meni rikki?

- Se hajosi siihen reunaan.

Mitä syytä Zaborskylla oli kiukutella ja rikkoa maila, kun juuri oli tullut maalikin?

- Näitä voi olla monenlaisia syitä, eri näköisiä. Naimisiin meni kesällä ja muuta. Mikä siellä on tilanne kotona, onko vaikea aika. En tiedä, en osaa sanoa, Törmänen aprikoi.''
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös