To 9.4.2009 Blues-KalPa (pronssiottelu)

  • 15 927
  • 55

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Taidan kuitenkin vetäytyä tästä keskustelusta, jotta ne jotka näistä pronsseista kicksit saa niin voivat keskittyä itse matsiin.

Ihmetyttää miksei KalPaa tai kannattajia kiinnostaisi mitali ja parempi sijoitus. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä.

Vajaan parin tunnin päästä lähtee reilu 200 kannattajaa Kuopiosta busseilla kohti Espoota. Toinen mokoma pitäisi olla kokoontumassa muualta Suomesta. KalPa kannattajien kannalta tulee siis vielä isompi tapahtuma kuin marraskuun alussa Tampereella. Siinä on hienoa olla mukana.

SS:ssa Virta kertoo, että Oksa aloittaa maalissa ja Kapanen pelaa sentterinä Hämäläisen ja Kiiskisen kanssa. Sahlstedtin kentässä on Hartikainen ja Mäkiaho.

Siitä lähdetään, että KalPa on tällä kaudella kolmas ja nuoret jatkaa viime kevään mitaliputkea.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä kuopiolaiset taitavat kuitenkin olla herkästi muistuttamassa vuoden 91 hopeasta, jos joku erehtyisi toteamaan, että KalPa ei ole ollut mitaleilla viiteenkymmeneen vuoteen. Vaikka NHL:ssä ei hopeita jaetakaan.

Luulisi, että KalPaa kiinnostaisi tehdä paluu mitalikantaan. Tai ainakin sijoittua mahdollisimman korkealle kauden päätteeksi.

Tällä kaudella KalPa jäi/ylsi välieriin ja thats it. Ei juuri liikuta, tuleeko tästä viimeisestä pelistä takkiin vai ei. Mukavampi toki voittaa kuin hävitä - en kiellä, mutta sama se on runkosarjan matseissakin. Niin ja KalPa oli kaudella 91 finaaleissa.. Minulle se on finaalipaikka, jota kaudesta 91 arvostan. Kai sieltä sitten jonkun mitallinkin sai, kun kerta niin sanot ;-)
 

trap

Jäsen
Espoo Blues viimeistä kertaa tällä kaudella:

Maalissa:
1 Mikko Koskinen
varalla:
30 Bernd Brückler

1. kenttä:
26 Jari Tolsa
41 Stefan Öhman
25 Ryan Keller
21 Jarno Kultanen
35 Petri Kokko

2. kenttä:
85 Toni Kähkönen
44 Ben Eaves
14 Petri Lammassaari
34 Ismo Kuoppala
22 Rami Alanko A

3. kenttä:
18 Erkki Rajamäki C
57 Tomi Sallinen
12 Teemu Nurmi
6 Mikael Kurki
3 Santeri Heiskanen A

4. kenttä:
91 Jussi Saarinen
13 Toni Häppölä
17 Juuso Puustinen
23 Ville Lajunen
28 Tomi Ståhlhammar (h)
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Yhtään ei Blues näytä antavan siimaa, mitä pronssiseen peliin tulee. Jätkät on vielä kertaalleen teipattu kasaan ja buranapurkkia on kierrätetty hyvällä menestyksellä läpi koko jengin. Samalla nipulla mennään, millä välieräsarjakin.

Nälkää on, kuten toivottavasti myös kiimaakin. Otetaan se mitali ja kahlataan kaikki joukolla areenalle kannustamaan siniset voittoon ja käynnistelemään pääsiäispyhiä.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kyllä kuopiolaiset taitavat kuitenkin olla herkästi muistuttamassa vuoden 91 hopeasta, jos joku erehtyisi toteamaan, että KalPa ei ole ollut mitaleilla viiteenkymmeneen vuoteen. Vaikka NHL:ssä ei hopeita jaetakaan.

Ja siellä Amerikan maallahan vastaavasti jaetaan pokaaleja, sormuksia ja viirejä runkosarjavoitoista ja välieräpaikoista. Runkosarjan voittanut Stanley Cupin mestari taitaa nostaa 4 viiriä kattoon, jos oikein muistan. Pittsburghissa kuulemma myös pistepörssin voiton kunniaksi nostetaan mestaruusviiri kattoon. Ei se sielläkään ole niin, että ainoastaan Stanley Cup-voittaja palkitaan.


Tänä vuonna on kyllä mielenkiintoinen pronssiottelu, kun seurojen historian mitalisaldo on molemmilla 0-1-0, aivan eri juttu kuin jos pronssista ottelisivat vaikka Kärpät ja HPK.
 
Viimeksi muokattu:

Toque

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Montreal Canadiens
Jep, vielä kerran hallille tällä kaudella. Kiva nähdä, että Blues ei ole lähtenyt millään perseilykokoonpanolla liikkeelle, vaan ainakin toivottavasti halutaan ihan tosissaan taistella mitalista. Muutenkin musta turhan paljon tuntuu olevan tätä "pronssimatsihöntsä, ei kiinnosta, ei suuressa ja ihanassa NHL:ssäkään pelata pronssipeliä" -asennetta liikkeellä. Suomessa pelataan ainakin vielä Suomen mestaruudesta ja jaetaan kulta- ja hopeamitalit, miksei siis pronssitkin? No tietty jos ei vaan kiinnosta, niin sitten ei. Mutta kyllä ainakin meikäläiselle pronssi kelpaa paljon paremmin kuin 4.sija.

Eli tänään vielä kaikki peliin, taistelu päälle ja mitalit kaulaan. Ei niitä tosiaan Espoossa ihan liikaa ole, joten tavoiteltavaa kyllä on. Kuopiosta on ilmeisesti tulossa porukkaa oikein sadoittain, hyvä niin. Toivottavasti aina yhtä intohimoinen espoolaisyleisökin vaivautuu runsaslukuisena paikalle ja saadaan kaudelle komea päätös.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
KalPa:

1.
Hartikainen
Kapanen
Mäkiaho
Kukkonen
Strömberg

2.
Hämäläinen
Sahlstedt
Kiiskinen
Seppänen
Varakas

3.
Salo
Laakso
Jokinen
Timonen
Alastalo

4.
Mikkola
Riekkinen
Junnila
Hirvonen
Malinen (h)

Mv
Oksa
Järvinen
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Espoo Blues viimeistä kertaa tällä kaudella:...

Ja taas alkoi vituttamaan ihan älyttömästi se että pelataan pronssista. Nyt pelataan siis jotain vitun pronssipeliä ja siellä jokainen jätkä välieristä pystyy pelaamaan. Tämä siis lähinnä todistaa sitä ettei siellä ollut edes mitään sen kummempia vammoja piilotettuna ja nämä onnettomat menivät ja hukkasivat sen finaalipaikan. Hyvä ettei itku tule kun miettii esim. viimevuotista välierä- ja finaalisarjaa jossa puolijoukkuetta oli niin paskana että pelasi tosi satunnaisesti.

Joka tapauksessa tässä on nyt siis kauden viimeinen ottelu käsillä ja Blues todella lähtee siihen ns. parhaalla rosterillaan. Ainoastaan jo iäisyyksiä sivussa olleet Uhlbäck, Lostedt ja Miettinen puuttuvat, mutta varmasti hakevat ne pronssit jäältä pelin jälkeen mielellään muutaman junnun kanssa jotka ne taitavat myös saada mikä sellaiset ylipäätään saadaan. Clarken mitalilla voi heittää vaikka vesilintua sillä näitä Kanadalaisiahan nämä pronssipelit ei kiinnosta, kuten näköjään ei myös playoffsitkaan tai sille joukkueelle pelaaminen mihin sopimus päättyy.

Olisihan se kiva kiittää joukkuetta ja hurrata kun niitä lätkiä pujotellaan yksitellen kaulaan. Onko tänään todella Ismo "ISMO!" Kuoppalan viimeinen liigapeli. Johan tässä herkistyy. Myös Brücks varmuudella siis lähtee muualle ja mahdollisesti joukkueen sielu Erkki "Raju-Eki" Rajamäki. Hienoja miehiä. Eaves-tarun päättymiseen Blues paidassa en jaksa uskoa. Mies on halunnut tulla tänne jo 4 kertaa, vaikka ensimmäisellä kerralla joutuikin perumaan. Kyllä se vielä ainakin 2 kertaa palaa Blegiin.

Ottakaa ne mitalit nyt sitten saatana. Jos ei muuta niin vaikka pelkästään ISMO:lle muistoksi. Kiitos ISMO ja anteeksi kaikesta vuosien varrella. Olet aina tervetullut räpeltämään minun tietokonettani, vai mikä se siviilipuolen suunnitelma nyt olikaan jos ura todella siellä puolella jatkuu.

Se voitto jäi haaveeksi ja itse tuskin tulen siitä täysin toipumaan ennenkuin elokuussa kiekko tippuu harjoitushöntsissä Buranan jäälle jos vielä silloinkaan. Nyt on kuoleman jälkeen mahdollisuus palata kuitenkin hetkeksi ja antaa jotain pientä edes niille parille tuhannelle Espoolaiselle kannattajalle jotka hallissa lähes aina istuvat meni miten päin persettä meni.

Känni päälle. Jeah!
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onhan tässä edelleen sellainen olo, että oli kutsuttu kauden kovimpiin juhliin, mutta sitten ovella reilun viikon jonotuksen jälkeen todetaankin, että menkää kotiinne pitämään seuraa näille vekkuleille savolaispojille. Pettymys on edelleen päällimmäinen tunne. Ei se kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että pronssi ei kiinnostaisi. Voimaa tästä pitää vaan ammentaa ja säilyttää usko siihen, että joskus tulevaisuudessa mekin pelataan taas siitä kirkkaimmasta mitalista. Tämä peli on tämän kasvuprosessin viimeinen vaihe. Jos se otetaan, kaudesta jää jotain muutakin käteen kuin pelkkä kokemus siitä, miltä tuntuu hävitä tärkeät pelit.

Kuopiosta on tulossa paljon porukkaa paikalle, huomenna on vapaapäivä, kevät näyttää oikeasti tulevan... pidetään nyt viimeisen kerran hauskaa tällä kaudella.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jos KalPa tänään häviää, on ainakin semmoinen tunne itselläni, että mistään ei todellakaan tällä kaudella jäänyt jossittelemisen varaa. Siinä tapauksessa tiputtiin heikoimmalle välieriin päässeelle joukkueelle.

Toki aina voi jossitella siitä, että jos Jokerit olisi viimeisessä runkosarjaottelussa kaatunut ja Jyp veisi kannun, pelattaisiin ensi kaudella CHL:ää.

Pronssiottelun jokavuotiset dissaajat pistävät naurattamaan. Varsinkin kun perusteet ovat, "kun NHL:ssäkään ei mitään semmoisia". NHL:stä ei voi myöskään tippua - jos siis ylläolevaa perustelua käytetään, pitäisi liiga taas sulkea ja pikaiseen. Ketä voi niin saatanasti haitata yksi ottelu, jonka voitto voi olla suuri tapahtuma niin monille ihmisille? Joillekin pelaajille motivoituminen voi kirvelevän tappion jälkeen olla hankalaa, mutta suurimmalle osalle se mitali maistuu lopulta hyvälle. Joillekin se saattaa olla todella hieno palkinto pitkästä kaudesta.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Iso käsi KalPalle! Pohjalta mitaleille. Oli ansaittu voitto tänään kuopiolaisille.

Harva joukkue tekee noin suurta harppausta yhdessä kaudessa. Sami Kapasen panos näköjään oli kaikki kaikessa ja ennen kaikkea omien junioreiden vahva esiinmarssi.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Mahtaako tuota kotijoukkuetta edes hävetää, kun kausi päättyi tuollaiseen perseen näyttöön kotiyleisölle?
Mutta en voi sanoa olevani edes yllättynyt siitä, että jaksoivat sitten 20 minuuttia pelata. Tätä samaa paskaa kaadettiin niskaan niin monta kertaa tällä kaudella.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hallilta kuultuna ottelu ratkesi Pekka Virran oivaan taktiseen vetoon ensimmäisellä erätauolla; vaihdettiin koko joukkue.

Kyllähän tämä voitto vähän säälittävänkin hyvälle tuntuu ja kuin mansikkana kakun päälle isosta ja mahtavasta Bluesista mentiin marathon taulukossa komeasti ohi. Toni Mäkiaho sitten viimeisen pelin ratkaisi. On kyllä niin Kerhon mies kuin vain voi. Ensin se ratkaiseen puolivälierät ja sitten vielä pronssipelinkin.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Vilpittömät onnittelut KalPalle ja kuopiolaisille. Kyllä tuossa pelin lopussa oli sellainen fiilis, että se yläkatsomo ansaitsi tuon juhlansa. Jos Blues olisi voittanut, olisin varmaan tullut kotiin ja ottanut konjakin. Nyt otin vain kaljan. En tiedä, mitä te olitte ottaneet.

Oikeasti osin kateellisena katselin sitä porukaa, joka siellä ylhäällä oli. Meillä on pitkä tie vielä tuollaiseen vieraskatsomoon, veitte viime välierien Jokerien faniporukan 100-0. Ja tämä oli "vain" pronssipeli. Kyllä te tämän mitalin ansaitsitte, te osaatte sitä arvostaa ja tämä on teidän organisaatiollenne paljon isompi juttu.

Kiitos Bluesille tästä kaudesta. Vaikka välillä oli vaikea sitä uskoa, isoja tunteita taas nähtiin. Juhannuksena vituttaa edelleen se tappio Kärpille. Tämä peli ei vituttanut missään vaiheessa. Ihan kiva peli pelillisesti kuitenkin nähtiin kauden päätteeksi.

Ja kiitokset myös sille hassulle herralle, jonka kanssa juttelimme alakulmassa olevassa (tupakkapaikan vieressä) baarissa ennen peliä. Jäit positiivisesti mieleen, vaikka olitkin umpikiero savolainen.
 

Toque

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Montreal Canadiens
Täältä myös onnittelut KalPalle ja varaukseton peukku faneilleen. Tuosta porukasta sopii ottaa minkä tahansa faniryhmän mallia. Sitten jotkut vielä väittää, että pronssimatsi ei kiinnosta. Ainakin kuopiolaisia näytti kiinnostavan ja hyvä niin.

Itse peli nyt sitten taas oli mitä oli. Ekan erän jälkeen kaikki näytti hyvältä ja toka erä oli taas vastaavasti kauheaa katsottavaa. Kolmannessa oli jotain yritystä tulla tasoihin, mutta vähän väkinäiseksi se jäi. Kaiken kaikkiaanhan tästä jäi todella paska maku suuhun. Tie finaaliin ja jopa mestaruuteen olisi ollut tarjolla ja mahdollinen, mutta lopulta mitään ei saatu. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että oikealla tiellä ollaan ja eteenpäin on menty viime vuosien aikana. Tarpeeksi kauan kun ottaa turpaansa, niin kyllä se voittokin vihdoin joku päivä tulee. Sitä odotellessa kuittaan itseni tässä vaiheessa kesälaitumille.
 

Robert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitos ja näkemiin
Todella viihdyttävä peli. Tänään kentällä nähtiin kaksi joukkuetta jotka molemmat halusivat mitalin. Tänään peli käänyi ansaitusti KalPalle.

Blues ei missään nimessä huono ollut. KalPa pelasi vain niin suurella sydämmellä. Sami Kapanen on aivan uskomaton pelaaja. Miehestä näkee että hän on pelannut NHL:ssä. Todellinen johtohahmo.

Bluesissa Keller oli tavallisen hyvä. Sallinenkin oli pirteällä pelipäällä. Raju-Eki oli tänään täysin turha.

Yleisöä oli mielestäni enemmän kuin 4200. Jos tämä olisi ollut runkosarjapeli niin yleisöä olisi ollut ~5000. Eteenkin Kuopiolaisia oli paljon ja nämä pitivät hyvin meteliä. Kyllä sitä näkee että kuopiossa on fanikulttuuria. Arvostan!

Kiitos kuopiolaisille hienosta ottelusta ja onnittelut pronssisesta mitalista. Kyllä pronssi meni täysin oikeaan osoitteeseen. Kiitos myös bluesille upeasta kaudesta. Ensi kaudella taas uusi yritys.
 

soumah#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onnea Kalpa!

Sami Kapanen: "Tämä pronssi on samassa kastissa MM-kullan kanssa"

On teillä siinä äijä. Perkele. Oispa meilläkin.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Sami Kapanen: "Tämä pronssi on samassa kastissa MM-kullan kanssa"

Ja se näkyi kentällä. Toinen joukkue halusi sen pronssin. Se sen myös sai.

Oikein siis meni, onnittelut Kuopioon.

P.S.

Loistavaa mökää vierasfaneilta tänään.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ottelu tiivistettynä: Blues dominoi ekan erän ja nukkui toisen. Kalpa taisteli kolmannessa tarpeeksi hyvin joten pronssit Kuopioon.

Täytyy sanoa että oli kyllä Kalpa-faneilta huikea esitys! Uskomaton määrä faneja oli paikalle raahautunut Kuopiosta saakka, ja kyllähän se teki sen että Kalpa oli kotijoukkue tänään Espoossa, ja se saattoi olla yksi syy miksi Kalpa tänään voitti. En ole vastaavaa invaasiota nähnyt edes etä-kärpiltä, taikka Hikfi ja Jokeri-faneilta ja ne sentään asuu naapurissa. Sen verran Kalpa on vuosinen varrella liigassa rämpinyt että jos jollekin sm-liiga jengin faneille pronssit suo niin se on sitten Kalpa fanit ja Susi-Jussille.

Sen verran monta kertaa olen Länärillä/Baronalla istunut että varmasti halillia oli yli 4100 katsojaa! Eipä ole mun asia, mutta kyllä on kusteuksen makua tossa yleisömäärässä.

Mutta ottelun lopussa oli yksi liikuttava hetki. Kun Blues pelaajat kiittivät perinteiseen tapaan faneja siniviivan tuntumassa, niin yksi pelaaja luisteli vielä lähelle maalia ja moikkasi faniporukkaa. Viesti oli selvä: Adios, maisemat vaihtuu, kiitos vuosista. Tämä pelaaja oli #34 Ismo Kuoppla. Snif.
 

Jokke

Jäsen
Onnea täältäkin Kuopioon mitalin johdosta. Hieno kausi takana, joka huipentui pronssiin.

Ei tämä tulos voi olla pettymys Kalpalle. Tällä hetkellä se ehkä siltä tuntuu, mutta jahka ajatukset tasaantuvat, niin fanitkin huomaavat, että tämä on hieno saavutus joukkueelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös