Mainos

To 5.1.2012 Jokerit - Pelicans

  • 7 459
  • 18

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Sanoisin että todella tärkeä peli luvassa molempien joukkueiden kannalta huomenna. Voitolla Pelicans alkaisi pikkuhiljaa jopa varmistamaan kotietua, kun taas jos Jokerit veisi kolme pistettä, olisivat joukkueet sijoilla 2-4 taas ihan muutaman pisteen sisällä, joten panosta ei Areenan torstai-illasta puutu.

Kauden aiemmissa kolmessa kamppailussa Jokerit on vienyt pisteet 7-2, runkosarjan toisella kierroksella Pelicans nousi kolmannessa erässä 3-0-tappioasemasta Lahdessa ja voitti lopulta rankkareilla, kuukautta myöhemmin Jokerit voitti kotonaan vahvan alun ansiosta maalein 5-2 ja lokakuun lopulla Jokerit oli tyly vieras Isku Areenan perjantai-illassa. Tauon jälkeen Pelicans on napannut kaksi niukkaa voittoa peräpään joukkueista, siinä missä Jokerit on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan maalilla.

Pelicansilta lienee sivussa ainoastaan Wärn, Jokereilta puuttuu Hahl sekä maajoukkueen matkassa olevat Pulkkinen, Ruuttu ja Hännikäinen.

Luvassa on melko varmasti aika vähämaalinen kamppailu kahden huippuvahdin kohdatessa. Paljon ratkeaa juuri maalivahtien kamppailussa, tiistaina kahden kuukauden sairaslomalta palannut Kilpeläinen oli heti erinomaisessa vireessä ja Hovinenkin torjui peräti 39 kertaa Lappeenrannassa.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Melko kova peli tulossa. Jokerit on ollut tälläkaudella hankala vastus.

Olisi ihan mukava saada edes jotain pisteitä Lahteen illan ottelusta.
 

Karva-Korva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähämaalinen kamppailu todellakin luvassa. Jos Hovinen onnistuis viimein myös Jokereita vastaa, olis kentän molemmissa sellaset seinät, että kentältä loppuu Laschia lukuunottamatta juonikkuus.

Kävin tiistaina tsekkaamassa Narrit paikanpäällä ja silmiipistävää oli, miten mielikuvituksetonta oli hyökkäyspään työskentely. KalPa hoiti kakkoskiekot loistavasti maalin edestä, ni paria Koskisen pomputtelua lukuuottamatta maalinteko ei ollu edes hirveän lähellä ajoittaisesta pyörityksestä huolimatta. Filppula tuo kiekon todella hyvin ylös ja saa syötötki omille, mut ei ne omat ollu sellasis paikois, että sielt olis voinu Koskisen kokosta peittävää kaveria ohittaa. Pelsujen painajainen Janne Lahti jäi valitettavan yksin omassa ketjussaa.

Pelsuilla maalinteko on ollu todella tuskasta viimepelit. Toivottavasti tiistaina tulleet onnistumiset avais vähäsen lukkoja etenkin Hodgman-Jormakka akselilta. Seikolalta vois kanssa odotella vähä onnistumisia välillä.

Jos Jokerit saa alkuu maaleja, Pelsuille tulee vaikee ilta. Jostain syystä Jokereitten keskialueen muurin yli ei kauden aikasemmis matseis oo päästy. Tänää toivottavasti poikkeus tähän!
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Vähämaalinen kamppailu todellakin luvassa. Jos Hovinen onnistuis viimein myös Jokereita vastaa, olis kentän molemmissa sellaset seinät, että kentältä loppuu Laschia lukuunottamatta juonikkuus.

Kävin tiistaina tsekkaamassa Narrit paikanpäällä ja silmiipistävää oli, miten mielikuvituksetonta oli hyökkäyspään työskentely. KalPa hoiti kakkoskiekot loistavasti maalin edestä, ni paria Koskisen pomputtelua lukuuottamatta maalinteko ei ollu edes hirveän lähellä ajoittaisesta pyörityksestä huolimatta. Filppula tuo kiekon todella hyvin ylös ja saa syötötki omille, mut ei ne omat ollu sellasis paikois, että sielt olis voinu Koskisen kokosta peittävää kaveria ohittaa. Pelsujen painajainen Janne Lahti jäi valitettavan yksin omassa ketjussaa.

Ei minun mielestäni Jokerien hyökkäyspeli mitenkään mielikuvituksetonta ollut, mutta meitä on moneen junaan. Kyllä Jokereilla oli tuossa Tiistain pelissä ihan tarpeeksi paikkoja kääntää ottelu, muttei niitä vaan onnistuttu hyödyntämään ja Koskinenkin pelasi maalilla erinomaisesti. Siinä olet oikeassa, että kakkosessa Lahti on valitettavan yksin tällä hetkellä. Ehkä Pulkkisen paluu helpottaa tätäkin asiaa. Mutta tähän iltaan, tiedossa on varmasti hieno matsi ja toivotaan, että Areenalla populaa riittää. Pelicans on ollut tällä kaudella Jokereille mieluisa vastustaja, ja toivottavasti jatketaan samalla linjalla. Heti alkuun muutama byyri ja saadaan Hovisen jokerisydän sieltä taas esiin ;)
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelsut on voittanut 6 viimeisestä 7 pelistään. Jokerit on samaisessa katsannossa ottanut 4 voittoa. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Jaffassa oli Pelicansilta varmasti kauden huonoimpia pelejä. Seuraava ottelu Lahdessa olikin jo erittäin tasainen ja melko viihdyttävä peli, jonka Jokerit vei paremman viimeistelynsä turvin.

Pelsujen saldot pääkaupunkiseudulta näyttävät tällä hetkellä yhtä pistettä viidestä ottelusta, joten tuota saldoa tulisi kirkastaa. Kaiken kaikkiaan Pelsut on menettänyt laskujeni mukaan yhteensä jo 23 pistettä Bluesille, Hifkille ja Jokereille. Voittosarakkeessa on ainoastaan se runkosarjan toinen kamppailu Lahdessa, jonka Pelsut kiri 0-3 -tappioasemasta. Samanlaista taisteluilmettä kaivattaisiin tänäänkin.

Jos tämä olisi Venäjä, niin Suikkanen olisi jo saanut potkut, koska ollaan hävitty ne tärkeimmät pelit. Stadilaisten voittaminen on mestaruuttakin tärkeämpää. Tämä pitäisi aina muistaa. Tuntuu, että Pelsun kopissa on nyt vähän liian vähän oman kylän poikia tämän muistamiseen, joten motivaatio pitää hakea jostain muualta, olkoon sitten vain sarjapisteet. Kaiken kaikkiaan kovimmista lahtelaisista moni on tällä hetkellä lähtenyt isolle kylälle hakemaan kannuksiaan mahtuakseen takaisin kotikylän jengiin.

Henri Heino ja Tyrväinen jr. ovat tänään suuressa roolissa yrittäessään pimentää joko tulikuumaa Hodgmania tai tasaisen tarkkaa Laschia.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Sanoisin että todella tärkeä peli luvassa molempien joukkueiden kannalta huomenna. Voitolla Pelicans alkaisi pikkuhiljaa jopa varmistamaan kotietua, kun taas jos Jokerit veisi kolme pistettä, olisivat joukkueet sijoilla 2-4 taas ihan muutaman pisteen sisällä, joten panosta ei Areenan torstai-illasta puutu.
Jos taas Jokerit ei ota pisteitä, niin takaa tullaan kohta ohi ja kovaa. 7. olevaan Kärppiin on kaulaa 7 pistettä, mutta Jokerit on pelannut kaksi matsia enemmän. Mitenkään epärealistista ei ole pelko sääleihin putoamisesta, jos ryhdistäytymistä ei tapahdu. Tämän viikon tavoitteeksi laitoin 4-6 pistettä, kun kuitenkin kotona pelataan. Siihen ei ole mahdollisuutta, mutta 0 pistettä olisi jo pienoinen katastrofi näin vuoden alkuun.
Toivottavasti tänään ei taas pyöritä näyttävästi maalin ympärillä ja neppailla ratkaisupaikoissa. Mihin on kadonnut alkukauden tulosta tuottanut suoraviivaisuus? Lokakuun lopussa alkaneen taantuman jälkeen Jokerit on, nopeasti laskettuna, pelannut viisi matsia tekemättä maaliakaan ja 10 matsia tekemällä 1-2 maalia. Samalla sijoitus sarjataulukossa on laskenut hitaasti, mutta varmasti. Röyhkeästi vaan sinne maalille ja vastaavasti omalla maalilla tarvitaan sikaa lisää.

Lahti - Mäki - Teräväinen
Ruutu - Kerälä - Rita
En minä saa noista toimivia ketjuja millään, mutta näillä mennään. Toivotaan, että ykkönen saisi edes maalin aikaiseksi ja Kilpeläinen pitäisi nollan. Pessimististä tekstiä ja toivottavasti täyttä paskaa.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Lahti - Mäki - Teräväinen
Ruutu - Kerälä - Rita
En minä saa noista toimivia ketjuja millään, mutta näillä mennään. Toivotaan, että ykkönen saisi edes maalin aikaiseksi ja Kilpeläinen pitäisi nollan. Pessimististä tekstiä ja toivottavasti täyttä paskaa.

Joo ihan samaa mieltä noista ketjuista . Ykkösessä pelaa jengin paras sentteri (kun Hahl on pois) Ben Eaves. Lahti menee aivan hukkaan loistokätisen Mäen rinnalla.

Illan pelissä Jokerit tulee tekemään max yhden maalin sitten loput riippuu Kilpparista.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Pessimisti ei pety! PeteX ja Liigajyrä ovat näköjään liikkeellä todella onnettomin odotuksin. Eipä tässä itselläkään mitään kovin optimistisia tuloshaaveita ole, mutta eihän kahden miehen paikanvaihdolla voi joukkue enää tehottomammaksi mennä. 0:sta maalista pelissä ei voi muuta kuin pysyä samassa tai parantaa. Pelätään tota ekaa ja toivotaan tuota toista.

Mutta niin suuria odotuksia ei minullakaan ole, että Areenalle lähtisin. Häviö on helpompi kestää radion äärestä pubiin rynnistämällä.
 

czerkawski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sidney Crosby, Penguins, Colorado, NYR
Toivottavasti tänään ei taas pyöritä näyttävästi maalin ympärillä ja neppailla ratkaisupaikoissa. Mihin on kadonnut alkukauden tulosta tuottanut suoraviivaisuus? Lokakuun lopussa alkaneen taantuman jälkeen Jokerit on, nopeasti laskettuna, pelannut viisi matsia tekemättä maaliakaan ja 10 matsia tekemällä 1-2 maalia. Samalla sijoitus sarjataulukossa on laskenut hitaasti, mutta varmasti. Röyhkeästi vaan sinne maalille ja vastaavasti omalla maalilla tarvitaan sikaa lisää.

Lahti - Mäki - Teräväinen
Ruutu - Kerälä - Rita
En minä saa noista toimivia ketjuja millään, mutta näillä mennään. Toivotaan, että ykkönen saisi edes maalin aikaiseksi ja Kilpeläinen pitäisi nollan. Pessimististä tekstiä ja toivottavasti täyttä paskaa.



Toivottavasti tosiaan, mutta aika samoilla linjoilla tässä itsekin on. Kalpa-pelissä tuli se fiilis, ettei nuo kakkos- ja kolmosketju vaan voi pystyä nykykokoonpanoissa maalintekoon. Minä koittaisiin Lahtea ja Ritaa samaan ketjuun, nyt kun Hahl on poissa niin tuo voisi mahdollistaa edes toisen kentän, joka loisi uhkaa vastustajalle. 3-4 ketjut voisivat sitten keskittyä puolustamiseen. Kolmeen hyökkäyspäähän vahvaan ketjuun nykykokoonpano ei mielestäni anna mahdollisuuksia, eikä tuo Kerälän ja Mäen paikanvaihto oikein taida riittää. Kalpaa vastaan vain ykkösketju oli mielestäni jonkinasteinen uhka vastustajalle.

Kilpeläinen oli tiistaina elementissään, toivottavasti tänään palataan nollapelien tielle. Toiveissa joku 1-0 tai 2-0 voitto, enempiä maaleja kun Jokerit ei viime aikoina ole tavannut kovin usein tehdä. Nollapelin uhkana on tosin sekin, että Nordlund yleensä antaa jonkun lahjamaalin vastustajalle nyt kun meidän maalivahdit eivät sitä tee.

Tämä siis mitenkään lahtelaisten omia avuja väheksymättä, kakkospaikka ei ole tullut sattumalta, mutta teksti on täysin Jokerit-perspektiivistä kirjoitettuna.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Kahden erän jälkeen 2-2. Nordlund, tuo kaikkien fleguilijoiden äiti, lahjoitti lahtelaisten ensimmäisen. Eronen tarjoili sitten toisen. Täytyy sanoa, että rupeaa jo kyllästyttämään tuo Maston perseily omassa päässä. Miten voi tuolla kropalla olla niin saatanan lapanen?
No, onneksi Hovinen tarjoili Teräväiselle sitten Jokereiden tasoituksen.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Arvokkaat pointsit. Ihmeen flegulta näytti Jokerit varsinkin lopussa kun olisi pitänyt paatti kääntää. Positiivista ettei matsi ratkennut siihen Hovisen aivopieruun
 

veivari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston,Jokerit
Voi mitä kuraa Jokereitten puolustuspäässä:

+++ Teräväinen, 1+1
++ Tyrväinen , kiekollisena paras kiekollinen peli Jokeri paidassa sekä taklasi koko ajan, olisi pitänyt olla loppu huipentumassa mukana.

--- Mäki, Nordlund + muu puolustus
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Peli oli taas varsin ankeaa, kuten tiistainakin, mutta kolmepistettä tuli plakkariin, kuten tiistainakin. Se on pääasia.

Hovinen lahjoitti yhden, mutta osui kiekon tielle vajaat 50 kertaa joten hieno suoritus Nikolta. Varmaan ensimmäistä kertaa Hovinen onnistui Hartwallilla.

Hodgman piti lupauksensa, eikä maalia tarvinnut odottaa taas kolmea kuukautta. Nyt rävähti jopa kaksi reppua ja kolmaskin oli lähellä, mutta Hodgie hätäili tyhjän maalin kanssa.

Tuomari yritti ottaa roolia lopussa ja tarjota Jokereille vielä mahdollisuutta, mutta eihän siitä mitään tullut. Toivottavasti Suikkanen antaa (antoi) palaa taas lehdistötilaisuudessa.

Jokerifaneilla hauska, joskin hieman outo veto laulaa Speden Pronominirokkia katsomossa. Hienoa, että huumorintajua löytyy.

http://www.youtube.com/watch?v=EtMioYwakzE (Linkki Pronominirokkiin)
 

Faga

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelicans oli täysi vastaantulija lähes koko ottelun. Etenkin kolmannessa erässä näytti tasaviisikoin siltä, että Jokerit olisi ylivoimalla. Tämän tyylinen peli päättyy 1/10 kertaa näin ja nyt kävi näin. Onnittelut siitä Pelicansille.
 

ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans oli täysi vastaantulija lähes koko ottelun. Etenkin kolmannessa erässä näytti tasaviisikoin siltä, että Jokerit olisi ylivoimalla. Tämän tyylinen peli päättyy 1/10 kertaa näin ja nyt kävi näin. Onnittelut siitä Pelicansille.
Kiitos onnitteluista, maistuu oikein hyvältä nämä kolme pistettä! Täähän on juuri sitä normaalia vieraspelaamista , että isketään vastaiskuista, väitän että selvästi yli 1/10 näistä päättyy vierasjoukkueiden voittoon. Totuus on että suurinosa Jokereiden vedoista tuli ilman maskia, eikä mistään kovin vaarallisista sektoreista.

PS: Hodarin ketsuppipullo on auennut!
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans oli täysi vastaantulija lähes koko ottelun. Etenkin kolmannessa erässä näytti tasaviisikoin siltä, että Jokerit olisi ylivoimalla. Tämän tyylinen peli päättyy 1/10 kertaa näin ja nyt kävi näin. Onnittelut siitä Pelicansille.

Heh, oon kyllä aika varma ettei katottu samaa peliä.

Hieno juttu on se, että Hodgmanin ketsuppipullo näyttäisi olevan kunnolla auki, Lasch totutun pirteä myös.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oli kyllä hienoa lukea noista Westerlundin itkuista, että Pelsun maalit olivat lahjamaaleja. Mitäs nuo Jokereiden maalit sitten?

Voitot ratkaisevat ja hienoa, että huonommallakin pelillä pystytään voittamaan sarjanelonen kotikentällään. Luulin, että tänään pitäisi nostaa tasoa huimasti jumboehdokkaita vastaan pelatuista peleistä, mutta näköjään taas tehtiin vain välttämätön.

Hyvä, että sentään mentiin kahdessa ensimmäisessä maalissa esimerkillisesti karvaamaan kahdella. Luulen, että Jokerit jäi tässä niin sanotusti kiinni housut kintuissa.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Loistava ja tärkeä voitto! Ottelun alku oli kyllä sellaista valmentajien painajaista ettei paremmasta väliä. Kaikki 4 maalia 7 ekan minuutin aikana oli karmeita virheitä puolin ja toisin. Eka Hoviselle helppo imu. Pelsujen tasoituksessa 3 jokeria oman maalin takana ja laiturit siniviivalla - tuohon asetelmaan kiekonmenetys ja hups, Hodgman täysin yksin Kilpeläistä vastaan. Seuraavassa maalissa oli vaan 2 jokeripakkia maalintakana, ja taas kiekonmenetys ja tälläkertaa Koskiranta vapaana. Ja siihen päälle Hovisen avaus vastustajaan paineettomassa tilanteessa ja kiekko omiin.

Hodgmannin voittomaali oli komea karvaus, parin mailannostoyrityksen jälkeen kiekko reppuun.

Olisi kiva tietää, mitä tapahtui lopussa kun Pelicans sai 2 min käytösjäähyn, ja siitä 6 vs 3 yv jokereille. Oli nimittäin raju tuomio 1,5 min ennen loppua viheltää tuo toinen kakkonen.

Pelicanssista erottuivat Lasch, joka oli totutun hyvä. Hodgman, jolle maalit todella tekevät hyvää hiljaisen jakson jälkeen. Hovinen: karmea alku, mutta uskomaton kokoonkasaaminen. Oli jäätävä 2,5 erää. Nelosketju pelasi myös ihan hyvän vieraspelin.

Vieraskiertueen alkuun 2 kolmen pisteen voittoa. Se on loistava alku kiertueelle. Vielä kun Wärn saisi itsensä terveeksi. Kiitos pelicans!
 
Viimeksi muokattu:

Karva-Korva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kävin tiistaina tsekkaamassa Narrit paikanpäällä ja silmiipistävää oli, miten mielikuvituksetonta oli hyökkäyspään työskentely.

Ei minun mielestäni Jokerien hyökkäyspeli mitenkään mielikuvituksetonta ollut, mutta meitä on moneen junaan.

Naulankantaan, meitä on moneen junaan. Tiistaina jäin käsityksee, että KalPa siivos maalinedustan hyvin ja siks Jokerit oli aseeton, mut eilen Jokereilla kukaa ei edes halunnu kakkoskiekkoihin! Jos pelissä on siinävaiheessa riittävästi mielikuvitusta ku tavotteena on tehä maaleja pelkästää pakin jaloista heti siniviivan jälkee vedetyllä rannarilla, ni Kanarian lähdöt voi kyllä varata jo maalis-huhtikuunvaihteesee.

Pelicans oli täysi vastaantulija lähes koko ottelun. Etenkin kolmannessa erässä näytti tasaviisikoin siltä, että Jokerit olisi ylivoimalla.

Juu, vastaa tuli viimestää sinisellä ja vei Jokerit nurkkii pörräämää. Ei jääny mitää seliteltävää ottelun voittajasta jos lopussa annetaa paikat puolekstoist minuutiks hakee 3vs 6 maalia ja toinen ei saa edes yhtää laukausta :D Pari edellistä keskinäistä oli selkeesti Jokereitten, mut eilinen ei jättäny maalintekokykyyn perustuvan pelin voittajasta mitää kysymyksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös