Barney Barney ota kaimasi tapojen mukaan nyt vaikka siellä rauhassa vitutukseen olut tai pari, niin koville taitaa tuo tappio ottaa ottelun jälkeen.
Tappio ei ota mitenkään koville, koska lopputulos oli ihan odotettu, kuten sanoin yhdessä viestissäni edellisellä sivulla, jos se meni sinulta ohi. SaiPa hävisi JYPille ihan omaa huonouttaan, joten JYP nappasi ihan ansaitusti 3 pistettä.
Tunnekuohusi on ilmeisesti vähentänyt myös tekstinlukutaitoasi. Ensiksikin kysyin taustaa Markkasen alkukauden huonoon torjuntaprosenttiin, ja kun vastaukseksi tulee että vastustajat vain ovat olleet tehokkaita, niin heitin Wiikman vertailun tähän perusteluun pilke silmäkulmassa. Markkanen tuntuu olevan sellainen henkilö teille joillekin, että kun sanoo vähänkin poikittaisen sanan hänestä niin sieltä tullaan atomien kanssa kimppuun. Ihan hauskaa seurata. En kommentoinut Markkasen otteiden osalta yleisellä tasolla muuta kuin sen, että ikä alkaa jo jossain vaiheessa vaikuttamaan otteisiinkin, jos kuormitus on tuota luokkaa. Sen ei pitäisi olla mikään salaisuus kenellekään, pätee moneen muuhunkin maalivahtiin (ehkä Markkanen on tässäkin asiassa luonnonoikku), eikä sitä ole esitetty minään asiantuntijalausuntona. Kerrotko muuten vielä omat meriittisi asiantuntijana, viestisi perusteella kuulut vähintäänkin aateloituihin leijoniin?
Ilmoitit jo ketjun ensimmäisellä sivulla, että JYP voittaa Tarkin paremmalla vireellä verrattuna Markkaseen käyttäen torjuntaprosenttia argumenttinasi. Viestiesi perusteella et ole hirveästi SaiPan pelejä tällä kaudella katsonut, joten sinänsä aika mielenkiintoista, että olet aika hyvin perillä Markkasen torjuntavireestä. Kyllä minun mielestäni Markkasta saa ja pitääkin haukkua, jos peliotteet sen oikeuttavat, mutta tällä kaudella SaiPan ongelmat ovat olleet jossain aivan muualla kuin tolppien välissä. Tottakai Markkasellakin ikä alkaa jossain vaiheessa vaikuttamaan, mutta ei välttämättä vielä tällä kaudella. Jussi on kuitenkin fyysisesti ikäiseksen ihan huippukunnossa, joten mielestäni ei ole järkevää käydä etukäteen spekuloimaan tason äkillistä laskua, koska siitä ei ole näkynyt mitään viitteitä alkukauden aikana.
Itselläni ei ole liiemmin meriittejä asiantuntijana, mutta käynkin keskustelemaan asioista vasta kun kompetenssini siihen riittää, joten en ala tilastojen peruustella tekemään mitään johtopäätöksiä. Sinun kompetenssisi ei selvästikään riitä keskustelemaan SaiPan maalivahtitilanteesta, joten suosittelen sinua joko katsomaan enemmän SaiPan pelejä tai jättämään tämän osa-alueen ihan rauhaan. Olet jo väittänyt Markkasen olevan huonossa vireessä ja ettei Bernard ole varteenotettava kakkosmaalivati, joista kumpikaan ei pidä paikkansa. Seuraavaksi varmaan kiellät, että et ole sanonut Bernardin olevan riittämätön kakkosmaalivahti?
Mitä tulee Playoff-sarjan voittamiseen, kuten hassun hauskasti kommentoit niin Lappeenrannassa kannatta ensin opetella pääsemään sinne, ettei tarvitse kahdeksaa vuotta taas odotella seuraavaa kertaa. Hienosti olette kuitenkin yhden onnistuneen kauden jälkeen nostaneet uhoanne. Niitä mestaruuksia tulee sitten, kun pääsee siitä ensimmäisestä kierroksesta vielä toiselle, siitä edelleen jatkoon ja vielä voittamalla sen finaalinkin. Mutta siitähän siellä ei ole kokemusta.
Sinun logiikallasi varmaan TPS on Liigan paras joukkue, koska TPS on voittnut eniten SM-liigan mestaruuksia? JYPillä ei taida kovin montaa mestaruuskauden pelaajaa enää rosterissaan olla. Viime kaudella SaiPa kuitenkin oli parempi kuin JYP. Tällä kaudella saa nähdä kumpi menestyy paremmin, mutta JYP ei tule tämän kauden aikana monen vuoden takaisilla mestaruuksilla tekemään mitään.