Tapparalla on allaan seitsemän vuoden mitaliputki ja kuudet peräkkäiset finaalit, myös kaksi peräkkäistä mestaruutta. Ja nyt tällainen alku kahdeksannelle kaudelle... voi morjens. Eikö Porissa voisi olla koskaan noin helppoa? Melkein jo naurattaa se, miten hyvin Tapparalla pyyhkii ja miten paljon hunajaa heidän kannattajansa saavat käytännössä joka viikko. Ja vaikka jokin satunnainen pelaaja vetäisikin kehnosti tai satunnainen erä päättyisi vain 1-1, Tappara tekee jossain kohtaa, yleensä tasaisin väliajoin ja kaikkien kentällisten voimalla muutaman maalin lisää ja voittaa selvin lukemin.
Hullu porukka tuo Tappara. Oon vähän kateellinen. Sydän sykkii kuitenkin punaisena.
Kärpille täydet pojot kolmen maalin ja Tapparalle neljän maalin erolla. Ei hitto, noiden kahden valtakausi ei pääty todennäköisesti vielä pitkään aikaan, mahdollisesti koskaan. Sarjataulukon kaksi parasta ovat nuo sakit vielä 12 vuoden kuluttua meikäläisen 30-v synttäreillä. Iski hetkellinen haikea mieli tästä yllätyksettömyydestä.
Ai niin, ollaan lokakuun ekoissa päivissä ja kaudesta on pelattu alle kuudesosa. Hittoako minä valitan... no joo, yksi lysti. Onnittelut oululaisille uudesta voitosta ja Patrik Rybarille toisesta peräkkäisestä nollapelistä kotona. Kiitos Ässille hyvän haasteen antamisesta isännille, mutta risuja pännivän suuresta tehottomuudesta maalinteossa. Ei auttanut, vaikka pidin kevään 2013 mestaruuslippistä päässäni koko iltapäivän.
Kristian Kuusela on upea pelaaja. Hatunnosto siitä, että 900 ottelua menestyksestä liigauraa takana ja keikkuu tällä haavaa maalipörssin ja pistepörssinkin(?) kärjessä.