To 29.3.2018 HIFK - JYP (puolivälierien 6. ottelu)

  • 9 154
  • 56

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas on ollut piiiiiiiiitkiä tunteja tänään. Eikö se suhteellisuusteoriakin sano, että sekä aika että naisten kauneus ovat tavattoman suhteellisia käsitteitä? Olen itse huomannut laajoissa empiirisissä tutkimuksissani, että molemmat ovat erityisen herkkiä känniasteelle. Ihmeellistä on tämä fysiikka. On se.

Känniaste vaikuttaa myös gravitaation, mikä on muistettava kun sunhtteellisuusteoriasta puhutaan tai hallilla liikutaan. Tästä oli aikanaan vakuutta tutkimus arvostetussa tiedelehdessä... Oliko nimeltään Äpy tms,

Yonkmania täällä arvostellaan, mutta eihän mies ole kun yhden naksun pakkasella neljään peliin. Se ei ole kauhean paljon. Minulla on semmoinen kutina, että IFK:lla on henkinen edge, mutta energiaa saattoi kulua taka-ajossa enemmän kun Jypiltä kului parin erän seisoskelussa.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai niin, mistä meille saatais noita "tähtipelaajia", joilla aivotärähdys kestää ensin sen kolme minuuttia, parantuu ja uusiutuu sitten seuraavana päivänä?? Melko harvinaista tuo tuollainen.

Päävammoissa ei kovinkaan harvinaista. Oireita ei välttämättä tule kuin heti osuman jälkeen ja sitten useamman tunnin päästä.

Tony Salmelainen hyvä esimerkki. Huilasi tällin jälkeen aikansa, pelasi pelin ja sitten vamma paljastui niin pahaksi, että arkielämäkin oli vaikeaa.

Granlundilla oli sama homma kerran runkosarjassa. Taisi taklata ohi, hoiperteli vaihtoon, huilasi vähän aikaa ja pelasi sitten pelin loppuun. Sen jälkeen olikin muutaman pelin poissa kun osuma paljastui aivotärähdykseksi.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Kyllähän tässä väkisinkin on jo hieman luovuttanut fiilis tämän sarjan osalta, toivottavasti samaa ei näy kuitenkaan pelaajilla. Kaikki vaan irti mitä saa ja lopputuloksen näkee sitten. Laurikaisen on nyt onnistuttava täydellisesti tulikuumaa HIFKia vastaan. Melkoinen momenttumi tämän sarjan osalta on kyllä heillä näpeissä. Jatkoille tänään mennään. Heitetään että 2-2 tilanteesta.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katsopas hieman tarkemmin se hidastus. Minun mielestä siinä ei ollut mitään. Kaulakkain luistelivat päin laitaa. Okei, kakkonen ihan ok rangaistus ettei kellekään jää paha mieli, koska juuri puoli metriä ennen laitaa Salmelan käden asento muuttui-->saattoi näyttää siltä että Tuppuraisen päätä hakataan pleksiin.

Niin noh, mitä nyt Salmela sai juuri 5 ottelun pelikiellon. Se on ensikertalaiselle aika paljon se, joten täytyy olla kurinpidon mielestä todella törkeä temppu.

Mutta elämä on erilainen kun keksii omassa päässään vaan kaikkea jännää. Pitääpä kokeilla.

Illan pelin odotusarvo 0. Sen tosin olen liian monessa ketjussa jo sanonutkin, joten ei siitä sen enempää. Heja sverige.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka itse on pitkälti luovuttanut, niin pelaajat tuskin ovat. HIFK:llä on myös paineita, kun varmasti olisi kova halu ratkoa peli kotihallissa, eikä joutua vieraisiin seiskapeliä pelaamaan. Toivoa on, mutta ei se vain oikein ajatuksissa tunnu.

Eilinen otti niin koville, että tänään en ainakaan alkuunsa tule seuraamaan peliä kovin aktiivisesti. Ehkä sitten lopussa lyöttäydyn katsomaan, jos tilanne näyttää jollain tapaa lupaavalta.
 

chubster

Jäsen
Tällä kaudella saisi JYPin toimesta tapahtua paljon että olisin tyytyväinen (=minimissään fiinalipaikka).

Se jos JYP tänään kaatuu kaikkensa antaneena ”saappaat jalassa” taistellen on ihan yks hailee enää tässä kohtaa. Se ei pelasta mitään. 5-0 voitto Jyväskylään (hah, joo naurattaa muakin) on ainoa mikä eilisen jälkeen riittää.

Toimistolla voidaankin jo ruveta hieromaan Virtasen seuraavan jatkosopimuksen reagointipykäliä ja bonuksia.

Pahaa päivää kaikille.
 

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jännä matsi tulossa joo. Ihan hyvät muutokset Selin tehnyt. Diggaan Finleyta, mutta ei jalat riitä Jyppiä vastaan etenkin, kun on ollut pelaamatta pitkään. Ulander voisi ottaa Varakkaan paikan, mutta kai tässä haetaan sitä pleijarikokemusta nuoruudeninnon edellä. Tänään paikan päälle ihmettelemään.

Ai niin, mistä meille saatais noita "tähtipelaajia", joilla aivotärähdys kestää ensin sen kolme minuuttia, parantuu ja uusiutuu sitten seuraavana päivänä?? Melko harvinaista tuo tuollainen.

En tiedä onko joku jo ehtinyt opastaa sinua lieviin aivotärähdyksiin liittyen mutta tämä on hyvin yleinen oirekuva, eli oireet tulevat viiveellä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tärkeä ottaa tänään voitto jo ihan sen takia, ettei tarvitsisi enää kuunnella Jyväskylän hallin junttiteknoa tms. jumputusta.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai niin, mistä meille saatais noita "tähtipelaajia", joilla aivotärähdys kestää ensin sen kolme minuuttia, parantuu ja uusiutuu sitten seuraavana päivänä?? Melko harvinaista tuo tuollainen.

Esitätkö tyhmää vai oletko vaan oikeasti tyhmä?

Yonkmanin paluu on vain ja ainoastaan IFKn etu, mies on hidas ja tehnyt valtavan määrän virheitä. Liikettä ja painetta miehelle niin IFK pelaa jatkuvasti ylivoimalla.

Tämä. En käsitä miksi Yonkman on tällaisessa pelissä pelaavassa kokoonpanossa. Istunee vähintään kertaalleen boksilla ja on jatkuvasti vaikeuksissa Raskin ja muiden liukkaiden hyökkääjien kanssa. Toki seiskapakkina, joten voidaan laittaa vetämään korkeintaan yksittäisiä vaihtoja ja alivoimaa, mutta Virtasen tuntien saa vastuuta suht paljon...

Ensimmäiseen erään HIFK:lle avausmaali ja vaikka 2-0 johto, niin homma alkaa olla taputeltu. Jollain perversillä tavalla sitä pitää tietenkin toivoa että JYP yllättää omat faninsa ja Laurikainen pelaa unelma(nolla)pelin.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tärkeä ottaa tänään voitto jo ihan sen takia, ettei tarvitsisi enää kuunnella Jyväskylän hallin junttiteknoa tms. jumputusta.

Täytyy myöntää että elien 4-0 ja 5-0 maaleissa otin äänen pois pelikatkon ajaksi, kun en vaan jaksanut. Minkä ihmeen takia Jyppilässä pitää olla tuolainen musiikki? Miksei se voi olla mielyttävä ja ihana niinkuin IFK:n maalimusa.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Enpä nää tässä kauheasti JYPillä mahdollisuuksia. En jaksaisi myös valittaa tuomareista, mutta yllättävän paljon on ollut tällä kaudella näitä asioita meitä vastaan, jotka menee kuulemma pitkässä juoksussa tasan. Useat epäselvät maalitilanteet ja rangaistukset on kääntynyt toiselle ja sääntöjä muutettu sen jälkeen kun on ensin otettu vanhan säännön mukaan kuokkaan.

Tämä Salmelan case on hyvä esimerkki, typerä temppu ja osittain vahinko, mutta selviää tuossa tilanteessa 2 min jäähyllä. Jos siitä olisi annettu vitonen pelissä, niin oletettavaa olisi ollut että sinä aikana IFK ei olisi tehnyt 6-6 tasoitusta niinkuin nyt teki. Sen sijaan sai siitä 5 ottelun pelikiellon. Sehän se tässä auttaa nyt.

Samoin Suomelaa kohtaan sattunut episodi, siis se korkea maila, ja sitten vielä se jatkoajalla oleva juttu missä Rask heittää Suomelan niskalenkillä nurin ja vie kiekon.

Edellisessä pelissä kaksi Kolehmaisen jäähyistä oli sellaisia missä IFK rikkoi ensin. En tiedä miten nämä menee pitkässä juoksussa tasan.

Nämä vaan esimerkkejä. Toki JYPin olisi pitänyt hoitaa tuo eilinen jo muulla keinoin eikä päästää tuollaisin.

Mutta IFK on ollut suurimman osan ajasta hyvä ja paljon parempi kuin olin kuvitellut ja on ansainnut voittonsa, mutta kun tiukkoja matseja mennään niin ei se enää näissä kiistanalaisissa tilanteissa tarvisi kaikissa saada hyötyä itselleen.

Korkea on vuori kiivettävänä ja itsellä ei uskoa enää löydy. Ja totuuden nimissä on sanottava että oli meilläkin tuuria CHL finaalissa kun itseämme parempi joukkue voitettiin.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Täytyy myöntää että elien 4-0 ja 5-0 maaleissa otin äänen pois pelikatkon ajaksi, kun en vaan jaksanut. Minkä ihmeen takia Jyppilässä pitää olla tuolainen musiikki? Miksei se voi olla mielyttävä ja ihana niinkuin IFK:n maalimusa.
Jos nyt meinaat JYPin maalilaulua, niin sen (ja maalilaulujen yleensä) perimmäinen tarkoitushan on vituttaa vastustajan faneja mahdollisimman paljon. Tässä tarkoituksessa JYPin jumppa on suorastaan täydellinen. Hippoksen musiikista yleisesti samaa mieltä, DJ kaipaa hirttoköyttä.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy myöntää että elien 4-0 ja 5-0 maaleissa otin äänen pois pelikatkon ajaksi, kun en vaan jaksanut. Minkä ihmeen takia Jyppilässä pitää olla tuolainen musiikki? Miksei se voi olla mielyttävä ja ihana niinkuin IFK:n maalimusa.

Mä en oikein ymmärrä miten jaksaa keskittyä noin olemattomiin asioihin kesken pelin. Televisioissa ne musiikit ei edes kuulu kunnolla.

Toinen asia on selostajat. Jotkut ei pysty kuuntelee peliä jos joku inhokkiselostaja on selostamassa. En minäkään tykkää Mertarannasta yhtään, mutta en mä sen nyt anna haitata mun pelin seuraamista. Keskittykää peliin, älkää pieniin nyasseihin
 

Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy myöntää että elien 4-0 ja 5-0 maaleissa otin äänen pois pelikatkon ajaksi, kun en vaan jaksanut. Minkä ihmeen takia Jyppilässä pitää olla tuolainen musiikki? Miksei se voi olla mielyttävä ja ihana niinkuin IFK:n maalimusa.
Itse otan myös äänen pois, kun IFK tekee Nordiksella maalin. Ärsyttävin maalilaulu minkä olen kuullut, toivottavasti en kuule sitä tänään :)
 

cimoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jokipo, Canucks
Me voitetaan jos Laurikainen pitää nollan. Muuten hävitään.
 

kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oishan tätä sarjaa vielä yhden matsin voinut kattoa mutta ei, kiitos Olkinuoran. Musta ei tulis urheilijaa, en osaa nollata, vieläkin vituttaa eilinen lahjoitus.

Ja Suomela - tiukimmassa paikassa kahdesti jäätyminen tyhjän maalin edessä. Ei (vielä) kestä kantti, ehkä sitten ensi kaudella HIFKissä.

Jäipä paska maku. Ensi kaudelle sitten joku oikea kassari. Dufvakin on vissiin vapaana, vaihdetaan yks kalju toiseen.
 

veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Mikä sarja!

Onnittelut HIFK:lle ja sen kannattajille. Olette 100% ansainneet jatkopaikan ja uskon vilpittömästi että teillä on täysi mahdollisuus voittaa mestaruus.

Nyt on vielä paikallaan heittää virtuaaliset sarjan loppukättelyt, eli mikitetyn Åstenin sanoin “töpö-töpö”: @Ishmael (parikin syytä) @Walkin @Warrington @Pekka Kaukalo @SOF1969 @KooJii_#1 @Jymäkkä @ElmerMoody @pernaveikko ja monet muut asialliset persoonat jotka muuttivat (väärää) käsitystäni HIFK-kannattajista. En muista Jatkoajan historiasta näin asiallista playoff-keskustelua, täällä on kuitenkin roikuttu vuodesta 2001 vaihtelevissa määrin, enimmäkseen lueskellen.

Myös HIFK:n pelaajat ja pelitapa ovat muuttaneet suhtautumistani joukkueeseen. Bandwagonissa taitaa olla tilaa?

Nyt menee jo hyperglykemian puolelle, joten on outron aika:

JYP sai sitä mitä tekemisillään valmennuksen johdolla ansaitsi. Varmasti kaikkensa tekivät, mutta se riitti nyt Liigassa vain tähän asti ja CHL-mestaruuteen. Kiitos hyvistä ja huonoista hetkistä ja kohti uutta kautta uusin ilmein.

Kiitos myös JYPin kannattajille ja heidän kanssaan varmaan vielä ihmetellään mitä oikein tapahtui.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä ja tiukka matsi.

IFK oli juuri sen Hytösen korkeasta mailasta saadun jäähyn verran parempi, eli pienet marginaalit oli lopulta. Toki ei JYP ansainnut tuolla hieman piippuun jääneellä pelillä tästä sarjasta voittoa.

Laurikaiselta hyvä peli. Maalit läpiajosta ja 5vs3 yv:stä. Oi mitenkä tässä sarjassa olisi käynytkään jos JYPin penkin takana ei olisi VirtasMarkoa reagoimassa... Olkinuora voinee jäädä paluumatkalla siinä Lahden kohdalla pois.

edit: Se tärkein unohtui. Paras seitsemästä sarja ei valehtele. Parempi menee aina jatkoon. Oli miten paljon tahansa epäoikeudenmukaisuutta tai huonoa tuuria, paras seitsemästä sarjassa ne kerkeää kyllä kuittamaan omalla hyvällä pelillään. Nyt ei riittänyt.
 
Viimeksi muokattu:

Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En jaksa paljoa kirjoitella. Parempi peli kuin eilen eikä harmita pätkääkään, koska lopputulos oli odotettu. Kiitos asiallisesta keskustelusta. Tuomarit ei vieläkään tehneet maaleja. Nyt vedän kännit ja toivon SaiPan voittavan Tepsin!
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Töpö töpö myös JYP-kannattajille! Tunteikkaan ja vähintäänkin erikoisen sarjan loputtua iso kiitos kaikille joukkueiden kannattajille, jotka piditte ketjun pääosin asiallisena ja rehtinä. Vaikka tunteet kuohahteli syystäkin, niin arvokkuus pidettiin toisen jengin faneja kohtaan ja kiitos siitä.

Pakko olla kyllä ylpee omasta jengistä ja sen esittämästä upeesta taistelusta. Tollasta pelaamista on tässä nyt viime mestaruudesta asti odoteltu ja vihdoin voi todella nauttia näkemästään. Hatunnosto jengille myös siitä loputtomasta uskosta omiin mahdollisuuksiin, vaikka kukaan ei tuntunu uskovan että olisi mitään palaa tässä sarjassa. Nostan myös oman käteni virheen merkiksi, sillä jengi yllätti kyllä mutkii housut kintuissa.

Hyvää kevään ja kesän jatkoa JYP-faneille ja päät pystyyn! Ens kaudella sitte yrittämään revanssia ;)
 

sampson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Leijonat
Laurikaiselta hyvä peli. Lankiselta jopa hieman parempi. Laurikaista olisi tarvittu edellisessä pelissä. Vahinko, että Laurikainen ei päässyt pelaamaan edellisessä pelissä.

Hyvää yritystä jypin joukkueelta. Verlicin kampitustuomio oli aika ihmeellinen, kun Åstenin kanssa jalat sotkeutuivat toisiinsa ja molemmat äijät kaatuivat. Kyseisen jäähyn aikana tuli voittomaali. Kun taas hifkin kampituksia ei tällä kertaa lainkaan vihelletty. Tiukassa pelissä virhevihellykset pitäisi mennä tasan pitkässä juoksussa. Nyt juoksu ei jatku niin pitkälle, että olisi tasoittunut.

Onnea hifkille ja kannattajille voitosta ja onnea mitalipeleihin!
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
@veskula jes, yläkäsi sinne. Pahin itselle ennakkoon oli juuri JYP. Hyvää vääntöä ja komea sarja. Kiitos faneille!

IFK osoitti kyllä luonnetta tässä sarjassa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös