Tänään oli jotenkin todella uninen peli vaikka kentällä asioita tapahtuikin. Halli oli täynnä, mutta tunnelma keskinkertainen. Molempien fanipäädyt kyllä vetivät chantteja, mutta muuta ääntä ei kuullutkaan. Kun hetkittäin kumpikaan pääty ei chantannut, oli halli täysin hiljaa. Itse nordiksella olen tottunut siihen että myös rivikatsojat lähtevät mukaan taputuksiin niin olin vähän yllättynyt. Ehkä tunnetaso ei ollut ihan kohdallaan tai aika on kullannut muistot vuodelta 2016 kun viimeksi Liigassa oltiin.
Espoo taklaa paljon josta sytyn. Kentän jää menee nopeasti huonoon kuntoon ja kiekko pomppii lähes koko ajan. HIFK:la oli kolmannessa erässä ja jatkoajalla niin monta paikkaa laittaa sisään että 2p voitto oli iso voitto. Hifk:n tasoitus näytti hieman paitsiolta, Lajunen lämää mistä tahansa kulmasta maalin ja SaiPa johtaa sarjaa. Näillä mennään.