Mainos

To 28.11.2013 Tappara-Kärpät

  • 31 144
  • 175

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Avataan nyt hyvissä ajoin jo tätä kärkikamppailua varten ketju.

Kyseessä siis Tapparan ja Kärppien kauden toinen kohtaaminen. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Oulussa 3.10.2013 ja tuo ottelu päättyi Kärppien 4-1 voittoon. Voitto oli Kärppien ennätysputkessa toinen voitto ja tuon jälkeen Kärpät on hävinnyt vain kerran. Kyseisen ottelun jälkeen Tappara on jäänyt vain kaksi kertaa pisteittä ja tappiotakin on tullut vain neljä. Voittoja samassa ajassa on kertynyt 14 kpl:tta. Eli hyvällä syyllä voidaan sanoa, että nyt vastaikkain ovat kaksi todella kovaa joukkuetta.

Kärpät tosiaan voitti 17 ottelua putkeen, mutta hävisi sitten Raksilassa Ilvekselle maalein 2-5. Eilen Kärpät onnistui kuitenkin heti palaamaan voittojen tielle nollaamalla Pelicansit Lahdessa maalein 0-3.

Tappara on nyt viiden ottelun voittoputkessa ja näiden pelien aikana Tapparan verkkoon on onnistuttu tekemään vain 3 maalia. Maaliero Tapparalle 14-3. Tappara peluutti eilen maalissa Andy Chiodoa ensimmäistä kertaa ja samantien tuli nollapeli. Luultavasti kuitenkin Tapparan maalilla Kärppiä vastaan esiintyy Juha Metsola. Kuten edeltä käy ilmi, niin Tappara on todella paljon tiivistänyt puolustustaan ja marraskuussa Tapparalle on tehty maaleja 1,5 maalin keskiarvolla per peli (tässä mukana surullisen kuuluisa romahtaminen HPK:ta vastaan). Tappara on myös noussut liigan parhaaksi kotijoukkueeksi kymmenellä kotivoitollaan.

Varmasti tulee olemaan tarkkaa pelaamista puolin ja toisin. Todellinen kärkiottelu kyseessä, toivottavasti peli sen mukaista.

Voitto toiveena.

Otteluennakko Tappara:
Tappara - Huippuottelu Hakametsässä torstaina

Otteluennakko Kärpät:
Syksyn sarjafinaali Hakametsässä - Oulun Kärpät

Tappara tänään:

81 Jukka Peltola - 28 Jarkko Malinen - 74 Antti Erkinjuntti
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 24 Atte Mäkinen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

Kärpät tänään:

Pyörälä - Viuhkola - Kähkönen
Huml - Maxwell - Aaltonen
Junttila - Kemppainen - Donskoi
Suoranta - Keränen - Alikoski

Kukkonen - Niemelä
Ohtamaa - Pokka
Lehtonen - Vallin

Rynnäs
Karhunen

Veikkauksen pitkäveto: 2,35 - 3,90 - 2,40

Tuomarit: Stefan Fonselius ja Teemu Salminen
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
Pari viikkoo ollu jo vatta vikkelällä tän matsin takia. Tärkeitä pelejä ollu toki välissä etenkin viime lauantaina Jypiä vastaan mutta varmasti kaikki tiedostaa sen että nyt katsotaan missä oikeasti mennään. Varmasti Kärppä leirissä samantyyppisiä aatoksia. Heidän ja tän pelin kannalta myös kutkuttava asia että voittoputki hössötys on nyt ohi ja oululaiset on saanu asian käsitellä rauhassa, siinä käsittelyn ohessa tyylikäs rutiinivoitto Pelicansseista vaikka ratkasu lopussa vasta tulikin.

Monta vuotta on saanu inhota Lasse Kukkosta vaan tv:n välityksellä mutta nyt pääsee inhoamaan paikanpäälle. Ärsyttävä jätkä, ärsyttävän hyvä, liigan paras pakki ja PISTE. Mielenkiintosia paineja Kärppämaalin edustalla luvassa ja toivottavasti Tapparan telaketju osasto Niemisen, Greenin ja Plihalin johdolla pistää parastaan.

Tarkkaa peliä tosiaan luvassa enkä usko että Kärppien kanssa halutaan lähteä coast to coast kilpaluisteluun koska siinä ollaan luultavasti heikoilla. Molemmilla porukoilla on valtava määrä maalintekovoimaa ja kysymys on siitä että päästäänkö niille ykkössektorin paikoille. Viimeks Oulussa Tappara ei tässä onnistunut mutta toisaalta siitä ollaan menty valtava askel eteenpäin pelillisesti. Moni varmasti odottaa että Aaltonen otetaan erityis tarkkailluun mutta siihen tuskin on nykykiekossa varaa ettei oma konsepti sekotu, siks toisekseen Kärpiltä löytyy joka ketjusta valtava määrä ratkasuvoimaa. Kovia, rutinoituneita jätkiä joukkue täynnä. Sama koskee tietysti myös Tapparaa. Kovaa täytyy pelata alusta alkaen mutta järkevästi.

Voittaminen on kivaa ja todella tärkeää mutta pelikirjapetterin sanoin tässä matsissa täytyy katsoa tuloksen taakse. Mikäli pystytään ihan oikeasti haastaan Kärpät ja luomaan todellisia maalipaikkoja riittävästi se riittää ainakin mulle jatkoo ajatellen. Ja jos niitä paikkoja saadaan niin kyllä Kuuselan, Jormakan ja Palolan johdolla joku uppoaakin, vaikka siellä on Liigan paras kopittaja vastassa
 

Wyrneri

Jäsen
Monta vuotta on saanu inhota Lasse Kukkosta vaan tv:n välityksellä mutta nyt pääsee inhoamaan paikanpäälle. Ärsyttävä jätkä, ärsyttävän hyvä, liigan paras pakki ja PISTE.
Upeaa, että Seksi-Lasselle alkaa tulla tunnustusta myös muista joukkueista. Lasse on ehdottomasti ylittänyt tällä kaudella kaikki asettamani tavoitteet. Maaleja ja pojoja on tullut Lasselle kova määrä, mutta se tärkein työ on omalla alueella. Siellä Lasse on mielestäni ehdottomasti liigan kovin pelaaja ja lisäksi ihanan vittumainen.

Tappara on ehdottomasti Kärppien kovin vastustaja liigassa ja on viime pelien perusteella jopa ennakkosuosikki peliin. Vastustajasta tulee seurattua eniten seurattua Palolaa, josta minulla ei ole käytännössä minkäänlaista kuvaa. Kaveri on ilmeisesti tekemässä todellista läpimurtoaan. Toinen seurattava on ikisuosikkini Kuusela, josta on Kärpistä todella hyvät muistikuvat sekä pelaajana että ihmisenä.

Kärppien peli on maaottelutauon jälkeen vähän ailahdellut, varsinkin ali- ja ylivoima on tehnyt ihmeellisen tasonpudotuksen. Kärppien nimellinen ykkönen Viuhkolan johdolla ei ole myöskään saanut viime aikoina oikeastaan mitään aikaan, lukuunottamatta Pyörälää. Kakkoskenttää taas kannattaa seurata. Kyseisessä ketjussa on aivan käsittämätön määrä taitoa Liigan nykytasoon nähden.

Matsilla on ihan huikeet lähtökohdat. Matsissa on vastakkain: liigan kaksi parasta joukkuetta, huikeat maalivahdit ja kaksi pirun kovaa kenttää. Olis jo torstai!

Varsinaisen jälkeen 3-3
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikäli pystytään ihan oikeasti haastaan Kärpät ja luomaan todellisia maalipaikkoja riittävästi se riittää ainakin mulle jatkoo ajatellen. Ja jos niitä paikkoja saadaan niin kyllä Kuuselan, Jormakan ja Palolan johdolla joku uppoaakin, vaikka siellä on Liigan paras kopittaja vastassa

Jokainen näistä tauon jälkeen kohdatuista joukkueista on pystynyt haastamaan Kärpät ja luomaan paljonkin todellisia maalipaikkoja. Monet näistä peleistä ovat revenneet vasta ihan lopussa Kärppien eduksi. Muualla katsotaan tällä hetkellä jo vähän liikaakin ylöspäin Oulun suuntaan.

Tavallaan ärsyttää, että medioissa "Kärpillä on ylivoimainen materiaali, johtaa sarjaa ylivoimaisesti, tulee voittamaan runkosarjan, liigan paras veskari, parhaat pistemiehet" jne jne.

Jos nyt palataan todellisuuteen, niin Tapparan voittaessa huomenna se on kahden pisteen päässä. Eli se siitä ylivoimaisesta johdosta. Monen mielestä Kolppanen on liigan ykkösveskari ja Ilves pommitti Rynnäksen vaihtoon lauantaina. Pistepörssissä on vain yksi Kärppä top 10:ssä ja paras maalintekijä on Joonas Kemppainen sijalla 15.

Toisaalta jos Kärppiä ei olisi, niin Tappara saisi kantaa tätä "varman mestarin" taakkaa. Nyt ne pääsevät hiljaa hiipimään tuossa valokeilan ulkopuolella ihan rinnalle ja jossain vaiheessa kenties ohikin. Ei se tarvi Kärpiltä kuin pari epäonnekasta tappiota ja sitten kaikki kummasteleekin, että miten ne yhtäkkiä on "romahtaneet täysin". Sitten ei menekään enää kauaa kun "kriisi"-kortti kaivetaan esiin :)
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tavallaan ärsyttää, että medioissa "Kärpillä on ylivoimainen materiaali, johtaa sarjaa ylivoimaisesti, tulee voittamaan runkosarjan, liigan paras veskari, parhaat pistemiehet" jne jne.

Kaiken kaikkiaan tervejärkinen kirjoitus. Tottahan on, että osa hehkutuksesta on täysin ansaittua, mutta kyllähän tuo 17 ottelun voittoputki pääsi aika monen tahon pään sekoittamaan. Osin aiheestakin toki. Esimerkkinä Tappara ei ole tällä kaudella jäänyt kertaakaan pisteittä kahdessa peräkkäisessä ottelussa ja kyllä sekin jotain kertoo.

Iltalehdestä löytyy tältä päivältä ihan hyvä kirjoitus asian tiimoilta:
Näkökulma: Kärppien pahin uhka vaanii lähellä | SM-liiga | Iltalehti.fi
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
En ole kyllä Kärppä-matsia odottanut näin paljon sitten Janne Pesosen aikojen, jolloin jokainen piste oli aina kiven alla, ja yleensä edellä mainittu ratkaisi ottelun jossain vaiheessa. Muutamat viime kaudet Kärpät on ollut vähän hmv, vaikkakin rosteri on toki kova ollutkin. Menee Aran piikkiin.

Torstain matsissa kohtaa kaksi aika selvää kärkijoukkuetta; Tapparalla kolmoseen 10p ja Kärpillä 15p, vaikkakin joukkueiden ottelumäärissä on eroja. Tapparan peli on ollut kyllä hyvässä kuosissa jo pitkään joten sinänsä mahdollinen tappio ei huoleta, mutta ihan vain kärjen tiivistymisen kannalta kotivoitto olisi suotava. Sanotaan että 3-2 vois olla hyvä lopputulos.

Kärpiltä seurannassa on tietysti tämä "superkenttä" ja Donskoi. Eilisen Espoon pleksi-issuen seurauksena kerkesi seuraamaan peliä Lahdesta ja ainakin eilisessä pelissä Donskoilta ei oikeen peliä edistäviä mooveja tullut, vaan meni vähän veivaamiseksi tämän rankkarispecialistin pelaaminen.
 
Jos nyt palataan todellisuuteen, niin Tapparan voittaessa huomenna se on kahden pisteen päässä. Eli se siitä ylivoimaisesta johdosta. Monen mielestä Kolppanen on liigan ykkösveskari ja Ilves pommitti Rynnäksen vaihtoon lauantaina. Pistepörssissä on vain yksi Kärppä top 10:ssä ja paras maalintekijä on Joonas Kemppainen sijalla 15.

Unohdetaanko tässä nyt kuitenkin se, että Aaltonen on pelannut 16 ottelua ja Maxwell 15. Aaltosella 18 pistettä ja Maxwellilla 17, joten kyseiset pelaajat taitavat olla tällä hetkellä liigassa ainoita yli piste per peli tahdin nakuttaneita? Heillä siis n. 10 peliä vähemmän kuin muilla, joten ei ihmekkään etteivät vielä ole tuossa top 10:ssä. Tappara olisi toki voittaessaan lähellä, mutta yhden pelin enemmän pelanneena. Tapparan jälkeen muut joukkueet ovatkin sitten kauempana. Rynnäksellä peräti yksi paska peli ja sekin ehkä osittain siksi, että pelasi myös edellisenä päivänä. Jotain rajaa näihin "palataan todellisuuteen"- juttuihinkin, vaikka osittain olen kanssasi myös samaa mieltä.

Totta on, että peli ei ole ollut aivan niin hyvää kuin ennen taukoa, mutta toisaalta huonommat pelit myös auttavat joukkuetta keskittymään pelin parantamiseen ja sitä kautta saavat tsemppiä tuleviin peleihin. Tappara on tällä hetkellä Kärpille kovin mittari Liigassa, varsinkin kun kyseessä on heidän kotipelinsä. Huomiseen peliin Tappara siis mielestäni hienoinen suosikki juuri kotipelin takia, mutta hyvin pieni sellainen. Raksilassa Kärpät olisi vähän suurempi suosikki kuin Tappara huomenna IMO. Odotan melko tasaväkistä peliä, ja jos olisi pakko veikata niin varmaan ristiä lapulle laittaisin. Oletusarvona vähämaalinen peli, mutta monestihan tällaiset ennakkoon tiukat pelit saattavatkin repsahtaa suuntaan jos toiseenkin.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Erittäin mielenkiintoinen peli on huomenna. Tappara ja Kärpät ovat selvästi syyskauden kaksi parasta joukkuetta. Molemmat ovat myös erittäin todennäköisiä välieräjoukkueita keväämmällä. Kovimpaan mahdolliseen paikkaan siis Kärpät pääsee huomenna Hakametsässä.

Molemmilla joukkueilla on erinomainen viisikkopuolustus, joten maalipaikoilla ei tulla juhlimaan. Siihen kun lisätään molempiin päihin erittäin hyvät maalivahdit, on helppoa ennakoida vähämaalista ja tasaista peliä. Uskon Kärppien yksilötaidon ja viimeistelypotentiaalin olevan karvan verran Tapparaa edellä, joten niukka 1-2 voitto Ouluun.

Kärppien alkukautta kuvaa hyvin voittoputken ja sarjajohdon lisäksi maaliero, joka on +47. Seuraavana tulee Tappara +16. Vaikka sarjataulukossa piste-ero on vain viisi pistettä Kärppien ja Tapparan välillä, on Kärpät ollut alkukauden suvereeni hallitsija. Huomenna Tapparalla on mahdollisuus laittaa kapuloita rattaisiin.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Superpeli tulossa kannattajille ja oikeastaan kenelle tahansa Liigasta kiinnostuneelle. Tässä on niin monella tasolla kutkuttavia kysymysmerkkejä, että syystäkin odotukset nousevat.

Tapparan kannalta jos ajattelee niin iso juttu on päästä mittaamaan tasoa liigan parasta vastaan. Tämä on ollut leimallista tälle Rautakorven "uudelle" tulemiselle, kuten viime vuonna jolloin tasaukseen valittiin suoraan Jokerit sarjan piikkipaikalta. Tähän perustuen uskon, että tätä ottelua odotetaan innolla myös pukukopissa.

Sitten on se pelikirja-aspekti. Nythän Tapparan taktinen pelaaminen pistetään myös kunnon puntariin, Kärpät käsittääkseni on jatkanut Marjamäen tutulla linjalla, kun taas Tappara on pyrkinyt lisäämään kamppailupelaamista verrattuna viime vuotiseen pelitapaan.

Ja lopulta on vielä ne yksilöt. Kärpillä on melkoinen arsenaali käytössään, etunenässä tietysti vielä Juhamatti Aaltosen yksilötaitoa, sitä ei ole millään muulla joukkueella tässä sarjassa. On kokemusta ja hyviä nuorempia pelaajia. Tappara nojaa vahvasti kokemukseen mutta Olli Palola, Jan-Mikael Järvinen ja miksei myös Pekka Jormakka ovat hyvässä lyönnissä ja varmasti haluavat näyttää taitojaan. Maalivahdit ovat kohdillaan molemmilla.

Odotan kyllä suoraan sanoen kauden parasta peliä, ihan jääkiekkoviihteen kannalta ja tietenkin molemmilta joukkueilta. Uskon, että kaikinpuolin hieno ilta on luvassa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kauden isoin peli ja fjiilikset sen mukaiset! Tilastojen valossa Kärppien yv-pelaaminen on ollut parasta A-ryhmää, joten jäähyt minimiin, mikä tosin voi olla vaikeaa perustuen ottelun askelmerkkeihin. Oululaisten av-pelaaminen ei sitten ylläkään tilastollisesti samalle tasolle, paitsi sitten tietenkin sijalle kolme vieraspeleissä...

Metsola on pelannut hyvin ja tulee varmasti aloittamaan tämänkin, itse laittaisin kuitenkin Chiodon, en torjunnallisista syistä vaan mailapelaamisen vuoksi. Kärpät tulevat antamaan maalin taakse varmasti painetta ja kun Tapparan peli perustuu nopeisiin suunnanmuutoksiin, niin yksi hyvä pelinavaaja pakkien lisäksi voisi olla se naksu meille päin.

Tunnetta kaukaloon lauantaisen JYP-pelin tyyliin ja Hakametsään seiskalla alkava yleisömäärä!
 
Kääntelee asiaa mitenpäin vain, on Kärpillä liigan paras materiaali. Pelitapa on kunnossa, loistava maalivahti ja liigan ylivoimaisin yksilö Aaltosen henkilöitymänä. Eikä se Maxwellkaan pöllömpi taida olla. Kärpät ei tule jäämään alle kolmen maalin, koska Teemu Salmisen tarjoamista ylivoimista tulee ainakin kaksi reppua. Kärkipeli nostaa molempien joukkueiden mentaaliset tasot tappiin ja suoritustaso on takuulla maksimissaan molemmilla. Pahaa pelkään, että siinä taistossa Tappara ei Kärpille pärjää.

2-5.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kärpät ei tule jäämään alle kolmen maalin, koska Teemu Salmisen tarjoamista ylivoimista tulee ainakin kaksi reppua.
Ei tietääkseni vihellä tänään Hakametsässä vai voiko tuomari antaa jäähyn Tapparalle vaikkei olisi edes samassa hallissa?
 
Ei tietääkseni vihellä tänään Hakametsässä vai voiko tuomari antaa jäähyn Tapparalle vaikkei olisi edes samassa hallissa?
Huh. Fonselius nyt ei paljoa siitä parane, mutta on ehkä tasaisen paska molemmille. Salonen toisena näköjään. Muistelin vain Tapparan palstalta keskustelun, jossa mainittiin Fonselius-Salmisen olevan tässä pelissä tuomareina. Mutta parempi näin.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC

Onhan Kärpillä hirvittävä hyökkäysarsenaali, mutta että tekisivät viisi maalia tässä matsissa? En ihan jaksa uskoa. Tapparan verkkoon on tehty viidessä viime pelissä yhteensä kolme maalia. Eli 0,6 maalia ottelua kohden.

Hieno matsi kyllä luvassa. Lopputuloksella ei tässä vaiheessa ole paljon väliä, koska molemmat joukkueet kaatavat sitten muita ryhmiä solkenaan. Yksi tappio ei tunnu tällä hetkellä missään.

Kiva katsella laadukasta kiekkoa ja nähdä kovia kaksinkamppailuja. Keväällä pelataan sitten tuloksesta.
 
Onhan Kärpillä hirvittävä hyökkäysarsenaali, mutta että tekisivät viisi maalia tässä matsissa? En ihan jaksa uskoa. Tapparan verkkoon on tehty viidessä viime pelissä yhteensä kolme maalia. Eli 0,6 maalia ottelua kohden.
...
Minun kristallipallossani viimeinen noista viidestä on tyhjiin. Ekassa erässä 0-2:en, ensimmäinen ylivoimalla. Toisessa erässä kavennus, mutta perään 1-3. Kolmannen erän alkuun 1-4, sitten puolivälin paikkeilla 2-4 ja lopussa tyhjiin viimeinen. Ja Aaltonen varmaan 1+2. Tämä ikävä kutina on samanmoinen kuin ennen Jokerit-vieraspeliä, jossa valitettavasti ennakoin tuloksen oikein. Nyt haluaisin olla totaalisen väärässä. Toivon, että Tappara pystyy tuon Kärppien ykkösvitjan puolustamaan pimentoon, sitä voitto vaatii.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joku Kärppien kannattaja voi heittää minulle yv:llä kokoonpanot, niin lisään ne tuonne avausviestiin samoin kuin Tapparan. Vai tuleeko Kärppien kokoonpanot kotisivuillenne ennen matsia?
 

axe

Jäsen
Ei tietääkseni vihellä tänään Hakametsässä vai voiko tuomari antaa jäähyn Tapparalle vaikkei olisi edes samassa hallissa?

Mitäs teidän sivustot antaa tuomareiksi? Liigalla lukee intrassaan edelleen Fonselius-Salminen, ja Salonen olisi Bomanin kanssa Turussa. Hakamettään on kyllä linjureita ja muita offisiaaleja vaihdettu mutta päätuomareihin ei ole punakynää tuolla ainakaan merkattu.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitäs teidän sivustot antaa tuomareiksi? Liigalla lukee intrassaan edelleen Fonselius-Salminen, ja Salonen olisi Bomanin kanssa Turussa. Hakamettään on kyllä linjureita ja muita offisiaaleja vaihdettu mutta päätuomareihin ei ole punakynää tuolla ainakaan merkattu.

Eilen mielestäni oli vielä Anssi Salonen, mutta korjataan siis Teemu Salminen. Eli olin väärässä, pahoittelut.

Edit. Oli muuten myös jälkipelien puolella ansiokkaat otteluennakot tekevä trafan laittanut myös, että Anssi Salonen. Eli ilmeisesti vaihto on tapahtunut.
 

Toripolliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joku Kärppien kannattaja voi heittää minulle yv:llä kokoonpanot, niin lisään ne tuonne avausviestiin samoin kuin Tapparan. Vai tuleeko Kärppien kokoonpanot kotisivuillenne ennen matsia?
Ilman mitään loukkaantumisia tai huilivuoroja, tullee Kärpät jatkamaan tiistain matsin kokoonpanolla eli:

Pyörälä - Viuhkola - Kähkönen
Huml - Maxwell - Aaltonen
Junttila - Kemppainen - Donskoi
Suoranta - Keränen - Alikoski

Kukkonen - Niemelä
Ohtamaa - Pokka
Lehtonen - Vallin

Rynnäs
Karhunen.

Kova ja tiukka kamppailu odotettavissa. Molemmilla joukkueilla peli kulkee ja ovatkin repäisseet jo pienen kaulan seuraavina tuleviin jengeihin sarjataulukossa. Tapparalta en tällä kaudella montaa matsia ole nähnyt, mutta eiköhän sieltä samaa taattua lätkää Rautakorven opeilla ole tulossa. Palola, Kuusela, Jormakka sekä tietty Nieminen niminä tulevat heti mieleen.

Kärpiltä jämäkkä esitys tiistaina Lahdessa ja tänään vaaditaan napsun parin verran lisää terävyyttä maalipaikoissa. Lehtonen korvasi hyvin Pokan ykkösylivoimassa ja toivottavasti ylivoima toimii tänäänkin. Kärpät on sarjan paras vierasjoukkue ja etenkin omaan päähän on syksyn peleissä mennyt kiitettävän vähän maaleja. Kotona on sitten soinut enemmän omissa.

Tulosveikkausta en uskalla lähteä heittämään, mutta Kärppien voittoon uskon. Voi olla, että menee jatkoille.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Syyskausi huipentuu. Tappara on noussut alkukauden koomastaan vakuuttavaan lentoon. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa lokakuun alussa oli vielä selvästi nähtävissä, miksi Tapparalla ei silloin pisteitä juuri kertynyt. Mutta nyt on siis asiat toisin. Maalivahiten taisto on herkullinen yksityiskohta tässä ottelussa. Rynnäs saa todellisen haasteen vastapäädystä, kumpi vie?

Itse näen Tapparan hienoisena ennakkosuosikkina kotiedun takia. Kärpät tulee toki aivan tuntumassa ja kumpi tahansa voi olla tänään kuskin paikalla. JMA:n luulisi syttyvän tähän otteluun, jos mihin. Noin muutenkin luulisi löytyvän molemmissa leireissä ekstralatausta. Tapparalle tilanne on herkullinen. Takaa kantaan hiipinyt nippu pääsee kotona mittaamaan tasoaan kivenkovaa ja paljon hehkutettua pohjoisen petolaumaa vastaan. Kärpille taas hiukan heikompien esitysten jälkeen paikka näyttää oma huipputasonsa.

Nieminen-Kukkonen, siinä mielenkiintoinen taistelupari. Kuka hieroo ja kenen naamaa ja kenellä käämi palaa? Kaksi piinkovaa konkaria ja molemmat osaa tuon kovien paikkojen pelin. Palolan otteet kiinnostaa vastustajan leiristä. Kuka on tämä mies, joka tehoja tuohon tyyliin takoo? Mennäänkö rankkareille, ratkaiseeko Donskoi? Enää muutama tunti ja kiekko jäähän!
 

JakeTheGreat

Jäsen
Suosikkijoukkue
YNWA
Jesjes, huippumatsit jatkuvat! Odotan ihan vesi kielellä tätä ottelua. Siitä lähdetään, että Kärpät laittaa kiekkoa liikkeelle ja juoksuttaa vastustajaa ihan kunnolla.

Tappara on kotona suosikki, tietenkin. Sanoisin, että prosentein 52-48. Loistava fiilis on ottelusta!
 

Itäpuu

Jäsen
Mahtava ilta tulossa, tuskin malttaa odottaa. Tästä on puhuttu muissakin yhteyksissä J.G:n kanssa:
Tappara on pyrkinyt lisäämään kamppailupelaamista verrattuna viime vuotiseen pelitapaan.
Toivottavasti ei tarvi pelin jälkeen palata aiheeseen, sillä viimeaikoina Kärppiä vastaan on kamppailtu aika rumasti.
Tappara on kova joka tapauksessa.
 

Tonikarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pitkästä aikaa oikeasti peli joka jännittää....siistiä :) Luottamus Kärppiin on kova ja uskon että homma hoituu kotiin tänään, mutta helpolla en usko että tulee. Numerot voi olla isotkin jos peli ratkeaa hyvissä ajoin, mutta nyt jännätään :)
 

Kukko

Jäsen
Omissa papereissa jonkin verran tasoitusta annetaa kyllä nyt, kun poissa kokoonpanosta Bailen, Connolly ja Kallela. Kahdella ensimmäisellä ilmeisestikkin jotakin pientä loukkaantumista. Kallelan poisjäännille taas ei löydy minkääntason järkevää syytä (paitsi tietysti Jukan itsepäisyys). Bailenin puuttuminen ylivoimasta on iso miinus, tasakentällisin taas Atte Mäkinen paikkaa enemmän kuin hienosti. Connolly on mahdollisesti joutunut koirankoppiin, tai sitten pientä vammaa how knows. Sen tiedän että irtipäästettäessä CC tuottaisi kyllä vaikeuksia kärppälaumalle.

Tappio tänään ei kyllä romahduttaisi maailmaa missään mielessä. Vaikka voitto tulisikin, on Kärpät kuitenkin todennäköisin runkosarjanvoittaja. Lähtökohtaisesti kakkostilasta taistellaan hampaat irvessa. Playoffit on sitten omamaailmansa, voi tulla loukkaantumisia jne. Kärppien Kemppaiset ja Donskoit ei välttämättä finaaleissa olekkaan niin kovia, mikäli tulosvastuu alkaa painamaan ja kaikki ei menekkään enää niin kuin elokuvissa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mahtava ilta tulossa, tuskin malttaa odottaa. Tästä on puhuttu muissakin yhteyksissä J.G:n kanssa:

Toivottavasti ei tarvi pelin jälkeen palata aiheeseen, sillä viimeaikoina Kärppiä vastaan on kamppailtu aika rumasti.
Tappara on kova joka tapauksessa.

No jos Tappara voittaa niin pomminvarmasti on joku nillittämässä asiasta. Itseäni ei kiinnosta, kuten jo muussa yhteydessä todettiin, niin Tapparan kahvaaminen on lähinnä sanahelinää nykypäivänä.

Uskallanpa väittää, että Kärpätkin tulee käyttämään mailaa tänään muuhunkin kuin kiekon pelaamiseen. Jaksaako siitä tehdä numeroa? Tuskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös