"Hallinta" oli varmaan aika 50-50, Kärpät oli vain aika paljon terävämmän oloinen hyökkäyksissään, mikä sitten näkyi 1-3 -tuloksessa.
Laaksonen ei varsinaisesti mielestäni koheltanut, mutta Ilves-yleisön mielestä jätti muutaman aika selkeän Kärppä-jäähyn viheltämättä, kun sitten vastapainoksi ehkä hieman heppoisesti laittoi Ilveksen kaksi kertaa 5-3 -alivoimalle (1-0 -maali ensimmäisestä). Silti, tuskin Laaksosen toimintaa niin pahasti olisi kritisoitu, ellei kaverin historiassa olisi melkoisen paljon kuumennusta Ilves-leirissä herättäneitä tuomioita.
Jospa vielä joku sana lisää siitä pelistäkin, kun kerran paikalle olin vaivautunut. Muutoin tämä ketju on kyllä yksi jatkoajan surkeimmistä otteluketjuista.
Näin minä kentän tapahtumat näin: Kärppien peli oli aika tasapaksua ja kaukana siitä, mitä se tulee keväällä olemaan. Pelin nopea kääntäminen onnistui vain ajoittain ja lähinnä vain kahdelta ensimmäiseltä ketjulta. Ilves oli tasaisesti mukana varsinkin kahdessa viimeisessä erässä, mutta viimeistely oli surkeaa muutamasta hyvästä maalinedushässäkästä huolimatta.
Yksilöistä Ilvekseltä erottui vain Anttila, joka tuntui olevan jatkuvasti kentällä ja aiheuttaen lähes kaikki ilveksen vaaralliset tilanteet. Puolustajista ilveksen tasaisin oli Kantee, joka pelasi tyylikästä peruspeliä. Werner ja Tukio eivät ainakaan eilisen perusteella ole mitään erityisiä vahvistuksia. Järviset, Helmiset, Määttäset, Koivistot ja Viitakosket hukkuivat tavalliseen junnaavaan massaan. Veskari pelasi ilveksellä hyvin.
Kärpistä Tarkki pelasi hyvin ja teki muutaman (ratkaisevan) hyvän patjatorjunnan. Puolustus oli muutamaa hässäkkää lukuunottamnatta kasassa Karalahti pelasi rauhallisen varmasti, Lehtonen haki hyvin laukaisupaikkaa ylivoimiin ja Korpikari jatkaa otteiden parantamista. Jaakola oli perusjaakola, eli ei mitään uutta auringon alla. Laamasta ei juuri erottanut. Majeskyn erotti peliä helpottavista pienistä syötöistä ja siitä, että ylivoimassa laukaus ei ehdi lähteä edes hyvästä paikasta, ennen kuin eteen on tullut ainakin kaksi puolustajaa. Hyvää peliä Majeskyltä puolustussuuntaan.
Hyökkäyksessä plussat Brosille, Pesosella ja Kratenalle. Kuusela väläytti ajoittain ja Paakkolanvaara on kipuamassa Viuhkolamaisesti kohti huippua. Pelaa viisaasti ja on todella taitava suojaamaan kiekkoa ja tekemään paikkoja. Pärjää hyvin myös kulmissa. Hyvönen pelasi mielestäni hyvällä moraalilla, mutta ketsuppipullo on vielä jumissa. Loput ketjut täyttivät vaateen oman pään pelaamisesta puhtaasti, mutta eivät tarjonneet yhtään mitään hyökkäyssuuntaan.
Tom of Laaksonen on ilves-fanien hampaissa, mutta ei mielestäni eilen ollut mitenkään erityisen huono. Muutama koukkujäähy puolin ja toisin olisi voinut mennä eri lailla. Yksi selkeä jäi viheltämättä, kun Anttilaa koukattiin hyökkäysalueella hyvän harhautuksen jälkeen kolmannen erän alkupuolella. Tasapainotusta oli Lehtosen polvitaklausjäähy, joka tuli yhdestä puhtaimmista lonkkataklauksista, joita olen nähnyt. Lehtonen oikein asetteli lonkkaa kohdalle, johon Anttila lähti nousemaan, seurauksen jäähy, koska Anttila heilahti niin rajusti. Ihmetellä voi myös, että maalia ei hyväksytä, kun pakki siirtää maalin paikaltaan. Ei maalia, ei jäähyä, aloitus b-pisteelle.
Yhteenveto: tasainen ja lattea peli, jonka kärpät vei materiaalieron ja ylivoimien hyödyntämisen avulla. Ansaitusti.