Kasitien derby, tällä kertaa Vaasassa. Sportin tähänastisen liigauran aikana on nähty (puhumattakaan kevään 2009 tapahtumista), että Kuparisaari on jostain syystä äärimmäisen hankala vierashalli Ässille, väitän että nykyisellään ihan TOP-3 pahimpien joukossa. Tähän päälle se, että Ässien vieraspelaaminen hakee vielä uomiaan, niin teenlehtiä tai lampaan sisälmyksiä ei tarvita sen ennustamiseen, että vaikea ilta on patapaidoille tulossa.. siitäkin huolimatta, että Sport on pelannut kotonaan varsin heikosti. Katselin tuossa Sportin edellisiä pelejä, ja järjestään aivan kaikki ovat olleet maalin pelejä. Aika helppo lienee ennustaa samaa tilannetta myös tälle illalle, se on maali sinne tai tänne joka luultavasti ratkaisee. Ässät kärki ensimmäisen tappionsa lähes kolmeen viikkoon tosiaan vasta edellisessä ottelussa, joten katsotaan millaisella ilmeellä joukkue tänään on liikkeellä..
Sport antaa tasoitusta, sillä kovia hyökkääjiä heillä on poissa useitakin, ja ilmeisesti myös Kankaanperä pelikiellossa tiistain tapahtumien jälkeen (vai?). Ässien puolelta saattaa olla, että iskun päähänsä viime perjantaina saanut Korhonen pelaa jo tänään, muut saikkuilijat jatkavat ilmeisesti varmuudella toipumistaan..
Vaikka molemmilla on poissaoloja, niin odotan värikästä ja vauhdikasta iltaa. Sanotaan näin, että kaikki pisteet mitä tänään Poriin lähtevät ovat kotiinpäin, kuten mainittua niin sen verran hankalaa Ässillä on aina ollut Vaasassa..