Mainos

To 24.9.2015 HIFK - TPS

  • 6 636
  • 37

Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Tiistain CHL on takana ja liiga jatkuu taas Nordiksella, vastassa TPS. Molemmat joukkueet aloittaneet kauden kohtalaisen hyvin pisteiden valossa. Ottelurasituksen osalta tilanne molemmille suunnilleen sama, sillä TPS ei joutunut matkustamaan CHL:ää varten Jyväskylää kauemmas ja IFK pelasi kotonaan. TPS näyttää kokonaisuutena paremmalta joukkeelta kuin viime kaudella ja hankinnat tuoneet mukanaan ison annoksen johtajuutta, mikä on käsittääkseni näkynyt myös kentällä (tähän voi joku paremmin asiaa tunteva korjata jos mielikuvani on väärä). IFK:n osalta merkittävimmät muutokset ovat puolustuksessa joka on vahvistunut merkittävästi Järvisen ja Taimen tulon seurauksena, erityisesti Järvinen ollut erinomainen tähän asti ja sitäkautta puolustuspeli kokonaisuudessaan ollut merkittävästi paremmalla tasolla viime kauteen verrattuna.

IFK:n maalilla todennäköisesti aloittaa Husso, jonka pelaaminen ollut täysin eri tasolla viime kevääseen verrattuna ja tiistainen peli Davosia vastaan oli Hussoa parhaimmillaan. Loukkaantumisissa suurimpana kysymysmerkkinä Zaborsky, joka oli poissa tiistaina. Tästä uutisoitiin että vamma ei olisi vakava, mutta nähtäväksi jää miten käy. Muita merkittäviä poissaolijoita nykytiedon mukaan pitkäaikaispotilaat Nykopp, Hintz ja Lamberg.

TPS:n puolella merkittävin poissaolija lienee Pikkarainen, Nummelinin pelikunto lienee aina kysymysmerkki. Joku TPS:n puolelta varmaan kertoo TPS:n osalta tarkemmin poissaolijat ja muut spekulaatiot kokoonpanon suhteen.

Molemmilta löytyy hyökkäyksistä tulivoimaa, vaikka IFK:lta Zaborsky puuttuisikin. Elkinsin johtama kakkonen on ollut IFK:n selkeästi paras kenttä tällä kaudella ja seurauksena Puustinen painanut maalin per peli tahtia. Ylivoima ei IFK:lta ole vakuuttanut tähän asti, johtuen pitkälti Ramstedtin heikoista esityksistä, joskin onnistuivat tiistaina Davosin verkkoon iskemään ylivoimalla kahteen otteeseen.

Valitettavana puolena illan pelissä on se, että tiistaina nähty erinomainen tunnelma hallissa loistaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas poissaolollaan. Kyllä nurkassa yritetään, mutta pienellä aktiivisella porukalla ja huonolla sijainnilla se on vaikeaa.

Odotuksissa varsin vauhdikas peli, jossa tapahtumia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. Toiveena tietysti että IFK hoitaa tämän pelin kotiin lukemin 4-1, mutta tasainen vääntö varmaankin tiedossa ja jatkoaikakaan ei yllättäsi.

Keskustelu jatkukoon.

Linkki Jatkoajan ennakkoon:
Helsinkiin vieraita Turusta - 24.09.2015 - HIFK - TPS - SM-LIIGA - Otteluennakko - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 
Viimeksi muokattu:

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätä matsia on odoteltu innolla, onhan IFK kuitenkin tällä hetkellä Liigassa se sytyttävin vastustaja. Lisämaustetta tuo Järvisen näkeminen, vaikka edelleenkin kirpaisee ettei pelaa meillä. Tosin Tallinderin saapuminen helpotti oloa tältä osin.

Tepsistä katse keskittyy erityisesti Spinaan, jonka on kohta saatava se maali aikaiseksi ettei apina kasva liian suureksi. Neljä matsia kiikareilla ja viidessä CHL-matsissakaan ei maalitili ole auennut, vaikka syöttöpisteitä on viisi. Työmoraalista ei ole jäänyt kiinni ainakaan näkemissäni otteluissa, mutta se viimeinen röyhkeys/ahnaus maalipaikoilla on puuttunut. Toinen jolla olisi herätyksen aika on Jerry Ahtola. Mies on ollut niin näkymätön peleissä, että välillä lähes unohtaa että kuuluu rosteriin. Pikun putoaminen oli kova menetys, sillä hän on ollut oikeastaan ainoa ykkösketjun takaa tulosta aikaiseksi saanut pelaaja.

Kokoonpanot ovat luultavasti aikalailla samassa muodossa kuin tiistaisessa CHL-ottelussa, eli Pikun paikan määrällisesti ottaa loukkaantumisesta toipunut Kumeliauskas. Mahdollista, mutta ei toivottavaa, on myös että Moisio nostetaan neloseen, nyt kun Piku on poissa, "pehmittämään koko IFK-joukkue", kuten Kulpertto sanoisi...

Kahtena peräkkäisenä iltana vieraspeli, eli luultavasti Lassila pelaa toisen ja Georgiev toisen. Veikkaan että tänään on Lassilan vuoro. Puolustus jatkanee samassa muodossa tiistaisesta CHL-ottelusta.

Vaikea ilta tulossa, mutta toivotaan että kakkosketjukin herää tänään ja ratkaisee voiton. Oma veikkaus siis 2-3(ja) ja Spina ja Ahtola avaavat maalitilinsä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS tänään:

#32 Lauri Tukonen - #10 Eric Perrin - #71 Tomi Kallio
#22 Jerry Ahtola - #91 Ville-Vesa Vainiola - #12 Dave Spina
#60 Tero Koskiranta - #17 Tadas Kumeliauskas - #29 Jonne Virtanen
#48 Julius Vähätalo - #44 Elias Karvonen - #50 Niklas Salo

# 7 Henrik Tallinder - #36 Elmeri Eronen
#20 Jani Forsström - # 3 Petteri Nummelin
# 6 Niklas Friman - #55 Harri Tikkanen
# 4 Tomas Mojzis

#30 Aleksander Georgiev
(#35 Teemu Lassila)

Eli pienin muutoksin mennään tiistaiseen nähden! Pakisto pysyy täysin samana, mutta Georgiev aloittaa maalilla. Hyökkäysketjuissa taidettiin JYP-matsin (22.09.2015) loppupuolella jo haistellakin jotain vastaavia koostumuksia. Onnistuisiko VVV vihdoin ruokkimaan Spinan ensimmäisen maalin tämän kauden SM-liigassa? Ainakin jossain harjoitusotteluissa tämä duo oli koossa (tehokkaastikin?) - tosin Pikkaraisella täydennettynä. Myös kolmonen näyttää erittäin mielenkiintoiselta - kokoa ainakin löytyy. Nelosessa nuoret jampat pelasivat jo CHL-matsissa ihan mallikkaasti yhteen.

Näillä mennään sanoisi se entinenkin toimitusjohtaja!
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onko Mojzis pelannut nin huonosti, että paikka seiskapakkina on ansaittu? Luulisi, että Friman tai Forsström olisi hierarkiassa takana.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
IFK tänään:

Ikonen - Ramstedt - Rask
Partanen - Elkins - Puustinen
Luttinen - Leino -Saarelainen
Åsten - Mieho - Tamminen

Auvitu - Grillfors
Järvinen - Generous
Taipalus - Teppo
Heikkinen

Husso (Lankinen)


Zaborsky poissa kuten myös Taimi. Näillä mennään, ei auta itkeä. Onhan tuossakin ukkoa, joilla pelata hyvää hokia.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Kova matsi tulossa. Tepsiltä 2.-3. kentiltä odotetaan pikku hiljaa TEHOJA TAULULLE. Todella surkeaa pörräämistä ollut loppujen lopuksi. HIFKiä vastaan ei saa jäähyjä ottaa kovin montaa. Georgiev joutuu nyt ensimmäiseen todelliseen paikkaan. Vaasassa kun oli vain 14 torjuntaa. Nyt on luvassa paljon enemmän ja vaarallisempia.

HIFKin pelejä en ole seurannut, mutta ainakin tähdet tuntuvat olevan vedossa.. Vaikka Zabo ei pelaa, niin lopputulos veikkaus 4-2 kotijoukkueelle.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tää haiskahtaa tänään jotenkin vierasvoitolta. Turkulaisilla alla nöyryyttävä 0-1 tappio sarjanousijalle ja IFK:n peli nyt ei varsinaisesti ole häikäissyt alkukaudesta.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toinen jolla olisi herätyksen aika on Jerry Ahtola. Mies on ollut niin näkymätön peleissä, että välillä lähes unohtaa että kuuluu rosteriin.

Tyypillistä Ahtolalle. Maaleja saattaa tulla ryppäissä jollain viikolla, sitten on taas näkymätön ja tehoton kentällä. Lukossa Ahtola oli kevään miehiä, nosti tasoaan roimasti pudotuspeleissä. Siksi jäikin jossiteltavaa, kun loukkaantui viime keväänä tärkeimpien pelien alla.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Jaaha. Lähdetään alusta asti pelaamaan kolmella kentällä. Jos Mojzis on terve niin pitäisi kyllä olla pikku-Kissan paikalla.

Odotuksissa on joku 5-2, en jaksa uskoa voittoon IFK:sta Helsingissä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin on kyllä myönnettävä, että jostain syystä HIFK on mullekin se aika lailla mieluisin Tepsin vastustaja Liigassa ja tätä(kin) peliä odotan keskivertopeliä enemmän. Tulikuuman talkkarin tippuminen TPS-kokoonpanosta on erittäin huono asia, mutta eipä noille mitään voi, niillä mennään jotka jalkeille saadaan ja puuttuuhan kotijoukkueeltakin kärkiäijiä miehistöstä.

Erityisellä mielenkiinnolla seuraan tänään kotijoukkueen peräpäätä tilkitsevää Joonas Järvistä. Olisihan hänen paluunsa Turkuunkin tietenkin ollut ainakin näin kannattajan näkökulmasta paikallaan, mutta sen verran hieno mies on kyseessä, että toivon hänelle onnistumisia pelipaidan väristä riippumatta. Toki Tepsiä vastaan voi jättää tehot tekemättä ja makuupaikat jakamatta, en pahastu.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erityisellä mielenkiinnolla seuraan tänään kotijoukkueen peräpäätä tilkitsevää Joonas Järvistä. Olisihan hänen paluunsa Turkuunkin tietenkin ollut ainakin näin kannattajan näkökulmasta paikallaan, mutta sen verran hieno mies on kyseessä, että toivon hänelle onnistumisia pelipaidan väristä riippumatta. Toki Tepsiä vastaan voi jättää tehot tekemättä ja makuupaikat jakamatta, en pahastu.

Väännetään veistä vielä haavassa ja todetaan, että JJ on ollut kyllä kaikessa kokonaisuudessaan fantastinen hankinta IFK:lta. Just sitä mitä toivottiin jo viime kaudella. Toivottavasti samat otteet jatkuu tänään.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Väännetään veistä vielä haavassa...
Eipä tuo Järvisen pääkaupungin punaisiin siirtyminen tullut kovinkaan suurena yllätyksenä sen jälkeen kun ensin selvisi, että aikoo pelata euroopassa tämän kauden, mutta ei KHL:ssä. Pidin alusta asti aika lailla selvänä, että TPS-paitaan hän ei ainakaan vielä ole palaamassa. HIFK:lla on rahaa ja vaikka Järvisen palveluksista joutuu sitä varmasti aika paljon maksamaankin, niin onhan tuo sellainen äijä, johon joukkue kuin joukkue olisi oletettavasti valmis laittamaan suuren taloudellisen panostuksen. Harvoja osuneita arpoja lukuun ottamatta laadulla on tapana maksaa, niin tässäkin tapauksessa.

Todella toivon Joonakselle nappikautta, jonka ansiosta hän ehkä pääsisi uudelleen Pohjois-Amerikkaan hakemaan pelipaikkaa. Jätkähän on vasta jotain 25-vuotias, joten aikaa suuremmalle läpimurrolle on vielä. Järvisen KHL-oikeudethan taitavat olla Jokereilla ja vaikka miten toivon Joonaksen onnistuvan pelipaikasta riippumatta, niin vanhan arkkivihollisen paidassa en haluaisi häntä nähdä, vaikka eri liigassa olisikin.

Jos muistan oikein, niin Järvisen HIFK-sopimus on vain vuoden pituinen. Tähän kun yhdistää sen, että KHL:n osalta pelaajaoikeudet ovat Jokereilla ja sen, että Jokerien tiukkaan rivistöönkin varmasti kelpaisi ainakin tämän hetken Joonas Järvinen, niin valitettavan todennäköistä on, että Joonas kantaa joskus tulevaisuudessa narripaitaa, pidän pahana. Nyt alle nappikausi ja onnistuneesti pelattu oman pään isännän rooli, niin ehkäpä joku NHL-joukkue saattaisi kiinnostuakin. No joo, ei taida enää olla tämän ketjun asiaa.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turpaan tulee mutta loppuun asti taistellaan. 2-0.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Omasta mielestäni viimeiset puolitoista erää hyvää tekemistä ja vaikka tuomareista ei jaksaisi avautua niin olivathan ne tänään paskoja. Esimerkiksi tuo viimeinen jäähy aivan farssi, sitten se että linja toimii 3/4 kerroista vain toiseen suuntaan - ei varsinkaan vierasottelussa tuollaisen kanssa ole kovin helppo toimia voitokkaasti. Sinänsä TPS kuitenkin yritti ja taisteli.

Alku oli hirveä nimenomaan pelillisesti. Toisessakin erässä vielä IFK:lla oli momentumia, mutta toisen erän puolivälin jälkeen Tepsi oli mielestäni jopa paremmilla paikoilla ja mielestäni tasapeli ja jatkoaika eivät olisi olleet suuri vääryys.

Georgievia ei tarvitse maaliin hetkeen laittaa.

Tampereelta, jos otteet jatkuu ottelun loppupuoliskon kaltaisena, on otettavissa huomenna tuliaisia.
 

Turnipsi

Jäsen
Harmi, koko peli oli käytännössä taputeltu parin minuutin jälkeen. Samoin veskarivalinta Tepsillä näin jälkikäteen täysin väärä. Ensimmäinen erä meni täysin HIFK:lle, toinen oli huomattavasti tasaisempi ja siinä oli jopa tunnettakin jo mukana, kolmannessa taas HIFK sai aika hyvin pelin jäädytettyä ja pidettyä pääosin Tepsin pelaajat poissa vaarallisista tekopaikoista.

Enpä muista kyllä milloin on näin huono alku matsiin tullut, suorastaan karmea. Toivottavasti pelaajat oppivat tuosta ja ovat vastaisuudessa hieman paremmin pelissä mukana alusta asti.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Annettiin Georgievin verran tasoitusta tänään ja se oli liikaa se. Vähän tuntui kotituomareilta tänään, mutta ei se siihen kaatunut.

Btw, liiga voisi tehdä tuolle stnan kypäräsäännölle jotain, ei mitään järkeä ettei sitä saa edes tuolla tavalla laittaa päähän takaisin.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Btw, liiga voisi tehdä tuolle stnan kypäräsäännölle jotain, ei mitään järkeä ettei sitä saa edes tuolla tavalla laittaa päähän takaisin.

Ja vielä niin että sekunti ennen tuota insidenttiä tapahtunut, Kallion kypärän vetäminen päästä joka koko jäähytilanteen ylipäätään laukaisi, ignoorataan täysin.
 

Turnipsi

Jäsen
Mihin tuo koko sääntö perustuu? Ettei pelata ilman kypärää? Kumpi sitten on suurempi riski, se että otat potan heti maasta ja pistät päähän, vai luistelet mahdollisesti pelialueen läpi omaan vaihtoon. Idioottimainen sääntö ja tästä ei puutu kuin se että finaali ratkeaa tuollaiseen tilanteeseen.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos liigan pitää tätä älytöntä kypäräsääntöä noudattaa, niin voitaisiin myös puuttua rankalla kädellä noihin kypärän vetämiseen pois päästä. Voisihan tuota sääntöä muokata myös niin ettei peliin saa osallistua, mutta sen kypärän saa laittaa takaisin päähänsä.

Ei taida toista sääntöä olla, joka antaa toiselle joukkueelle samanlaisen älyttömän edun. Koska kielletään pelaamasta ilman mailaa?
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Sääntö on ehkä typerä, mutta se on sääntö ja sama kaikille.

Kypärän päässä pysymistä edesauttaa tai sen poistamista voi vaikeuttaa sillä, että leukahihnan pitää sääntöjen edellyttämällä tavalla riittävän tiukalla. Kyllä, sekin on määritelty säännöissä. Esim. Kalliolla leukahihna on niin löysällä kuin olla ja voi, joten osin voi syyttää itsäänkin, jos kypärä helposti tippuu ja sen myötä vielä saa jäähyn.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska kielletään pelaamasta ilman mailaa?
Rikkoutuneella mailalla pelaaminen on kiellettyä.

En nyt kommentoi tuota rangaistusta sinänsä mitenkään, mutta kyllähän tällaisissa "ilman kypärää ei saa pelata" -säännöissä pitää olla joko armoton nollatoleranssi tai sitten ei sääntöä ollenkaan. Se on vähän kuin kiekko katsomoon -rangaistus: lähes kaikki niistä ovat vahinkoja ja uhrittomia rikoksia, mutta jos niistä halutaan rangaista niin parempi rangaista kaikista, sillä muuten pelaajat alkavat leikitellä niillä rajoilla, yrittää parhaansa mukaan esittää rikkovansa sääntöjä vahingossa, ja niin edelleen. Sama tuossa ilman kypärää -säännössä - jos tuossa tilanteessa on ok käydä poimimassa kypärä jäästä, missä vaiheessa se muuttuu "ei ookooksi"?

Ja onhan tuon säännön pointti ihan selkeä. Halutaan suojella pelaajia itseltään ja omalta typeryydeltään. Ihan varmasti joku neropatti ajattelisi, jotta "kyllä mä tuon kypärän saan ihan turvallisesti kaivettua kahden vastustajan alta", jos siihen annettaisiin siimaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös