To 23.9.2010 SaiPa - Ässät

  • 21 975
  • 95

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Hyvään vauhtiin kun liigakautta aletaan pikkuhiljaa samaan, niin ei muuta kuin tasaisella vauhdilla eteenpäin..

Ässillä vaihteeksi vuorossa tälle alkukaudelle harvinainen vieraspeli, kohteena Lappeenranta. Kaksi ensimmäistä ottelua sujui pelillisesti kirkkaiden tähtien alla, mutta tiistaina JYP teki omalla loistavalla pelillään Ässistä huonomman joukkueen kuin se silloinkaan todellisuudessa edes oli.

Tämä uusiutunut SaiPa on allekirjoittaneelle kovasti kirjoittamaton kortti, mutta voitto Oulusta ja hieno peli Helsingissä antanevat vähän suuntaa siitä tasosta mille joukkue pystyy. Lisäksi Lappeenranta on aina ollut niitä kaikkein ikävimpiä paikkoja pelata vieraissa. Nyt en osaa asettaa oikein mitään odotusarvoa ottelun suhteen, tuntuu että kaikki lopputulemat väliltä 0-3 pistettä ovat kokolailla yhtä todennäköisiä. Tekisi mieleni sanoa, että SaiPa lähtee jopa pienenä ennakkosuosikkina peliin, mutta enpäs sanokaan (vaikka toki sanoinkin jo)..

Odotan tasaista peliä, ja mukaan niin montaa pistettä kuin vain suinkin on otettavissa.. "voitto olis kiva ylläri" :D
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaksi tasavahvaa joukkuetta iskee yhteen ja SaiPalla on pieni kotietu. Ässät on varmaan sisuuntunut hakattuaan päätään seinään tiistaina ja jos oma liike puree, nähdään varmasti maaleja Ässien toimesta. Tämä yhdistettynä Eeron varmaan peliin niin 3 pistettä tulee Poriin.

Saipalla on pistetili avaamatta kotona ja sen avaaminen kiinnostaa varmasti. Ässillä on ollut taipumusta ottaa turpiinsa Lappeenrannassa vaikka viime kaudella voitettiinkin 0-2.

Vierasvoitto olisi melkoisen tärkeää. Siinä tapauksessa meillä olisi aika hyvät lähtökohdat lauantain Ilvespeliin josta ei kelpaa mikään muu kuin kolmen pisteen voitto. Turpiin tänään niin paineet kasvaa lauantaille ja hitsarihaalarit kääntyy ylösalaisin. Nopeasti masentuva porilainen yleisö äänestää sitten jälleen jaloillaan ja pelataan puolitäydelle katsomolle.

Ans kattoo kui käy. Vois testata URHOn striimiä.
 

theref

Jäsen
Tämä uusiutunut SaiPa on allekirjoittaneelle kovasti kirjoittamaton kortti, mutta voitto Oulusta ja hieno peli Helsingissä antanevat vähän suuntaa siitä tasosta mille joukkue pystyy.

Lisätietoja tästä uusiutuneesta SaiPasta?

Joukkueeseen on kuitenkin hankittu kokonaiset kaksi uutta pelaajaa viime kauden jälkeen ja heistäkin toinen on ollut loukkaantumisen jälkeen hakemassa tuntumaa Mestiksestä ja toinen saapuu kaupunkiin ensi viikolla.

Helsingin pelikään ei ollut SaiPan kohdalta pelillisesti millään tavalla hieno. Samanlaisella esityksellä tässä ottelussa nälkäisempi Ässät kuittaa koko potin kotiin.

SaiPan suurin ongelma onkin saada jalat liikkeelle, peliin fyysisyyttä ja asennetta, sitten ottelusta voi jotakin olla saatavissa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tärkeä peli, näin kliseisesti sanottuna. Toki kausi nyt on vasta alussaan, eikä häviö olisi mikään maailmanloppu, mutta ikävä kuitenkin. Kotiotteluita ihan yleisön mielenkiinnon takiakin on voitettava ja kun tuo tavoiteltu yleisökeskimääräkin on noussut. Ei ole kyllä varaa kontata. Lisäksi Ässät nyt on näitä samoista sijoista tappelevia päävastuksia, joten päänahka on otettava. 3 pistettä siis ihan realistinen tavoite, mutta SaiPasta nyt ei koskaan voi tietää millainen päivä.

Mielenkiintoinen peli, mutta kun en Lappeenrannassa ole, niin jää välistä. Toivottavasti yleisö pitää hyvää meininkiä yllä.

Lisätietoja tästä uusiutuneesta SaiPasta?
Niin, no tulihan toki viime kauden aikana pelaajia mukaan (Barney, Grünn, Sondell... oliko muita?), eli on toki tuota muutosta siihen nähden millaisella porukalla lähdettiin edelliseen kauteen tapahtunut. Muutoin kyllä ihan samoilla linjoilla, eli en ymmärrä oikein hokemaa, että SaiPa olisi olennaisesti muuttunut edelliskaudesta. Sama runko, yhteen hioutumista vaan tapahtunut ja kokonaisuus sitä kautta ainakin toivon mukaan ehjempi.
 

omasch

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings
Lisätietoja tästä uusiutuneesta SaiPasta?

Joukkueeseen on kuitenkin hankittu kokonaiset kaksi uutta pelaajaa viime kauden jälkeen ja heistäkin toinen on ollut loukkaantumisen jälkeen hakemassa tuntumaa Mestiksestä ja toinen saapuu kaupunkiin ensi viikolla.

Helsingin pelikään ei ollut SaiPan kohdalta pelillisesti millään tavalla hieno. Samanlaisella esityksellä tässä ottelussa nälkäisempi Ässät kuittaa koko potin kotiin.

SaiPan suurin ongelma onkin saada jalat liikkeelle, peliin fyysisyyttä ja asennetta, sitten ottelusta voi jotakin olla saatavissa.

Allekirjoitan koko yllä olevan kirjoituksen. Tiistain koko ensimmäinen erä oli SaPalta suorastaan farssi ja peli alkoikin tästä syystä huonoimmalla madollisella tavalla. Lisäisin toiveiden tynnyriin vielä huolellisuuden. Siellä ei meinannut pelin alkupuoliskolla pysyä kiekot lavassa edes sitä vapaasti kuljetettaessa syöttöyrityksistä nyt puhumattakaan. Alkuun peli näytti hätäiseltä hosumiselta ilman kunnon liikettä. Harvoin näkee oman suosikkinsa saalistavan edes pisteen tuollaisella pelillä.

Hieman off topickina kysyisin onko normaalia että liigajoukkue saapuu vieraspeliin vasta 2 tuntia ennen aloituskiekon tippumista? Olen ollut siinä käsityksessä ett bussimatkan jälkeen niitä jalkoja heilutellaan hieman normaalia pidempään ennen kuin aloitetaan edes varusteita pukea.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hieman off topickina kysyisin onko normaalia että liigajoukkue saapuu vieraspeliin vasta 2 tuntia ennen aloituskiekon tippumista? Olen ollut siinä käsityksessä ett bussimatkan jälkeen niitä jalkoja heilutellaan hieman normaalia pidempään ennen kuin aloitetaan edes varusteita pukea.

No Ässät ainakin on ollut yötä Lappeenrannassa ja todennäköisesti pumminut myös aamujäät sieltä. Suoraan bussista ei siis matsiin olla tulossa. Ässillä on Saipa, KalPa ja Kärpät yönylimatkoja. Muihin otteluihin lähdetään vasta ottelupäivänä.

Tänään ei pitäisi olla perse puuduksissa. Odotan mopo keulien että hyvä liike jatkuu ja Ässät voittaa 2-5. :)
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lisätietoja tästä uusiutuneesta SaiPasta?

Mielestäni "uusiutunut Saipa" tarkoittaa sitä että Saipa vastustajana otetaan vakavasti so. kyseessä on porukka joka voi aikuisten oikeasti voittaa pelejä. Viime vuosinahan Saipa on ollut monelle se pirullinen kiusantekijä joka on vaikea voittaa mutta joka kuitenkin useimmiten voitetaan. Olisiko pelityylissäkin tapahtunut uusiutumista verrattuna Mälkiän aikoihin? Ainakin minun silmääni Saipan peli on tätä nykyä hyökkäävämpää.

Hyvin mielenkiintoinen ja tasainen peli tiedossa, joskin minulta jää seuraaminen ylityökeikan takia väliin mikä tarkoittaa etten odota pelistä muuta kuin lopputuloksen näkemistä ja peliä todistaneiden kommentteja.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
SaiPa on näitä joukkueita, joilta olisi tärkeää napata pisteet. Kuitenkin oletusarvoisesti SaiPa taistelee muun muassa Ässien kanssa niistä viimeisistä pudotuspelipaikoista. Työ ei tule olemaan helppoa. SaiPa yllätti minut viime kaudella pelaten todella vahvan loppukauden ja miltei samalla porukalla nyt on odotettavissa hyvän tahdin jatkuvan. Siksi Ässien tarvitsee pelata myös huipputasollaan. Lukko ja TPS ovat jo kaatuneet ja ei se JYP-pelikään huono ollut. Hyvät ja realistiset mahdollisuudet voittoon ovat, vaikkakin kotijoukkue on aina todella vaikea voittaa.

Ässät on päästänyt turhan monta alivoimamaalia heti kauden alkuun. Nytkään ei parane ottaa jäähyjä. Kyllä SaiPallakin sen verran osaamista löytyy, että ylivoimalla paikoista maaleja tekee.

Kilpeläisen otteet ovat onneksi olleet hyviä kauden ensimmäisissä peleissä. Helppoja maaleja ei ole tullut ja JYP-pelissä lukemat olisivat voineet olla enemmänkin kuin 0-2. Toivottavasti tämä nyt olisi sitten Kilpeläisen kausi ja tänäänkin kiekko tarttuu räpylään. Ilmaisia maaleja ei näissä peleissä saisi antaa yhtään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ohhoh.. kylläpäs onnistuin aiheuttamaan melkoisen polemiikin kommentillani :D

Tarkoitin siis "uusiutuneella SaiPalla" juuri sitä, että eikös joukkueessa ollut melkoinen pelaajaliikenne viime kauden aikana, ja pari nimekästä ukkoa on tosiaan tullut uusina ja toisaalta lähtenyt vielä kesänkin aikana, eikä heistä vähäisimpänä McTavish jahka vain saapuu. Että suhteessa siihen mikä tilanne oli vuosi sitten on SaiPa ainakin omissa silmissäni uusiutunut, etenkin koska allekirjoittaneelle joukkue on aina ollut niitä vähiten kiinnostavia liigassa, enkä siis ole sen tekemisiä paljoakaan seurannut. Ja eikös kaikissa mediankin ennakoissa ole etukäteen sanottu, miten SaiPalla on vahvempi joukkue kuin viime kaudella..

Että näillä perusteilla..
 

omasch

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings
No Ässät ainakin on ollut yötä Lappeenrannassa ja todennäköisesti pumminut myös aamujäät sieltä. Suoraan bussista ei siis matsiin olla tulossa. Ässillä on Saipa, KalPa ja Kärpät yönylimatkoja. Muihin otteluihin lähdetään vasta ottelupäivänä.

Tarkoitin lähinnä näitä lyhyempiä "iltareissuja". Pidemmät reissut heitetään luonnollisesti ajan kanssa pitkän kaavan mukaan.
 

Frasier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänään Ässät siis vierailee Lappeenrannassa SaiPan kotiluolassa. Oma näkemykseni on, että voitto on otettava, sillä SaiPa on lähtökohtaisesti yksi päävastustajista mikäli halutaan taistella pääsystä säälipleijareihin.

Viime ottelustahan tuli Ässille tappio JYPin "betonipuolustukselle" 2-0 ja onkin tärkeää, että pelaajat nollaavat tappion ja keskittyvät ainoastaan tämän illan peliin. Tärkessä roolissa on myös ylivoima, jos Ässät jatkaa hyvällä teholla ollutta ylivoimapeliänsä, niin uskon että kolme pistettä matkaa Poriin.

Pari pointtia:

- Alku on merkittävässä osassa, lähteekö Ässät kovalla höyryllä päälle?
- Kudroc, riittääkö liike tänään?
- Ylivoima, onnistuuko?
- Pystytäänkö voittamaan kaksi vierasottelua putkeen?
- Tero Määttä, kunto?

Joel Armia ei olekkaan kokoonpanossa tänään, joten vaihdetaan Tero Määttä yhdeksi pointiksi. Pelätty Tero Määttä palaa kokoonpanoon tänään. Onko liikakilot lähteneet pois ja Määttä tekee kaikkien yllätykseksi maalin vai polkeeko SaiPan hyökkääjät karkuun ja Määttä jää auttamatta jälkeen. Todennäköisesti jälkimmäinen. Voittoa odotan Määtästä huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
www.assat.com tarjoaa kentälliset:

Patrick Yetman - Aki Uusikartano - Tuomas Santavuori
Ville Uusitalo - Jesse Jyrkkiö

Pasi Salonen - Matti Kuparinen - Tuomas Huhtanen
Tero Määttä - Kristian Kudroc

Antti Mäkilä - Mika Niemi - Veli-Matti Savinainen
Tapio Sammalkangas - Juho Mielonen

Jesse Laaksonen - Severi Sillanpää - Sami Mutanen

Eero Kilpeläinen (Juha Järvenpää)

------

Jäin kaipaamaan Malkamäkeä ja Armiaa, mutta näillä mennään. Odotan vaikeaa peliä, pisteille pääsy olisi hieno juttu. Mutanen pästetään irti, se on positiivinen juttu. Toivottavasti Hotsin paluu ei veny, ilmeisesti tämän viikon huilaa, ellen väärin muista.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
No voi morjens tuota kokoonpanoa!

Tero Määttä-Kristian Kudroc, tarvitseeko sanoa enempää? Eerolla varmaan verenpaineet nousee taivaisiin, kun meitin kakkospari tulee kehiin. No, annetaan voimakaksikon näyttää, mitä osaa...

Malkamäki sivuun Määtän tieltä, aha. Just just.

Mutanen ihan hyvä veto, mutta Armia Laaksosen tilalle ja sassiin!

Ei tuo nyt kyllä kovin vahvalta setiltä näytä. Varsinkin tuo kakkospari omaa kaikki katastrofin ainekset.

Kyllä tarkoitus oli pistää Ässille vähän panosta, mutta passataan tällä kertaa.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Katos perkl! Persvilahti-Napander on Sondellin pakkiparina. Mielenkiintoista...

SaiPa (teksti-tv):

*Myllyniemi / Hostikka

Barney Redenbach T Koskiranta
Sondell Savilahti-Na

Jokila J Koskiranta Jasko
Levokari Tuominen

Koskinen Koho Kaksonen
Pukka Backman

Grunn Löfman Mankinen

edit: kokoonpano
 
Viimeksi muokattu:

Steyer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jatkoaika HC, Colorado Avalanche
Mielenkiintoinen ottelu edessä. Toivotaan, että pisteet jäävät Kisapuistoo, mutta edelleenkin kaikki on mahdollista.

Jos SM-Liigan sivuihin on uskomista, niin Per Savilahti-Nagander pelaa ykköspakkiparissa Daniel Sondell:n vieressä. Jotenkin jännittää tämä seikka. Sen verran kun pääsi seuraamaan Savan otteita Kiekko-Vantaa - Jukurit pelissä, niin ei kyllä hirveästi luottoa meikäläiseltä saanut. Toivotaan kuitenkin, että kyseinen ottelu meni lasaretista palautumiseen ja nyt olisi uusi ääni kellossa.

Sinänsä hyvä, että ruotsalaiset ovat samantein samassa ketjussa, koska valmennuksen tarkoituksena on varmasti ollut alunperinkin peluuttaa kundeja yhdessä. Tämä ottelu saattaa kertoa paljonkin SaiPa:n puolustuksen tulevaisuudesta.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Aika pahaltahan tuo Määttä-Kudroc pari kuullostaa, tietänee vaikuksia tänään. Voi olla, että oli ihan taktinenkin veto ja tämä pari laitettais Barneyn kanssa vääntämään, koska kyllähä tämä jässikkä tarvii saada tänä iltana aisoihin, mikäli pisteille mielitään. Ässien neloskenttä toivottavasti keskittyy häiritsemään vastustajan peliä, koska tuosta kentästä ei ole kyllä maaleja tekemään. Armian poisjäänti sapettaa pahemman kerran, olisin toivonut myös Malkamäkeä kokoonpanoon, mutta toivon nyt että kaveri olisi ainakin terve ja on vaan huilivuorossa.

Joka tapauksessa vaikea peli tiedossa ja vaikea etukäteen on voittajaa veikata. Saipan kotietu nostaa sputnikit ennakkosuosikeiksi. Joten pahoin pelkään että Saipa vie pisteet tänään. Jatkoajalle kun päästäis, niin se olisi jo hyvä saavutus.
 

Somn

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT, Ilves
Sitä on Määttä päästetty jälleen viskomaan mailaa kentälle. En kyllä ymmärrä miten Määttä päästetään hyvin pelanneen Malkamäen tilalle. Varma kotivoitto.
 

ahal

Jäsen
Sputnik-kokoonpano näyttää Yli-Torkkoa (vs. Mankinen) vaille parhaalta mahdolliselta, tällä hetkellä. Pienin varauksin kuitenkin PSN:n suuntaan, onko kolme totuttelupeliä riittävästi ja vielä sarjaa alempaa? Itse luotan siihen, että kun P saa joitakin viikkoja aikaa ja pysyy terveenä, saattaa näyttää jo vahvistukselta.

Usein länsirannikolle siirtyneet ex-sputnikit ovat käyneet ryöstöretkellä entisessä kotikaukalossaan, joten toivotaan että mm. AUK ja Mielonen pysyvät pihdeissä eikä Kudroc pomauta ketään saikkulistalle. No onhan patapaidassa muitakin pahoja pideltäviä. Vaikea peli. Veikkauskin pähkii vielä kertoimiaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ylityökeikka peruuntui ja nyt täytyy ruveta odottamaan peliä ja täytyy sanoa ettei tuo kokoonpano oikein fiilistä nostata.

Absurdilta tuntuu toivoa loukkaantumista, mutta muuten en ymmärrä miksei Malkamäki pelaa ja sama pätee Joel Armiaan; ellei poika ole oksentanut treeneissä verta tai ole muuten jotenkin vammautunut, ei hänen lepuuttamisessaan ole juuri mieltä, sillä kausi on juuri alussa ja poika vielä nuori joten luulisi energiaa riittävän. Vastapointtina voi tietysti sanoa ettei Ässillä ole Armian kanssa kiire, mutta Mäkilän ja/tai Laaksonen kohdalla pikkuisen on, kummallekaan ei enää liigassa mukana pelaaminen riitä vaan pitäisi esittää jo tasoakin kun taas Armialle jo liigassa käväiseminen on ollut ennakko - odotuksiin nähden yllätys.

Ketjuja olisi voinut uudistaa rohkeamminkin mutta toisaalta, aika on ollut Jyp - pelin jälkeen kortilla ja noillakin yhdistelmillä pitäisi voiton irrota.
 

Northern King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässille tarjotaan kolmosen kerrointa illan peliin.

Ihan mielenkiintoinen vääntö tulossa, kuten todettu, tuo tehokaksikko Määttä-Kudroc pelottaa.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Ässille tarjotaan kolmosen kerrointa illan peliin.

Ihan mielenkiintoinen vääntö tulossa, kuten todettu, tuo tehokaksikko Määttä-Kudroc pelottaa.

Itse en uskaltanut sillä kertoimella Pataa pelata. Kolme ottelua vasta takana joten se todellinen suoritustaso on edelleen ainakin itselleni mysteeri. Lukko ja Tps voitot alkavat näyttää nyt pelien mentyä eteenpäin siltä, että johtuivat ainoastaan vastustajan heikkoudesta. Veikkaan Saipan kyllä klaaraavan tämän pelin, jatkoajalle pääsyynkin olisin tyytyväinen.
 

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Malkamäki pois ja Määttä tilalle. Ja Mäkilän Antti edelleen kokoonpanossa.

Ei voi ymmärtää, miksi valmennuksen pitää antaa vastustajalle etuja näillä ratkaisuilla. Ellei sitten ole jotain loukkaantumisia, mutta ainakaan mistään sellaisesta ei ole tiedotettu.

Urhon kautta tulee matsia väijyttyä, mutta seuraavia sarjapisteitä on turha tänään odottaa. Katsellaan lauantaina sitten.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urhon kautta tulee matsia väijyttyä, mutta seuraavia sarjapisteitä on turha tänään odottaa. Katsellaan lauantaina sitten.

Itse en ainakaan saanut URHOn Play-korttia ostettua. Joka paikasta tuli virheilmoituksia. Eipä tullut yllätyksenä. Hyvin vähän positiivista olen tästä palvelusta kuullut.

Radioselostuksella pitää mennä sitten. Ei voi mitään. Ei ainakaan vituta niin paljoa jos tulee nokkaan.
 

Kalastaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Radioselostuksella pitää mennä sitten. Ei voi mitään. Ei ainakaan vituta niin paljoa jos tulee nokkaan.

Toivomista on tuossakin, Radio Porin selotus on kännykkäyhteyden varassa... Tai ainakin Aho niin mainitsi, että käytettävää puhelinlinjaa ei saipan kotihallista löydy???
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös