Ilmoitukset

Nimimerkki BlackWolf on viikon ajan poissa muonavahvuudesta kirjoitettuaan henkilökohtaisen hyökkäyksen "Liigan yleisömäärät kaudella 2018-2019"-ketjuun.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin g0447u on saanut pysyvän pelikiellon. Olimme huomauttaneet häntä sekä heikosta sisällöstä että huonosta kieliasusta, ja edellisyön todennäköisesti humalatilassa kirjoitetut turhat viestit olivat meille viimeinen pisara.

Sulje ilmoitus

Nimimerkit Huikko ja KooJii_#1 kirjoittivat hyvän maun vastaisen viestin, ja tämän vuoksi he ovat seuraavan viikon ajan kokoonpanon ulkopuolella.

Nimimerkkiä Ippenator ei puolestaan nimetä pelaavaan kokoonpanoon seuraavan kahden viikon aikana offtopicin ja itsemoderoinnin vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti päätökseemme.

Sulje ilmoitus

Torstain otteluseuranta tuotti lukuisia pelikieltoja.

Nimimerkit Mensonge ja Eric Rooslind saivat viikon pelikiellon henkilökohtaisista hyökkäyksistään.

Nimimerkki Tifosi puolestaan sai viikon pelikiellon mauttomasta ja hyvän maun vastaisesta viestistä.

Nimimerkki Roger Moore huilaa viikon ajan provosointiensa ja turhailujensa vuoksi.

Lisäksi nimimerkki Äksönn kuittasi itselleen viikon pelikiellon provosoituaan Mika Pyörälän loukkaantumisella sekä otteluseurannassa että otteluketjussa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Päätykiekko opettelee seuraavat kolme kuukautta käytöstapoja katsomon puolella, sillä hänen antinsa Pelicans-osiossa oli silkkaa flametusta ja pään aukomista. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Katajanokan spanieli saa miettiä seuraavan viikon ajan, pitäisikö myös otteluseurannassa kirjoittaa asiallisesti.

Nimimerkki Mike on saanut viikon pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä SKA Pietari - Jokerit -ketjussa.

Nimimerkki Finlandi_36 hakee seuraavan viikon ajan sisältöä viesteihinsä vaihtopenkiltä.

Nimimerkin Fernando viime aikojen tuotanto on ollut silkkaa provosointia ja pään aukomista, viimeisimpänä esimerkkinä hänen viestinsä Jesse Puljujärven ketjuun. Mittavan rikehistorian vuoksi palkitsimme hänet urakastaan kuukauden huilitauolla.

Sulje ilmoitus

To 22.3.2018 TsSKA Moskova - Jokerit (GAME 5)

Viestiketju osiossa 'KHL' , aloittajana Moses, 22.03.2018 klo 17.27.

  1. Jeffrey Jäsen

    Olipahan hirmuinen ottelu! Ihan kuin olisi super bowlin katsonut. Nyt väsyneenä ja onnellisena unille.
     
  2. holynordic Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Mistä näkee kätevästi pelaajien jääajat? On muuten jokainen tienannut palkkansa tältä illalta!
     
  3. Jeffrey Jäsen

    Vai vieläkö täällä on kestit käynnissä? @Varis
     
  4. Varis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KiVa, EK65
    Lainaus:
    Vapu ei lopu!

    Ottelu oli hyvä ja sitä oli riittävästi.
     
  5. Valle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit ,Ottawa, SJK
    Ihan vitun sairasta!!!! Jokerit eivät juuri jatkoajoilla ole menestynyt, mutta nyt tuntuukin ettei näitä hävitä ollenkaan. Ja nyt sitten jumalauta jokainen hallille lauantaina! Sen tuo joukkue on ansainnut.
     
  6. Gemondo Jäsen

    Ilman Erik Embrichiä me ei ikinä oltais voitettu tätä. Upea haastattelu!
     
  7. Jeffrey Jäsen

    Lainaus:
    Game summary: CSKA - Jokerit : Kontinental Hockey League (KHL)

    Tuolta näkee ainakin jokaisen pelaajan alavalikon erikseen avaamalla. Saattaa saada listan kätevämminkin, mutta nyt en löytänyt.
     
  8. Jeffrey Jäsen

    Lainaus:
    Teekkari?
     
  9. Jeffrey Jäsen

    Lainaus:
    Erik tosiaan on suomen-virolainen. Virolaistaustastaan johtuen hän osasi hieman Neuvostoliittoa.
     
  10. Varis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KiVa, EK65
    Lainaus:
    Minä henkilökohtaisesti en ole, mutta valitettavasti tunnen muutaman.

    Tuo juttu oli viittaus hienoon Ihmisten puolue-sketsiin.
     
  11. liigajyrä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit vuosimallia 1983
    Siis kertokaas ... miten voittomaali katsottiin videolta? Siis oliko paitsio ??
    Eikös haasto ollut jo Tolvasen ”maalista”.
     
  12. Valle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit ,Ottawa, SJK
    Lainaus:
    Voitti haaston niin sai kaiketi pitää sen.
     
  13. LikainenLegenda Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KeuPa HT
    Lainaus:
    Eikös nuo jatkoajan ratkaisumaalit katsota aina videolta?
     
  14. Varis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KiVa, EK65
    Lainaus:
    Edellinenkin jatkoaikamaali tosiaan tarkistettiin, eli ehkä tässä on järkeä. Ehdin jo naureskella että aika systemaattisesti CSKA tuntuu Jokerimaalit aina haastavan.

    Hyvähän se on että katsellaan ratkaisumaalit ihan varmuuden vuoksi. Paitsiohaastot voisi silti poistaa tästä lajista.
     
  15. holynordic Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Lainaus:
    Kiitos! Tämä on oikein hyvä, ihan mielenkiintoista katsoa nuo ajat tän maratooniottelun jälkeen.
     
  16. Lieminen Jäsen

    Jalosen määrätietoinen askellus koppiin oli kyllä tyylikästä. Ei painanut tarkastelut, :D
     
  17. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Mitäs se Erik siellä kertoili? Vai onko tietoa? Venäjä on siis hänen äidinkielensä. Viroa ei tietääkseni puhu juuri lainkaan.
     
  18. Palokan Keisari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
  19. spede1967 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit ja espoolaisena Kiekko-Espoo
    Menin nukkumaan ajassa 140.00, ei kuitenkaan haittaa. Herätys duuniin klo 05. Fiilis on uskomaton. Rämölle ja Niemelle kunniaa, kiitos Jokerit. Viesteistä päätellen paljon oli muidenkin jengien faneja seuraamassa matsia. Olihan tämä uskomaton voitto laajalla materiaalilla pelaavasta Zeskasta. Täytyy muistaa meidän isot poissaolot myös : Gilroy, Jormakka, Pihltröm mm. Lauantaina jatkuu Ilmalassa pelit. Toivottavasti 10.000 ylittyy vaikka aikaa myydä lippuja on reilut vuorokausi. Jengi ansaitsee ison tuen hallilla. Jo aiemmissa matseissa oli tosi hyvä tunnelma. Voi vaan kuvitella mikä se on huomenna.
     
  20. SamSal Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vilpas
    On muuten aika rauhallinen kaveri toi TsSka:n valmentaja. Ei paljon ilmeet värähdä tapahtui mitä tahansa.
     
  21. JjZz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Nyt kun en erinäisistä syistä pääsee pelejä viaplayn kautta seuraamaan, niin tämä homma meni aika mielenkiintoisksi. Seurailin peliä vilkuilemalla sillon tällöin khl:n sivuja. Jossan vaiheessa huomasin pelin menneen jatkoille. Seuraavaksi kun katsoin, taululla komeili 2-1 tseskalle. Ilmeisesti siinä oli käynyt niin että tuo hylätty maali oli ehditty jo merkata tulosseurantaan. Siinä vaiheessa sitten luonnollisesti lopetin seuraamisen kun ajattelin homman olevan sillä selvä. Aamulla sitten odotti pieni wtf-reaktio, kun selailin iltapäivälehtien nettitivuja.
     
  22. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Muiden kiireiden takia vain 4. jatkoerä kokonaan ja toki 5. jatkoerän ratkaisumaaliin asti. Ihmeellinen ottelu jo noidenkin perusteella. Jokerien kunto ei ainakaan tuossa pelissä jäänyt CSKA:n vastaavasta. Saas nähdä sitten G6 kun venäläisillä voi olla paremmat palautusjuomatkin. Iso voitto Jokereille, kaikin tavoin.