To 22.3.2018 SaiPa - TPS (puolivälierien 2. ottelu)

  • 8 326
  • 59

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
<vastaava paskaa>Voitot lasketaan, luulisi tuon olevan selvää siellä ryssän rajallakin. Te köyhät karjalaiset kierosilmät roikutte pelissä mukana snadilaisen Tuohimaan reppuselässä, Muistakaa olla ylpeitä siitä! Kalliotakin säästellään oikeita pelejä varten.</vastaavaa paskaa>

Miten se jaksaakin yllättää, että joka joukkueen faneista löytyy näitä provosoivia trolleja? Aivan typerää vinkumista. Kaksi hienoa matsia pelattu, eikä tämä sarja todellakaan ole ohi. Toivotaan, että saadaan kapteeni lauantaina takaisin nostamaan joukkueen vaatimustasoa pari napsua ylöspäin. Sitten ei pitäisi olla mitään hätää.
 
En katsonut peliä kokonaisuudessaan, vain hypellen tallenteelta, mutta.

Eipä kai Maalahtea voi lähteä syyttämään että lähti vääntöön mukaan. Eli hän ei ole epäonnistuja. Mutta onko sitten Pajuniemi-Virtanen-Pikkarainen laskettava onnistujaksi? SaiPa tovi aiemmin pikamaaleilla kahden maalin johtoon, em. trio jäällä ja aggressiivisella maalille ajolla tasavajaalle johtava kahakka aikaan. Ja tasavajaa on taitavamman joukkueen/takaa-ajajan kannalta otollisempi kuin 5vs5. Sen aikana Tepsi kaksi maalia ja peli tasoihin.

Pieniä asioita, ratkasuja, onnistumisia ja epäonnistumisia, kai.
Täysin samaa mieltä... Tässä sarjassa tasakentällisin SaiPalla ei ole ollut mitään hätää... TPS on huippuyksilöidensä ansiosta paljon vaarallisempi erikoistilanteissa (ylivoima, tasavajaa). Filppula ja Perrin kyllä käyttävät nämä tilanteet hyödykseen... Palve lähinnä keskittyy pellehyppyihin. Ottaa todella päähänä, että juuri kun oltiin tultu tasoihin ja saatu hurmos päälle niin Japa heittää meidän ykkössentterin kyseenalaisesta taklauksesta 2+10min pihalle. Tietenkin TPS rankaisee ja kohta taululla 2-3.

Myöhemmin saadaan taas hurmos ja hienosti mennään 3-5 johtoon... Juuri silloin pitää taas näyttää kuka on kingi kentällä... TPS heittää puolesta kentästä kiekon maalille ja maalivahti sulkee kiekon. Normaali hanskanhierontanyhjäys maalin edessä ja tietenkin juuri tähän saumaan pitää laittaa nahistelijat boksiin ja joukkueet tasavajaalle. Aivan kuin olisi tilattu tuomareilta etukäteen että: "Seuraavasta nyhjäyksestä tilaa kentälle, se auttaa meidän takaa-ajoa..." Eihän siinä mikään "väärin" mennyt mutta ei siinä olisi tarvinnut miehiä boksiinkaan heittää... Tälläisiä temppuja varten jopa aikoinaan taidettiin sääntöjäkin muuttaa (Edmonton Oilers ja Gretzky-sääntö). Japa meni tähän helppoon... Kaikki kunnia Tepsille... pitää ne tilaisuudet kuitenkin käyttää ja maalit tehdä, mutta sallittakoon hävinneen joukkueen fanille tämä vitutus...

Ennen pudotuspelejä en oikein uskonut, että voidaan TPS voittaa neljä kertaa, mutta nyt ollaan kaksi kertaa katkeralla tavalla ihan itse päästetty TPS 2-0 johtoon. jos se kuuluisa Rouva Fortuna olisi idän sijaan pyllistänyt länteen niin tilanne olisi SaiPalle 2-0... Joka tapauksessa neljästä voitosta pelataan ja TPS:n pitää vielä ne kaksi ottaa. Helpolla niitä ei tule. SaiPa on niin monta kertaa tällä kaudella venynyt juuri sillä hetkellä, kun kukaan ei enää odota mitään.... (Pelicans-sarja, runkosarjan Kärpät-peli, back to back pelit HPK:ta vastaan jne.)

Pelataan sarja loppuun ja sitten kätellään... toisen joukkueen ja fanien matka jatkuu ja toisen ei...
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Myöhemmin saadaan taas hurmos ja hienosti mennään 3-5 johtoon... Juuri silloin pitää taas näyttää kuka on kingi kentällä... TPS heittää puolesta kentästä kiekon maalille ja maalivahti sulkee kiekon. Normaali hanskanhierontanyhjäys maalin edessä ja tietenkin juuri tähän saumaan pitää laittaa nahistelijat boksiin ja joukkueet tasavajaalle. Aivan kuin olisi tilattu tuomareilta etukäteen että: "Seuraavasta nyhjäyksestä tilaa kentälle, se auttaa meidän takaa-ajoa..." Eihän siinä mikään "väärin" mennyt mutta ei siinä olisi tarvinnut miehiä boksiinkaan heittää... Tälläisiä temppuja varten jopa aikoinaan taidettiin sääntöjäkin muuttaa (Edmonton Oilers ja Gretzky-sääntö). Japa meni tähän helppoon... Kaikki kunnia Tepsille... pitää ne tilaisuudet kuitenkin käyttää ja maalit tehdä, mutta sallittakoon hävinneen joukkueen fanille tämä vitutus...

Tämä oli erittäin hyvä huomio. Tällaisilla pienillä asioilla kokenut joukkue pääsee peliin takaisin mukaan, jos myös tuomarit menevät helppoon vastustajasta puhumattakaan. Olihan tepsi suvereeni 4 vs 4 pelattaessa, kun kentällä oli Filppulat ja Perrinit. Kokenut joukkue tietää, mitä pitää tehdä, vaikka ei pelillisesti olisikaan parempi tai ylivoimainen. Toivottavasti tertsikin ammentaa vähän kokemusta tästä ottelusarjasta ja pienistä asioista ensi kautta ajatellen.
 
Normaali hanskanhierontanyhjäys maalin edessä ja tietenkin juuri tähän saumaan pitää laittaa nahistelijat boksiin ja joukkueet tasavajaalle. Aivan kuin olisi tilattu tuomareilta etukäteen että: "Seuraavasta nyhjäyksestä tilaa kentälle, se auttaa meidän takaa-ajoa..." Eihän siinä mikään "väärin" mennyt mutta ei siinä olisi tarvinnut miehiä boksiinkaan heittää...

Täysin samaa mieltä tästä. Pelkkä hikisen hanskan heiluttelu vastustajan naamassa kuuluu playoff -kiekkoon eikä tuosta olisi kenenkään boksiin pitänyt joutua. Ihmettelin suuresti että noin kevyestä tilanteesta molemmat sai kakkosen. Kyllähän tuomarilinja on tähän asti ollut varsin koominen. Ensimmäisessä ottelussa ei vihelletty mitään ja toisessa rikkeitä vihellettiin vähän miten sattuu... Saas nähdä miten lauantaina?

Kai tässä täytyy tyytyväinen olla. Paketti ei vielä ole pysynyt kasassa täydet 60 minuuttia ja kuitenkin ollaan saatu kaksi voittoa plakkariin. Ihan sama miten ne voitot tulee!
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tuomarilinja on tähän asti ollut varsin koominen. Ensimmäisessä ottelussa ei vihelletty mitään ja toisessa rikkeitä vihellettiin vähän miten sattuu... Saas nähdä miten

Harvoin jaksaa näitä tuomarointeja ihmetellä, mutta olihan se vähän hassua eilen. Fraser pysäytettiin mielestäni puhtaalla niitillä johon tuli itse kummallisessa asennossa ja tästä SaiPalainen boksiin. Sen jälkeen Fraser pysäytti SaiPalaisen puhtaalla perstaklilla ja tilanteen jälkeen harmitonta poikapainia, josta arvottiin pelkästään Fraserille 2+2. Runkkarissa olisi varmaan ollut estäminen, mutta kun noita vastaavia kiekottoman estämisiä ei vihelletty muuten lainkaan.

Vaikea nähdä mitään punaista lankaa tuomaroinnissa. Toisaalta noista kärsi tasapuolisesti molemmat joukkueet, joten eipä tuossa hyötyä tullut kummallekaan.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Harvoin jaksaa näitä tuomarointeja ihmetellä, mutta olihan se vähän hassua eilen. Fraser pysäytettiin mielestäni puhtaalla niitillä johon tuli itse kummallisessa asennossa ja tästä SaiPalainen boksiin. Sen jälkeen Fraser pysäytti SaiPalaisen puhtaalla perstaklilla ja tilanteen jälkeen harmitonta poikapainia, josta arvottiin pelkästään Fraserille 2+2. Runkkarissa olisi varmaan ollut estäminen, mutta kun noita vastaavia kiekottoman estämisiä ei vihelletty muuten lainkaan.

Osuiko Kunykin käsi tai kyynärpää Fraserin naamaan taklauksen jälkeen? En nähnyt tilannetta mutta vihellettävissä, mikäli osui.

Sen sijaan tämä Fraserin estäminen ihan ok, tosin tuon jälkeen Hamilton third man in:inä kovistelemaan, Fraser ei tee elettä enempää iskeäkseen tai nujakoidakseen Hamiltonin kanssa jälkimmäisen räpiköidessä aloitteellisesti. Fraserille tästä toinen kakkonen ja Hamiltonille ei mitään.

Tämä tasavajaan järjestäminen on teoriatasolla ihan hauska etenkin kun ne maalit sattuivat osumaan tasavajaalle, mutta lähtökohtaisesti aika foliohattuilua, sillä liikkeessä TPS ei ollut järjestään edellä eilen. Myöskään tasavajaatilanteet eivät runkosarjassa ole menneet järjestään Tepsille. Paras kohta tätä hypoteesia oli toki se että "aivan kuin olisi tilattu" 4vs4-asetelma.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Markku on vieny Denisovia tähän mennessä satanolla.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uskoisin, että SaiPa saa hiukkasen enemmän respectiä siellä suunnalla nyt.

Varmasti saa ja voihan se tosiaan olla, että joidenkin TPS-kannattajien silmät alkavat vasta nyt aukenemaan sille, että SaiPa on vittumainen vastustaja, vaikka eihän tuon huomion tehdäkseen tarvitse kuin katsoa miten runkosarjakohtaamiset menivät.

Silti haluaisin, että kummastakaan leiristä ei tehtäisi toisista yleistyksiä joidenkin satunnaisten palstakommenttien perusteella. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että mun nähdäkseni ylivoimaisesti suurin osa TPS-kannattajista tiesi jo ennen sarjan alkua SaiPan potentiaalin ja sen, että mitään ei tästä(kään) sarjasta ole ilmaiseksi tulossa. Kärjistäen sama olisi, jos noiden harvojen "en vaihtaisi Denisovia yhteenkään Tepsin pelaajaan" -kommenttien perusteella vetäisin johtopäätöksen, että kaikki SaiPan leirissä pitävät Denisovia ilman kritiikin häivääkään jonkinmoisena supermiehenä ja tämän sarjan kevyesti parhaana puolustajana, ehkä jopa parhaana pelaajana ylipäätäänkin. Kyllähän minäkin tiedän keitä ovat vaikkapa Ahti Oksanen, Jonatan Tanus ja vaikka nyt Kalle Maalahti, mutta saatan puhua neverheard möttösistä ja töppösistä ihan vain vittuillakseni, mutta toivoakseni tuollaisestakin heittelystä paistaa läpi se huumori joka siellä on mukana.

Joka tapauksessa pieni kuittailu kuuluu asiaan ja jos nyt esim. tuo mainitsemani Denisov tai vaikka PSN menee ja pelaa seuraavaksi virheettömän huippupelin, niin aivan varmasti TPS-kannattajat saavat siitä pilke silmäkulmassa annettua kuittia. Vaan toivottavasti meno ketjuissa pysyy silti yhtä asiallisena mitä se nähdäkseni pääosin on ollut. Niin meidän kuin teidänkin joukkoon mahtuu varmasti jokunen riemuidiootti joiden kommentit saattavat ärsyttää vastustajan leirissä, kun taas omille aiheuttavat lähinnä myötähäpeää.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Osuiko Kunykin käsi tai kyynärpää Fraserin naamaan taklauksen jälkeen? En nähnyt tilannetta mutta vihellettävissä, mikäli osui.

Sen sijaan tämä Fraserin estäminen ihan ok, tosin tuon jälkeen Hamilton third man in:inä kovistelemaan, Fraser ei tee elettä enempää iskeäkseen tai nujakoidakseen Hamiltonin kanssa jälkimmäisen räpiköidessä aloitteellisesti. Fraserille tästä toinen kakkonen ja Hamiltonille ei mitään.

Kyllä se Kunykin käsi tai joku ulkoraajan osa osui Fraseria päähän tilanteen lopussa. Mutta aika pirun kevyt kontakti jos vaikka verrataan siihen Tallinderin jakamaan tööttiin ekassa pelissä. Vihellettevissä toki, mutta ei missään nimessä minkään linjan mukainen.

Fraserin estäminenkin vihellettävissä, mutta kun vastaavia kiekottoman estämisiä jää koko ajan puhaltamatta. Tuossa nyt ei ollut muuta eroa, kuin että oli tuon perstaklin takia näyttävämpi. Selkeää linjaa kaipaisin eikä tällaisiä yllätysjäähyjä. Ja jälkitilanteesta tosiaan vielä kummallisempi jäähy.

Mutta samapa tuo. Ei näistä tuomarihommista jaksa nillittää enempää. Välillä menee toiselle ja välillä taas meille. Mitään totaalisia oikeusmurhia kun ei olla vielä nähty, eikä toivottavasti nähdäkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös