Mainos

To 22.3.2012 JYP-Ässät ottelun loppuhulinat

  • 12 616
  • 54

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Lopussa kun tuomarit saattelevat Jonnea kohti koppia, joku pelaaja Jypin aitiosta tulee repimään Jonnea hihasta(ajassa 1.09).

Allu siinä kävi sanomassa Virtaselle/linjurille että nuo kiusaa, taisi pelätä Sipiläisen hengen puolesta.

Mutta joo, aika vaisuksihan noi lopulta jäi. Dumarit hyökkäsi oitis Honkasen ja Virtasen niskaan. Sammalkangas - Sipiläinen pari nyt oli juuri sen näköinen vääntö mitä voidaan odottaa näiltä herroilta. Sipiläinen roikkui henkensä pitimiksi ja sitoi minkä kerkesi. Tapsa ei saanut paria ohimennyttä heijaria lukuunottamatta käsiään irti, ja antoikin lopussa olla vaikka tuomarit eivät välissä olleetkaan.

Honkanen-Virtanen olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, vaikkakin 90% todennäköisyydellä miliisi turpaansa saisikin, kuitenkin tekijämiehiä molemmat. Virtanen on vaan niin saatanan iso ja skillsejä on tällä saralla, joten vaikeeta on kaverin kanssa kenellä tahansa.

Toivottavasti latinki pysyy lauantaille ja saadaan tunnetta kunnolla peliin. Veikkaan että meno vain yltyy oikeasti äänekkään yleisön edessä.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohan oli nerokas esitys Honkaselta. Hakee nopeasti Sipiläisen valssiin kun tietää että on vaarana ottaa päähän Jonnelta.

Sinänsä täytyy kunnioittaa (hulluja) porilaisia että koittaa hakea asetelmia noin altavastaajana. Aika suutariksihan tuo tosin jäi.
 

Imuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Harmi että Honkasta ja jonnea ei päästetty irti. Ensi matsissa sitten vai tuliko isompia rangaistuksia?
Tuomarit hoitivat tilanteen niin kuin sm-liigassa on ollut aina ennenkin tapana.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Tuohan oli nerokas esitys Honkaselta. Hakee nopeasti Sipiläisen valssiin kun tietää että on vaarana ottaa päähän Jonnelta.

Nyt sulta meni hiukan ohi toi mylly, Honkanen ja Jonne olivat jo hyvää vauhtia aloittamassa tangoa kun dumarit yhdessä tuumit tekivät kasan näiden päälle.

Sammalkangas oli Sipiläisen parina.
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Sinänsä täytyy kunnioittaa (hulluja) porilaisia että koittaa hakea asetelmia noin altavastaajana. Aika suutariksihan tuo tosin jäi.

Olihan noista jokaikinen nujakka aika surkuhupaisia. Syleilyä tai sitten hanskat kädessä räpistellään.

Ja jos totta puhutaan niin oli kyllä Honkasen onni ettei Jonne sattunut vastaan, ois saattanut olla varsi entistäkin kankeampi kylmällä jäällä.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt sulta meni hiukan ohi toi mylly, Honkanen ja Jonne olivat jo hyvää vauhtia aloittamassa tangoa kun dumarit yhdessä tuumit tekivät kasan näiden päälle.

Sammalkangas oli Sipiläisen parina.

No niinpäs menikin, onneksi en haukkunut tuomareita kun näin itse vielä huonommin. ;)
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En ole yhdessäkään viestissä sanonut, että tuomarit olisivat ratkaisset ottelun, mutta päätän oman osuuteni tässä ketjussa toteamalla, että tuomarikaksikko onnistui jakamaan kaikenkaikkiaan siistissä pelissä 190min jäähyjä, hyi nyt vittu. Oksettaa. Ja pelataan playoff-kiekkoa..pitäkään perkele tunkkinne. "Olisipa" oma jengi ulkona, niin voisi keskittyä täysin Elitserienin pelejen seuraamiseen..siellä sentään saa miehet pelata!
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ei tiputtanut hanskoja, mäiski kyllä halutonta Jyp pelaajaa.

Kyllä muuten tiputti. Jäällä oli minun edessäni mielestäni kolme hanskaa, joista 1 oli Jääskeläisen ja 2 Taimen. Ja kovasti ainakin iskuja antava käsi näytti olevan paljaana.

Honkaselle voi kyllä lähettää hamekangasta, hae rehdisti Jonne myllyttämään äläkä lähde kentän pienimmän ja ainoan haluttoman perään. Linjureilta myös suhteellisen idioottimaista toimintaa tilanteessa, jossa on 2x halukasta tappelijaa ja toisessa parissa ei niin halukas Sipiläinen ja Sammalkangas. Linjurit tietysti keskittyvät eliminoimaan sen myllyparin jossa molemmat ovat selvästi halukkaita lähtemään ja antavat haluttoman Sipiläisen nyhjätä ties kuinka kauan Sammalkankaan kanssa. Päätuomarithan eivät voi tietenkään asiaan puuttua, vaikka jo pidemmän aikaa oli paikka mennä väliin, kun pukarit olivat enemmän tai vähemmän väsyjä.

Että kiitos vaan superlinjurit Jonnen myllyjen pilaamisesta, taas. Ja eiköhän oikeesti se 2+10 olisi riittänyt Jonnen osalta ja Honkaselle 2+2+10.

(Ja joo, kyllä se Honkanen oli jälkikäteen myllyttämässä Jonnen kanssa)
 

kelmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft
Jännästi meni kyllä jäähyt tuosta Honkanen+Sipiläinen+Virtanen+Sammalkangas -episodista.
Honkanen kopauttaa Sipiläistä pohkeille, S. antaa takaisin vähän kovempaa, H. antaa poikkarin (tästä jäähy) ja sitten yritetään alkaa painimaan. Virtanen tulee ylimääräisenä kiistaan ja Parru sitten siihen perään. Kuitenkin ässäpelurit katsottiin aloittajiksi. H:n poikkarista tullut kakkonen oikein, mutta miten ihmeessä kolmantena painiin liittynyt V. pääsee kuin koira veräjästä. Sammalkangas kuitenkin liittyi tanssiin viimeisenä.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Kuitenkin ässäpelurit katsottiin aloittajiksi. H:n poikkarista tullut kakkonen oikein, mutta miten ihmeessä kolmantena painiin liittynyt V. pääsee kuin koira veräjästä. Sammalkangas kuitenkin liittyi tanssiin viimeisenä.

Mitähän veikkaat, JYP johtaa 4-1, ja JYPin pelaajat haluavat aloittaa turpakäräjät? Eiku...

Muuten en jaksa edes aloittaa jäähyminuuttien jakelemista, nämä tappelut kun edustavat itselleni ehdottomasti tylsintä osaa jääkiekosta.
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Tänään sitten punnitaan kurinpitäjä Sampo Luisjärven johdonmukaisuus. Ennen kaikkea se, onko Luisjärven ratkaisuissa minkäänlaista johdonmukaisuutta.

Verrokkimatsi löytyy runkosarjasta: Pelicans-HIFK, josta pelikieltoja paiskottiin norsupyssyllä. Nuo viimeiset tanssit (Sammalkangas/Sipiläinen & Virtanen/Honkanen) ovat ainakin täysin vertailukelpoisia ei-spontaaneja myllyjä. Näiden parien aloittajille siis kaksi ottelua pelikieltoa. Ja eiköhän niihin aloittajat löydy.

Vai onko tuomareiden lisäksi kurinpitäjälläkin eri asteikot käytössä playoffeissa?

Ike
 

Travel Boss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, RU-38, NHL
Honkaselle voi kyllä lähettää hamekangasta, hae rehdisti Jonne myllyttämään äläkä lähde kentän pienimmän ja ainoan haluttoman perään. Linjureilta myös suhteellisen idioottimaista toimintaa tilanteessa, jossa on 2x halukasta tappelijaa ja toisessa parissa ei niin halukas Sipiläinen ja Sammalkangas. Linjurit tietysti keskittyvät eliminoimaan sen myllyparin jossa molemmat ovat selvästi halukkaita lähtemään ja antavat haluttoman Sipiläisen nyhjätä ties kuinka kauan Sammalkankaan kanssa. Päätuomarithan eivät voi tietenkään asiaan puuttua, vaikka jo pidemmän aikaa oli paikka mennä väliin, kun pukarit olivat enemmän tai vähemmän väsyjä.

Että kiitos vaan superlinjurit Jonnen myllyjen pilaamisesta, taas. Ja eiköhän oikeesti se 2+10 olisi riittänyt Jonnen osalta ja Honkaselle 2+2+10.

(Ja joo, kyllä se Honkanen oli jälkikäteen myllyttämässä Jonnen kanssa)

Mitähän veikkaat, JYP johtaa 4-1, ja JYPin pelaajat haluavat aloittaa turpakäräjät? Eiku...

Lainaukset ovat napattu suuremmasta tekstikokonaisuudesta.

Jos katsoo tuota jo aiemmin eri ketjuun linkattua juutuub-pätkää, niin ei Sipiläinen nyt ihan niin viaton ja haluton ole, kuin annatte ymmärtää.
http://www.youtube.com/watch?v=ZPuXYjn94r4
Linkki vie loppuhässäkän youtubevideoon.

Joten koko vastuu hässäkästä ei mene mielestäni patajoukkueelle. Kyllä Sipiläinen varmasti tiesi mitä seuraa kun hakkaa Honkasen polkkareita muutama sekunti ennen ottelun loppusummeria.

Se että Taimella ja Jääskeläisellä oli edellisessä katkossa nahinaa, jossa Taimi vaikutti aloittajalta (TV-kuva ei asiaa paljastanut, mutta näin varmasti oli), ei tee Ässistä lopussa tapahtuneen hässäkän automaattista aloittajaa. Tuskin Jypiltäkään Virtanenkaan oli perusrotaation perusteella kentällä ja jostain se Sipiläinenkin oli motivaationsa huitomiselle saanut.
Jos joku seisoo kadulla kannu bensaa kädessään (Honkanen), niin en mä nyt ensimmäisenä menisi sille tulitikkuja tarjoamaan. (Sipiläinen)

Kyllä Uusikartanon kentällä olo kielii siitä että ensijaisesti tarkoitus oli hoitaa aloitus ässille edullisella tavalla. Muuhun showhun oli molemmat osapuolet sitten varautuneet asianmukaisilla kokoonpanoilla.

Honkaselle en hamekangasta lähettelisi, sillä mies pelasi hienon pelin ja osoitti, niin pelin lopussa kuin jo ensimmäisessä erässä, ettei ota taka-askelia jos Virtanen haluaa tanssahtaa. Propsit siitä varsinkin kun Virtasen erikoisosaamisen ylivoimaisuus on kaikkien tiedossa.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jyväskylässä syytellään Kiveä käskyttämisestä.

http://www.ksml.fi/urheilu/kiekko/oikeusmurha-linjattomuus-ja-joukkotappelu-kohtalainen-suoritus/1179108

Kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria nähty rähinä ei syntynyt vahingossa. Kivi komensi kaukaloon Sammalkankaan ja Honkasen sekä nelosketjun. Härdelli alkoi välittömästi, kun kiekko putosi jäähän. Kyseessä oli epäilemättä käskytys, jota on kuitenkin käytännössä mahdoton todistaa.

Taimi oli jo lentänyt pihalle, niin pakkohan joku oli laittaa Honkasen pariksi. Eikä Ässien nelosessa ole yhtään tappelijaksi luokiteltavaa.
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyväskylässä syytellään Kiveä käskyttämisestä.

Alkaa vituttaa noi Heikkilän kirjoitukset. Tikusta asiaa taas kerran. Ei tuo lopun nujakka edes ollut mikään suoraan aloituksesta alkanut päällekarkaus, vaan siinä ensin puolin ja toisin naputeltiin mailalla. Sitäpaitsi olihan JYPilläkin nelosketju ynnä Viitanen jäällä. Ihan turhaa vouhotusta taas keskarissa.

Se, että nuo menee kurinpitäjälle on taas liigan tasosta kertova juttu. Arpovatkohan vielä pelikieltoakin, kukkahatut.

Pelistä nyt ei tarvitse paljoa sanoa. Molemmilta hermostunutta peliä ja taso ei korkeaksi noussut. JYPiltä kuitenkin kohtuullista terävyyttä maalipaikoissa, varsinkin Tuppuraisen maali oli hyvä ja tärkeä suoritus. Molemmat joukkueet varmasti parantavat jo lauantaiksi paljon.

Helenius pomputteli taas kerran ihan riittävästi, mutta niin vain kiekot pysähtyi pahoissa paikoissa. Ihmeellinen tyyli eikä herätä luottamusta, mutta niin kauan kun kiekot pysähtyy ja pakit siivoa riparit, niin jatkakoon maalilla.

Edit. Jaa tää ei ollukkaan otteluketju, no pysyköön nuo pelikommentit tuossa kuitenkin. Tsorit.
 
Viimeksi muokattu:
Se, että nuo menee kurinpitäjälle on taas liigan tasosta kertova juttu. Arpovatkohan vielä pelikieltoakin, kukkahatut.

Ei tullut pelikieltoja (lähteenä KatakunnanSansa). http://www.satakunnankansa.fi/KiekkoKansa/1194729713444/artikkeli/jyvaskylan+tappeluista+ei+lisarangaistuksia.html

Mites nuo linjurit lähtevät viemään kesken hässäkän Honkasta ja Virtasta päädystä ulos, eikö tapana ole viedä omiin jäähyaitioihin ennen tuomioita?
 

SjV

Jäsen
Mites nuo linjurit lähtevät viemään kesken hässäkän Honkasta ja Virtasta päädystä ulos, eikö tapana ole viedä omiin jäähyaitioihin ennen tuomioita?
Tuolla youtube videolla ajassa ~54sek toinen päätuomareista näyttää päätyä, kun linjurit on pelaajien kanssa about siviviivan kohdalla. Linjureiden merkit pelaajille ensin on kohti jäähyboxia. Joten 5+prk oli jo tuomittu, ennen kuin pelaajat on kerenneet jäähyboxiin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuskin Jypiltäkään Virtanenkaan oli perusrotaation perusteella kentällä ja jostain se Sipiläinenkin oli motivaationsa huitomiselle saanut.
Jos joku seisoo kadulla kannu bensaa kädessään (Honkanen), niin en mä nyt ensimmäisenä menisi sille tulitikkuja tarjoamaan. (Sipiläinen)

Honkaselle en hamekangasta lähettelisi, sillä mies pelasi hienon pelin ja osoitti, niin pelin lopussa kuin jo ensimmäisessä erässä, ettei ota taka-askelia jos Virtanen haluaa tanssahtaa. Propsit siitä varsinkin kun Virtasen erikoisosaamisen ylivoimaisuus on kaikkien tiedossa.

Jonne Virtanen on kentällä aika usein pelin lopussa, jos peli on jo selvä. Aika usein pelaa jopa joka toista vaihtoa lopussa, jos näyttää vähänkin siltä, että vastustaja yrittää sikailla. Miksi heittää enää tähtipelaajia kentälle, kun peli on ratkennut ja vastustaja käy selvästi kuumana.

Se pointti oli, että Honkanen olisi voinut suoraan lähteä hakemaan Jonnen eikä yrittää "viatonta" Sipiläistä jolle myllyt taisivat olla ensimmäiset liigauransa aikana. Joku voisi jopa väittää, että se on hyvä Honkasen siinä vaiheessa ruveta uhoomaan Virtaselle kun tuomarit ovat välissä ja on varmaa, että superlinjurit eivät ohjeistuksensa mukaisesti anna tappelun syntyä. Ken sit tietää...

JYPin kannaltahan tuo oli varmaan parempi noin, eipähän ole Jonne poissa seuraavasta pelistä pelikiellon takia.

Onpa kumma, että liigapelaaja huiskaisee takaisin polkkareille sen jälkeen, kun joku puukäsi huitoo käsille pelin jo ratkettua. Muuten Sipiläinen ei kyllä näyttänyt lainkaan innokkaalta tappelemaan. Näyttipä olevan jo menossa puolittain pois tilanteesta, kun Honkanen aloittaa yksinpuolisen huitomisensa, jonka jälkeen toinen puukäsi tulee hakemaan myllyihin puoliväkisin. Mahtoi tuntua, tuo huitaisu ihan Sammalkankaankin polkkareissa, kun noin tulistui ;)
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Vaikka Heikkilä totuttuun tapaansa aika paljon tuossa provoisoikin, on miehellä myös pointtinsa. Etenkin kappale juputtamisesta ja käsille huiskimisesta pitää täysin paikkansa, katsoi peliä sitten minkä väristen lasien takaa tahansa.

Ja linjatuomareiden toiminnan arvosteluun yhdyn minäkin, vähän pelisilmää kehiin ja annetaan isojen miesten muksia ja lopetetaan toisaalla se väsynyt nuhjaus. Tosin liekkö tässä esteenä liigan ohjeistus myllyjen ennalta ehkäisemisestä, jos vain suinkin on mahdollista, tapahtui toisessa päässä kenttää sitten mitä tahansa...
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tänään sitten punnitaan kurinpitäjä Sampo Luisjärven johdonmukaisuus. Ennen kaikkea se, onko Luisjärven ratkaisuissa minkäänlaista johdonmukaisuutta.

Verrokkimatsi löytyy runkosarjasta: Pelicans-HIFK, josta pelikieltoja paiskottiin norsupyssyllä. Nuo viimeiset tanssit (Sammalkangas/Sipiläinen & Virtanen/Honkanen) ovat ainakin täysin vertailukelpoisia ei-spontaaneja myllyjä. Näiden parien aloittajille siis kaksi ottelua pelikieltoa. Ja eiköhän niihin aloittajat löydy.

Vai onko tuomareiden lisäksi kurinpitäjälläkin eri asteikot käytössä playoffeissa?

Ike

Ilmeisesti pleijarien linja on sitten tämä. Pelin lopussa voi rauhassa aloittaa myllyt ilman jälkisanktioiden pelkoa. Tämä siis tuossa aiemmin linkitetyn Satakunnan Kansan jutun perusteella.

Runkosarjapelissä väittäisin, että tuosta olisi ainakin Sammalkangas huilinut seuraavan pelin, ellei jopa Honkanen varoituksena sekä Taimi yksipuolisesta myllyttämisestä. Sikäli ei mikään yllätys, että linjattomuus vaivaa näissäkin asioissa liigaa.

Samapa tuo sikäli. Pelas siellä ketä tahansa seuraavassa pelissä voitettava on.
 

Travel Boss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, RU-38, NHL
Jonne Virtanen on kentällä aika usein pelin lopussa, jos peli on jo selvä. Aika usein pelaa jopa joka toista vaihtoa lopussa, jos näyttää vähänkin siltä, että vastustaja yrittää sikailla. Miksi heittää enää tähtipelaajia kentälle, kun peli on ratkennut ja vastustaja käy selvästi kuumana.

Hienoa, eli olemme samaa mieltä ettei Virtanen ollut vahingossa kentällä.

Se pointti oli, että Honkanen olisi voinut suoraan lähteä hakemaan Jonnen eikä yrittää "viatonta" Sipiläistä jolle myllyt taisivat olla ensimmäiset liigauransa aikana. Joku voisi jopa väittää, että se on hyvä Honkasen siinä vaiheessa ruveta uhoomaan Virtaselle kun tuomarit ovat välissä ja on varmaa, että superlinjurit eivät ohjeistuksensa mukaisesti anna tappelun syntyä. Ken sit tietää...

JYPin kannaltahan tuo oli varmaan parempi noin, eipähän ole Jonne poissa seuraavasta pelistä pelikiellon takia.

Onpa kumma, että liigapelaaja huiskaisee takaisin polkkareille sen jälkeen, kun joku puukäsi huitoo käsille pelin jo ratkettua. Muuten Sipiläinen ei kyllä näyttänyt lainkaan innokkaalta tappelemaan. Näyttipä olevan jo menossa puolittain pois tilanteesta, kun Honkanen aloittaa yksinpuolisen huitomisensa, jonka jälkeen toinen puukäsi tulee hakemaan myllyihin puoliväkisin.

Eikös se ole innokkuuden osoitus jos lyöt vastustajan kuumana käyvää pelaaja mailalla. Sipiläinen olisi voinut kaartaa pois, mutta päättikin huitaista. Kaveri on sen verran jo pelannut tätä lajia, että tiesi varmasti mitä tuleman pitää.

Mahtoi tuntua, tuo huitaisu ihan Sammalkankaankin polkkareissa, kun noin tulistui ;)

Kummasti kuumotti Virtasenkin polkkarit kun kolmantena ehti tilanteeseen. ;)
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Hienoa, eli olemme samaa mieltä ettei Virtanen ollut vahingossa kentällä.

Eikös se ole innokkuuden osoitus jos lyöt vastustajan kuumana käyvää pelaaja mailalla. Sipiläinen olisi voinut kaartaa pois, mutta päättikin huitaista. Kaveri on sen verran jo pelannut tätä lajia, että tiesi varmasti mitä tuleman pitää.

Kummasti kuumotti Virtasenkin polkkarit kun kolmantena ehti tilanteeseen. ;)

Juu, harvemmin sinne kentälle kukaan vahingossa eksyy ellei valmentaja ole ihan täysin kujalla.

En mä pidä sitä innoikuuden osuituksena, lähinnä näyttönä että mees nyt vittuun siitä huitomasta. Toki tämäkin riippuu pelaajasta.

Jonnehan teki sitä mitä Jonnen kuuluu tehdä, kun näkee, että vastustajan gooni käy kaverin kimppuun joka ei tanssimista harrasta ;)

Mutta eiköhän tämä riitä aiheesta, kukaan ei näillä näkymin loukkaantunut eikä kenellekkään varmaan jäänyt painajaisia. Joskin Jonnen ja Honkasen myllyjen estäminen aiheutti minulle ikuiset sisäiset traumat.
 

Moosehead

Jäsen
Hienoa asetelmien hakua Ässiltä ottelun loppuhetkillä.

Hieman riskialtista on kuitenkin heittää hippasille kolme runkopuolustajaa (Taimi, Honkanen, Sammalkangas) ja haastaa lähinnä JYPin nelosketjun jätkiä (Jääskeläinen, Sipiläinen, Virtanen).

Jos jyväskyläläiset olisivat olleet innokkaampia tanssahtelemaan voitaisiin huomenna olla Porissa tilanteessa, jossa kotijoukkueelta puuttuu kolme runkopelaaja ja JYP kaivaisi hieman reserviä eikä nelonen heikkenisi juuri lainkaan.

Ehdottomasti kokemattoman valmentajan toimintaa Kiveltä riskeeta näin monta saman pelipaikan miestä.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tämä Keskisuomalaisen Heikkilä taitaa olla samanlainen urheilutoimittaja kuin SK:ssa on Aapeli Nevala. Kummallakaan ei ole mitään annettavaa jääkiekkoon (tuo ei ollut ihan ainoa Heikkilältä lukemani kirjoitus). Tai oikeastaan jos minkäänlaista jääkiekkotietämystä ei ole niin ei kai lajista voi mitään kirjoittaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eihän Ässät edes enempää voi toivoa, jos Jyväskylässä media on jo ruvennut itkemään käskytyksistä ja liian kovista otteista. Toki toivottavaa on, että leviää mahd.pian myös JYPin joukkueeseen.

Muistan kun eräällä Leinosella aikanaan paloi käpy Ässien kanssa ja fokus katosi koko Tapparalta.

Hieno homma joka tapauksessa, tunnetta kaukalossa ja sen ulkopuolella.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulihan sitä painia, kun ensin odottaa noin 10 vuotta, vai joko siitä on enemmänkin, ellei alkusyksyn harkkamatsia Kazania vastaan oteta lukuun!
Eikös Viitanen tässä joskus yrittänyt joskus jotain painia, mutta ei tainnut lentää ulos. Kaksi vuotta sitten playoffseissa Kärppiä vastaan Riska aloitti nyrkkitouhut Ylösen Antin kanssa, ilman hanskoja, mutta ulos ei joutunut. (mikä sekin kertoo, miten pihalla koko tuomaritoiminta Suomessa on - ei mitään logiikkaa).

Hauska tuossa loppuhässäkässä, kuinka kaikki tuomarit valvoo, ettei vaan Jonne ala riehumaan. Samaan aikaan Sipiläinen nyrkkeilee sen toisen saman kokoisen kanssa eikä ketään kiinnosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös