Mainos

To 22.3.2007 5. puolivälierä Tappara - Blues

  • 13 310
  • 89

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
No johan on markkinat, enää reilut kymmenen tuntia pelin alkuun. Ja keskustelu ei vielä ole kaivamassa edes lähtökuoppiakaan! Vai pitäiskö jo puhua siitä isommasta poterosta, johon Tappara ja kausi 2006-2007 kuopataan?

Bluesilla siis kolmen toinen toistaan makoisamman peräkkäisen voiton jälkeen selkeä 3-1 johto otteluissa. Yhtä vaille ja nyt on sitten hyvä rypistää samaan putkeen yksi lisää. Tappara on horjuvilla jaloilla, kun taas Espoo uskoo itseensä ja tekemiseensä vahvasti. Varsinkin kun ykkösvitjan tähdet jälleen tuikkivat ja BB maalissa on lähes ohittamaton.

Tapparalla luultavasti Lehto maalissa ja hänelle tietysti koko Tappara-väki toivoo onnea ja menestystä mustan kiinniotossa. Ylivoiman toivotaan palautuvan runkosarjan parhaisiin hetkiin ja muutenkin hyökkääjille onnistumisia. Ja tietyt viimeaikoina löysäilleet pakit saavat nyt olla hereillä. Joo, vaikka mitä toivois, niin kyllä ainakin minun uskoni on jo kadonnut ja tämä sarja tuntuu "taputellulta": jos Tappara nyt torstaina saa pienen kosmeettisen muutoksen otteluvoittoihin, niin kyllä Blues sitten viimeistään kotonaan laittaa rantapallot lentelemään.

Koetetaan kuitenkin, jos tämä ketjun avaukseni toisi Tapparalle jotain uutta magiikkaa ja menestystä. Ja näyttäkää muut Tappara-henkiset "veljet ja sisaret", että joillain vielä riittää uskoa Tapparan menestykseen. Reipasta spekulaatiota ja illalla Hakametsään kannustamaan!!!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hakkuri kirjoitti:
No johan on markkinat, enää reilut kymmenen tuntia pelin alkuun.

??

Kai se kuitenkin illalla pelataan? Paikalle ollaan tulossa, pitäähän sitä nyt näitä ns. historiallisia pelejä käydä katsomassa.
 

JAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon entiset SM-liigajoukkueet
Tiukka peli on taas tulossa.

Tappara vaikutti edellisellä Espoon vierailulla pahasti lukossa olevalta joukkueelta. Kiekolliset ratkaisut olivat kautta linja kammottavia. Vaihtoehtoisia etenemistapoja oli kaksi. Joko yritettiin väkisin kuljettaa kiekko läpi espoolaissumpun ja se menetettiin ennen siniviivaa tai kiekko roiskaistiin päätyyn, mutta kukaan ei mennyt perään ainakaan ajoissa. Jos tämä peli jatkuu, Blues voittaa varmasti, vaikka Tappara saisi tuomariksi Jyri Rönnin.

Blluesin peli on mukavasti uomissaan eikä suuria heikkouksia ole tällä hetkellä havaittavissa. Jäähyherkkyys toki huolestuttaa, mutta eiköhän Kaken avautumiset pitäneet huolen siitä, että ottelun tuomitsee Jari "Vain ruumiit vihelletään" Levonen. Toinen asia on puolustuksen ajoittainen taipumus pahoihin hasardeihin. Kuoppalan nousut, Heiskasen ylimielinen mailapeli ja Gustafssonin ääretön hitaus antavat Tapparalle joitain avaimia ottelun voittamiseen.

Toivottavasti Blues vie tämän ottelun. Muuten tulee todella vaikea sarjan loppu. Nyt on ratkaistava ja rankaistava kun Tappara on maassa.
 

pete666

Jäsen
Suosikkijoukkue
BLUES
Taitaa tulla taasen aika tasainen vääntö numeroiden valossa. Se ois nyt katkon paikka Bluesille. Vaikeaa siitä varmaan tulee, jos Tapparan viime peleissä surffailleet muutamat pelaajat lopettavat surffailun ja keskittyvät olennaiseen.

Bluesin puolustuspelaaminen on aika tiivistä tällä hetkellä, enkä usko tuon tiiviyden repeilevän kovin pahasti tässäkään ottelussa. Ykköskenttä on herännyt koomastaan ja siltä osastolta (ja muiltakin kentiltä) ratkaisuja kaivataan.

Itse henkilökohtaisesti laitan monta kiloa jäitä hattuun ennen tätä peliä, koska sarja ei ole näin ennakkoon todellakaan taputeltu, vaikka monet Tapparan kannattajat niin sanovatkin. Tottakai Tappara joutuu tekemään täyden päivätyön napatakseen kolme voittoa putkeen. Helppoa se ei ole, mutta ei myöskään mahdotonta.

Loppuun pieni tulosveikkaus: Tasainen, vähämaalinen ottelu, joka ratkeaa varmasti erikoistilannepelaamiseen, joten laitetaan 1-2 kotijoukkue ensin luettuna. Katellaan sitten matsin jälkeen miten meni.
 

Bandana

Jäsen
Outo fiilis. Eletään uudessa tilanteessa, joka pitäisi pystyä omaksumaan.

Toki tässä tilanteessa ollaan oltu aikaisemminkin. 1998 tosin olin niin junnu, että sitä on turha muistella, ja oikeastaan 2003 keväänäkin, jolloin sarja oli meille kahdesti katkolla, ei oikeastaan missään vaiheessa käsittänyt sitä, mihin se voitto olisi voinut johtaa. Miten suuri merkitys sillä voitolla olisi silloin ollut.

Nyt tilanteen pystyy käsittämään, ja se tekee siitä oikeastaan vielä erikoisemman ja vaikeamman ymmärtää. Blues on hävinnyt kuusi puolivälieräsarjaa peräkkäin yhdekseän vuoden aikana. Nyt on paras mahdollisuus pitkiin aikoihin edetä välieriin. Välieriin, mikä ihmeellinen sana.

Voidaan toki sanoa, ettei puolivälieräsarjan voittaminen Bluesille nyt mikään mestaruus olisi, vaikka olisikin vuosien pettämisten jälkeen hieno saavutus. Täytyy kyllä sanoa, että itselleni, fanina, välieriin meno olisi helvetin kova juttu. Ei se sitä tarkoita, että maha olisi täynnä sen jälkeen ja loppukevät olisi leijumista, vaan sitä, että puolivälieräsarjan voitto olisi vain osaltaan välinearvon lisäksi oma itseisarvonsa, jota pystyy näin nuorena, joskin lukuisia pettymyksiä nähneenä, Blues-fanina arvostamaan.

Jännittää. Uskon Bluesiin, mutta mitään ei ole vielä voitettu. Ei yhtikäs mitään. Tänään täytyy onnistua erittäin hyvin, mikäli aiotaan voittaa, ja mennä sinne, minne ollaan menossa, jos ollaan menossa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse en taas oikein kässää tätä välierähehkutusta. Ok, se on hieno saavutus toki, mutta ei se itsessään ole punkin pierun arvoinen saavutus. Toisin kuin vuonna 98, ei tällä joukkueella saa olla varaa minkäänlaiseen tyytyväisyyteen - JOS välieriin edes päästään. Siitä se työ vasta alkaa, sillä seuraava vastus on sitten jo kovempi, vaikkakin selkeästi voitettavissa.

Tuollaiset Bandanan kuvailemat fiilikset voisi aiheuttaa vain finaalipaikka. Välierät on jo nähty.
 
Kova peli tulee, jos Tappara saa itseluottamuksensa takaisin. Toivottavasti molemmat joukkueet antavat parastaan ettei tarvitse jälkeen päin harmitella, että voitettiin kun nuo perseili tai päinvastoin.

Blues on ollut todella vahva koko kevään ja jotenkin hankala uskoa heidän tästä heikentyvän yhtään. Päin vastoin. Joukkueella on vieläkin varaa parantaa ja Kake varmasti sen tietää ja toimii asian mukaisesti. Jos Blues tästä ottelusarjat pistää poikki niin Kärpät tulee tuolla tahdilla olemaan vain hyvä harjoitusvastus bluesin jyrätessä kohti finaalia.

Onko Bluesin avauspeli parantunut vai onko karvaus tehostunut entisestään? En ole tosin viime aikoina nähnyt kuin pari peliä heiltä ja niissä oli avauksissa sekä pakkien ylivoimapelaamisessa paikoin suuria vaikeuksia. Onko tämä saatu jo kuntoon vai onko tässä ainoa heikkous mitä joukkueesta löytyy?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Blues matkalla finaaleihin

Kyllähän Blues on kovaa vauhtia menossa finaaleihin ja Kaken hauis se vaan pullistuu entistä enemmän. Kova oli luotto Tapparaan aiemmin, mutta se on mennyttä, Kake petasi tämän sarjan voiton Bluesille jo runkosarjan viimeisessä ottelussa. Onhan tätä jo odotettukin, Bluesin menestymistä, ja vaikka paikka välierissä ei vielä mitään iloa sinänsä tuokaan, niin välierävastustajan ja sen sarjan lopputuloksen ollessa ihan selviö, Blues-kannattajat voivat jo tämän illan jälkeen keskittyä finaaleihin.
 

Salama44

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä miten paljon yleisöä Tappara saa kun se on 1-3 tappiolla. Ilveksen kannattajat ainakin luovuttivat Jokereita vastaan suosiolla kun paikalla oli vain 3000 henkeä.

Bluesin puolustuspään pelaaminen on tässä ottelusarjassa tiivistynyt koko ajan. Päästetyt maalit ovat laskeneet peli peliltä 3,2,1 ja 0. Brücks on viressä ja Blues on hoitanut maalinedustansa hyvin. Ykkösketju Mandervill-Kohn-Karya tulee tänäänkin olemaan paha pideltävä Tapparalle. Kaikkien ketjujen täytyy kuitenkin onnistua hyvin, jotta Tapparan tehot pidetään jatkossakin poissa. Maalivahtipelillä on valtava merkitys tällaisessa ratkaisupelissä ja siinä mielessä Blues voi kyllä lähteä peliin luottavaisin mielin. Tappara joutuu miettimään loppuun asti kumman maalivahdin tolppien väliin laittaa.

Motivaatiota ei luulisi Bluesilta ainakaan puuttuvan, koska se ei ole pelannut välierissä 9 vuoteen. Nyt on ensimmäinen mahdollisuus varmistaa se paikka. Jo edellisessä ottelussa näki miten kiekko pomppi Tapparan pelaajien mailoista hyvissäkin paikoista kun kotietu oli menetetty ja oli "pakko" voittaa. Tänään on vielä suurempi pakko kun pelataan veitsi kurkulla. Vaikka muuta väitetään niin se tulee kyllä näkymään Tapparan pelissä vaikka se on rutinoitunut pudotuspelijoukkue. Bluesilla on nyt henkinen yliote.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Juhaht kirjoitti:
Itse en taas oikein kässää tätä välierähehkutusta. Ok, se on hieno saavutus toki, mutta ei se itsessään ole punkin pierun arvoinen saavutus. Toisin kuin vuonna 98, ei tällä joukkueella saa olla varaa minkäänlaiseen tyytyväisyyteen - JOS välieriin edes päästään. Siitä se työ vasta alkaa, sillä seuraava vastus on sitten jo kovempi, vaikkakin selkeästi voitettavissa.
Ehkä me ollaan jo Juhaht:n kanssa niin vanhoja...Mäkin ihmettelen sitä että mediaa myöten puhutaan mahdollisesta "historiallisesta" välieräpaikasta ja niin edespäin. Ei perkele, toivottavasti toi ei nyt kenellekään riitä vaikka hieno saavutus olisikin. Nälkähän tässä kasvaa syödessä eikä mahdollisella voitolla saavuteta kuin minimissään neljäs sija joka arvosta voi kysellä Janne Ahoselta lisää.

Sen verran kypsää peliähän Blues on esittänyt ja tehnyt maaleja neljän ketjun rintamalla että usko omiin on kova, tänään Tappara kaatuu.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaikki merkit Tapparan voitosta ovat ilmassa. Media on kilpaa tehnyt näitä: ”joko, nyt Blues” – juttuja, BluesFanien odotukset ovat korkealla ja innokkaimmat puhuvat jo jostain nakkikattilasta! Eihän Blues voi muuta tehdä tässä tilanteessa, kuin…. Lisäksi Tapparan peli parani viime tiistaina ja oishan toinen vierasvoitto aika helvetin kova juttu.

Tapparan hyökkäyspään tehot on ollut periaatteessa Kontiolan ja Mäntylän harteilla. Ottelun ratkaisu voi ollakin että jatkaako ketju Laine – Hancock- Öhman kuutamolla oloa. Aukeaako legendaarinen ketsuppipullo tänään, vaiko vasta kesän grillijuhlissa? Bluesin puolustuspelaaminen ja maalivahti ovat kuitenkin juuri nyt sen verran hyvässä kunnossa että vaikeaa tekee.

Mielenkiintoista nähdä tekeekö Urama ketjumuutoksia. Viimeisessä kahdessa ottelussa 1 tehty maali, joten jotain tarttis tehdä ja nyt on niiku viimeiset hetket tehdä jotain. Lehto pelasi vakuuttavasti Espoossa ja jatkanee seikkailujaan kentällä. Blues puolestaan jatkanee samalla kokoonpanolla.

Toivottavasti tällä kertaa kuitenkin ottelua on tuomitsemassa jääkiekkotuomari, eikä kaveri jonka linja soveltuu paremmin ringetteen tai curlingiin. Herätys, siellä on playoffit menossa!

Koska sarja on katkolla niin nyt on varmaan tunnetta pelissä. Tiistain kohtaamisesta ainakin puuttuivat kaiken maailman nahistelut ja torikokoukset.

Oma veikkaus on että se kumpi tänään voittaa, niin voittaa sitten koko sarjan. Kattelin tossa jääkiekkolehdestä milloin viimeksi joukkue on noussut 1-3 tilanteesta jatkoon, ja ei tarvinnut mennä kuin vuoteen 2004 kun ifk teki temput Ilvekselle. Joten kaikki on mahdollista.

Kyllä on jännää, mutta Life is Life! :)
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Hitto kun ei ole TV-peli, kiinnostaisi nähdä juurikin tämä ottelu! Kivenkovaa taistelua alusta loppuun, sääliä ei anneta eikä oteta. Luulen että Bluessilla on nyt niin hyvä henki päällä että voitto kaivetaan vaikka väkisellä tyyliin: kolmannen jatkoerän viimeisellä minuutilla, alivoimalla, toinen jalka paketissa, Kaken hauiksen ja kolmen tolpan sekä maalivahdin perseen kautta yläpesään !
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Pässinlihaa.....Tappara - Blues 0-3, maalintekijät Kohn, Laatikainen ja tyhjiin Viitaluoma. Ajassa 59.30 pikkupainit Henry vs. Rajamäki !

Rantapallot mukaan tänään Tampereelle !
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onneksi ei ole TV-peli. Säikähdin oikein kun en moista tarkistanut haettuani lipun E2:seen parvelle.

Tuo todistaa sen että Canalin tiimi uskoo vielä lauantain peliin tässä ottelusarjassa, koska logiikan vastaisesti valittiin HPK-Hifk-ottelu televisoitavaksi.

Kysäisin samalla lipputoimistosta, onko lippuja mennyt kaupaksi,- vastaus oli: Hyvin laiskasti.

Minulla on uskoa tämän illan peliin. Samanlaista romahdusta ei voi tulla.

Usko perustuu siihen arvioon, että suomen jääkiekkoasiantuntijat eivät voi olla niin totaalisen väärässä, kuin ovat tähän mennessä olleet.

Uskon että asiantuntijat (itse en ole) saavat paikattua mainettaan hieman ja sarjasta muodostuu,- kuten ovat toitottaneet: Tasainen.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Bernd Brückler, Maalivahti AK
Mikko Strömberg, Maalivahti


1. kenttä
Arto Laatikainen, Vasen puolustaja AK
Kimmo Peltonen, Oikea puolustaja AK
Ladislav Kohn, Vasen laitahyökkääjä AK
Kent Manderville, Keskushyökkääjä AK
Martin Kariya, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä
Samuli Suhonen, Vasen puolustaja
Santeri Heiskanen, Oikea puolustaja
Johannes Alanen, Vasen laitahyökkääjä
Ville Viitaluoma, Keskushyökkääjä
Mikko Lehtonen, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä
Tuomas Eskelinen, Vasen puolustaja
Ismo Kuoppala, Oikea puolustaja
Jari Tolsa, Vasen laitahyökkääjä
Markku Hurme, Keskushyökkääjä
Kari Kalto, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä
Patrik Lostedt, Vasen puolustaja
Matti Uusivirta, Hyökkääjä
Jaakko Uhlbäck, Vasen laitahyökkääjä
Joni Töykkälä, Keskushyökkääjä
Erkki Rajamäki, Oikea laitahyökkääjä

Gusse tiputettu kokoonpanosta ja Lostedt tilalle. Uusivirta myös mukana.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Nopea käytännön kysymys tähän väliin: Saako auton pysäköityä jäähallin ulkopuolelle vai pitääkö mennä muualle säätämään?


Ottelusta sen verran että alku on varmaankin aika ratkaiseva. Tappara tarvitsisi nopean maalin jotta koko jengin kokovartalokipsi hellittäisi. Jos Blues pystyy estämään tämän niin eiköhän peli käänny vieraille, Blues on kuitenkin henkisesti niin paljon vahvempi tällä hetkellä.
 

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Juhaht kirjoitti:
??

Kai se kuitenkin illalla pelataan? Paikalle ollaan tulossa, pitäähän sitä nyt näitä ns. historiallisia pelejä käydä katsomassa.

Joo, 18.30 alkaa... Mutta kun huomasin aikaa olevan alle 20 tuntia, niin hieman "yksinkertaistin". Tänään ei olla pikkutarkkoja! Kunhan van Tappara pärjää. ;)
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Blågula kirjoitti:
Nopea käytännön kysymys tähän väliin: Saako auton pysäköityä jäähallin ulkopuolelle vai pitääkö mennä muualle säätämään?

Pihaan saa pysäköidä,- ja maksuttomasti.

Se minua sieppaa vieläkin muutaman vuoden takaiselta Espoon vierailultani. Jouduin maksamaan koslani pysäköinnistä. Ei jumalauta.

Minä otan tämän vielä Espoolta takaisin, on se satavarma.

Minä suttaan kehä1:ltä kaikki Espoon puoleiset 60:n nopeusrajoitusmerkit niin ettei ne näy.
Hih, hih hih, katotaan kenen kukkaro kevenee,, hih, hih, -soitan lentävät vielä katteleen liikennettä,, hih, hih.
 

JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Jännittää, ei tosin niin paljoa kuin tiistaina.

Levonen viheltää, tarkoittanee siis sitä, että saa pelata kovaa.
Rantapallot mukaan ja kunnon hulina päälle Hakametsään.

Onneksi Gusse on tiputettu kokoonpanosta, Uusis on kuitenkin nuori ja nälkäinen, jne.
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
kritiikki kirjoitti:
Se minua sieppaa vieläkin muutaman vuoden takaiselta Espoon vierailultani. Jouduin maksamaan koslani pysäköinnistä. Ei jumalauta.

Kyllä niitä parkkimittareita vielä Tampereellekin hankitaan..
 

Salama44

Jäsen
Barcelona kirjoitti:
…. Lisäksi Tapparan peli parani viime tiistaina ja oishan toinen vierasvoitto aika helvetin kova juttu.

Oma veikkaus on että se kumpi tänään voittaa, niin voittaa sitten koko sarjan. Kattelin tossa jääkiekkolehdestä milloin viimeksi joukkue on noussut 1-3 tilanteesta jatkoon, ja ei tarvinnut mennä kuin vuoteen 2004 kun ifk teki temput Ilvekselle. Joten kaikki on mahdollista.

Kyllä on jännää, mutta Life is Life! :)
Parani ja parani, nolla kuitenkin taulussa.

Ilvestä vastaan nousu 1-3 tappioasemasta nyt ei ole kummoinenkaan juttu. Miten se pappajoukkue on ylipäätään päässyt 3-1 johtoon?
 
Suosikkijoukkue
Tappara
k-espoo kirjoitti:
Kyllä niitä parkkimittareita vielä Tampereellekin hankitaan..
Täällä on kuules jo hienot älylippusysteemit, jotka kaikesta päätellen hälyyttää lappuliisan kännykässä parkkiajan päätyttyä. Siksi hyvin ne haaskalle osuvat noin minuutin yli.

Itse pelistä sen verran, että kyllä mää perheen jätän paikoilleen, sillä tällä kertaa me emme tule takaperin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös