Mainos

To 22.10.2015 Lukko - KalPa

  • 3 316
  • 20

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sarjakärki Lukko kohtaa tänään hienoisessa nousussa olevan KalPan. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Kuopiossa päättyi Lukon 2-0 -voittoon, toinen maali tyhjiin. Ottelun erikoisuus oli se, että Kilpeläiselle kertyi vain kahdeksan torjuntaa ja 3. erässä ainoastaan yksi torjunta.

Lukko on sarjan ykkösjoukkue tällä hetkellä: sarjataulukon ykkösenä, paras yv, paras av, paras pistemies, paras puolustajien pistemies ja paras maalivahti. Tämä on erinomainen saavutus, kun ottaa huomioon, että viime kauden paras maalintekijä Tuhma-Olavi Vauhkonen on poissa rosterista kuin myös Lahti ja alkukaudesta jouduttiin pärjäämään ilman Vahalahtea ja Nurmea.

KalPalla on ilmeisesti meneillään hyvä vaihe, sillä ennen illan kamppailua alla on kaksi voittoa vieraissa nollapelillä. Viimeisestä neljästä ottelusta KalPalla on kolme voittoa ja noista kolme nollapeliä. Lukko on pelannut viime aikoina mielestäni entistä paremmin, ylivoima pyörii nätisti ja muutamat pelaajat mm. Nurmi, Piitulainen ovat nostaneet tasoaan. Nurmi teki Sportia vastaan kauden avausmaalin ja on tällä hetkellä kolmen ottelun maaliputkessa. Huomionarvoista on myös se, että Zapolski on pelannut 15 ottelussa 5 nollapeliä.

Edit. Savon Sanomien mukaan Jaakko Rissanen ja Janne Keränen ovat sivussa KalPan kokoonpanosta.
 
Viimeksi muokattu:

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hullunrohkean hyökkäyspelin nimeen vannovat professorit penkin takana sekä liigan pahimmat maalivahdit takaavat katsojille maali-iloittelua torstai-iltaan.
yli 5.5 maalia paukkuu jo avauskympillä rikki ja veikkaus avaa livevetokohteeksi "kumpi tekee 16. maalin".

Laitetaan kokoonpano pelkillä sukunimillä niin on vastustajalle jotain miettimistä. Nikon saatatte tietää.

Harjama-Sebok-Davis
Timonen-Lyytinen

Tammela-Ruohomaa-Mankinen
Riikola-Lukka

Bengtsson-Hämäläinen-Junnila
Mikkola-Jokela

Nikko-Halonen-Nuutinen
Kinnunen

Kilpeläinen
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Nikko on tuttu kyllä. Samoin Laama-Tammela. Hymiö tuon perään. Ei saa ottaa tosissaan.

Lukko tuskin tekee kokoonpanoon mitään muutoksia. Liigan sivuille tulee kentälliset mutta niillä ei pelata kuin ensimmäinen vaihto. Kiitos tuon mainion "äänestä Autoasi-avausviisikon"
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPa haastoi viimeksi kotonaan Lukkoa hyvin. "Vei" peliä lähes kokoajan toki Lukko tämän sallikin. Olihan siellä 3 tolppaa läpiajoa rankkaria jne mut mitäpä nuista tekemään. Lukolla oli pelissä 3paikkaa. Ekasta hieno yvmaali. Tokasta tolppa. Ja kolmas olikin sit tyhjä maali. Ja se riittikin helppoon 2-0 voittoon, korjataan 0-2.

Lukko on tällä hetkellä liigan paras jengi lähes joka mittarilla. KalPalla parit taisteluvoitot olla. Kuitenkin paras pistemies ja maalintekijä edelleen sivussa. Tosin onhan Lukollakin Lahtea Olavia jne. Meillä vain näkyy hieman karummin rosterissa.

Eiköhän peli jatka aikalailla mihin Kuopiossa jäätiin. Lukko pelaa tiiviisti omanmaalin edustan ja KalPalla ei ole sinne menijöitä paitsi Tammela. Sepä ei riitä tänäänkään voittoon kun Lukko räppää pari maalia yvllä ja Sipiläinen yhden alivoimalla. Jos elettäis fantasiamaailmassa Mankinen tekisi tänään kaksi ja Nikko yhden ja pelattais jatkoaika tai jopa voitetaan mikäli Lukon yv tökkii. No eiköhän tässä jalkapallolukemissa mennä jompaankumpaan suuntaan.

Lukosta seurantaan Vahalahti(huikea ukko!) tasonsa nostanut Niskala. KalPasta jos nyt jotain haluaa seurata on kakkosketju. Tammela tällä hetkellä huikeassa kunnossa ja Ruohomaa heräillyt Keräsen ja Rissasen ollessa saigonilla. Mankinen saisi myös alkaa näyttämään miksi hänet on Kuopioon hankittu
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Muuten ihan hauska soppa mutta vaihtaisin koemielessä kolmosen Lordin ja kakkosen Mankisen paikat oikeassa reunassa keskenään. Mankinen on hiukan paluukunnossa, joten pitää välttää lisää lukkoon menemistä raumalla. anteeksi sanavalinta.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko tutulla kokoonpanolla:

Nurmi - Gagnon - Vahalahti
Mikkola - Virtanen

Koivisto - Asplund - Lähteenmäki
Niskala - Ahonen

Lähde - Koski - Suuronen
Hyvärinen - Jaatinen

Sipiläinen - Riska - Piitulainen
Tommila

Zapolski
(Karjalainen)


Lukolla on illan peliin kampanja, jolla B ja C-katsomoihin lipunostaja saa toisen lipun kaupan päälle. Saa nähdä, miten tuo vaikuttaa yleisömäärään. Toivottavasti Lukon vahva vire ja sarjan kärkipaikka tuovat yleisöä reilusti halliin.

RD peluuttanee tutusti kolmella ketjulla, Kosken kenttä käy luultavasti muutaman turvavaihdon vetämässä. Lukko ei kerää tyylipisteitä, mutta sitäkin enemmän sarjapisteitä.

Tulosveikkaus: Erikoistilanteet ja Zapolski tietävät salettia kotivoittoa, eli Lukko voittaa maalein 3-0. KalPa varmasti pyörittää, mutta Zapolski ja lihamuuri maalien edessä turhauttavat kalpalaiset. Salliva tuomarilinja sopii Lukolle hyvin, sopivalla estopelillä kulmista on vaikea päästä mihinkään. Lukon hyvin organisoitu keskialueen sumppu pakottaa tehokkaasti vastustajat juuri kulmiin pyörimään.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jaahas. Tänään Kilpi pelaa nollat ja Davis osuu vahingossa kolmen pompun kautta maaliin. Tulosvedosta siis isot rahat ja tulos siis 0-1.

Lukon vuoro osua kolmesti kehikkoon:)
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Jospa Lordi tekee taas päivän paukut pujottelemalla mahtavasti koko kentän läpi, survoo kiekon kattoon?
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Vieläkö saisi sen verran äänestää, että ottelu pelattaisiin kokonaisuudessaa kakkosmaalivahdeilla? Ei sillä, että se KalPaa auttaisi, mutta voisi tuoda mielenkiintoa näin katsojan näkövinkkelistä...
 

cornix

Jäsen
Vieläkö saisi sen verran äänestää, että ottelu pelattaisiin kokonaisuudessaa kakkosmaalivahdeilla? Ei sillä, että se KalPaa auttaisi, mutta voisi tuoda mielenkiintoa näin katsojan näkövinkkelistä...
Ei käy! Joo joo on se Zapolski ihan hyödyllinen jäbä myös mutta Kilpeläisen recordi Raumalla on jo musertavaa luokkaa. Eikä ainakaan noin tilastojen valossa ihan nappiin mennyt se kauden eka Kuopion keskinäinenkään, vaikka vaan yksi kiekko selän taakse menikin. Mutta Kilpeläinen päästää aina tarpeeksi monta omiin Lukkoa vastaan ja se on tärkeintä.

Niin tuosta Kuopion pelistä vielä. Lukko ei ole tällä kaudella ollut noin pahasti köysissä missään muussa matsissa, pl ehkä vierailu Hakametsään Ipan vieraaksi mutta sekin peli tyssäsi lähinnä Rinteen rantapallosta ohi-moodiin. Niiralanmontussa Lukko ei pystynyt ohjaamaan kotijoukkuetta kulmiin eikä pitämään pahemmin pois sektoreiltakaan, mutta Zapolski oli mies paikallaan ja ryösti pisteet Lukolle. Tänään ei samanlaiseen ole varaa eikä siitä oikein pelkoakaan ole, Lukon diesel puskee tasaisen tappavasti tällä hetkellä ja peli on todella kliinisen oloista. Mitään jääkiekon riemujuhlaa tuskin tullaan näkemään ja joku 2-0 kotivoitto lienee todennäköisin lopputulos.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vieläkö saisi sen verran äänestää, että ottelu pelattaisiin kokonaisuudessaa kakkosmaalivahdeilla? Ei sillä, että se KalPaa auttaisi, mutta voisi tuoda mielenkiintoa näin katsojan näkövinkkelistä...

Ei ollenkaan huono idea. KalPan maalinteon sietämätön vaikeus ja liekehtivä Zapolski eivät ennusta erityisen loistokasta iltaa kuopiolaisille. Ennen kauden alkua kuvittelin, että KalPassa olisi opittu viime kaudesta ja Perhoselle annettaisiin näyttöpaikkoja jo ennen kuin ei ole muuta vaihtoehtoa, mutta toistaiseksi niitä ei ole aivan alkukautta lukuunottamatta nähty. Ehkä valmennusjohdossa arvellaan, että joukkue ei ole vielä valmis pelaamaan Perhosen edessä. Puolustuspelaaminen on tiivistä, ehkä ongelmana onkin se että yksikin helppo maali omiin on tämän hetken KalPalle liikaa.

Mitään maali-iloittelua tuskin saamme nähdä. Tarkkaa kyttäilyä, KalPan pörräämistä, maalivahdeilta muutamia huippupelastuksia ja lopuksi kotijoukkue kai voittaa jollain pompulla. Lukko on vaikea vastus KalPalle, mutta ihan hyvää lämmittelyä lauantaita varten.

KalPalta odotan näkeväni Tammela-Ruohomaa-Mankinen kolmikon peliä, ilmeisen hyvin esiintyneet niissä parissa matsissa jotka minulta jäivät väliin. Lukolla on siellä pistepörssin kärkinimi ja sitten on jotain niskalaa, vahalahtee ja gagnonii. Ja yksi KalPa-kasvatti Ville Hyvärinen.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukolla oli JYPiä vastan pieniä keskittymisongelmia viime lauantaina, mikä antoi vieraille hyvän startin ja lopulta vierasvoiton. Näkisin, että KalPallakin on iskun paikat heti ottelun alussa; pari nopeaa maalia ja loput matsista tiukkaa puolustuspeliä. Maali-iloittelua on varmaan turha odottaa.
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Hikistä menoa oli, mutta yksi ennustus sentäs toteutui tosin kahtena palana: Ensi Ruohomaa teki kulmasta mualin ja sitte Lordi teki perästä siihen tarkoitetun todella komean läpiajon! Käyhän se voittaminen noinkin, todellista tiimityötä : D
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kalpalle ansaittu voitto. Kolmannen erän alku oli taas Lukolta ihan mustaa paskaa, tällä kertaa vastustaja rankaisi. Sitten Lukko alkoi pelata, enkä oikein tiedä miksei voitu alusta asti pelata vähän rohkeammin, jos tähän joku erikoistaktiikka piti olla.Toki KalPa alkoi suojella johtoa ja siinä ihan hyvin onnistuivatkin. Taisi olla Ahonen jolle se paras paikka tuli, ja sen oli näköistäkin.
Kilpeläinen pääsi yllättämään, onhan se ihan hyvä maalivahti sittenkin. Tuomarit oli varsin kehnoja, ja taisi molemmissa lopun kalpaläpiajoissa jäädä jäähy viheltämällä, eli sikäli Lukko rimpuili mukana vähän pitempään kuin olisi kuulunut. Ja tulihan siihen heti perään vielä Lukolle yv kun Riska sai mailan naamaan, ja samassa tilanteessa Tammela koitti käydä vielä sylkäisemässä Filipiä. Ja nähtiinpä myös vanha kunnon klassinen huutojäähy, kun Gagnon kaatui ja tuomari oli selin tilanteeseen. Oli siinä rike varmaan, mutta tuomari ei sitä kyllä nähnyt.
 
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings
Jaa Tammela käynyt taas muka syljeskelemässä? :D

Pitää vain ihmetellä, että miten tällä kokoonpanolla on nyt kaivettu kolme voittoa ja jopa sarjajohtajasta. Kaiken lisäksi kolme nollapeliä, joka tietysti selittääkin nämä voitot. Kiitos Kilpi, toivottavasti et mene rikki tässä kovassa peluutuksessa!

Niko Mikkolalta ja Tammelalta taas kovaa yrittämistä ja pakko mainita tottakai kaikkien sankari Jyri Junnila! Kovaa raastamista ja pari hukattua maalntekopaikkaa, tuttua Jyriä. Milloinkahan Mankinen tekisi jotain merkittävää tai muistettavaa?
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Onnittelut Kalpalle ansaitusta voitosta, Kalpa pelasi hyvän pelin ja puolusti hyvin, erityisesti av tylsytti Lukon yv kokonaan aktiivisella pelaamisella jossa otettiin tila kiekolliselta pois.
Lukon hyökkäyspeli oli aneemista viimeistä kymppiä lukuunottamatta, mutta ei siinäkään yv.llä kyennyt luomaan edes kunnon pyöritystä.
Kilpeläinen oli erinomainen ja löi Zapon tänään.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Moni ennakoi noita jalkapallolukeamia ja sellaisethan sieltä saatiinkin. Muutenkin potutus Lukon kannattajilla on varmaan yhtä suuri tällaisen pelin jälkeen kuin taannoin KalPan kannattajilla Lukon hakiessa vierasvoiton Kuopiosta 2-0.

Tai ehkä ei sittenkään, sillä olihan KalPa tänään koko ajan potkun pari Lukkoa edellä. Mikään vääryys ei olisi ollut kuopiolaisten kahden tai kolmen maalin voittokaan, mutta Zapolski sentään pelasi Lukosta omalla tasollaan tänään. Muuten olikin aika hiljaista.

Erityismaininta Juho Tommilalle, joka oli koko ajan valtavissa vaikeuksissa kun jäällä oli.

Tätä ei pidä ottaa KalPan voiton väheksymisenä, sillä kyllä KalPa pelasi hienon vieraspelin, ja omalta osaltaan KalPa teki Lukosta huonon, mutta sanon silti että tämä oli kauden kotipeleistä ehdottomasti huonoin.

Kuten sanottu, 1. ja 2. erän KalPa vei selkeästi nimiinsä, ensimmäisen erän jopa ylivoimaisesti. Toinen oli Lukolta hiukan parempaa peliä, mutta sitten taas yllättäen kolmannen erän alussa Lukon peli oli täyttä tervanjuontia.

Syytä en tiedä, mutta siltä samalta se näytti kuin niiden pikkujunnujen peli toisella erätauolla. Sen höntsän katsoneet varmasti ovat samaa mieltä. Ryan Zapolskikaan ei sitten enää sille Ruohomaan maalille mitään voinut, ja KalPa siirtyi ansaitusti johtoon. Se hyvä puoli siinä maalissa oli, että Lukonkin oli pakko ruveta pelaamaan ja kyllähän se peliaika siitä KalPan maalista loppuun saakka aika tiiviisti vietettiin KalPan päädyssä.

Eero Kilpeläinen oli KalPan maalissa hyvä, mutta kyllä siinä niitä paikkoja oli jolloin Lukko hassasi maalin edessä kiekon jonkun pelaajan käsittämättömän aivopierun takia. Esim. verrattuna vajaan viikon takaiseen JYP-peliin, niin nyt ei sellaista takaa-ajoa ja vyörytystä nähty alkuunkaan. Oma osansa takaa-ajon aneemisuudella oli tietysti Janne Niskalan tyhmällä kiukkukympillä joka piti hänet pelin loppuun saakka jäähypenkillä. Muita tykkejähän siellä viivassa ei oikein ole, Jesse Virtanen nyt tietysti on vähän sinnepäin.

Tuomarilinja oli melko mielenkiintoinen, mutta aika tasan ne virheet menivät. Molemmat saivat heppoisia jäähyjä, ja sitten taas jäi viheltämättä. Esim. se KalPan lopussa saama läpiajo, ei Tammelan vaan sitä edeltävä, päättyi Lukon pelaajaan koukkuun ja se oli selkeä rankkarin paikka mutta niin vaan jäi sekin antamatta.

Mutta eipä siinä mittään. Näitä sattuu, joskus voitetaan ja joskus hävitään. Lauantaina homma jatkuu Oulussa, ja sen jälkeen Lukko saakin levätä ruhtinaallisen paljon, päivän alle viikon. Tulee varmaan tarpeeseen jo tässä vaiheessa syksyä kun pelejä on ollut niin paljon. Mutta ihmetellään sitä sitten lauantain pelin jälkeen.
 

Mr. Torspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
KalPalle täysin ansaittu 3p. KalPa oli tosi liikkuva ja agressiivinen, varsinkin av:lla. Lukko ei meinannut millään saada kuvioita kuntoon kun KalPa antoi kokoajan painetta kiekolliselle pelaajalle, taisi olla hyvin kateltu miten Lukko yv:n pelaa. Lukkokin kyllä karvasi tosi korkealta ja välillä jopa tyhmästi maalin takaa, pakottaen näin Kalpan nopeisiin hyökkäyksiin.Tiedä sitten oliko Lukon huonoutta vai KalPan hyvyyttä, mutta valitettavasti, ansaitusti meni pisteet..
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyvä ja jännittävä peli mielestäni. Kyllä KalPa puolusti aika hyvin ja Kilpi hoiti loput pitämällä nollat niin kuin tuossa ylempänä ennustinkin. Lukko heräsi kunnolla vasta 0-1 maalin jälkeen. Onneksi kestettiin. Tuomarit taas pihalla, mutta ketä se enää yllättää.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukkokin kyllä karvasi tosi korkealta ja välillä jopa tyhmästi maalin takaa, pakottaen näin Kalpan nopeisiin hyökkäyksiin.

Lukkohan on tuota tehnyt koko kauden ja myös viime kaudella. Sillä pyritään käsittääkseni estämään se, että vastustaja pääsisi rytmittämään peliä viivelähdöillä.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
KalPa ansaitsi voittonsa täysin. Lukko lähti taas kerran pelaamaan nollanollaa ja Dufvan juttujen mukaan valittu taktiikka jopa onnistui lähes täydellisesti. Nojoo. Nyt jäi vaan se maali tekemättä ja omissa kolisi kertaalleen. Tuossa mielessä homma meni kyllä ihan päin sitä itseään. Välillä sitä vaan kaipaisi Lukolta hivenen rohkeampaa hyökkäyspeliä, sillä aina ei viimeistely voi olla murhaavaa ja joskus ylivoimakin töksähtelee.

Kentän paras pelaaja oli ainakin meikäläisen yllätykseksi Kilpeläinen. Torjui Lukon laukaukset täydellisesti, mutta pakko tähän on lisätä, ettei Lukko tainnut kertaakaan laukoa Kilpeläisen epämukavuusalueelle hanskakäden yläkulmaan. Kaikki kudit hyviltä tonteilta olivat matalia, menivät ohi tai jäivät täysin torsoiksi.

Eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös