To 20.1.2011 HIFK-KalPa

  • 12 375
  • 36

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK nyt ei kuitenkaan ole kovinkaan laadukas joukkue. Ei KalPa oikeasti ole noin huono, mutta hifkiä vastaan nyt on turha laittaa kaikkea peliin, kun vähemmälläkin selviää.

Oikein! Kannattaisi kuitenkin ehkä hieman useammin laittaa kaikki peliin, niin KalPa voisi olla edes keskitasoa kovempi jengi.

Hieno oli Pakarisen toinen rankkari!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eipä tule ihan äkkiä mieleen koska viimeksi olen nähnyt yhtä heikkotasoisen "kiekkojännärin". Karmeaa.

Tosin tämä oli odotettavissakin jo heti ottelun alusta lähtien, kun KalPa otti kiekkokontrollin itselleen. Jos IFK olisi saanut syksyllä nähdyn myrskyalun olisi pelistä voinut tullakin ihan laatuviihdettä, jos ei muuta, niin kotijoukkueen näkökulmasta. Nyt tuo räpellys oli kaukana viihteestä. Muutamaa näppärää suoristusta (niistäkin puolet rankkareissa) lukuunottamatta peli oli hirveää katsottavaa molempien joukkueiden taholta. KalPalle toki kaikki kunnia, tiesivät materiaalin kapeutensa ja pelasivat sen mukaisesti fiksun vierasottelun. Hienouksia esittämättä.

HIFK:lla oli toisaalta voittoon tarvittava määrä tekopaikkoja, mutta niistä ei lyöty kiekkoa sisään.

plussia ja miinuksia:

+Lennu
Jaksoi painaa loppuun asti ja teki valtavan määrän hommia. Oma itsensä siis.
+Riksman
Teki muutaman tärkeän torjunnan. Ei mahtanut KalPan ainokaiselle mitään.
+Miken "foppaharhautus"
+Jääkoneenkuljettaja
Hauskuutti yleisöä ennen rankkareita.

-Peltonen
Yksi näkyvimmistä ja yritteliäämmistä, mutta ei ollut Villenkään paras päivä.
-Haataja
Tehot 0+1, mutta ei nuo maalit vain maistu. Ei sitten millään.
- KalPan huutosakki
Kun kuuntelee täydet 60min "kalpa maali, kalpa maali" tai sitten pelkkä "kalpa, kalpa" alkaa väkisin jossain vaiheessa vituttaa. Pienillä variaatioilla huutoihin saisi ihmeitä aikaan.
 

stigers

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Suomi
- KalPan huutosakki
Kun kuuntelee täydet 60min "kalpa maali, kalpa maali" tai sitten pelkkä "kalpa, kalpa" alkaa väkisin jossain vaiheessa vituttaa. Pienillä variaatioilla huutoihin saisi ihmeitä aikaan.
Eli siellä on taas Susi Jussi pitänyt yksinään yllä kannatusta.
6000 helsinkiläistä vs Susi Jussi
0-100.
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Rocket Richardille sellainen sisarellinen kysymys että kuinka me muut sitten kuulimme ne "keltamustat-heihehei" "Kilpipaidat-heiheihei" "taistelee-taistelee-taistelee" sekä "Hyökkäykseen" ja "kuopijoon" huudot plus päälle parit laulut?
Onhan se mahdollista ettei suuressa hallissa muutamalla huutajalla tehty kannustus kuulu kunnolla tai siitä kuuluu selkeimmin vain nuo pari huutoa, mutta minkäs teet asialle?
Asiahan on vielä täysin toinen jos ottelussa on vain yksi tai kaksi huutajaa. Nehän joutuvat huutamaan tasan sitä mikä kuuluu, eli suppeaksi menee kannustushuudot jos halutaan että ylipäätänsä mitään missään kuuluu.
Hyvällä asenteella KalPa muuten liikkeellä kun Kisu ja Kallekin olivat poissa.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Eli siellä on taas Susi Jussi pitänyt yksinään yllä kannatusta.
6000 helsinkiläistä vs Susi Jussi
0-100.

HIFK;n esitys ei juurikaan viboja tarjonnut, siksi vaisuus + hmv-pöndejengi.

Mutta ei siinä mitään. 2 pistettä Kuopioon ja sillä hyvä!

Pakarisen rankkarit kaunista katseltavaa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
HIFK;n esitys ei juurikaan viboja tarjonnut, siksi vaisuus + hmv-pöndejengi.

Mukavaa että näinkin paskalla pelillä pystytään taas juntti-ifk voittamaan. Ja varsinkin kun kokoonpanosta puuttui todella paljon joukkueen tärkeimpiä lenkkejä. Kermanille, Kiiskiselle, Salmiselle, Laurilalle olisi tilausta.
 

Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
Kaksi asiaa on varma, kun KalPa ja HIFK kohtaa: KalPa voittaa ja otteluketju on täynnä paskaa mukahassuttelua ja kuittailua.

Hommahan alkaa jo ennen ottelua HIFK fanien toitottaessa varmaa voittoa. Tappion tullessa huomio kiinnitetään maalaisjoukkueen fanien heikkoon itsetuntoon, KalPan pelaajien filmaamiseen tai muuhun epäolennaiseen. Tähän KalPa fanit vastaavat yhtä paskoilla provoilla(joita itsenikin on tullut harrastettua) ja lukukelvoton otteluketju on valmis.

Eilisessä pelissähän HIFK oli luonnollisesti parempi kentällä, mutta KalPa vei voiton VL kisassa. Ero kuudenteen sijaan ei ole enää kovin paha.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Mitä ihmettä?
Nytkö se onkin kiva juttu? Aika toisenlaisen käsityksen saa KalPan ihanuudesta kun tuota joukkueosiota lukee. Monesti tuntuu, että on kivempi nillittää keskustelupalstoilla

Missähän kohtaa olen antanut ymmärtää, että en ilahtuisi KalPan voitosta. Saanhan ilahtua? Vai oliko väärin voitettu ja väärin voitosta iloittu?

Mielestäni tämä palsta on mielipidepalsta - vai onko? Otteluketju lienee eri asia kuin KalPan ensi kauden valmentajaketju. Näin olen antanut itselleni ymmärtää. Itse en todellakaan pidä tulevasta valmentajasta. Jos Tuokkola onnistuu, niin hyvä niin. On varaa korjata tuota mieleipidettä lähitulevaisuudessa, jos aihetta on. Olen vain huolissani mihin suuntaan KalPa on menossa. Tuota menoa on tullut seurattua jo 1980-luvun lopulta saakka.

Jos tuo huoli koetaan nilittämiseksi, niin ei mahda mitään.
 

öRRi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Calgary Flames
Sinäänsä offtopicia, mutta oliko kukaan muu sitä mieltä että harvinaisen heikko reportaasi oli Hesariin tästä ottelusta kirjoitettu näin informaatioarvoltaan? Itse pelin kulusta ei juuri muuta kun maalit ja niiden syntytapa kerrottu, enempi taisi kirjoittajaa kiinnostaa räppi kun lätkä?

Itse peli oli tarkoitus käydä katsomassa, mutta jäi sitten väliin. Pääasia että voitto tuli, enää ei ole kuuden sakkiinkaan ylitsepääsemätön matka.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinäänsä offtopicia, mutta oliko kukaan muu sitä mieltä että harvinaisen heikko reportaasi oli Hesariin tästä ottelusta kirjoitettu näin informaatioarvoltaan? Itse pelin kulusta ei juuri muuta kun maalit ja niiden syntytapa kerrottu, enempi taisi kirjoittajaa kiinnostaa räppi kun lätkä?
Pitää paikkansa, oli käsittämättömän huonosti kirjoitettu juttu. Jos toimittaja olisi edes pitänyt sen räppiosion vain siinä jutun alussa, mutta kun ei. Samaa sontaa piti jauhaa lisää ja lisää. IFK oli vaisu, mutta ei sentään hesarintoimittajamaisen vaisu.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kousan maaliin arvottiin jostain kumman syystä Haataja syöttäjäksi.

Kousa olisi ansainnut tuosta molemmat syöttöpisteet! Surkea peli kokonaisuudessaan ja Ari Ahosen pari loistavaa torjuntaa kolmanteen varmisti KalPalle pisteet. Tapio Laakso blokkasi varmaan 10 siniviivavetoa ja ja Laakkonen pelasi todella hyvin, kunnes kolmannen lopussa jalat loppui täysin. Omissa KalPalla oli hirmuiset ongelmat ja esimerkiksi Riikola pelaa ihan väärässä liigassa. HIFK:ltä jäi mieleen pari Peltosen yksilösuoritusta, mutta muuten aika hiljaista. Petrell <-> Haataja vaihtoa odottaisin kentällisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös