Mainos

To 19.9.2013 HIFK - Ässät

  • 25 736
  • 105

samwise

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL
Pakarinen pakkina?? Mitä helvettiä. Kyllä nyt vedetään niin kokeilulla että. Puustinen palannut ja tietysti Ville. Onkohan Iiro edes koskaan pelannut puolustajana? Tuskin. Meillä kaikki on mahdollista.

Iiro taisi pelata Jokereita vastaan viimeisen erän pakkina.
 
Näin Thiesseniltä Jokerit matsin, enkä oikein ymmärrä miksi joku syyttäisi häntä kyseisen ottelun takaiskumaaleista. Ensimmäisessä Karalahti heittää ranteen ruuhkaan, Thiessen torjuu kulmaa kohti laatalla, pomppii Lahden selästä tolpan viereen. Toisen maalin saa Summanen ottaa piikkiinsä, ei Thiessen.
Olen nähnyt jokaisesta Suomen kamaralla pelatusta tällä kaudella HIFK:n ottelusta vähintään maalikoosteet. Jokaisessa (myös sunnuntain) ottelussa Thiessen on päästänyt sellasen tai sellaisia, jotka hyvä liigatason veskari ottaisi kiinni. Moni maali on kyllä ollut siinä rajoilla. "Ei voi mokkea yksin syyttää" - tyylisiä. Kuitenkin juuri sellaisia maaleja, joilla otteluiden voittajat ja häviäjät ratkeavat.

Pianisti kirjoitti:
Kuka ihme on Husso?
On mm. viime kevään 18-vuotiaiden mm-mitalisti. Joskaan peliaikaa ei tainnut kisoissa saada.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ohhoh! Kreps on joko loukkaantunut, tai sitten rangaistustoimenpiteet/motivaation hakeminen katsomosta on otettu heti käyttöön.

Olisiko noin nopeasti alettu rankomaan? En vielä usko jossei ole jotain vahvistusta Ässistä käsin.

Pelistä sen verran, että odotan Ässiltä tänään kolmea pistettä. IFK:lla on vielä tässä vaiheessa kautta palikat sen verran sekaisin, että tämä täytyy pystyä hyödyntämään. Keväämmällä voi olla jo paljon hankalampaa, kun on uusi valmennus ja nippu uusia laadukkaampia pelaajia esteenä Ässien voitolle.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kreps 2-3 vko sivussa. Alavartalovamma.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kreps 2-3 vko sivussa. Alavartalovamma.

Niinpä tosiaan näyttää, olit nopeampi laittamaan sen tänne. Ihmettelinkin että johan nyt on ***kele jos heti koirankopin ovi heilahtaa, vaikkakin Kreps kiistatta munasi viime pelissä yhden maalin Tepsille..
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Illalla nokka kohti Nordista. Suuria odotoksia ei ole illan ottelusta. Ramin rakennusprojekti on vielä pahasti kesken. Jännityksen kohteena, että kuinka moni ulkkareistamme pelaa täydet 60 min. tänään??
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Pakarinen pakkina, mitä helv*.

Pakarinen pelasi pakkina narreja vastaan 3. erän.

HIFK:lla kokoonpanossa kaksi keskushyökkääjää, onneksi laitahyökkääjät ovat muuttumiskelpoisia ja niitä voi laittaa vaikka maalivahdiksi, jos tarve vaatii.

Husso ei ollut eilen HCK:n mukana, joten on täysin peluutuskelpoinen tämän illan matsissa. Eiköhän se siellä tolppien välissä heilu.
 
Viimeksi muokattu:

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Voidaan siis puhua jo kokeneesta liigatason pakisto. Etsisivät pakkeja vaikka mestiksestä, eikä peluuttaisi näillä paikoilla umpilaitureita.
Eiköhän tämä ole Raivon tapa kertoa, että umpilaiturikin on tässä joukkueessa parempi pakkina kuin ne pakit, joita Nybari on rosteriin hommannut, häh?

Ei kahta ilman kolmatta eli kuokkaan tulee ja rumasti tod. näk.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
No niin, mielenkiinto matsiin nousee tappiin kun kummatkin heittää liigadebytantteja kehiin myös! Husso HIFK:n maalissa ja Ässien kolmosen laidassa Lammikko, josta monella porilaisella on kovat odotukset (kuten minulla). Edellinen suuri Ässä-lupaus Armia teki muuten HIFK:n verkkoon ekan liigamaalinsa. Seuraako Lammikko jalanjälkiä? Heino Lammikon sentterinä, siis se Heino jonka piti pelata HIFK:ssa tällä kaudella. Hagman, HIFK legendan poika, HIFK kasvatti Ässä nutussa. Peltonen pelaa ekan matsin puoleen vuoteen. HIFK:lla ei senttereitä. Hallitseva mestari vs liigajumbo jne.

Kyllä on hyvän matsin ainekset ja kun pelin pääsee näkemään vielä studio-osuuksien kera nelonen pro 2 kanavalta niin johan on!
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä on hyvän matsin ainekset ja kun pelin pääsee näkemään vielä studio-osuuksien kera nelonen pro 2 kanavalta niin johan on!

Lähinnä tuossa on katastrofin ainekset, huippulätkämatsia ei tarvitse odottaa.

Ja hyvin skulannut Leinonen filassa... mitä vittua Raimo?
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Sanattomaksi vetää. Vertailuna Juha "you can trust me - homma hoituu" Pitkämäen tilastot IFK:ssa:

HIFK SM-liiga 19 3.22 .895

Tiffany taitaapi olla IFK:n historian paskin veskari?

Olisin tässä tilanteessa antanut veljeni vasemman kiveksen Engrenistä, mutta taisi mennä Lukkoon...

Sebastien Centomo oli vielä heikompi. Tosin Centomo ei saanut kuin yhden mahdollisuuden ja sitten riitti.

Centomo Hockey DB
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sebastien Centomo oli vielä heikompi. Tosin Centomo ei saanut kuin yhden mahdollisuuden ja sitten riitti.

Centomo Hockey DB

Jos täällä nyt todella huonoja veskareita halutaan pyöritellä, niin statsien puolesta ja ihan omilla silmillä nähtynä, huonoista huonoin on kyllä Tom Draper: Eliteprospects.com - Tom Draper Ura laitettiin käytännössä pakettiin HIFK:n luukulla.

Leinosen poissaolon syynä varmaankin joku vamma tai sitten sairastuminen. En usko rotaatioon.
 

Carlos

Jäsen
Lähinnä tuossa on katastrofin ainekset, huippulätkämatsia ei tarvitse odottaa.

On jotenkin kuvaavaa että vain Ace-fanit odottavat matsista jotenkin "hyvää" tai "tiukkaa", ja miettivät josko ehkä Hifk saa "hengen" päälle.

Jokainen kotijoukkueen kannattaja tietää että matsista ei tule mitään positiivista kerrottavaa, ei ainakaan oman joukkueen suunnasta.

Ainoa mielenkiinnonkohde on se josko Huhtasevic tekee byyrin tai pari.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sebastien Centomo oli vielä heikompi. Tosin Centomo ei saanut kuin yhden mahdollisuuden ja sitten riitti.

Centomo Hockey DB

Centomollakin oli paremmat statsit... ja Draperilla myös. Ja kyllä, molemmat olivat sysipaskoja. Nyt on taidettu vetäistä niin laarin pohjalta että huimaa.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Husso pelaa tänään näköjään 2 ottelua hifki-paidassa...ensimmäisen ja viimeisen.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Koko rahalla Ässiä(Veikkauksen kerroin 2,75). Kyllä narri-pelin taaperrus oli niin pelottavan huonoa peliä, ettei paljon luottoa IFK:lle ole. Villen paluu voi olla kyllä piristysruiske, mutta saa nähdä auttaako sekään?
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perinteisen väsynyt Ässät-vääntö edessä, josta tämänhetkisen pelintason ja kokoonpanon perusteella ei paljoa kotijoukkueen näkökulmasta tarvitse odottaa.

Matsi tuskin vetänee 6000 silmäparia enempää paikalle väkeä johtuen em. IFK:n tilasta ja Tv-pelistä, joten tunnelmaltaankin taitaa Kapun paluu -ilta olla pannukakku.

Elinkautislaisena nasta silti mennä tsiigaan Hagmanin Nikkeä ja omaa suosikkiani Eero Eloa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin Kapteenin paluu on SE asia, miksi en tänään jää vaan himaan juomaan parempaa bisseä ja tsiigaamaan töllöstä Mother Fucker -kiekkoa.

Perinteinen tulosveikkaus kaiken manauksen ja odotusarvon päätteeksi:

2-1 meille.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät painanut 3,5 maalia per matsi vastustajan verkkoon + HIFK:llä on 5 pakkia sekä täysin noob maalissa = HIFK voittaa 2-1 tai 3-1. Hussosta tehdään tänään sankari ja lauantaina Lukko poraa Husson vaihtoon ekan kympin aikana kun se on imenyt 3. Näin se on mennyt ennenkin ja vähän sellainen kutina munissa, että menee tänäänkin.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sellainen muistikuva, että Ässät olisi viime vuosina vienyt Nordiksen kamppailuja aika kovalla prosentilla. Tämä yhdistettynä IFK:n heikkoihin otteisiin ensimmäisissä peleissä antaa odottaa helpohkoa vierasvoittoa.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Sellainen muistikuva, että Ässät olisi viime vuosina vienyt Nordiksen kamppailuja aika kovalla prosentilla. Tämä yhdistettynä IFK:n heikkoihin otteisiin ensimmäisissä peleissä antaa odottaa helpohkoa vierasvoittoa.

Plus että eikös Virran Peksi ole kanssa vienyt pelejä Nordiksella. Aikanaan Kalpa oli teille paha vastus kotona, ja umpisurkea TPS parina kautena onnistui kuitenkin Nordiksella ihan ok hyvin?
 

Jindebyne

Jäsen
Periaatteessa ei tekisi mieli mennä hallille, mutta ottelut Ässiä vastaan kiinnostaa kyllä, vaikka HIFK onkin ollut totaalisen paska koko alkukauden. Myös Husso, Hari, Peltonen sekä Hagman Ässistä kiinnostavat.

Pistettäkään en HIFK:lle odota, mutta olisipa sentään hyvä ja fyysinen ottelu.

Hussolle tsemiä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös