To 19.2.2009 HPK - TPS

  • 17 107
  • 101
Torstai-illan ratoksi Hämeenlinnan "uudistuneella" Patria-areenalla kohtaavat Hämeenlinnan Pallokerho ja Turun Palloseura. Kaksi kunniakasta seuraa, jotka hakevat pitkän menestyksen jälkeen uusia uomiaan.

Itse ottelussa jaossa olevat pisteet ovat taas erittäin tärkeitä, kuten tuntuvat lähes kaikki ottelut nykyään olevan. Oli kyse sitten avoimesta liigasta tai playoff-järjestelmästä.

HPK on viime ajat pelannut kohtuullista peliä niin kaukalossa kuin tuloksellisestikin. Vahvan maalivahtipelin, hyvän pakiston ja valmentajan sekä toimivan ykköskentän varaan on hyvä rakentaa ja suora playoff-paikka on vieläkin melko todennäköinen, jos peli-ilme pidetään yllä. Kerhon perinteisestä liigapelaajien koulinta-/kasvatustyöstä on tällä kaudella hyvänä esimerkkinä pistepörssin kärkisijoilla keikkuva Jussi Makkonen, josta ei kasvattajaseurassa osattu ottaa paljonkaan irti. Nyt mies on noussut liigatasolla ratkaisupelaajaksi ja kolkuttelee ansaitusti maajoukkueen ja taalaliigojen portteja.

Turkulaiset ovat pelanneet viime aikoina tuloksellisesti mukavaa kiekkoa ja muutamia voittojakin on saatu. Tosin viime aikojen voittoihinkaan ei vieraspelejä erityisen paljon ole mahtunut; TPS on melko kehno vierasjoukkue. Palloseuran oli muutenkin SaiPaa, Lukkoa ja viimeksi tiistaina Ässiä vastaan paljonkin parantamisen varaa ja tämän myönsi myös päävalmentaja Suikkanen. Avainpelaajan (ykkössentteri) loukkaantumisesta kärsivän TPS:n pitäisi pystyä pelaamaan korkealla tasolla tasaisemmin ja pidempiä jaksoja voidakseen tosissaan taistella paikasta auringossa.

Viimeinen ottelu joukkueiden välillä Hämeenlinnassa oli todella tiukka puolustustaistelu, jonka TPS lopulta vei nimiinsä yhdellä maalilla (vai tekikö TPS vielä tyhjiin?). HPK:lle TPS onkin ollut syystä tai toisesta melko vaikea vastustaja. Kovat panokset antavat kuitenkin ottelulle lisävärinsä ja kokenut liigavalmentaja Rautakorpi piiskaa varmasti joukkueensa kovaan lentoon. Ilman edeltävien keskinäisten otteluiden painolastia, HPK olisi ehdottomasti ennakkosuosikki otteluun, entä nyt? Saattaisi olla voiton paikka ja kerhokannattajien mieliä se rauhoittaisi ihan varmasti.

Kuinka käy? Huomenna olemme varmasti viisampia. Oma veikaukseni on 2-1 kerholle jatkoajalla.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
TPS on ollut hyvässä lyönnissä viime aikoina ja voittoputki on jo 4 ottelun mittainen. Tilastoja katsellessa palloseura on ollut surkea vierasjoukkue, mutta tilastot ovat tilastoja. Joukkue vaikuttaa tällä hetkellä hyvällä hengellä ja taistelemisen tahdolla pelaavalta tiimiltä, eikä Kaitsun ole näihin peleihin tarvinnut ketään potkia perseelle enään. Kerhokin on pelannut hyvää peliä ja kävi kiusaamassa Kalpaa vieraskaukalossa. Kerholla toimii maalivahtipeli ja etenkin ykköskenttä vallan mainiosti.
Tasainen vääntö tulossa ja elintärkeät 3 pistettä on jaossa.
Voittomaaleille mennään ja 4-5 on lopputulos. Filppula ratkaisee ja Kostajalle 0+3.
PS.
Harmittaa kyllä myös toisaalta katsoa Makkosen Jussin loistavaa peliä Kerhossa, kun Turussa ei oikein saanut mitään aikaan, vaikka aikaa oli. Noh, jälkiviisaus on paras viisaus.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kerholla kauheat paineet, Ipa hengittää niskaan, TPS ei ole kaatunut vielä kertaakaan tällä kaudella, TPS kauheassa tikissä, Lassila ja Makkonen jäätyvät vanhaa seuraansa vastaan, Suikkanen on jumala, Salak kuumin veskari liigassa....syitä voisi etsiä loputtomiin, tuloksena vähintään kolmen maalin voitto TPS:lle.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Ottelun ratkaisu tulee luultavasti löytymään maalivahtiosastolta. TPS:n kannalta Salakin on pakko voittaa Lassila ja sitä kautta voidaan lähteä hakemaan pisteitä.

Uskotaan Salakiin, tauko on tehnyt miehelle jälleen hyvää, vire säilyy ja tuloksena toinen perättäinen nolla. TPS voittaa Suomisen survomalla maalilla 0-1.
 

Messi#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, FC Barcelona, St. Louis Blues
Tepsin voittoa toivotaan ja sitä myös tarvittaisiinkin. HPKllakin panosta ottelussa riittää, joten tiukkaa tulee olemaan. HPK ei tosiaan ole tällä kaudella Tepsiä vielä kaatanut, viimeksi Tepsi voitti 5-2.

Salakilta vaaditaan huomenna(kin) huippupeli, jos TPS meinaa pisteitä ottaa Hämeenlinnasta. TPS vie pelin 1-2 ja Tepsin maalintekijöinä Kolu ja Vahalahti.
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Korruptio-areenalla on vaikea voittaa, huolimatta tilastoista. Toivotaan, että jullien paukut riittävät ja kerho kaatuu. Tyttömäinen veikkaus 6-6.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Täytyy kai kirjoittaa muutama sananen, ettei mene ihan pelkäksi turkulaisten huuteluksi tämä ketju.

Mielenkiintoinen peli varmasti luvassa. HPK tarvitsisi voittoa, ettei Ilves nousisi ohi ja että mahdollisuudet kotietuun vielä säilyisi elossa. Toisaalta myös Tepsikin janoaa voittoa, kiikarissa on vähintään säälipleijaripaikan varmistaminen ja kotiedun saaminen säälipleijareihin.

TPS taitaa olla yksi liigan kuumimpia joukkueita tällä hetkellä. Pelivire lienee melko nousujohtoinen. HPK ei ole myöskään voittanut tosiaan Tepsiä tällä kaudella vielä kertaakaan, joten vaikeahko peli luvassa Kerholle.

Paineita on. Ilves hengittää niskaan. No tämän kaiken järjen mukaan pitäisi toki myös sitten tarkoittaa sitä, että joka jätkä pelaisi sata lasissa ettei sinne säälipleijareihin tiputtaisi. Tällä kaudella Kerhon peliotteet ovat vaan ailahdelleet niin pahasti, että ei ole mitään takuita oikeastaan siitä miten HPK huomenna jäällä esiintyy. Toivottavasti hyvin!

Pitkästä aikaa itsekin peliin menossa. Saas nähdä minkälaiseen kuntoon on Patria-Areena saatu. Kovasti on kehuttu ainakin. Ei muuta kuin oranssit kuteet niskaan ja ääni käheäksi!
 
Jepjep, itsekin menossa katsomaan tätä peliä, monta vuotta onkin aikaa kun on oltu Rinkelinmäellä viimeksi. Toivottavasti kerho pelaa huomenna pisteet kotiin. Ailahtelevaan tasoon huomenna ei ainakaan ole varaa. Katsotaan josko bongaisi vanhan koulututunkin jäältä mahdollisesti.
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitää itsekkin suunnata huomenna tarkistamaan uusittu Patria-arena. Tunnelmat ovat samat kuin Ässiä vastaan, maalivahteihin tämäkin ratkeaa. Viimeksi oli Salak - Duba taistelu, tällä kertaa palloseuran entisistä molareista vastassa on Lassila. Huomattavan paljon tasaisempi pari mutta uskon Salakin vievän voiton, joten peli varsinaisella peliajalla päättyy tasan, vaikka Kerho voittanee maalipaikat selkeästi. Maaleista Kiekko-67:an kasvatti Makkonen tekee yhden ja Tepsin oma poika Suominen yhden.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Mitenkäs tuo lippupolitiikka nykyään Rinkulalla? Ottelua tuskin myydään loppuun ja seisomalippuja saa ovelta? Entä minkälaista jonoa siihen lipunmyyntiin puskee eli kuinka kauan kannattaa varata jonottamiseen?
Jos sitä vaikka huomenna intoutuisi lähteä ajelemaan sinne päin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Mitenkäs tuo lippupolitiikka nykyään Rinkulalla? Ottelua tuskin myydään loppuun ja seisomalippuja saa ovelta? Entä minkälaista jonoa siihen lipunmyyntiin puskee eli kuinka kauan kannattaa varata jonottamiseen?
Jos sitä vaikka huomenna intoutuisi lähteä ajelemaan sinne päin.

Saahan niitä nykyään R-Kioskienkin kautta? Viimeksi vieraspäädyn oikean laidan seisomakatsomossa oli ihan mukava TPS-miehitys, sinne kannattaa varmaankin puskea. Itselle kun oli tuo Rinkelinmäki hiukan tuntematon, niin puskimme kaverin kanssa "sikakatsomoon" ensimmäisen erän ajaksi... Huomenna voisi ehkä yrittää lähteä jos vain tervehtyisi, TPS kuitenkin vienyt kaikki matsinsa jotka on tullut paikan päältä seurattua.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin pitäisi jatkaa puurtamista vielä ja ottaa tästäkin pelistä voitto, vaikka pojat ovatkin jo muutamia tärkeitä voittoja saanutkin plakkariin. Salak on Lassilaa parempi veskari, toki Teemu on jälleen kerran tasoaan nostanut, mutta yllättävän usein tällä kaudella taakse on mennyt 4 kiekkoa tai enemmän eli siis helvetisti liikaa. Toista aivan huippuiltaa tuskin Allu pelaa, realistista olisi 16/17 torjuntaa, Lassila napsii joku 20/22. Vaihtoehtona Salakin totaalinen romahtaminen niinkuin parissa vierasmatsissa on käynyt, plus Lassilan huippupeli. Lähdetään kuitenkin tuosta ensimmäisestä vaihtoehdosta liikkeelle. Itsellä reenit tänään pahaan aikaan, muuten olisi Civicin nokka osoittanut kohti Strinkelinmäkeä jo hyvissä ajoin. Ei näitä kauden kriittisimpiä matseja tykkäisi jättää väliin.

Onneksi nää matsit tuppaa menemään "syystä tai toisesta" juuri päinvastoin kuin mitä Lonkkis avausrepliikeissään ennustelee kerta toisensa jälkeen. Hyvä näin, ei tarvitse mikään meedio olla tietääkseen että tänään tepsi vie jatkoajalla 1-2. Voittomaalin iskee Uusikartano, Halonen tai Klubi.
 

Chipa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura ja New York Rangers
Kyllähän Tepsi on Suikkasen alaisuudessa ollut ehdottomasti muuta tasoa kuin mitä sarjataulukko näyttää. Jännä miettiä missä TPS nyt olisi jos Suikkanen olisi jo kauden alussa istunut joukkueen peräsimessä. Oma mielipiteeni on, että tämän hetken TPS ja HPK eivät ole tasollisesti kovin kaukana, toki Kerho pienoinen ennakkosuosikki on, mutta tasaista tulee olemaan ja 2-2 varsinaisen peliajan jälkeen voi olla hyvinkin lähellä totuutta. Toki omaan asenteeseen voi vaikuttaa se, että kerho on kaadettu tällä kaudella jokaisessa kohtaamisessa.
 

rivet

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Canadiens, ManU
Mukavaa on tosiaan TPS:n peli viime aikoina tilastollisesti ollut. Pelillisesti se vaikuttaa viisaalta puolustamiselta, vastustajat saavat peli pelin jälkeen enemmän laukauksia kohti Salakia, mutta Allu on ollut niin kuuma ettei hätä ole suuri. 4 pelin voittoputki palloseuralla, ja pikkuisen pelottaa että viides voitto putkeen olisi liikaa. Patria areenalle ollaan paikalle tulossa, ja uskotaan palloseuran 1 tai 2 maalin voittoon, Salakin pelatessa jälleen ilmiömäisesti. Eloranta on mielestäni viime aikoina parantanut pirusti, on ollut sitä tuttua taistelevaa "kulia". Tänään uskonkin että ainakin Eloranta osuu maaliin, Uusikartanon ja Filppulan iskiessä myös. 1-3 on aika lähellä.
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Jo on aikoihin eletty, kun TPS-fanit kerta toisensa perään pullistelevat täysin varmoina voitostaan ennen kerhon kotipeliä(!). Toivon mukaan Rautakorpi saisi joukkueensa nyt kerrankin pelaamaan sen täydet 60 minuuttia omalla tasollaan, niin voitaisiin pudottaa itsevarmat turkulaiset takaisin sinne maan pinnalle. Jos näin käy, tuskin kuuluisa 7-0 kovin kaukana on.

Mielenkiintoista on muuten se, että vaikka kerhon peliä on kovasti ja täysin ansaitusti arvosteltu esimerkiksi viime ja tämän viikon suhteen, on joukkue silti kerännyt näistä 4 ottelusta 7 pistettä, joka on 1.75p/g. Siis selvästi yli koko kauden keskiarvon.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hannus ei sitten mahdu kokoonpanoon? En kyllä viime ottelujen perusteella ihmettele ollenkaan. Alle viiden minuutin peliaja takia on varmaan ihan järkevää jäädä kotio.

TPS tänään:

Kolu-Töykkälä-Suominen
Vahalahti-Filppula-Venäläinen
Eloranta-AUK-Erkinjuntti
Sinisalo-Kokkala-Reivonen
Hattunen

Berg-Kiprusoff
Halonen-Heikkinen
Nordlund-Klubertanz
Järvinen

Salak-Engren
 
Toivon mukaan Rautakorpi saisi joukkueensa nyt kerrankin pelaamaan sen täydet 60 minuuttia omalla tasollaan, niin voitaisiin pudottaa itsevarmat turkulaiset takaisin sinne maan pinnalle. Jos näin käy, tuskin kuuluisa 7-0 kovin kaukana on..

Jotain tällaista minä pelkään; sinä tietysti toivot. Kerholla on potentiaalia lyödä taululle todella rumat numerot, mikäli sen peli on uomissaan. Silloin ei TPS taida pystyä pyristelemään vastaan. Riittäisikö edes 7-0? :(

No illallahan selviää - lippu on hankittu!
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kaksi maalia riittää todennäköisesti voittoon tänään, joten tuskimpa mitään kovin suuria lukuja taululle tulee.
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Jo on aikoihin eletty, kun TPS-fanit kerta toisensa perään pullistelevat täysin varmoina voitostaan ennen kerhon kotipeliä(!).

Et voi väittää, etteikö joukkueiden otteluhistoria ynnättynä päivän kuntoon, antaisikin aihetta lievästi optimistisille odotuksille vierasjoukkueen voiton suhteen. Itse lähden Hämeenlinnaan täysin realistisin odotuksin, Ilman Salakin "normaalisuoritusta", on pisteistä turha haaveilla. Vähämaalinen ottelu luvassa.

1-2 tai 2-1. Ellei sitte vanha tuttu 3-0.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän tämä mene perunanviljelijöille parin-kolmen maalin erolla. Jos Tepsi pisteenkin Rinkulasta hakee, niin kaikki on plussaa. Nyt on kuitenkin SE hetki ottaa Kerhoa kiinni ja haastaa se 6. sija tosissaan. Tuumaakaan ei periksi hämeen hitaimmille. Siinä hyvä motto illaksi.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän tämä mene perunanviljelijöille parin-kolmen maalin erolla.

Näin siinä todennäköisesti tulee valitettavasti käymään, vaikka onhan sitä aiemminkin vastaavista lähtökohdista huolimatta haettu pisteitä Rinkeliltä pelkällä kuumalla maalivahdilla (Jani Hurme 50+ torjuntaa), joten ei nyt vielä kannata luovuttaa.

Tulosvetokin on aika helppoa tässä matsissa, eikä kertoimetkaan ole tuloksille 0,1,2-0,1,2 yhtään paskemmat.
 

bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turvallisinta olisi tietenkin olla liikoja henkseleitä paukuttelematta, mutta osittain ilmassa on samanlaista tuntua, kuin jokin aika sitten TPS-Ilves ottelulämmittelyissä. Silloin turkulaisten toiveikkuudelle vähän täällä naureskeltiin. Miten sitten taas kävikään.

Kerholaiset ovat olleet kyllä hiljaisia, joten pientä huolta varmasti on. Ja ihan perusteltuahan se myös on kun miettii kauden kohtaamisia. Sävelkulku on ollut hämäläisittäin mollivoittoinen. Kuinka paljon se painaa vaakakupissa, ja joko alkaa näkyä Johnsonin uupuminen?

Toisaalta ylivoima on mustavalkoisilla ollut miltei parempaa, kun Jamie jäi pois. Ratkaisijoita on kyllä löytynyt muitakin. Filpulle täytyy toivoa onnistumisia, ettei turhautuminen tai epätoivo iske.

Luulen, että Kerho vie ensimmäisen erän 1-0 tai jopa 2-0, mutta loppupelissä ollaan menossa jatkoajalle.

Filppula maalaa, ja Kokkalalle 1+1.

2-3 VM
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Et voi väittää, etteikö joukkueiden otteluhistoria ynnättynä päivän kuntoon, antaisikin aihetta lievästi optimistisille odotuksille vierasjoukkueen voiton suhteen.

Toki. Siksi muotoilinkin lauseeni muotoon "jo on aikoihin eletty". Varmasti itsekin tiedät, että pääosin ainakin fanit ovat viime vuosina luovuttaneet jo ennen ottelua, kun TPS on Hämeenlinnaan matkannut.

Siltikin, aivan neutraalisti katsottuna, pidän kerhoa kuitenkin hienoisena suosikkina illan otteluun. Veikkaus esimerkiksi näyttää pitävän vielä paljon suurempana.
 

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
Turvallisinta olisi tietenkin olla liikoja henkseleitä paukuttelematta, mutta osittain ilmassa on samanlaista tuntua, kuin jokin aika sitten TPS-Ilves ottelulämmittelyissä. Silloin turkulaisten toiveikkuudelle vähän täällä naureskeltiin. Miten sitten taas kävikään.

Kerholaiset ovat olleet kyllä hiljaisia, joten pientä huolta varmasti on. Ja ihan perusteltuahan se myös on kun miettii kauden kohtaamisia. Sävelkulku on ollut hämäläisittäin mollivoittoinen. Kuinka paljon se painaa vaakakupissa, ja joko alkaa näkyä Johnsonin uupuminen?

Toisaalta ylivoima on mustavalkoisilla ollut miltei parempaa, kun Jamie jäi pois. Ratkaisijoita on kyllä löytynyt muitakin. Filpulle täytyy toivoa onnistumisia, ettei turhautuminen tai epätoivo iske.

Luulen, että Kerho vie ensimmäisen erän 1-0 tai jopa 2-0, mutta loppupelissä ollaan menossa jatkoajalle.

Filppula maalaa, ja Kokkalalle 1+1.

2-3 VM

Kerho saattaa todellakin johtaa peliä vielä kolmannen erän alussa parillakin maalilla, mutta maalaamatta piruja seinille, Kerho on NIIN monessa matsissa löysäilly lopun, ettei kolmenkaan maalin etumatka ole mitenkään turvallinen, sekin on nähty. Täytyy sanoa että hiukan pelottaa tuo Tepsin päivän kunto!?
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tämä ottelu pitäisi kyllä ehdottomasti voittaa jo varsinaisella peliajalla, sillä loppu otteluohjelma TPS:llä on lievästi sanottuna haastava. Alla on neljä voittoa, mutta kaikkea muuta kuin vakuuttavien esitysten jälkeen. Em. esitykset eivät riitä voittoon Hämeenlinnassa. Ei tässä auta kuin toivoa, että Suikkanen on saanut ryhtiä omiinsa ja että Berg lopettaa harhasyöttelyn. Kolme pistettä matkaa tuliaisiksi perunapeltojen keskeltä Suomen sivistyksen kehtoon lukemin 2-4, viimeinen tyhjiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös